Mitä jos intuitio johtaakin harhaan?

Olen aina ajatellut olevani ihminen joka luottaa intuitioon ja ns. kuudenteen aistiin. Siihen, että olemme varmoja silloin, kun meidän tulee kääntyä johonkin suuntaan – valita esimerkiksi uusi työ tai ihmissuhde elämäämme. Olen ollut niitä ihmisiä, jotka toitottavat, että sen vaan tietää, kun tietää jonkun asian oikeaksi. Jo pidempään olen kuitenkin joutunut punnitsemaan omaa intuitiotani, sillä sen verran monta kertaa olen mennyt sen suhteen metsään. Asiat, jotka olen kokenut hyviksi ja oikeiksi – tunne, joka on tuntunut minusta oikealle, onkin loppupeleissä johtanut minut harhaan – kärsimään ja pettymään.

Mielestäni on aina ollut jollain tapaa hienoa ajatella hieman yliluonnollisesti ja tuo ajatus onkin ehkä osittain jäänyt alitajuntaani siitä, että olen kasvanut uskonnollisten asioiden äärellä. Olen tottunut uskomaan johonkin jota en näe ja sieltä varmasti on jäänyt mieleeni myös pieni uskomus siihen, että olemassa on yliluonnollisia juttuja kuten nyt vaikka intuitio tai johdatus. Olen aivan liian usein turvautunut johonkin sellaiseen, joka ei ole ollut todellisuutta ja ollut ehkä jollain tapaa turhan hyväuskoinenkin. Minulla on tietynlainen taipumus uskoa siihen, että ihmiset muuttuvat ja minä pystyn pelastamaan ihmisiä jopa isojenkin ongelmien keskeltä. Luotan aivan liian vahvasti tunteeseen sekä intuitioon, jotka kuitenkin ovat vieneet minua viimeisen vuoden sisällä aivan liian monta kertaa harhaan.

On totta, että me tarvitsemme intuitiota arjessamme niissä tilanteissa, joissa teemme päätöksiä joiden suhteen meillä ei ole varmuutta. On luonnollista, että päätöksiä on tehtävä ja aina niihin ei ole edes analyyttista perustetta. Olen itse huomannut, että minun on huomattavasti helpompaa mennä fiilisten mukaan kuin miettiä päätöksiäni järjellä. Olen niin pitkälti intuitiivisen ajattelun ohjaama ihminen ja usein jätänkin punnitsematta viekö intuitioni nyt aivan varmasti oikeaan suuntaan? Haluan ehkä valita juuri sen vaihtoehdon, joka tuntuu minusta sillä hetkellä mieluisalta ja ajattelen tuon mieluisuuden tunteen olevan intuitio. Se, mitä olen kuitenkin joutunut nyt elämässäni pohtimaan, on se, että haastanko riittävästi intuitiivista ajatustani ja kyseenalaistanko sitä? Tai mitä jos intuitio onkin osittain täysin harhaa, ihmisten keksimä ajatus ja uskomus, jonka perusteella he voivat valita jotain ilman järkiajattelua?

Näihin juttuihin on varmasti vaikea löytää absoluuttista totuutta ja kukin meistä uskoo siihen, mihin uskoo. Pakko kuitenkin sanoa, etten itse ole enää yhtään varma omasta intuitiivisesta ajattelustani, sillä niin usein olen huomannut sen johtavan harhaan. Siskoni totesi minulle ajatuksia herättävästi tässä taannoin sanomalla, ettei ole olemassa mitään johdatusta vaan ainoastaan omiin traumoihin perustuvia tapoja toimia elämässä. Se, miten päätyy vaikeisiin tilanteisiin, johtuu hyvin pitkälti menneisyydestämme ja niemenomaan kaikesta siitä, mitä olemme siellä jääneet vaille. Saatamme hakea niihin vajavaisuuksiin täytettä mutta loppupeleissä haemme sitä aivan liian usein sieltä, mistä sitä ei tulisi hakea. Tällä tarkoitan nyt siis niitä isompia asioita kuten ihmissuhteita enkä valintaa sen suhteen, mitä syödä huomenna.

Toisaalta tiedän kyllä tapauksia, joissa intuitiivinen tunne on viestinyt esimerkiksi kumppanin pettävän ja se on ollut oikeassa. Eli ei tuokaan varmasti absoluuttinen totuus ole, että intuitio osuisi välttämättä harhaan. Kuitenkin se, osaako omaa intuitiotaan käsitellä, erottaa tavan aistia tuota tunnetta. Intuitiivista päätöstä ei tule tehdä liian nopeasti vaan tutkailla, seurailla ja punnita. Ehkä sitä on itsekin käyttänyt hieman väärin, mennyt liikaa omien tunteiden mukana ja olettanut niiden olevan merkki varmasta intuition toiminnasta? Olen myös sokeasti uskonut asioihin, joita ei ole ollut olemassa tai edes tapahtumassa. Kyse on varmaan ollut siitä, että olen halunnut uskoa ennemmin kuin myöntää itselleni, että oma uskomukseni on täyttä harhaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä te olette intuitiosta tai ylipäänsä siitä luotatteko siihen? Onko käytännön esimerkkejä siitä, kuinka se on toiminut elämässänne ja vienyt ehkä oikeaan tai sitten harhaan? 

Kuvat: Taru / edit: minä

Kommentit (8)
  1. Joillakin taas ei ole minkäänlaista intuuitiota olemassakaan – tai ehkä on, mutta visusti piilossa muiden tunteiden ja ajatusten taustalla. Itse en ainakaan osaa eritellä ja ymmärtää, mikä viesti on intuitiotani ja mikä ei. Meinasin esimerkiksi luopua upeasta ihmisestä vain sitoutumiskammon takia, ja senhän olisin voinut helposti tulkita intuitioksi: nyt ei tunnu hyvältä, pakene. Mutta kun maltoin tutkiskella tarkemmin kaikkia tuntemuksiani, ymmärsin että kyseessä oli vain pelko antautua toiselle, ja pakotin itseni pääsemään siitä yli. Nyt olemme naimisissa, ja monesti olen miettinyt, kuinka oikea päätös tulikaan tehtyä vaikka meinasin jänistää.
    Tässä tapauksessa voidaan siis miettiä, oliko intuitioni väärässä ja laukaisi pelkoreaktion, vai käskikö juuri intuitioni jäämään ja selvittämään esteet pelosta huolimatta? Minusta tää on tosi mielenkiintoinen aihe, koska intuitio on tietysti aikalailla vailla tieteellistä pohjaa oleva käsite, ja kaikki ymmärtävät sen niin eri tavalla. Enemmän itse koen niin, että minulla ei ole intuitiota lainkaan, ja inhoan siksi niitä ainaisia ”kyllä sen oikean vain tunnistaa”-tsemppilauseita, oli kyse sitten oikeasta työpaikasta tai kumppanista. Kun ei sitä välttämättä tunnista, eikä tarvitsekaan.

  2. Pakko kommentoida, että lopetin itsekin intuition kuuntelemisen kun tuli tunne että se oli niin monta kertaa johtanut harhaan. Aloin järkeillä kaikki päätökset ja en todellakaan luottanut enää intuitioon tai toiminut sen mukaan. Lopputulos: kaikki mennyt ihan yhtälailla pieleen ja vaan harmittaa enemmän kun en uskonut intuitiooni. Eli ei ole todellakaan ollut hyvä tämäkään. Kannattaa luottaa intuitioon koska ratkaisut on helpompi hyväksyä silti kun on toiminut sen mukaan mikä on tuntunut oikealta. Rakastuin mieheen jota en uskaltanut tavoitella, oli todella hyvä intuitio hänestä ja vahva fiilis että tunne oli molemminpuolinen. Jäin silti 7 vuoden parisuhteeseeni toivoen että kyllä tämä tästä ja järkeillen jäämiseni. Kaikki mennyt huonoon suuntaan ja intuito huutanut viimeiset 3 vuotta että lähde menemään, tästä ei tule mitään… Että enpä tiedä mitä tehdä… Monessa tilanteessa on myös itseäni johtanut harhaan, mutta järkeily syyt on ihan kauhea hyväksyä kun tunteet eivät sitten kumminkaan sillä muuksi muutu…

    1. Toisaalta pakko vielä lisätä että välillä intuitio vahvistaa omia epäluuloja ja epävarmuuksia. Sain eräästä naisesta fiiliksen että hän on vaan kohteliaisuudesta mukava minulle. Hän pyysi minua livenä facebook -kaveriksi, mutta ei lisännyt minua moneen päivään. Olin aivan varma, että hän kysyi vaan kohteliaisuudesta eikä halunnut oikeasti vuorovaikuttaa kanssani. No, nyt on facebookkiin tullut kutsu kyseisen naisen uuden vuoden juhliin. Ja en voi muuta todeta kuin että olinpa väärässä. Oma epävarmuus siitä, että minusta ei oikeasti tykätä näköjään väritti tämän tilanteen. Toisaalta minua on juuri tässä omassa parisuhteessa eristetty mieheni toimesta hänen kaveripiirinsä kokoontumisista eli se varmaan osittain selittää mistä tuo olo kumpuaa. Kannattaa muuten lueskella kognitiivisista vinoumista sillä ne ovat todella mielenkiintoisia ja minusta selittävät tätäkin ilmiötä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_vinouma Kuitenkin olen edelleen samaa mieltä aikaisemman kommentin suhteen että välillä intuitio tietää jotain mitä me emme tiedä ja hälytyskellot harvemmin soivat turhaan..

    2. Kiitos kommentistasi, joka pisti kyllä ajattelemaan… Hmm. Hankala tilanne sinulla vaikka kieltämättä seurannut aika monta vastaavaa tilannetta sivusta. Periaatteessa joku tunne sanoo lähtemään mutta ei kuitenkaan uskalleta, koska se tuntematon uusi olisi epävarmempi. Ymmärrän täysin, että ajattelet järjellä mutta jollain tapaa ehkä itse silti tilanteessasi varmaan ottaisin ja lähtisin. Jos oikeasti noin pitkään sama asia vaivaa ja tuntuu ettei suhde kuitenkaan kanna, niin onhan sen pakko olla viesti jostain… Tai noh, näin sanoo Jutta, joka tavallaan kyseenalaistaa intuitiota mutta kuitenkin nähtävästi edelleen jollain tapaa siihen uskoo. 😀

      Ja hyvä pointti tuo toinenkin kohta. Noinhan se menee, että me usein itse luomme mielikuvia päässämme ja kuvittelemme asioita joilla ei ole totuusperää. Ihmiset, kun eivät aina käyttäydy samalla tapaa, eli emme voi periaatteessa olettaa, että toinen ihminen käyttäytyisi samassa tilanteessa kuin sinä käyttäytyisit. Tuollainen kuvittelu on todellakin turhaa mutta itsekin siihen todellakin usein syyllistyn…

      Pitääkin lukea tuosta kognitiivisesta vinoumasta, mielenkiintoinen aihe! Selittää varmasti monia asioita. Ja ehkä tuon kautta voi oppiakin omasta käytöksestään jatkoa ajatellen?

      Todella paljon tsemppiä elämäntilanteeseesi, toivottavasti rohkenet tekemään päätöksen, jonka takana seistessä olet onnellinen. Sehän lienee kuitenkin elämässä tärkeintä. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *