Olisipas kiva rakastua

Viime aikoina olen jopa ollut hieman yllättynyt omista ajatuksistani, sillä nyt on todella alkanut tuntumaan sille, että olisi ihana rakastua ja asettua pitkästä aikaa ns. aloilleen. Sinkkuelämää on tullut elettyä melkeinpä vuoden verran enemmän tai vähemmän villisti, joten tietyllä tapaa takaraivossa on alkanut jyskyttämään ajatus siitä, että olisi ihanaa vähän rauhoittua. Vaikka yksinkin viihdyn enkä valita laisinkaan siitä, että saan päättää kaiken itse, siitä huolimatta joku sellainen pieni kaipuu kotona vietettyihin leffailtoihin sekä yhdessä ruokakaupassa käymiseen on iskenyt. Elämäni on ollut paikoitellen myös aikamoista kaaosta, jonka vuoksi olen alkanut kaipaamaan sellaista tietynlaista tasapainoa. Toisaalta tässä kohtaa on tärkeää muistaa, että se tasapaino ei lähde muista ihmisistä vaan minusta itsestäni. Toki parisuhde useimmiten rauhoittaa elämää aika paljon mutta loppupeleissä se hyvä balanssi lähtee omasta sisimmästä.

Uskon tietyllä tapaa vetovoiman lakiin ja siihen, että ihmisen tunnetila ja elämäntilanne heijastuvat aika pitkälti myös ympäröivään maailmaan. Kun elämä on sekaisin, sitä on oikea kävelevä kaaos joka vetää puoleensa enenevissä määrin ongelmia. Kun taas tunnemaailma on tasainen ja elämä balanssissa, hyviä asioita tapahtuu herkemmin – jopa ketjureaktiona. Silloin kun elämässä vallitsee positiivinen ja hyvä yleisvire, on ihminen optimistisempi ja täten myös valmis näkemään kaiken ympärillä olevan paremmassa valossa. Uskon jollain ihmeellisellä tapaa myös ihmissuhde asioissa siihen, että silloin kun on oikeasti valmis tutustumaan uusiin ihmisiin, se välittyy meistä ulospäin. Jos taas et ole valmis, sinusta suorastaan huokuu se asenne joka ei ole valmis vastaanottamaan mitään enempää. Tähän vedoten on mielestäni aika turha kiusata itseään pakottautumalla Tinderiin tai treffeille jos kokee ettei vaan ole valmis. Parisuhteen jälkeiseen sinkkuelämäänkin kun kuuluu usein monenlaisia vaiheita eikä monikaan pysty hyppäämään heti edellisen suhteen jälkeen seuraavaan.

Tokikaan en tarkoita tällä sitä, että löytäisit heti elämääsi sen oikean jos vaan riittävästi uskot siihen. Mutta tietyllä tapaa uskon, että avoin asenne ihmisiä kohtaan välittyy meistä ulospäin, jolloin ihmiset ehkä uskaltavat lähestyä sinua ja sinä kenties uskallat lähestyä paremmin heitä. Tuo on jännä juttu mutta aika moni ihminen kuitenkin osaa lukea toisten kehonkieltä ja itse esimerkiksi tiedostan, että minulla on ongelmia nimenomaan sen suhteen, että olen usein jo automaattisesti torjuva uusia tuttavuuksia kohtaan. Torjuntakin on yhdenlainen suojamuuri, joka suojelee nimenomaan sitä herkkää sisintä pettymyksiltä. Toisaalta taas mitä enemmän suojamuureja ympärillemme rakennamme, sitä vaikeampi meidän on koskaan heittäytyä uusiin ihmissuhteisiin. Tänä päivänä yksi suuri ongelma on varmasti se, että niin moni ihminen on rikkinäinen ja useammilla on komplekseja itsensä sekä elämänsä suhteen. Jos omaa elämäänsä ei hoida myös sillä henkisellä tasolla, ei kenties koskaan kykene rakentamaan aidosti tasapainoisia ihmissuhteita. On helpompaa elää jatkuvasti ihmissuhteissa, jotka eivät sido tai aseta meille rajoitteita kuin sitoutua yhteen ihmiseen jonka kanssa laittaa kaiken peliin.

Kaikesta huolimatta, olisipas se mukava rakastua. Jokainen varmasti tietää miltä tuntuu kun hullaantuu ja ihastuu – sitä menee ikään kuin sellaiseen lievään epätasapainotilaan jota voi kai jonkin asteiseksi hulluudeksikin kutsua. Rakkaus tulee toki vasta tuon alkuhuuman jälkeen mutta on siinä silti jotain ihmeellistä voimaa. Uskon vahvasti siihen, että jokainen sinkkuna elämäänsä jonkun aikaa elänyt alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan rinnalleen ihmistä, parisuhdetta ja sitä, että elämässä on henkilö, joka on aina tukena tapahtui mitä tahansa. Vaikka tärkein ihmissuhde onkin minuun itseeni niin silti. Itse ehkä kaipaan eniten sitä turvallisuuden tunnetta ja että joku rakastaa minua ehdoitta – sellaisena kuin olen. Osaa käsitellä hankalaa ja itsepäistä luonnettani sekä rakastaa siinäkin kohtaa, kun temppuilen oikein olan takaa. Vaikka haluankin sanoa, että olen hienosti itsekseenkin pärjäävä, niin silti on mielestäni rohkeutta myös myöntää se että kaipaa ihmistä rinnalleen. Ei välttämättä edes vaihtamaan sitä lamppua tai avaamaan viemäriä, vaan ihan jo pelkästään jakamaan arjen sekä ilostuttamaan jutuillaan.

Rakkaus on kuitenkin joka ikinen kerta riski. Se on riski kokea epäonnistuminen ja romahtaa. Siitä huolimatta sen haluaisi vielä kokea ja ottaa riskin senkin uhalla, että tulee pettymään. Itse koen olevani aika voimakkaasti tunteva, jonka vuoksi koen niin ilot kuin surutkin vahvoina. Rakastumisenkin olen sen muutaman kerran elämässäni kokenut todella vahvasti ja tuolloin suorastaan tuntenut olevani voittamaton! Jännä juttu kuinka tuo tunne vaikuttaa niin paljon elämään, että se saa melkeinpä kaiken näyttämään vaaleanpunaiselta. Sitä unohtaa kuinka noloa on jakaa rakkauspäivityksiä Facebookissa tai suitsuttaa siirappia ympäriinsä. Sitä menee ikään kuin sellaiseen teinimäiseen olotilaan ja unohtaa kuinka julkisissa kulkuneuvoissa ei välttämättä tarvitsisi pussailla tai muutenkaan ylitunteilla. Tällä hetkellä tuollaisen tunteen kokeminen tuntuu todella kaukaiselta mutta tietyllä tapaa haluan viedä itseäni lähemmäs sitä mahdollisuutta. Riisua itseäni sellaisista turhista suojamuureista ja estoista, jotka estävät rakkauden kohtaamisen. Nimittäin tiedän, että on paljon kiinni myös minusta itsestäni, missä kohtaa olen avoin kohtaamaan rakkauden uudestaan.

En tiedä laukaiseeko tämän rakkauden kaipuu tunteen lähestyvä ystävänpäivä vai mikä mutta ehkä kyse on vallan positiivisesta asiasta. Tavallaan tuntuu jopa hieman nololta myöntää, että voisi kaivata rakkautta ja ihmistä rinnalleen kun on jotenkin niin tottunut olemaan se henkilö joka ei tarvitse välttämättä ketään. Rakkauden kaipuussa ei todellisuudessa ole kuitenkaan mitään noloa. Tuo on tunne, joka on niin kovin inhimillinen ja täysin luonnollinen.

Koetteko te muut sinkut välillä rakkauden kaipuuta? Sitä tunnetta, että olisi ihana rakastua päätä pahkaa ja tuntea itsensä toisen silmissä kaikista tärkeimmäksi asiaksi maailmassa? 

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (2)
  1. Niinhän se monesti menee, että kun elämässä on stressaava ja kuormittava vaihe, niin ei oikein itsekään jaksa paneutua ihmissuhteisiin. Uusia ihmisiä kohdatessa jotenkin antaa itsestään helposti negatiivisen kuvan, eikä aidon kiinnostuksen osoittaminen onnistu. Tuollainen rakkauden kaipuu kertoo ehkä siitä, että olet päässyt eroon monesta painolastista ja olet valmis ottamaan uuden askeleen elämässä.

    1. Niinpä, totta! Näin itsekin mietin vaikkakin toisaalta terapiassa käynti on kyllä tuonut taas pintaan tunteita laidasta laitaan. Tiedän kuitenkin,että suunta on todellakin hyvä ja oikea. Painolasteja on edelleen mutta eivätköhän ne siitä vielä kevene! Kiitos sinulle ihanan tsemppaavasta kommentista. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *