Terveelliset herkut viikonloppuun x 2!

Perjantai tarkoittaa jälleen viikonloppua ja useammalle myös ruokailujen suhteen vaihteen vaihtoa rennompaan suuntaan. Tammikuu on kuitenkin monelle se kuukausi, kun treenit on jälleen aloitettu täydellä teholla ja ruokavalio laitettu joulun jäljiltä reilaan. Moni ei halua pilata hyvää treenisykliä mässäämällä itseään viikonloppuna sokeriähkyyn, vaan tekee ehkä mieli herkutella terveellisemmin. Itse ainakin huomaan, että mitä enemmän treenaan, sitä terveellisemmin haluan syödä – aivan automaattisestikin. Ei tee edes mieli pumpata itseään täyteen sokeria jos takana on hyvä treeniviikko, vaan sitä ennemmin valitsee niitä parempia vaihtoehtoja. Raakasuklaa sekä itse valmistetut terveelliset herkut ovatkin oiva tapa korvata valkoinen sokeri!

Tänään minulla olisikin jakaa teille pari reseptiä ja nimenomaan niitä hieman paremmanlaisia reseptejä. Kaksi suklaaherkkua, joiden raaka-aineet ovat terveellisempiä ja joissa ei ole käytetty valkoista sokeria. Ensimmäinen resepteistä on mutaleivos – mutakakuksikin sitä voisi kutsua tai vaikka suklaaleiväksi. Tämä herkku on koostumukseltaan suorastaan täydellinen ja pakko sanoa, että myös maku osui oikein nappiin. Helppo ja herkullinen variaatio, jonka voit tosiaan muotoilla mihin tahansa muotoon – vaikka muffinssivuokiin, pyöreäksi kakuksi leivinpaperin päälle tai kaataa pieneen leipävuokaan kuten itse tein. Taikinan maku on se tärkein ja tässä se on todellakin jumalainen.

MUTALEIVOS (GL, M)

  • 2 kypsää banaania
  • 1 kananmuna
  • 1/2 avokado
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/3 tl luomu vaniljajauhetta
  • Ripaus suolaa
  • 1/2 tl piparkakkumaustetta
  • 1/2 tl kanelia
  • 1/2 dl raakakaakaota
  • 2,5 dl gluteenittomia jauhoja (vapaavalintaisesti!)
  • 1 rkl luomu vaahterasiirappia

Muusataan kaksi kypsää banaania (mitä kypsempiä sen parempi) sekä puolikas avokado kulhoon. Lisätään joukkoon kanamuna, leivinjauhe, vaniljajauhe, suola, piparkakkumauste sekä kaneli, jonka jälkeen sekoitetaan huolella. Tässä kohtaa taikinan sekaan lisätään myös raakakaakao, joka kannattaa laittaa siivilän läpi. Lopuksi vielä jauhot, joiden suhteen sinulla on täysin vapaat kädet – käytä sitä, mitä kaapistasi sattuu löytymään. Myös herat sopivat taikinaan erinomaisesti osana tuota jauhojen määrää! Itsehän käytin taikinassa manteli- ja kaurajauhoja, tattarijauhoja sekä hieman valmista gluteenitonta jauhoseosta. Jauhot kannattaa lisäillä pikkuhiljaa sekoitellen ja samalla taikinaa maistellen. Aivan lopuksi lisätään makeutus eli luomu vaahterasiirappi, jonka voi korvata myös hunajalla.

Lämmitetään uuni 180 asteeseen ja voidellaan pieni leipävuoka. Taikinan voi tosiaan myös levittää leivinpaperille ja pellille tai vaikka kaataa muffinssivuokiin. Mitään kovin kohoavaa laatua tämä leivos ei ole, eli älä odota kaksinkertaista paisumista! Paistetaan uunin keskitasossa noin 35 minuuttia, jonka jälkeen nostetaan uunista jäähtymään. Paistoaika voi olla myös lyhyempi tai pidempi riippuen uunista. Kypsyyttähän voi tarkastella veitsen avulla vaikka puolituntisen jälkeen jolloin tietää, mikä on kakun tilanne. Jos paistoit mutaherkun leipävuoassa, kaada se sieltä kokonaan pois ja siivuta ohuiksi kuivakakkumaisiksi siivuiksi ja aseta tarjolle.

Toinen herkuista sopii kookoksen ja suklaan ystäville, eli jos rakastuit viime vuoden puolella jakamaani Bountyjen reseptiin, pidät aivan varmasti tästäkin! Tämä on oikeasti aika koukuttava resepti ja pakko sanoa, että tekee tiukkaa olla avaamatta pakastinta ja nappaamatta palloa joka kerta, kun ohitse kuljen. Näiden koostumus on täydellinen ja etenkin pakastinkylmänä pallot toimivat aivan mielettömän hyvin! Siispä jos kaipaat jotain naposteltavaa mutamaisen kakun sijaan, suosittelen tätä reseptiä. Veikkaan, että joku muukin tulee koukuttumaan kuin pelkästään minä!

SUKLAA-KOOKOSPALLOT (GL, M)

  • 1/2 tl luomu vaniljajauhetta
  • 1,5 dl kookosöljyä
  • 1,5 dl raakakaakaojauhetta
  • 1,5 dl kaurahiutaleita
  • Ripaus laadukasta suolaa
  • 1 dl luomu vaahterasiirappia
  • 1 dl gluteenittomia jauhoja
  • 1,5 dl kookoshiutaleita

Sulatetaan kookosöljy vesihauteessa sulaksi. Sekoitetaan erillisessä kulhossa vaniljajauhe, raakakaakao, kaurahiutaleet, laadukas suola sekä gluteenittomat jauhot. Jauhojen suhteen voit olla jälleen luova, eli käytä sitä, mitä kaapistasi sattuu löytymään. Itse taisin laittaa tähän reseptiin 0,5 dl mantelijauhoja ja 0,5 dl kaurajauhoja. Kaadetaan kuiva-aineiden seos kookosöljyn joukkoon ja lopuksi lisätään kookoshiutaleet sekä vaahterasiirappi, jonka jälkeen sekoitetaan koko taikina huolella.

Ei kannata säikähtää, taikina jää tahmaiseksi ja ei ole helposti muotoiltavissa. Voitkin lisätä pieniä osioita, ikään kuin palloja leivinpaperin päälle pienen lusikan avulla tai sitten koittaa muotoilla taikinaa hieman kämmenissä – itse tein jälkimmäisellä tavalla. Vähän sotkuistahan puuhaa tuo oli mutta pakkasessa pallot jäätyvät kyllä äkkiä muotoonsa. Omistani ei tullut ehkä mitään maailman kauneimpia mutta maku lienee se tärkein! Näitä herkkuja säilytetään mieluiten pakkasessa, sillä huoneenlämmössä suklaa sulaa aika nopeasti. Kaikista paras nauttia näitä kookospalloja on napata halutessaan pallo pakastimesta ja olla nostamatta niitä edes huoneenlämpöön tarjolle.

Toivottavasti näistä kahdesta herkkureseptistä on iloa jokaiselle viikonloppuna kevyemmin herkuttelevalle ja saatte leivokset onnistumaan! Jos tykästytte niin tulkaahan kertomaan mielipiteenne. Ja ylipäänsä jos kaipailette jotain tietynlaisia reseptejä blogiini, ottaisin ideoita mielelläni vastaan! Lähinnä kiinnostaako eniten makeat vai suolaiset herkut vai kenties enemmänkin aivan arjen ruokareseptit?

Pidemmittä puheitta oikein rentouttavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

On my way

4 vastausta artikkeliin “Terveelliset herkut viikonloppuun x 2!”

    • Hih, ihana. <3 Toivottavasti tykkäät resepteistä! Kunnon keittiö on kyllä ihan must. Itse olen todella kiitollinen, että pienehkössä yksiössäni on kuitenkin asunnon kokoon nähden suuri keittiö. :)

  1. Oon himoinnut näitä koko viikonlopun, mutta kookosöljy oli loppunut ja vasta tänään sain hankittua uuden. Tein äsken taikinan ja olin jo kerinnyt muutaman kikkareen muotoilla, kunnes onneksi maistoin ja tajusin ettei tässä oo mitään makeutta. Tsekkasin reseptin uudelleen ja kyllähän siellä se vaahterasiirappi luki, mutta ohjeissa ei. Eli voisitko vielä sen lisätä, niin ei tuu uudestaan samaa mokaa 😊 makeutuksen jälkeen taikina maistui taivaalliselta! Jotta sitä olis vähän helpompi muotoilla niin laitoin koko taikinakulhon hetkeksi pakkaseen ja kokeilen sit uusiks. Kiitos ihanista resepteistä!

    • KÄÄKS! Pahoittelut ja onneksi maistoit. Lisäsin makeutuksen nyt myös sinne tekstiosioon. Hyvä idea muuten tuo pakkaseen laittaminen! Itsehän vaan väkisellä väänsin ”pallot” vaikka jäi kuinka käsiin kiinni. En kuitenkaan halunnut lisätä jauhoja, koska muuten taikinasta tulee helposti liian sellainen ei suklaamainen. Jos ei ole herkkujen muodosta kovin tarkka, niin nuohan voi laittaa ihan vaan lusikalla kikkareiksi leivinpaperin päälle. :D

      Kiva kuitenkin, että kokeilit ja toivottavasti maistuu! Mistä tulikin mieleen, että taidanpa poiketa pakastimella… ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 9
Tykkää jutusta