Ajatuksiani ehdottomuudesta

Olen pienestä pitäen ollut monissa asioissa hyvin ehdoton, välillä vähän turhankin ehdoton. Veikkaisin, että tähän vaikuttaa aika pitkälti periaatteellinen kotikasvatusvatukseni sekä seurakuntatausta, jonka jälkimmäisen seurauksena elämäni rajoittui aikanaan paljonkin, kun mieleeni maalattiin tietynlainen oikea ja väärä ilman, että sain itse noita suuntia hakea. Uskon vahvasti, että kaikki lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtuneet asiat vaikuttavat meihin tietyllä tapaa aikuisiälläkin – halusimme tai emme.

Aikuisuuden ja iän myötä olen kuitenkin muuttunut jatkuvasti vähemmän ehdottomaksi monien asioiden suhteen. Sitä on jotenkin oppinut näkemään elämän vähemmän mustavalkoisesti ja ymmärtämään, että useimmiten kaikelle tapahtuneelle on syynsä. On niin helppoa sanoa, että ”en minä ikinä” tai osoittaa toista sormella, kunnes vastaava tilanne tulee omalle kohdalle. Vaikka arvostankin periaatteellisuutta tietyissä määrin, silti mielestäni elämässä tulisi opetella katsomaan asioita laajemmastakin perspektiivistä – yhtenä esimerkkinä ihmissuhteet. Näen ympärilläni todella monenlaisia ihmissuhteita, jotka poikkeavat siitä perinteisestä ja se, että pyrkii ymmärtämään, miksi nuo suhteet ovat juuri tuollaisia, on mielestäni tärkeintä. Jokainen ihminen, kun on erilainen ja ihmiset ehkä haluavatkin elää elämäänsä omalla tavallaan.

Pettämistäkin olen paljon miettinyt vaikka en olekaan itse koskaan tullut petetyksi – en ainakaan tietääkseni. Mitä jos elämässäni tulisikin eteen tilanne, että minua petettäisiin, kuinka silloin toimisin? Aikaisemmin ajattelin aina, että lähtisin saman tien ja se juttu jäisi siihen vaikka takana olisikin useampi yhteinen vuosi. Kuitenkin todellisuus voisi olla – ja todennäköisesti olisikin toinen. Kun olet ollut toisen ihmisen kanssa pitkään, ei suhteesta ole niin helppo lähteä ja varsinkin jos tuossa suhteessa on paljon hyvääkin tai vaikka lapset. Miksi itse esimerkiksi lähes vuoden verran jatkoin omalta osaltani jo päättynyttä parisuhdetta vaikka tiesin sisimmässäni, että eromme oli oikea ratkaisu? Moni ihmetteli, että miksi jatkamme ja sanoi minulle, että nyt pitää päästää irti mutta en kuunnellut. En kuunnellut koska en vaan siinä tilanteessa pystynyt toimimaan toisin, olin kiinni toisessa ihmisessä ja nimenomaan tuollaisia tilanteita voi olla ulkopuolisten ihmisten hankala ymmärtää.

Kun itse kokee vaikeita ja haastavia asioita elämässään tai joutuu keskelle tilannetta, joka on vastoin omia periaatteitaankin, kyllä sitä väkisinkin alkaa miettimään sitä omaa ehdottomuuttaan. Mielestäni täydellinen ehdottomuus elämässä kertoo tietyllä tapaa siitä, ettei ole vielä kokenut tarpeeksi vaikeita asioita. Tällä en siis tokikaan tarkoita sitä, etteikö periaatteita saisi ja kuuluisi olla mutta se ymmärrys, se on usein sellainen juttu joka ihmisiltä saattaa puuttua ja on muuten usein puuttunut myös itseltänikin. Ihmiset eivät tee asioita ilman syvempiä syitä vaan kaikki toiminta johtuu jostain. Vaikka sitä kuinka ajattelisi, että minä nyt vaan toimin näin eikä siinä sen kummempaa, niin usein taustalla on joku tunnelukko tai syy tähän toimintaan. Pettäminenkin johtuu aina jostain. Joko kahden ihmisen välisen suhteen rakoilusta tai toisen ihmisen omista traumoista sekä tunnelukoista, jotka aiheuttavat toiminnan.

Elämä tosiaan on harvoin mustavalkoista ja sen oppii näkemään aivan viimeistään ikävuosien karttuessa. En olekaan enää nykyään niin ehdoton, kun olin vielä kymmenen vuotta sitten. Elämä on tuonut eteeni haastaviakin tilanteita, joissa on joutunut keskelle vaikeita valintoja. On ollut pakko oppia siihen, että kaikki ei voi olla niin ehdotonta vaikka sitä kuinka saattaisikin toivoa, että elämä menisi kuin elokuvissa. Elämä tuo eteen tilanteita joissa pettyy niin omaan kuin muidenkin ihmisten käytökseen ja ne tietynlaiset mielikuvat romuttuvat viimeistään siinä kohtaa. Jokainen lapsuudessa minuun kasvatettu ja opetettu arvokin on joutunut elämäni aikana koetukselle. Vaikka se tietyllä tapaa onkin surullista, että niin käy, niin silti ajattelen sen kuuluvan aikuisuuteen sekä elämään ylipäänsä.

Kengät Vans / Farkut Monki / Poolo Samsoe & Samsoe / Takki second hand / Hattu Carlings / Kello Cluse

En tiedä oletteko te samoilla linjoilla tai mitä ajatuksia aihe teissä herättää mutta itse tosiaan ajattelen nykyään vähemmän ehdottomasti. En tiedä onko se pelkästään hyvä tai huono asia mutta elämä on koulinut ja vaikuttanut minunkin ajatusmaailmaani. Ei ole enää selkeää mustaa ja valkoista vaan on yksinkertaisesti erilaista värien sekamelskaa.

Heräsikö teille ajatuksia aiheesta? Ja oletteko huomanneet ehkä samanlaista ehdottomuuden vähenemistä ikävuosien saatossa?

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (6)
  1. Aivan ehdottomasti olen samaa mieltä. Jos vaikka miettii pettämistä niin aikaisemmin olin sitä mieltä että ne ihmiset jotka pettävät parisuhteessa ovat pahoja, selkärangattomia ja moraalittomia ihmisiä. Nyt kuitenkin elämän kokemuksen ja parisuhteen tulehtumisen myötä olen nähnyt väläyksiä siitä, miten sellaiseen tilanteeseen voi päätyä. Pettäminen on edelleen mielestäni kamala teko ja väärin ja toivon että en itse petä kumppania ikinä, mutta nyt ymmärrän miten siihen pisteeseen päädytään ja siihen vaikuttaa moni asia, eikä kyse olekkaan ehkä ainoastaan luonteen heikkoudesta tai muusta sellaisesta. En olisi ikinä uskonut että pyörrän mielipiteeni näin, mutta elämä todellakin opettaa näkemään kokemusten kautta. Kuten sanoit, muita on helppo arvostella ennen kuin itse on vastaavassa tilanteessa.

    1. Niinpä, samaa mieltä. Juuri tuota tarkoitan, että tilanteet saattavat ajaa tekoihin jos vaikka suhde on todella huonossa jamassa. Vaikka se ei menisi edes siihen pisteeseen saakka niin oikeasti kyllä noita juttuja ymmärtää paremmin, kun ikää tulee. Elämä harvoin on mustavalkoista kuten moneen kertaan mainitsinkin…

  2. Osasit kirjoittaa taas aiheesta, joka on juuri nyt mun mielessä ollut ?.

    Itsellänikin on uskonnollinen tausta, olen saanut pohtia asioita tosi monelta kantilta. Omia periaatteita ja arvoja vastaan ei kannata toimia, tämän olen oppinut. Sellainen hyvä tasainen elämä jota saa elää arvojen pohjalta on hyvää.

    Olisi mielenkiintoista lukea lisää tästä, miten lapsuudessa opitut asiat vaikuttavat nyt aikuisena. Moni on sanonut minulle, että olen kuin pumpulissa kasvanut ?. Voi pitää osin paikkansa, mutta parempi kai sekin kuin kovin karuista oloista ponnistanut. Toki vaikeita asioita on ollut.

    1. Kiva kuulla, että aihe osui ja upposi.

      Olen samaa mieltä mutta periaatteetkin saattavat muuttua iän ja elämänkoulun myötä. Itse olen ainakin tosiaan huomannut, että sellainen ehdottomuus on kadonnut moneltakin osin ja olen enemmänkin ymmärtäväinen. Koitan aina miettiä mistä tuo tai tämä johtuu sen sijaan, että jyrkästi tuomitsisin jonkun asian vääräksi. Arvomaailma on hyvä aina muistaa mutta pakko sanoa, että omassa elämässäni sekin on monen monta kertaa meinannut kadota… Jos ajautuu väärään seuraan sitä helposti unohtaa ne elämän perusarvot, joita kuitenkin haluaa vaalia.

      Toki lapsuus vaikuttaa meihin sillä silloin tapahtuu se suurin kehitys ja kasvu. Millaisen kasvatuksen saa, sillä on vaikutusta. Seurakuntataustoilla on iso vaikutus omaan ajatusmaailmaan ja käytökseen. Ulospäin asiat saattavat näyttää kauniimmilta kuin ovatkaan, kuten sanoitkin, vaikeita asioita on ollut. Jos joku ulkopuolinen sanoo sinulle noin, hän ei näe kuin sen pinnan.

      Kannattaa muuten lukea tunnelukoista ihan huvikseen sillä ne avaavat aika paljon sitä, miten iso merkitys lapsuudella on meidän aikuisuuden käyttäytymismalleihin. Saatat itsekin löytää sieltä asioita, jotka ovat peräisin lapsuudestasi ja huomaamattasi tuot käytösmalleja ilmi edelleenkin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *