Viime viikko numeroina

7 yöllä lentokoneessa vietettyä tuntia. Asia jota inhoan ehkä eniten, on yölentäminen. Jostain kumman syystä tälläkin kertaa eteemme sattui juuri ne koneen pahiten kitisevät lapset, jonka vuoksi yölento ei ollut missään nimessä se kaikista miellyttävin. Seitsemän tuntia menikin aika tuskaisesti asentoa etsien ja korvatulpatkaan eivät riittäneet vaimentamaan häiritseviä ääniä.

1 ripsihuolto. Taas vierähti kolme viikkoa edellisestä ripsihuollostani ja piipahdinkin Anniinan hoitotuolissa *Beauty Anniinassa jälleen viime viikon lopulla kotiin palattuani. Pakko sanoa, että nyt taas tuntuu sille, ettei pidennyksistä tahtoisi luopua sitten millään! Jälleen kerran jälki on niin täydellinen ja ripset todella huolella tehdyt sekä kauniit. Kuvat puhukoot puolestaan, kiitos taas kerran paras Anniina.

2 treeniä. Monen viikon treenitauko oli pakko katkaista viime viikolla ja otinkin jälleen salikortin naapuri salilleni. Tällä kertaa tosin suoraan kolmeksi kuukaudeksi, jolloin ei voi ainakaan keksiä tekosyitä… Viime viikkoon kuuluikin pitkästä aikaa käsivarsi-olkapäätreeni sekä yksi viiden kilometrin juoksulenkki. Tuntui kieltämättä niin hyvältä taas päästä hikoilemaan! Toisinaan treenitauot tekevät jopa ihan hyvää, sillä tauon jälkeen on jälleen motivaatiota eikä treenaaminen maistu pakkopullalta.

1 kuunneltu äänikirja BookBeatista. Kuuntelemani äänikirja on nimeltään Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia, jota voin suositella lämmöllä! Tosin en tiedä voisiko Maaret huonoja kirjoja kirjoittaakaan mutta tälle erityis suositus. Rakastan Maaretin kirjoissa etenkin sitä, että niistä oppii aina jotain uutta itsestään sekä oivaltaa asioita. Kirjoja yhdistää myös inhimillinen ja rakastava kirjoitusote, josta todella pidän.

2 uutta suosikki huuliväriä. Hain viime viikolla *Avonin minulle postittaman pienen paketin, joka sisälsi aivan ihania Mark -mattahuulivärejä. Suosikeikseni muodostui heti nuden sävyinen ”dare to bare” sekä korallin sävyinen ”orange you happy” (kuvissa huulillani). Huuliväreissä on aivan ihana koostumus, joka on huomattavasti pehmeämpi kuin esimerkiksi NYXin vastaavissa. Iso suositus ja hinnallakaan näitä ei ole pilattu! Plussaa myös pienestä koosta, jonka vuoksi huulivärit mahtuvat hyvin pieneenkin iltalaukkuun.

7 julkaistua postausta. Tämä ei toki montaakaan yllätä, sillä olen jo vuosia kirjoittanut blogiini lähestulkoon joka päivä jotain. Välillä tämä herättää paineita, sillä on päiviä ettei ole mitään sanottavaa ja ylipäänsä ajanjaksoja, kun tuntuu ettei blogille ole niin paljon annettavaa. Kuitenkin vuosia kirjoittaneena tiedän, että näitä ajanjaksoja tulee ja menee – ne kuuluvat elämään. Nyt on ehkä sellainen joku pieni loppuvuoden inspiraatiopula ja sitä oikeastaan vaan odottaa vuoden vaihtumista ja ns. puhdasta pöytää sekä siltä aloittamista.

2 kuollutta kasvia. Lomalta palattuani tajusin, etten ollut huolehtinut kasveilleni ketään kastelijaa ja kotona odottikin kaksi kuollutta viherkasvia. Harmitti kieltämättä mutta minkäs tekee, kun ei ajoissa oivaltanut, että eiväthän kasvit millään pärjää kahta ja puolta viikkoa keskenään… Vanhin elossa oleva kasvini on muuten viirivehka ja vaikka se oli nuupahtanut reissun jälkeen, heräsi se yllättäen henkiin kasteltuani. Olen todennut tuon ennenkin, että tällä kasvilla on todellakin monta elämää.

1 pizza. Käytiin sunnuntaina edellisen illan pikkujouluporukalla Juttutuvassa syömässä, jossa en ole muuten koskaan käynyt vaikka paljon hyvää kyllä kuullutkin. Valitsin kasvispizzan, joka oli muuten todella herkullinen ja pakko sanoa, että saattoi päihittää jopa Weeruskan pizzat!

5 mukaan napattua kahvia. Harrastan Suomessa todella vähän pikakahveja kahviloista, sillä ne tulevat pitkällä juoksulla aika kalliiksi. Reissussa tuota tulee kuitenkin tehtyä jonkun verran, sillä niin paljon ollaan liikenteessä jolloin päiväkahvit pystyy harvoin huoneessa nauttimaan. Viime viikko oli oikea ennätysviikko noiden kahvien suhteen ja niitä tulikin ostettua jopa viisi kappaletta. Nopeasti laskettuna noihin meni ainakin 20 ellei 25 euroa…

1 pikkujoulut. Suomeen palattuani tuntui hassulta, että ollaan jo näin lähellä joulua eikä pikkujouluja ole tullut juhlittua kertaakaan. Viikonloppuna vietettiinkin hyvällä porukalla ensimmäiset ja viimeiset pikkujoulut tähän vuoteen – olipas hauskaa! Nyt vaan sitä uuden vuoden aattoa miettimään, sillä se on edelleen täysi mysteeri.

1 uusi suosikki biisi. Dubain radiossa soi kerta toisensa jälkeen eräs biisi, johon kovasti tykästyin ja koitin löytää sitä tietämättä edes esittäjää – lähinnä siis lyriikoilla. Yllätys oli iloinen, kun kuuntelin viime viikolla Spotifyn ”kovimmat hitit juuri nyt -listaa” ja yhtäkkiä tuo huikea biisi kajahti ilmoille. Kyseessä on siis Luis Fonsin ja Demi Lovaton lattarihenkinen Èchame La Culpa, kannattaa kuunnella!

Sellainen oli viime viikko numeroina.

Oikein ihanaa tiistaita ja olkaahan varovaisia liikenteessä!

 

*Tuote/palvelu sponsoroitu

On my way

2 vastausta artikkeliin “Viime viikko numeroina”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta