Loppuelämä saman ihmisen kanssa?

Nuorempana ajattelin, että ensirakkaus on automaattisesti ikuista ja se kestää varmasti lopun elämää. Vielä viimeisimmän parisuhteenikin alussa tuumin, että tässä se minulle oikea nyt on ja tämä rakkaus tulee olemaan ikuista vaikka olin kuitenkin jo 25-vuotias. En osannut kuvitellakaan, että joku päivä tuo rakkaus tulisi loppumaan ja joutuisin itse toteamaan itselleni, että nyt se todella loppui. Ylipäänsä ajatukseni rakkaudesta on muuttunut paljon viime vuosina ja olen entistä enemmän alkanut kyseenalaistamaan sitä, kuinka on mahdollista olla yhden ja saman ihmisen kanssa lopun elämää?

Näen aika paljon ympärilläni nimenomaan suhteita, jotka poikkeavat siitä perinteisestä rakkaussuhteesta. Olen myös itse kohdannut paljon sinkkuna ollessani sitä, että varatutkin ihmiset ovat valmiita pettämään ja pettävätkin. Etenkin viimeisen vuoden aikana tällaisia ihmisiä on osunut kohdalleni sen verran monta, että olen paljon asiaa miettinyt. Luonnollisestikin se vaikuttaa myös omaan suhtautumiseeni uskollisuutta kohtaan, sillä näen kuinka helposti ihmiset ovat valmiita pettämään. Osittain tämä onkin varmasti vaikuttanut siihen, etten oikein enää pysty uskomaan siihen, että kaksi ihmistä voisivat olla uskollisia toisilleen ja tuolla tavalla terveessä parisuhteessa lopun elämää. Toki parisuhteessa voidaan olla mutta jos pettämistä tapahtuu vaikka ihan jo puolin ja toisin, en sanoisi itse tuota suhteeksi jollaista itse itselleni toivoisin.

Nämä ovat hankalia juttuja sillä vaikka sitä toivoisi, että loppuelämän parisuhteen voisi löytää – silti en oikein usko siihen. On tullut enemmänkin sellainen ajattelumaailma, että parisuhteita kuuluu elämään useampia ja ne harvoin ovat niitä ikuisia, jollaisia solmittiin silloin, kun isovanhempamme elivät. Tämä maailman aika on niin erilainen ja etenkin pääkaupunkiseudulla tuntuu vallitsevan trendi, joka ei puolla ainakaan sitoutumista. Ihmisillä on todella paljon komplekseja ja harva tuntuu olevan halukas kestävämpiin ihmissuhteisiin. Toki aina on poikkeuksia eikä voi yleistää, mutta tämä on huomattu kyllä ehdottomasti useammankin ystäväni kanssa. Ja toisaalta – eipä tässä voi itsekään mitenkään hurrata omaa suhtautumistaan parisuhdetta kohtaan. Ehkä moni muukin ajattelee nimenomaan samalla tapaa kuin minä ja siksi ajautuukin ihmissuhteesta toiseen sitoutumatta sen vakavammin. On yksinkertaisesti niin paljon helpompaa olla henkisesti läsnä olematon kuin antaa itsensä likoamaan ja ottaa riski pettymisen suhteen.

Olen kysellyt asiasta myös muutamalta läheiseltäni, jotka ovat molemmat pitkissä parisuhteissa ja minua hieman vanhempia. Lähinnä siis sitä, että eikö koskaan tällä ikää ahdista ajatella, että elämä menee vauhdilla eteenpäin ja he ovat tuossa samassa suhteessa, jossa ovat olleet jo vuosia? Se on kuitenkin jännä juttu kuinka asiaa ei ajattele samalla tapaa silloin jos on hyvässä suhteessa. Jos arki toimii ja on molemmin puolin tyydyttävää ei tällaisia asioita kuulemma edes mietiskele kuin joskus satunnaisesti. Uskon jotenkin tässäkin siihen, että eniten ihmiset kyseenalaistavat parisuhdettaan elämän kriisitilanteissa. Koska elämäämme tosiaan kuuluu erilaisia vaiheita – myös niitä kriisejä – tulee välillä varmasti aikoja jolloin  sitä suhdettaankin miettii mutta usein tajuaa lopulta, että tässähän on itse asiassa aika hyvä näinkin.

Ylipäänsä on aika jännä kuinka osittain ihminen ei varmastikaan ole luontaisesti täysin yksiavioinen ja toisaalta taas ihmiselle on aika ominaista haluta omistaa toinen sekä jopa olla terveellä tapaa mustasukkainen. Näiden seikkojen kohdalla tulisikin mielestäni miettiä, kumpi asia painaa enemmän vaakakupissa. Toki jos molemmille osapuolille suhteessa on ok se, että on muitakin, ei siinä ole mielestäni mitään pahaa. Jokainen pariskunta itse määrittelee suhteensa laadun. Itse olen kuitenkin ihmisenä hyvin tunteellinen ja suhdejutuissa jopa vanhanaikainen, jonka vuoksi ehkä tällainen asia mietityttääkin. Olen aina ajatellut etten olisi valmis parisuhteeseen jossa mies vaikka jossain kohtaa haluaisikin keventää suhteen laatua mutta, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen alkanut tuotakin miettimään. Mitä jos ne kestävät ihmissuhteet ovatkin niitä, joissa on se tietynlainen avoimen suhteen malli? Mitä jos tuo asia tulisikin vaan hyväksyä tai opetella hyväksymään? Vaikka toisaalta se sotiikin omaa arvomaailmaa vastaan,  on välillä tullut mietittyä, että ehkä se onkin ainoa vaihtoehto.

Kengät Nilson / *Haalari Bubbleroom (saatu) / *Laukku Furla / *Kello Cluse / Baskeri H&M

En oikeastaan tiedä miksi edes aiheesta kirjoitin täällä mutta se nyt vaan on pyörinyt mielen päällä. Kuten eilisessä postauksessani mainitsin, olen menettänyt uskoni rakkauteen aika suureltakin osin enkä oikein senkään vuoksi usko enää samalla tapaa yksiavioisuuteen kuin vaikka silloin viisi vuotta sitten uskoin. Se on tavallaan todella surullista mutta toisaalta taas tuntuu sille, että tässä ajassa ihan täyttä realismia. Onko ehkä illuussiota elää pilvilinnoissa ja uskoa johonkin hulluun sekä naiviin rakkauteen?

Herättääkö aihe teissä mitään ajatuksia? Uskotteko lopun elämän rakkauteen yhden ihmisen kanssa vai siihen, että elämässä on useampia rakkauksia? 

 

Kuvat: Taru / edit: minä

Kommentit (39)
  1. Tosi ikävä kuulla. Minä kyllä silti uskon, että se kaunis rakkaus odottaa vielä jonkin – ei ehkä seuraavan- mutta määrittelemättömän kulman takana 🙂

    On silti hyvä tiedostaa ne omat toimintamallit: jos elämässä toistuu usein sama tilanne, ratkaisua ja muutosta onkin hyvä tsekata peilistä. Kuulostaa karulta, enkä todellakaan sano, etteikö petolliset miehet ole olleet fakta (ja sekin vielä, että monta peräkkäin…täyttä paskaa), mutta voiko olla, että heidän kohdalla hälytyskellot olisivat soineet jossain takaraivossa? Itsellä kesti parikin vuotta, että pääsin irti ihmisistä, jotka eivät kunnioittaneet minua – koska en itse osannut kunnioittaa itseäni tarpeeksi, vaan menetyksen pelossa annoin anteeksi ja joustin aivan yli omien, aika jämptienkin, rajojen. Oli jotenkin vinoutunut ajatus siitä, mitä rakkaus on ja miltä sen pitäisi tuntua. Toki nimenomaan ne voimakkaat tunteet ajoivat aina noihin tilanteisiin, mutta muutosten jälkeen kyse onkin siitä, että koko rakkauden konsepti muuttuu. Vanhat tyypit eivät enää herätä samanlaisia tunteita, tiedostaa sen voimakkaan ihastuksen (juuri itselle vahingollisiin tyyppeihin) olevan ”sick love”.

    Terapiaa suosittelen kyllä kaikille! Näihinkin juttuihin saa paljon uutta näkökulmaa 🙂

    1. Kyllä, nimenomaan peiliin täällä on koiteltu katsoakin sillä niin usein saman kaltaiset toimintamallit elämässäni toistuvat. Usein mietinkin miksi nimenomaan päädyn kiinnostumaan ihmisistä, joiden suhteen homma on jo heti alussa jollain tapaa hankala? Minulla on myös sellainen kova tarve pelastaa ihmisiä ja osoittaa, että toinen muuttuu minut kohdattuaan. Tokikaan tämä ei nyt päde aivan jokaiseen mutta usein kyllä. Myös näitä ”eroamassa” olevia on ollut ja heidänkin suhteensa pitäisi jo heti alussa tietää, että homma ei hyvään pääty.

      Toivon, että terapia todella avaa minulle lisää itsestäni ja antaa ymmärrystä katsoa omaa toimintaa eri näkökulmista. Kiitos sinulle kommentistasi ja viisaista sanoistasi! <3 Olen siis kanssasi todella samalla linjalla ja ymmärrän, ettei vika ole aina muualla vaan loppupeleissä usein ihan itsessä.

  2. Olet törmännyt kyllä vääriin miehiin 🙁 Itse tapasin Tinderistä aika monta mukavaa tyyppiä, mutta aina kävi niin että kiinnostus ei ollut molemminpuolista, useimmiten niin päin että itseäni ei kiinnostanut. Olin aika avoimin mielin, eli ei tarkkoja ulkonäkö- yms vaatimuksia, toki silmää on tärkeä miellyttää ja samanlaiset arvot yms, tapasin aika erilaisia miehiä laidasta laitaan. Yhdessä vaiheessa oli myös kevyempi suhde sen komean miehen kanssa joka oli aika nirso eikä valmis sitoutumaan, itse ehdin ihastua ja kesti aika kauan päästä sen yli, myöhemmin oli vielä yhteydessä että olen käynyt mielessään, no juna meni jo. Siinä vaiheessa olin jo luovuttanut ja ajattelin että tulee sitten kun tulee ja keskityn nyt itseeni ja otan rennosti. Olin jo poistamassa tindetiä kun eräs mies alkoi viestitellä (minulla oli pitkä lista miehiä, muttei esim. ne komeat aina edes vastannut, kun joskus harvoin laitoin viestiä, tai oli muuten vaan tylyjä :/) . Tämä mies oli erilainen, sellainen josta en olisi ehkä livenä heti kiinnostunut, mutta meillä synkkasi niin hyvin ja viestiteltiin pitkään ennen kuin tavattiin, tässä on jo 1,5v suhdetta onnellisesti takana 🙂 Eli ne kaverit on ihan oikeassa, kannattaa katsoa erilaiset tyypit, voi yllättyä positiivisesti. Itsekään en usko että kaikki parisuhteet kestää onnellisina loppuelämän, monethan on vaan tottuneet toisiinsa eikä osaa enää erota, eikä ole ehkä vanhempana enää järkevääkään, mutta kyllä ihmiset voi muuttua ajan myötä ja erkaantua toisistaan, näin on mulle käynyt edellisessä suhteessa, koskaan ei tiedä miten tulevaisuudessa käy, mutten jaksa sitä murehtia. Tämä nykyinen suhde vaikuttaa kuitenkin paljon kypsemmältä ja tavattiin kuitenkin vasta kolmekymppisinä, silloin on jo paremmat eväät kestävälle suhteelle kuin parikymppisenä. Eli kyllä niitä hyviä tyyppejä löytyy, varsinkin sieltä Hgin ulkopuolelta 😉 Lieneekö sattumaa että kaikki ne ikävät tapaukset on ollut juuri sieltä, en haluaisi yleistää mutta näin oman kokemukseni mukaan…

    1. Niin, no samaan lopputulemaan olen päätynyt – Tinderiin en ole vielä edes ehtinyt.

      Kiitos kokemuksesi jakamisesta, se todella antaa uskoa siihen, että on niitä hyviäkin tyyppejä olemassa. 🙂 Ja ihanaa ylipäänsä, että sinä olet löytänyt tuollaisen suhteen ja rakkauden! <3 Olen onnellinen puolestasi. Itsehän uskon myös siihen, että hieman kypsemmällä ikää on paremmat lähtökohdat onnistua ihmissuhteissa. Kun on tehnyt ajatustyötä itsensä kanssa, sitä on jotenkin kypsempikin antamaan toiselle enemmän.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *