Rahapäiväkirja viime viikolta

Lupailin teille reilu viikko sitten rahapäiväkirjaa, jossa kirjaan viikon ajan ylös kaikki menoni. Alkuun meinasin unohdella napata ostosten jälkeen kuitteja matkaan mutta päivien kuluessa tuosta tuli jo suorastaan automaatio. Ajattelinkin, että tätä rutiiniahan voisi jatkaa ihan vaikka kuukaudenkin ajan jolloin saisi vielä paremman käsityksen siitä, mihin kaikkeen rahaa oikeasti kuluukaan! On nimittäin karu totuus, että jos rahan käyttöään ei yhtään seuraa, sitä herkästi kuluu myös enemmän kuin olisi tarve.

Tänään kävin läpi noita viime viikon menoja ja pakko sanoa, että olihan siellä muutama vähän tavallisesta poikkeava ostos, kuten käytetty untuvatakki sekä leffassa käynti. Mutta sellaistahan se elämä on, että harvoin viikot ovat kulutuksen suhteen täysin identtisiä. Palaan näihin analysointeihin kuitenkin vielä postauksen loppupuolella, eli nyt pidemmittä puheitta niihin kuitteihini ja siihen, mihin sitä rahaa viime viikolla oikein kuluikaan.

Maanantai 15.1.

Ei ostoksia

Tiistai 16.1.

Bar Ysi 20 €, lounastimme Iineksen kanssa ja tarjosin lounaan myös hänelle hyvitykseksi hänen kutomasta villapiposta.

UFF 23€, tuolla hintaa sain ihanat denim mammafarkut sekä khakinvihreän villabaskerin.

R-kioski 10,00€, matkakorttiin arvoa.

Stockmann 3,00 €, Voguen polvisukat tarjouskorista. Ovat muuten aivan parhaita näin talvella farkkujen alle nimenomaan kaikille teille kaltaisilleni, jotka inhoatte käyttää farkkujen alla sukkahousuja!

K-Market 4,00 €, muutamat hedelmät ja vihannekset sekä paketillinen kikherneitä.

Keskiviikko 17.1.

UFF 50,20 €, tällä hintaa sain Joutsenen kotimaisen untuvatakin sekä korvaläpät. Muovikassista tuli tuo 0,20 € summan päälle.

Torstai 18.1.

R-Kioski 15 €, matkakortille jälleen arvoa.

Finnkino 15 €, elokuvalippu sekä vesipullo.

Perjantai 19.1.

K-Market 18,20 €, josta tein pikaisia täyte ostoksia kuten marjoja, hedelmiä, kananmunia, kikherneitä ja kasviksia.

Lauantai 20.1.

Weeruska 21,30 €, tällä hintaa sain gluteenittoman pizzan sekä ison tuoremehun.

K-Market 5,60 €, mango sekä paketillinen Lohilon jäätelöä.

Sunnuntai 21.1.

S-Market 44,87 €, ne viikon suurimmat ostokset jossa reilusti ruokaa. Ostoksien joukossa mm. kilo mustikoita, tuoretta korianteria, hedelmiä, kasviksia, Alpron jogurtteja, luomu kananmunia, kookosmaitoa, thai currytahnaa, kaura 100 leipäsiä, laktoositonta fetaa, tofua, nyhtökauraa sekä hammastahna.

Yhteenveto:

Ravintoloissa syöminen: 41,30 €

Viihde: 15 €

Vaatteet: 76,20

Ruokakauppa: 72,67 €

Matkustus: 25 €

Yhteensä: 230,17 €

Viime viikon ravintolalasku oli tosiaan hieman suurempi, sillä kustansin ylimääräisen lounaan Iinekselle ja lauantaina tuli syötyä Weeruskassa ystävien kanssa kunnon listalta. Tavallisesti pysyn aika hyvin siinä pari lounasta/ravintolakäyntiä viikossa joka tekee sen n. 20€ yhteensä. Leffakäynti osui myöskin viime viikkoon ja elokuvissa en todellakaan käy enää nykyään usein – viime kerta taisi olla joskus syksyllä. Vaatepuoleenkin meni sinällään hieman enemmän kuin viikoittain menisi mutta toisaalta ostokseni olivat kaikki Uffista ja koska sinne tuli maanantaina uusi mallisto, tuli minun koluttua liikkeessä parinakin päivänä (tuolloin siellä siis aina kaikista parhaat tuotteet).

Ruokaostosten summasta sinällään yllätyin hieman, sillä olen jotenkin ajatellut ruokakauppaan menevän vieläkin enemmän rahaa. Jos joku nyt siis ihmettelee tuota ruokaostosten jakoa niin teen aina kerran viikossa suuremmat ostokset S-Marketista (nyt se on usein ollut juuri sunnuntaina) ja täytän loppuvia tuotteita viikon aikana joko K-Marketista tai Alepasta. Tavallisesti haen viikolla lähimmästä K-Marketistani tosiaan soijajuomaa kahviin, kananmunia, vihanneksia, marjoja sekä hedelmiä. Lähikaupassani on usein hyviä tarjouksia etenkin vihannesten ja hedelmien suhteen, jonka vuoksi tykkäänkin ostaa ne sieltä. Myös marjat ovat K-Marketissa edullisia ja sieltä saa mm. Pirkan herukkasekoitusta, joka on ehdoton suosikkini edullisen hinnan lisäksi! Niin ja kotimaiset mansikat ovat edullisempia lähikaupassani kuin vaikka S-Marketissa. Vaikka usein sanotaan, että suurempi kauppa on poikkeuksetta edullisempi niin itse en kyllä aina tuota allekirjoita.

Matkalipun suhteen kulutin viime viikolla aika paljon arvoa, sillä jouduin välillä käymään parikin kertaa päivässä keskustassa. Normaalisti lataan viikossa suunnilleen 10 € arvoa ja pärjään sillä erittäin hyvin. Toki tuosta viime viikon saldosta on nyt kortissa jäljellä vielä n. 8 € mutta silti tosiaan kulutin viime viikolla matkustamiseen aika paljonkin. Kiinteää kautta harvoin enää nykyään ostan, sillä en käy joka päivä keskustassa. Ainakin toistaiseksi olen laskenut, että arvo tulee kohdallani edullisemmaksi kuin vaikka kuukausilipun hankinta. Kuukausi Helsingin sisäistähän maksaa nykyään jopa 54,70 € ja ratikkalippu kertaleimauksella muistaakseni jotain 1,70 € luokkaa.

Jos mietitään kokonaisuutta, olen siihen suhteellisen tyytyväinen. Toki tiedän, että mukana tosiaan oli noita ekstroja, joita ei joka viikko ole mutta sellaistahan se elämä on. Itse en myöskään välitä pihistellä jatkuvasti, eli haluan käydä ruokakaupassa ilman, että joudun kyttäämään hintoja liikaa tai muutenkaan en koskaan kieltäydy vaikka illallisesta ystävien kanssa rahaan tai säästämiseen vedoten. Ei sillä etteikö fiksumpi kuluttaminen ja paremmat valinnat kiinnosta mutta rajansa kaikella. Mielestäni jos raha ei oikeasti ole aivan kortilla, ei siitä kannata tehdä itselleen turhaa stressin aiheuttajaa.

Omaa kulutustaan on kuitenkin hyvä välillä tarkkailla ja olen siinä mielessä kyllä ylpeä, että nykyään ostan vain harvoin take away -kahveja tai vaikka niitä raakapatukoita, joista kertyy aika nopeasti sievoisia summia. Ennen olin aikamoinen tuhlari ja saatoin tosiaan hassata rahaa minkä kerkesin vaikka mihin turhaan. En nyt sano etteikö nykyisessäkin käytöksessä voisi olla parantamisen varaa mutta tavallaan koen, että tällä hetkellä olen rahankäytön suhteen aika hyvässä balanssissa. Saan kuukausittain sitä säästöön, mietin rahankäyttöäni sekä pyrin siihen, etten tuhlaisi mihinkään turhaan.

Mitäs mieltä te olette viime viikon kulutuksestani? Miltä se teidän silmäänne näyttää? 

Lisää aiheesta:

Hyvä elämä = kallis elämä?

Säästäminen & kulutushysteria

On my way

13 vastausta artikkeliin “Rahapäiväkirja viime viikolta”

  1. Tuohon arvon lataamiseen kiinnitin huomiota. Tuolla menolla melkein kannattaisi se kk-kortti ladata, ehkä tulisi matkustettuakin sitten eestaas enemmän. Nyt viikossa latausmäärä oli melkein puolet. Mutta hyvin avasitkin asiaa, vaan tuon tarkastelu kannattanee. Tai sitten oot lataamatta ja meet pummilla ;)

    Ruokaostokset oli mielenkiintoisia. Syöt kaikkea mitä mä en syö about koskaan (ja mun pitäisi). Siksi on mielenkiintoista aina lukea näitä juttuja :)

    • Kuten tosiaan mainitsin, tavallisesti viikossa tulee mentyä ehkä kymmenellä eurolla – tällä viikolla jäädään ehkä noin 7 euroon mikä tarkoittaa sitä, ettei tällä viikolla tarvitse ladata arvoa ollenkaan koska viime viikon arvo riittää.

      Lasken tätä aika tarkkaan ja tähän mennessä tosiaan on ollut kannattavampaa olla ostamatta kuukausikorttia. Välillä olen kyllä saattanut ostaa kortin kahdelle viikolle jos kalenteri on näyttänyt keskustapainotteiselta parin viikon ajan, koska silloin se on kannattavampaa… Keskustassa ollessani taas liikun aina kävellen ympäriinsä, eli en ostele pienille matkoille lippua. Ainut matka on täältä kotoani ytimeen, johon ratikkalipun tarvitsen.

      Hahah, no pummilla en kyllä halua enää tällä ikää mennä. Se sakko on hirveän suuri jos se napsahtaa, kun kuitenkin miettii, että 1,70 € maksaa jos leimaa lipun. :) Plus siihen päälle se häpeän määrä ja stressi siitä, jääkö kiinni.

      Ehkä mun ruokavalio on sitten outo? :D Mutta niinhän se menee, että usein ihmiset syö tosi erilaisia juttuja. Mullakin lienee niin ne omat tavat ruokailla. :)

    • Sun ruokavalio on FRESH ;) Ei outo. Erilainen vaan. Siksi sitä onkin kiva seurata. Tulee kauniimpia kuviakin kuin makkaraperunoista. Ja hei, pummilla menee kuule ihmiset ikään ja statukseen katsomatta :D (En kannusta siihen kunhan totean vaan, haha).

    • Hahah. ;D Siis apua, itse olen tuossa mielessä jotenkin niin arka, että olisi kamalaa jäädä kiinni liputtomuudesta. Kaikki katsovat pahalla ja tuijottavat sinua kuin rikollista… Hirveää!! :D Mutta ovathan nuo liput nykyään aivan kiskurihinnoissa.

      Tosin myönnetään, että vielä kymmenen vuotta sitten rohkenin tuotakin toimintaa harrastamaan, kuitenkaan siitä sen enempää… :D

  2. Moikka,

    kiva lukea sun monipuolisesta elämää käsitteleviä blogiaiheita, joihin moniin samaistuin ja joistakin oon täysin eri mieltä, kuten kuuluukin. Kiitos avoimesta ja ei-ökyilevästä blogista! Mä oon kans kolmekymppinen yksinasuva ja oon jo vuosia tehnyt Exeliin budjetin kaikista kuukausimenoista. Se on aina yhtä mielenkiintoista. Itse syön muutamia kuukasittaisia lounaita lukuunottamatta kaikki päivän ruoat itsetehtyä ruokaa ja ruokaan kuluu kuukausitasolla n. 180-350 euroa. Hajontaa on, sillä nipistystä pystyy halutessaan vähän tekemään.

    Itseä välillä ”huvittaa” joidenkin julkkisten säästövinkit, kun joidenkin mielestä kaikki pystyy halutessaan säästämään tosi paljon (satoja-tuhansia euroja)/kk, mut harvalla varmaan on todellista tietoa siitä, mitä suurin osa ei pääkaupunkiseudulla asuvat ”naisvaltaisilla aloilla” työskentelevät tienaavat, ja mitä siitä jää käteen asuntolainojen+muun asumisen, auton, elintarvikkeiden yms. jälkeen.

    • Hei Alma,

      Kiitos sinulle mukavista sanoistasi ja kommentistasi ylipäänsä! :) Aika pienellä summalla pärjäät kuukaudessa ruoan suhteen mutta se johtunee sinun suunnitelmallisuudestasi.

      Niin. Veikkaan, että tuo on todella paljon tulotasosta ja elämäntyylistä kiinni, kuinka paljon saa säästöön. Itse sanoisin, että säästöön voi saada jopa enemmän vaikka tienaisikin vähemmän. Se on paljon kiinni omasta asenteesta ja suhtautumisesta rahaan. Ja ylipäänsä siitä asuuko yksin vai maksaako kaiken puoliksi tai ”sinne päin” toisen kanssa. Auto on hurja kuluerä kyllä ja jos omistaa kiinteistöjä, toki niihin menee sitten kuukausittain rahaa. Toisaalta kiinteistöihin ei saa lainaa jos on aivan tyhjätasku…

      Mielestäni tämän asian suhteen on yhtä monta mielipidettä, kun on toimintatapaakin mutta ymmärrän kyllä pointtisi. :)

  3. Mielenkiintoinen postaus :) olen itse joskus kerännyt koko kuukauden ruokaostos kuitit talteen ja siitä sai kyllä hyvän käsityksen kuinka paljon ”turhia” heräteostoksia kaupassa tulee tehtyä…

    • Kiva kuulla, että postaus kiinnosti. :)

      Nojoo, juuri tuota oikeasti mietinkin. Täällä projekti itse asiassa jatkuu edelleen, eli ihan huvikseni kirjaan ylös rahankäyttöäni. Mielenkiintoista nähdä hieman laajempikin kokonaisuus.

  4. Oi että, rahapäiväkirja on ihania! Sun rahankäyttö näyttää tosi järkevältä. Ei liikaa pihistelyä, mutta ei myöskään rahalla rälläämistä. Mä itse huomasin, että ihan niinkin pieni asia kuin jääkaapin siivoaminen saa ruokalaskua pienemmäksi. Pystyy heti näkemään mitä jääkaapissa on ja mitä ei ja sen pohjalta tekemään myös ruokaostoksia sekä käyttämään vanhaksi menevät asiat heti pois.

    Mä en ole pitkään aikaan käynyt UFFilla, mutta työpaikan viereen avattiin juuri uusi liike, joten pitänee ehkä käydä siellä joku päivä. Kunhan saan edelliset käyttämättä jääneet vaatteet vietyä kierrätykseen ;)

    • Heh, niin nää on kyllä mielenkiintoisia! :) Joo nykyään rahankäyttöni on enemmänkin tuollaista mutta ei todellakaan aina ole ollut… Mulla on itse asiassa iso jääkaappi ja, kun elää yksin se harvoin on todella tupaten täynnä niin etten näkisi pohjaa. Sinällään siis hyvä juttu sillä itse pyrin nykyään myös siihen etten joutuisi heittämään yhtään mitään pois.

      Kannattaa käydä! Tosin Uffeissakin on valitettavasti eroja. Itse en löydä mitään vaikka Sörnäisten Uffista mutta Fredalta taas teen kaikki löytöni. Veikkaan, että noitakin jotenkin lajitellaan, eli Sörkkän laitetaan ns. huonompi tavara ja Fredalle taas trendikkäämmät kuteet. Toivotaan, että sun työpaikan viereinen UFF ois aarreaitta! ;) Tosin välillä Uffissakin on vähän turhan kallista ottaen huomioon, että vaate on kuitenkin käytettyä…

  5. Mielenkiintoista lukea toisen rahankäytöstä! Minulla on pakkomielle säästää ja selvitä mahdollisimman halvalla. Ainoa selvä menoerä on tietenkin ruoka, koska ravintoon kannattaa mielestäni panostaa. Kyllähän se kassalla kirpaisee, mutta tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ei voita mikään. Kasvijuomat on myös tyyriitä- etenkin kun kulutan varmaan kolme litraa viikossa ja alpro go on purnukat päälle. (Jostain syystä halvemmat kasvivalmisteet maistuu mielestäni pahalle.)

    Itse olen todella pienituloinen tällä hetkellä (opisken & kausittain töissä), mutta säästäminen on kyllä mahdollista. Esim. tekee kaikki ateriat etukäteen valmiiksi ja ostaa vaan sen määrän minkä varmasti syö. Investoin kuntopyörään ja rakensin pikkuruisen ’kotisalin’, jottei mene jäsenmaksuihin turhia roposia (jos ei aina ehdi tai jaksakaan käydä). Vaatteet hankin kirpputorilta aina kun mahdollista. Tykkään myydä vanhat alta pois ja hommata uuden kerraston tilalle. Toki pitää huomioida, ettei minulla ole lapsia, kotieläimiä tai lainoja yms. maksettavana.

    • Kiva kuulla! :)

      Säästämisestä tuleekin aika helposti ns. pakkomielle, kun huomaa miten niitä rahojaan saakin sukan varteen –nälkä kasvaa syödessä sitä sanotaan! Itsekin huomaan saavani tietynlaista tyydytystä siitä, että säännöstelen rahankäyttöäni. :)

      Kasvipohjaiset tuotteet ovat kyllä hintavia ja jos niitä menee käytössäsi noin paljon! Toisaalta kuten sanoit, ravinto on kyllä viimeinen asia josta kannattaa tinkiä. Itsekään en tingi ravinnosta muutoin kuin hieman vertailemalla kasvisten kilohintoja. Luomumunia en osta aivan joka kerta, vaan saatan ostaa välillä vapaan kanan muniakin. Kuitenkin ne suomalaiset marjat ja kasvikset kunniaan! Ehkä isoin kuluerä itselläni lienee ruoan suhteen suomalaiset marjat, sillä syön paljon marjoja ja joudun ostamaan niitä monta kertaa viikossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 21
Tykkää jutusta