Kun sitä suojelee itseään liikaa

Havahduin tuossa taannoin siihen, kuinka olen lipunut jatkuvasti suojelevampaan ja suojelevampaan olotilaan itseni kanssa. Minulle on kehittynyt ikävä särkymisen pelko ja siksi ehkä tietyllä tapaa välttelenkin ihmissuhteita, joissa laitan itseni likoamaan. Mitä jos jälleen petyn pahasti? Mitä jos taas kerran annan itsestäni palasen, mutta siitä seuraakin ainoastaan pahaa oloa sekä särkynyt sydän? On niin paljon helpompaa elää tunteiden suhteen stabiilissa olotilassa, jossa ei ota turhia riskejä suuntaan tai toiseen.

Olen alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään ihmisiä, jotka ovat sitoutumiskammoisia. Sitoutumiskammo on tietynlainen puolustusreaktio ja keino suojella itseään sekä sisintään. Kun et anna liikaa, et edes sitä pikkusormea – se ei vie kättäsi. Välttelemällä syvempiä ihmissuhteita ennaltaehkäiset myös mahdollisen särkymisen. Ihmissuhteissa, kun on niin usein kyse siitä, että luotetaan ja annetaan mennä, jolloin otetaan samalla riskejäkin suuntaan sekä toiseen.

Haluan olla avoin rakkaudelle ja sille, että uskon jonkun ihmisen vievän vielä sydämeni – ihan oikeasti haluan! Ja ehkä joku osa minussa edelleen tuohon uskookin, että oikean ihmisen osuessa kohdalle yllätän itseni ja pikkuhiljaa myös suojakuoreni murtuu. Asiat vaan etenevät luonnollisella tavalla, eikä minun tarvitse miettiä pelkojani. Toisaalta taas takaraivossani raksuttaa se kuinka kaikki voi mennä pommiin ja herään jälleen jokaiseen aamuun sydän riekaleina. Kun on vihdoin saanut itsensä hyvään kuntoon, sitä ehkä tietoisestikin pyrkii välttämään asioita, jotka saattavat aiheuttaa henkistä takapakkia. Totuushan on kuitenkin se, että jos ei ole yhtään mitään valmis itsestään antamaan – ei sitä voi saadakaan mitään takaisin. Elämä on riskien ottamista ja ihmissuhteet ovat riskien ottamista.

Toisinaan aikuisuus on kyllä ahdistavaa. Jokainen läpi käyty asia kasvattaa mutta samaan aikaan elämänkokemukset jättävät myös niitä negatiivisiakin jälkiä. Jos mietitään vaikka sitä ensirakkautta – kuinka avoin silloin olikaan eikä edes osannut kuvitella, että toinen ihminen ei olisi sinua varten lopun elämää. Nykyään vastaavassa tilanteessa on vaikeaa olla yhtään naiivi tai sinisilmäinen, vaikka toisinaan se olisi ehkä suotavaakin. Sitä vaan pelkää alitajuisesti liikaa, kehittelee suojamuureja. Pelot taas pohjautuvat muistoihin ja ne vaikuttavat tahtomattammekin. Ainut tie ulos peloistaan on kohdata ne rohkeasti, ottaa riskejä ja työstää niitä.

Toisaalta nämä ongelmat ovat tuttuja ajalta ennen viimeisintä parisuhdettanikin. Oli hyvin paljon pelkoa siitä, ettei juttu kanna ja sitten jälleen särkyy. Kuitenkin jossain kohtaa sitä alkoi vaan luottamaan ja unohti täysin pelätä, hylkäsi ne kaikki vastaan pistävät sekä ennakkoluuloiset suojamuurinsa. Kun on tilanteessa jossa luottaa toiseen ihmiseen ja ihmissuhteeseen, kyllä se kantaa. Tuo tilanne on nimenomaan se, johon sydämeni pohjasta toivon vielä pääseväni. Toivon, että suojamuurini ovat rikottavissa ja uskallan ottaa riskejä. Karu fakta on nimittäin se, että mitä useammin sitä pettyy ihmissuhteisiin, sitä vaikeampaa niihin on jatkossa luottaa. Ja ylipäänsä se, että viitsiikö enää ottaa riskejä oman sisimpänsä uhalla? Kynnys ottaa niitä nousee ja ihminen, jonka vuoksi niitä haluaisi ottaa, muodostuu helposti omassa päässä suorastaan yli-ihmiseksi – sellaiseksi, jota ei muuten ole edes olemassakaan.

Kengät River Island / Housut Levi`s / Neule second hand / Laukku Rebecca Minkoff / Kello Cluse (saatu) /  Hattu second hand

Hankalia juttuja, joita ei muuteta yhdessä yössä. Kuitenkin se, miten omaa ajatusmaailmaansa työstää on yksi kanava päästä eteenpäin tässäkin asiassa. Pelkojen hylkääminen, riskien ottaminen ja ihan oikeasti suojamuureista luopumisen opetteleminen. Itse ainakin koen, että on hyvin tärkeää, että tiedostan suojeluvaistoni ja sen, miten se on pitkälti toimintaani viime kuukaudet ohjannut. Tiedostamisen kautta on mahdollisuus työstää asiaa sekä kohdata tunteitaan. Kohtaaminen taas vie varmasti eteenpäin ja siihen tahdon kovasti uskoa.

Kuulostaako tekstini korvaasi ehkä tutulta? Olisi kiva kuulla jos muillakin on vastaavia tuntemuksia ja/tai miten olette päässeet noista henkisistä suojamuureistanne eroon?

 

Kuvat: Taru / edit: minä

On my way

6 vastausta artikkeliin “Kun sitä suojelee itseään liikaa”

  1. Samoja ajatuksia täällä! En oo juurikaan kyllä edistynyt asian suhteen, mutta kovasti haluan uskoa, että eteenpäin mennään :)

    • No mutta kyllä se aika vielä tulee, että edistystä tapahtuu – usko pois. Ja siihen siis itsekin haluan uskoa. :)

  2. Samoilla linjoilla! Taannoin minulla oli yksi ystävä jolla oli hyvin useita (tiedossani tähän asti 8 !!) noin vuoden mittaisia suhteita joista jokaisessa hän oli täysillä mukana. Aina he olivat mielestään kuin luodut toisilleen ja usein ehtivät hankkia yhteisen asunnon tms kunnes kaikki romahti. Ja pian muutaman kuukauden sisään sama toistui. Se oli uskomatonta vierestä katsottuna. Lopulta ystävyytemmekin päättyi muista syistä. Mutta usein olen pohtinut mikä ihme sai hänet niin lyhyen toipumisen jälkeen täysillä uuteen suhteeseen? Hän oli vielä ihminen, joka kuulutti koko maailmalle rakkauttaan. Ja eron syyt usein ikäviä, kuten pettämistä, mutta myös muita hyvin erilaisia syitä.

    • Okei, kuulostaapas ikävältä. :( Veikkaan, että noissa tilanteissa on ollut nimenomaan se, että ihminen on halunnut aina äkkiä päättyneen suhteen tilalle uuden, eikä tosiaan käsitellä niitä pettymyksiä ja haavojaan. Aika tyypillinen tapa toimia ja tietyllä tapaa ymmärränkin sen. Pakeneminen on usein helpompaa kuin asioiden rehellinen kohtaaminen.

  3. Samassa tilanteessa. Haluan, mutta en vaan osaa kuvitella itseäni suhteeseen… näen sellaisen mielikuvan päässä että olen suhteessa ja sitten toinen ilmoittaa ettei tykkääkään. Ja se saa mulle aikaan reaktion etten uskalla edes yrittää.

    Ei mulle ole kukaan niin sanonut, mutta teot on olleet sellaisia. Jos poikaystävä pettää, niin tykkääkö se muka oikeasti? Ei, en riitä sille kun pitää hakea huomiota ja seuraa muualtakin 😐

    Ja näin yli 30v pitäisi olla todella aktiivinen, miehet ei enää tässä iässä juokse perässä, etsi puhelinnumeroa numerotiedustelusta ja tekstaa perään sillä perusteella että ovat kerran nähneet ja kiinnostuneet. Ja koska en ole itse aktiivinen peloistani johtuen, mitään ei tapahdu.

    Miten tän lukon saisi avattua, onko jtn hyvää linkkiä aiheeseen? ☺️

    • Veikkaan, että tuo sinun tapasi ajatella, että toinen ei tykkääkään johtuu nimenomaan kokemastasi. Siitä, että olet tullut petetyksi ja pettynyt. Se vaikuttaa edelleen alitajunnassasi tuleviin suhteisiisi. Itse en ole koskaan pettänyt tai tullut petetyksi, joten omat pelkoni eivät liity niinkään tuohon, vaan yleisellä tasolla ehkä siihen, että suhde tosiaan epäonnistuu ja sitä särkyy.

      Oletko lukenut tunnelukkosi -kirjaa? Suosittelen lämpimästi tunnelukkoihin perehtymistä sillä niiden tiedostaminen voi olla yksi apukeino eteenpäin. Toisaalta nytkin selkeästi tiedostat, mikä mättää mutta tarvisit sellaista rohkaisua kuinka päästä tuosta tilanteesta eteenpäin. Myös Vapaudu tunnelukoistasi -kirja on lukemisen arvoinen ja siellä on nimenomaan vinkkejä siihen, kuinka nuo tunnelukkonsa selättää. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 13
Tykkää jutusta