Herkullinen chia-kauravanukas

Yksi suurimmista ruoka rakkauksistani on chiavanukas. Täyteläinen, pehmeä, kauniisti koristeltu vanukas, joka maistuu ihanasti vaikka aamiaiseksi tai välipalaksi. Tuo vanukas ei koskaan petä ja sen voimalla jaksaa helposti useammankin tunnin! Voit valmistaa vanukkaan pelkästään chioihin ja nesteeseen tai tehdä kuten minä tavallisesti teen, eli lisätä joukkoon myös mausteita sekä isoja kaurahiutaleita. Nimenomaan kaurahiutaleilla vanukkaasta saa tuhdimman eikä chian siemeniä tarvitse laittaa niin runsaasti. Jos taas mietitään nimenomaan kauraa ja chioja raaka-aineena, ei voida kyllä puhua kuin erittäin terveellisestä ravinnosta!

Kuten puurojenkin, myös vanukkaiden kanssa vain taivas on rajana. Voit oikeastaan yhdistellä mitä raaka-aineita ikinä tahdotkaan ja loihtia noista juuri sinun makuusi toimivan vanukkaan. Itse pidän tosiaan kauran ja chiojen yhdistelemisestä sekä kuorrutuksessa puolestaan tykkään yhdistellä visuaalisesti toimivia värejä, niin hedelmien, marjojen kuin erilaisien tahnojen, hiutaleiden sekä siementen avulla. Toki tärkeintä on kuitenkin ravintosisältö, eli se, että kokonaisuus olisi ravitseva ja monipuolinen. Tuo itse pohjahan on jo aika proteiini- ja kuitupitoinen, joten koristeluun tykkään käyttää hedelmiä, marjoja sekä hyvien rasvojen lähteitä.

Oma vanukkaani on tällä(kin) kertaa aikamoinen sekametelisoppa mutta tämä on se tuttu ja herkullinen vaihtoehto – suomalaisia pakastevadelmia, isohko banaani, cashew-tahnaa, granolaa (ilman lisättyä sokeria) ja ripaus kanelia. Tykkään koristella vanukkaan niin täyteen, ettei se itse vanukas edes täytteiden alta pilkota mutta lupaan, kyllä se sieltä pohjalta löytyy!

CHIA-KAURAVANUKAS (GL, M)

  • 2 rkl chian siemeniä
  • 2/3 tl vaniljajauhetta (käytin Foodinin Bourbon-jauhetta)
  • 1,5 dl isoja kaurahiutaleita
  • 2,5 dl luomu kaurajuomaa
  • 1/2 dl kookoshiutaleita
  • 2 tl hunajaa
  • Ripaus laadukasta suolaa

Koristeluun:

  • Suomalaisia pakastevadelmia
  • 1 banaani
  • Granolaa (käytin Pauluns kaakao & vadelma sekoitusta)
  • Cashewtahnaa (käytin Foodinin)
  • Kanelia

Sekoitetaan kuivat aineet keskenään kulhossa, jonka jälkeen lisätään joukkoon kaurajuoma sekä hunaja. Sekoitetaan seos huolellisesti ja laitetaan jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi. Itse tykkään tehdä vanukkaan edellisenä iltana seuraavaa päivää varten, jolloin se ehtii tekeytymään jääkaapissa useamman tunnin ajan ja näin ollen on myös varmasti vatsaystävällinen. Chiojen kanssa, kun saa olla tarkkana jotta ne ehtivät paisumaan riittävästi!

Kaadetaan valmis vanukas syvään lautaseen ja lisätään päälle täytteet, jonka jälkeen vanukas on valmista nautittavaksi! Rinnalle vielä herkullinen luomu kahvi, johon kannattaa lisätä loraus MCT-öljyä, nam.

Eipä sitten muuta kuin oikein ihanaa ja aurinkoista päivää jokaiselle! 

On my way

2 vastausta artikkeliin “Herkullinen chia-kauravanukas”

  1. Kuulostaa samanlaiselta kun teen tuorepuuron! Ehkä olenkin tietämättäni syönyt joka aamu chia-vanukasta enkä tuorepuuroa :D

    Tuo cashewtahna kuulostaa hyvältä, täytyykin kokeilla :)

    • Hahah niin, onhan tuo tuollainen puuron ja vanukkaan sekoitus. :D Ja jep, siis se on oikeasti todella positiivinen löytö, nam.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta