Ihanaa arkiruokaa: falafelit ja paprikahummus

Dubaissa sen päätin – opettelen vihdoin kokkaamaan itse suosikki ruokaani falafeleja, hummusta sekä tabbouleh-salaattia. Kaksi kolmesta on nyt opeteltu, sillä pyöräytin viime viikolla elämäni ensimmäiset alusta loppuun saakka valmistetut falafelit sekä hummuksen. Tabboulehin jätin vielä seuraavaan kertaan mutta se nyt lienee näistä kolmesta se kaikista helpoin valmistaa? Vaikka en kyllä sanoisi falafeleja tai hummustakaan hankalaksi tehdä jos vaan on yhtään käryä siitä, mitä ne pitävät sisällään. Puhutaan loppupeleissä aika helposta ruoasta, jonka suhteen on muuten varmasti olemassa ainakin sata ja yksi erilaista reseptiä sekä variaatiota.

Vaikka onnistuin falafeleissa mielestäni aika mukavasti, silti ne eivät maistuneet Fafasin falafeleille. Veikkaan, että ”virhe” tapahtuu paistamisessa, sillä oletan, että Fafasissa pyörykät uppopaistetaan – voi toki olla, että olen väärässäkin? Omat falafelini siis ovat tuollainen terveellinen uunissa paistettu variaatio, josta kuitenkin pidin kovasti. Resepti onnistui kivasti ja vaikka en Fafasin salaisuutta tiedäkään, ehkä jotenkin kuten sen kestän. Hummuksesta taas tuli aivan mieletön vaikka maustoinkin sen hieman tavallisesta poikkeavaksi paprikamausteen avulla. Väri on pirteämpi mutta maku kyllä myös aivan loistava! Harmittaa, että turhan harvoin tulee kokkailtua noita erilaisia tahnoja, sillä yksinkertaisesti rakastan niitä.

Haluankin tänään jakaa teille ensikertalaisen reseptit falafeleihin sekä hummukseen. Jos teillä on antaa ideoita esimerkiksi mausteiden suhteen, niin olen hyvin avoin ottamaan palautetta vastaan! Uskon, että nämäkin ovat ruokia, joiden kokkaamisessa kehittyy kerta toisensa jälkeen paremmaksi ja siksi ehkä kaipailisinkin mahdollisia muita variaatioita tai ylipäänsä vinkkejä jos teillä on sellaisia korvan takana.

FALAFELIT (n. 8-10 pyörykkää)

  • 230 g kikherneitä (Pirkan purkillinen)
  • Kourallinen korianteria
  • 3 valkosipulin kynttä
  • Kourallinen persiljaa
  • 1/2 punasipuli
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 tl kuminaa (kokonainen)
  • 1,5 tl juustokuminaa
  • Ripaus suolaa
  • 0,7 dl gluteenittomia jauhoja (käytin tattaria)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 sitruuna (sen mehu)

Laitetaan blenderiin kikherneet, puolikas punasipuli, valkosipulit, persilja, korianteri, oliiviöljy, puristettu sitruunanmehu sekä mausteet. Blendataan ainekset tasaiseksi massaksi, jonka jälkeen kaadetaan seos muovikulhoon. Tässä kohtaa lisätään joukkoon jauhot pikkuhiljaa taikinaa sekoitellen ja vaivaten. Taikinan ei tarvitse olla kuten leipätaikinaa, eli se saa hieman tarttua sormiinkin. Kannattaa myös tarkistaa mausteet, sillä tässä kohtaa niitä on vielä helppo lisäillä! Oma reseptini ei ole kovin voimakasmausteinen joten jos rakastat tulisuutta niin lisää joukkoon kaikkea mahdollista mielesi mukaan.

Vaivataan taikinasta pienehköjä pyöryköitä ja laitetaan ne uunipellille leivinpaperin päälle. Lämmitetään uuni 180 asteeseen ja lopuksi voidellaan pyörykät vielä oliiviöljyllä ennen uuniin laittoa. Paistetaan uunin keskitasossa noin 45 minuuttia, jonka jälkeen annetaan jäähtyä ennen tarjoilua.

PAPRIKAHUMMUS (GL, M)

  • 175 g luomu kikherneitä (tähän käytin GoGreen)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 0,5 dl suolaamatonta tahinia
  • 2,5 tl paprikamaustetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 3 tl oliiviöljyä
  • 1 tl kuminaa (kokonainen)
  • 1 sitruuna (sen mehu)
  • 1 tl mustapippuria
  • 2-5 rkl vettä

Laitetaan blenderiin kikherneet, valkosipuli, tahini, oliiviöljy, puristettu sitruunanmehu sekä mausteet. Blendataan tasaiseksi tahnaksi ja lisätään mahdollisesti muutama ruokalusikallinen vettä. Kaadetaan muovikulhoon ja sekoitellaan sekä maustellaan. Tässä kohtaa tahnaa voi muokata juoksevammaksi veden avulla tai vielä halutessaan maustaa lisääkin. Mielestäni mausteet ovat tässä reseptissä aika kohdillaan mutta jälleen jos oikein tulista kaipaat, suosittelen esimerkiksi chilin lisäämistä! Sekoitellaan ja laitetaan tarjoiluastiaan tarjolle. Itse pidän kylmästä hummuksesta, joten sen voi tosiaan säilöä jääkaappiinkin hetkeksi ennen tarjolle asettamista.

Pakko sanoa vaikka en tehnytkään falafelien lisukkeeksi mitään salaattia, tulin annoksesta todella täyteen. Veikkaan, että nimenomaan kikherneet tekevät sen, eli täyttävät vatsaa todella ja pitävät vieläpä kylläisenä pitkään. Kylkeen olisi ehkä hieman kyllä kaivannut sitä vaaleaa rieskamaista pullaleipää mutta meni se näinkin!

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa ja mikä parasta, uutta vuotta 2018!

Kommentit (12)
  1. Ystäväni tarjoili uutena vuotena 9 ruokalajin herkkuaterian, jossa oli kaikkea mahdollista haudutetusta lampaasta falafeleihin. Sen illan jälkeen olen himoinnut falafelejä ja hummusta joka pirun pvä. 😀 Pakko varmaan ens viikolla ottaa itseä niskasta kiinni ja testata reseptiä. Nuo nimittäin näyttää ja kuulostaa super herkullisilta, varsinkin näin suoraa duunista nälkäisenä. 😀

    1. Joo suosittelen! Todella helppoja loppupeleissä valmistaa ja yksinkertaisesti niin hyviä – ainakin omaa lempi ruokaani! Ja säilyy kivasti jääkaapissakin jos tekee suuremman satsin. 🙂

  2. Suosittelen tekemään falafelit kuivista kikherneistä, jotka liotat ensin yön yli ja sen jälkeen surautat taikinaksi. Koostumus on tällöin aidompi 🙂 Falafelit on kyllä ihan mun lemppareita!

    1. Okei, kiitos vinkistä! 🙂 Laitanpa ensi kerralla kokeiluun.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *