Paljastuksia elämästäni x 9

Olen käynyt kerran mesoterapiassa. Ja jos joku ei nyt tiedä, mitä mesoterapia tarkoittaa, niin se on ihonhoitomenetelmä, jossa pieniä pisaroita vitamiineja sekä hyaluronihappoa viedään neulauksella ihon pintakerrokseen. Kokemus oli mielenkiintoinen ja iho suorastaan hehkui muutama päivä hoidon jälkeen. Sen vaikutus ei kuitenkaan ole pitkäaikainen, eli monethan suosivat hoitomuotoa muutaman kuukauden välein. Minulle kosmetologi totesi, että ihoni ei vielä tuota kaipaa kuin maksimissaan pari kertaa vuodessa, jonka vuoksi tuo jäikin oikeastaan tuollaiseksi kokeiluksi. Vanhemmiten voisin kyllä turvautua mesoterapiaan ihon kimmoisuuden säilyttämiseksi.

En välttämättä koskaan halua omia lapsia. Tokikaan asia ei ole nyt ajankohtainen mutta vähän epäilen, muuttuuko tämä ajatus tulevaisuudessakaan? Lapset rajoittavat elämää niin paljon ja ne muuttavat kaiken – ajatus tuosta ahdistaa. Toisaalta en sano ei koskaan sillä jos kohtaankin ihmisen, jonka kanssa tuokin asia tuntuu oikealta niin silloin asiat saattavat muuttua. Äitipuolen roolin voisin kuitenkin mieluusti ottaa vastaan eikä minua haittaa jos miehellä on lapsia. Se, ettei välttämättä halua omia lapsia ei siis aina todellakaan tarkoita mitään lapsivihaa. Nykyään yhteiskunta on onneksi jo sen verran suvaitsevainen, että lapsien tekemisen ei oleteta olevan mikään automaatio.

Pelkään ajoittain kuolemaa. Välillä on ajanjaksoja, että kuolema pyörii enemmän mielessä ja saattaa aiheuttaa jopa ahdistusta – tosin onneksi nykyään harvemmin. Se, mitä kuolemassa pelkään, on kadotus ja ikuinen kärsimys. Ja tiedän, kuulostaa varmasti monen korvaan naurettavalta mutta, kun ison osan elämästään on elänyt ilmapiirissä, jossa kadotuksella on peloteltu – tuskin tuo pelko hetkessä alitajunnasta katoaa. Tiedän järjellä, että pelkoni on täysin turha mutta silti on niitä heikkoja hetkiä, jolloin se nousee sieltä jostain taustalta esiin. Vaikka olenkin nykyään jo irrottautunut kaikista uskontokunnista ja ryhmistä, silti tuo hengellisyyden piirissä eläminen on kyllä jättänyt jälkensä. Se vaikuttaa elämässäni hiljaisesti edelleen ja mahdollisesti vielä vuosia.

Kadun selkätatuointiani. Vaikka usein puhutaan, ettei kaduta mitään elämässä niin minä kyllä voin myöntää, että on asioita joita kadun ja yksi niistä on selässäni komeileva suuri tatuointi. En välttämättä kadu niinkään sitä, että olen selkäni tatuoinut mutta se teksti… Niin monta kertaa on nimittäin tullut mieleen kaikkea kivaa, mitä voisi tatuoida selkärangan viereen mutta eipäs voi, koska siellä lukee kissan kokoisilla kaunokirjaimilla ”All I need is love”. Vaikka tatuoinnillani on oma tarinansa sekä tietyllä tapaa myös merkityksensä, mieluummin jättäisin sen ottamatta.

Olen kokenut elämässäni paljon ulkopuolisuuden tunnetta. Sellaista, etten kuulu joukkoon tai etten voi olla täysin oma itseni ihmisten seurassa. Paljon on ollut myös tunnetiloja/tilanteita, joissa olen kokenut, että olen aivan eri planeetalla näiden ihmisten kanssa, enkä tarkoita tätä mitenkään ylimielisesti. Vasta viime vuosina olen löytänyt rinnalleni ihmisiä, joiden kanssa voin sanoa olevani vapautuneemmin minä. He pitävät minusta sellaisena kuin olen eikä minun tarvitse yrittää olla yhtään aikuisempi tai ylipäänsä peitellä heikkouksiani – olen ikään kuin osa jotain ja sitä olen koko nuoruuteni toivonut. Tätä varmaan kutsutaan sellaiseksi tosi ystävien löytämiseksi.

Olen aina inhonnut jos joku kysyy minulta, mistä olen kotoisin, sillä olen ns. juureton. Olen tosiaan asunut elämäni aikana useammalla eri paikkakunnalla eikä minulla ole mihinkään niistä vahvaa tunnesidettä – ne ovat ainoastaan paikkakuntia muiden joukossa. Oikeastaan tekeekin usein mieli sanoa, että olen kotoisin Helsingistä vaikka en olekaan ja monella tapaa koen olevani sisimmässäni ns. maalaistyttö. Se on vaan yksinkertaisesti helpompaa kuin alkaa selittelemään missä kaikkialla on asunut ja miksi on muuttanut niin paljon.

En ole oikein koskaan ollut missään asiassa paras, vaan olen ollut monessakin asiassa hyvä. Tiedättekö, kun osalla ihmisistä on joku yksi taito, jossa he ovat aivan mielettömän hyviä niin minulla ei ole koskaan ollut sellaista. Koen, että olen ennemminkin monessa hyvä ja osaava kuin, että omaisin jonkun yhden ja ainoan erityistaidon. Tämän asian voi kokea joko hyvänä tai huonona – kenties opetella näkemään voimavarana heikkouden sijaan. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että maailma tarvitsee niin niitä erikoislahjakkuuksia kuin meitä monessa hyviä.

Kengät River Island / Housut *Shein (*saatu) / Poolo Samsoe & Samsoe / Kello *Cluse / Baskeri second hand

Olen saanut elämässäni hyvin vähän asioita helpolla – itse asiassa todella vähän. Kasvatukseni on ollut hyvin työntekoon kannustava ja perheessäni on aina vaalittu jalat maassa pitävää arvomaailmaa. Onkin jotenkin huvittavaa, kun välillä kuulee kuinka asian oletetaan olevan täysin päinvastoin. En mielestäni käyttäydy kuten hemmoteltu vaan ennemminkin käyttäydyn kuten itsenäinen nainen käyttäytyy. Toisaalta minua ei myöskään haittaa jos joku toinen saa asioita helpolla – ei todellakaan. Uskon, että vaikka olisit saanut kaiken elämässä eteen tarjottimella, voi ihminen silti omistaa jalat maassa asenteen. Liikaa tehdään olettamuksia toisista, jotka eivät perustu mihinkään muuhun kuin ehkä huhupuheisiin tai ulkoiseen habitukseen.

Kun mietin tässä yksi päivä materialistista omaisuuttani, totesin itsekseni, että kaikki tämä mahtuisi yhteen kellarikomeroon – sänkyä lukuun ottamatta. Omistan siis hyvin vähän materiaa ja pidänkin kotini jatkuvasti siistinä kaikesta turhasta. Ja ylipäänsä, jos yhtäkkiä tulisi lähtö vaikka ulkomaille, voisin oikeastaan myydä kaiken omaisuuteni paitsi työvälineitäni tietokonetta sekä kameraa. Kaikki tavara jonka omistan ei siis merkitse itselleni sen enempää – se on vain materiaa. Tämä on tietyllä tapaa vapauttava tunne, ettei ole sidottu mihinkään.

Paljastuiko jotain uutta tai kenties sellaista, johon sinäkin voit samaistua?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (20)
  1. Rohkeas kertoa, että tatuointi kaduttaa.. Voikun niin moni muukin harkitsisi kunnolla ennen kun kuvia ottaa..

    1. Niin, no siis ei itseäni tatuointien ottaminen ylipäänsä kaduta – löytyy siis toinenkin jota en kadu – mutta nimenomaan tuo selkätatska kyllä kaduttaa. Mutta katumuskin on osa elämää eikä tämä nyt ole tosiaan jokapäiväinen murheenkryynini. 🙂 Mutta todella kannattaa ensin harkita, etenkin jos on ottamassa jotain suurta kuvaa.

  2. Ihana asu, näytät upealta 🙂

    Sanoisin, että kyllä sulla on ainakin pari asiaa, joissa olet todella lahjakas. Nimittäin kirjoittaminen ja kuvaaminen! Joka kerta, kun luen näitä kirjoituksia, mietin, että perskeles, osaisipa itsekin pukea ajatukset sanoiksi noin lahjakkaasti, kuin sinä.

    Tuo lapsi-aihe sattui hyvään saumaan, sillä julkaisin tänään postauksen vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Olin säilönyt sitä luonnoksissa pitkän tovin, koska en tiennyt haluanko julkaista sitä lainkaan.. Se on aina aihe, joka houkuttelee valitettavan usein niitä ”kyllä se mieli muutttuu” ja ”et voi tietää, koska et ole äiti”-huutelijoita paikalle. Ihan, kuin olisi väärin olla haluamatta omia lapsia.

    1. Kiitos Camilla kivoista sanoistasi, niistä tuli todella hyvä mieli. Vaikkakin olen myös sitä mieltä, että sinunkin tekstisi ovat sulavia ja kuvat upeita! Kävin itse asiassa äsken lukemassa tuon tekstisi ja voin samaistua siihen hyvin pitkälti…

      Vaikka itse en olekaan itse täysin varma enkä missään nimessä sano etten lapsia tahdo, niin paljon olen samoja asioita pohdiskellut. Minulla ei ole koskaan ollut esimerkiksi vauvakuumetta kuten monilla muilla ikäisilläni. En myöskään osaa nyt kuvitella itseäni äidiksi, sillä omassa elämässänikin on niin paljon mutkia selvitettävänä – ja ylipäänsä sinkkunahan tilanne ei nyt muutenkaan olisi otollinen.

      Mutta kuitenkin se, että jos lapsia ei halua niin se ei tee ihmisestä yhtään sen huonompaa! Välillä nimittäin tuntuu, että äidiksi haluamattomat mielletään jotenkin itsekkäiksi tai lapsivihaajiksi. Itse uskon siihen, että kaikkia meistä ei ole äidiksi tarkoitettu ja ylipäänsä, kun miettii, onhan maailma jo aivan liian täynnä ihmisiä! Olen monesti miettinyt sitäkin onko itsekästä tehdä lapsia sen vuoksi, että haluaa oman jälkeläisen, kun täällä maailmassa on niin paljon lapsia, jotka ovat kotia vailla? Toisaalta on valitettavaa, että adoptio on tehty niin vaikeaksi…

      Tärkeintä tässäkin asiassa on, ettei tee vastoin omaa tahtoaan ja sitä, mikä tuntuu oikealta. Itse hyväksyn niin lapsettomat kuin lapsiperheetkin – ei siinä ole mitään sen kummallisempaa. Jokaisen omia valintoja, jotka eivät muille kuulu.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *