Uusi puurosuosikki: kvinoapuuro

*Sisältää mainoslinkkejä

Syön nykyään lähestulkoon aina puuron tuoreena. Keittämällä keitetty kaurapuuro on tosiaan jäänyt raikkaiden tuorepuurojen varjoon, sillä vaikka keittoprosessi onkin kovin nopea, maistuvat tuorepuurot minulle paremmin kuin hyvin. Viikonloppuna tuli kuitenkin tehtyä poikkeus sääntöön ja valmistin pitkästä aikaa lämmintä puuroa ja vieläpä ensimmäistä kertaa luomu kvinoahiutaleisiin! Olin jo pidempään haaveillut kvinoapuuron valmistamisesta mutta kerta toisensa jälkeen tuo on vaan siirtynyt ja siirtynyt. Uuden kokeilemisessa kun on aina se riski, että epäonnistuu, jolloin aikaa tulee olla riittävästi. Onneksi kuitenkin lähdin rohkeasti kokeilemaan, sillä uusi puurosuosikki on nyt löytynyt!

Eipä ole turhaan kvinoapuuroa hehkutettu, sillä minä ainakin ihastuin oitis puuron makuun ja pehmeyteen! Vaikka kaurapuuro on tunnetusti se perinteinen – hyvä ja herkullinen – niin pakko sanoa että kvinoapuurossa on joku sellainen aivan oma pehmeä makunsa, johon tykästyin. Varioin puuroreseptiä hieman oman näköisekseni ja lisäsin sinne pienen määrän myös kauraa (voi jättää poiskin ja korvata kvinoalla) sekä kananmunan proteiinia tuomaan. Maustoin puuron suosikeillani vaniljalla ja kanelilla sekä tuunasin vielä herkullisin lisukkein. Olen muuten nykyään pieni hifistelijä näissä puurojutuissa, sillä se vuosien takainen sokeriton mehukeitto on vaihtunut nimenomaan marjoihin, tahnoihin, pähkinöihin ja kaikkeen muuhun terveelliseen hyvään, jolla puuronsa voi koristella paitsi kivan näköiseksi, myös kovin herkullisen makuiseksi!

PEHMEÄ KVINOAPUURO (GL, M)

Lisukkeet:

Huuhdellaan kvinoahiutaleet huolellisesti muutamaan otteeseen siivilän läpi. Kaadetaan kattilaan vesi sekä kaurajuoma jotka kiehautetaan. Lasketaan lieden lämpötilaa miedommaksi ja lisätään nesteen sekaan jatkuvasti vispaten hiutaleet, kananmuna sekä mausteet. Viimeisenä puuron joukkoon lisätään makeutus, jonka yhteydessä tuo lähes valmis puuro kannattaa maistaa. Itse pidän enemmänkin suolaisesta puurosta, jonka vuoksi pidän makeutuksen aina minimissä. Annetaan valmiin puuron hautua kattilassa kannen alla miedolla lämmöllä noin 10 minuutin ajan, jonka jälkeen nostetaan kattila liedeltä. Tässä kohtaa voi antaa puuron vielä hetken vetäytyä kattilassa tai kaataa sen suoraan lautaselle. Lisätään puuron päälle ne mahdolliset lisukkeet – oman maun mukaan.

 

Alkuun jännitin kvinoan kitkerää makua, sillä jo itse hiutaleissakin on sellainen pistävä haju, joka ei ehkä ole se kaikista miellyttävin. Tuossa on muuten yksi syy, jonka vuoksi kvinoahiutaleet tulee tosiaan huuhdella huolella! Puuron lopputulos oli kuitenkin aivan erinomainen ja pelko osoittautui turhaksi. Myös koostumus oli oikein nappi, eikä pieni määrä kaurahiutaleitakaan tehnyt puurosta liian paksua. Kvinoaahan kannattaa siis käyttää 1 dl/3 dl nestettä suhteella, jolloin voit jakaa kasviperäisen juoman sekä veden määrän haluamaasi suhteeseen. Itse en pidä ollenkaan pelkkään veteen keitetystä puurosta, jonka vuoksi halusin valmistaa puuron melkeinpä kokonaan kaurajuomaan. Ajattelin tulevaisuudessa kokeilla kyseisen puuron valmistamista myös vaniljan makuiseen soijajuomaan, joka todennäköisesti toimisi mielettömän hyvin! Ja tuorepuuro – se on muuten myös ehdottomasti testattava…

Onko täällä muita kvinoapuuroon tykästyneitä? 

 

PS. Loppuun minulla olisi jaossa vielä alekoodi, jolla saatte Foodinin koko valikoimasta -10 % alennuksen. Koodi on jutta10 ja voimassa toistaiseksi rajoittamattoman ajan.

 

*Foodinin tuotteet sponsoroitu

On my way

6 vastausta artikkeliin “Uusi puurosuosikki: kvinoapuuro”

  1. Pidän enemmän kvinoan mausta ja onhan ravintosisältökin kauraa hieman parempi, mutta se hinta… Niin kallista ettei ole varaa. miettii kaurahiutaleiden kg hinta alle euron kvinoan ”Pahimmillaan” 9kertainen. Itse syön mieluummin keitettynä/mikrossa täyttää paremmin ja lukenut että ravintoaineetkin imeytyy paremmin. Näin talvella lämmittää myös mukavasti. Tattari on silti suosikki oletko sitä kokeilut? huuhteletko kylmällä vai lämpimällä vedellä?

    • Ymmärrän. Mutta mitä jos laittaisit kvinoaa puuroon esimerkiksi aina 0,5 dl kerrallaan? Tai ylipäänsä miksaisit hiutalemäärää vaikka kauran ja tattarin kanssa? Tuolloin kvinoakin riittäisi pidempään. :)

      Ja ymmärrän, että keitetty puuro maistuu! Onhan se hyvää. Minulle lämmin puuro on vaan usein sellainen unettava vaihtoehto, jonka vuoksi en joka aamu sitä syö. Illat ovat toki eri mutta myös tuosta syystä tosiaan tullut suosittua niitä tuorepuuroja.

      Ja olen tattariakin kokeillut, hyvää sekin! Huuhtelen hiutaleet lämpöisellä vedellä mutta en nyt tiedä onko sillä niin suurta väliä kuitenkaan. :)

  2. Hyvät vinkit kvinoan valmistamiseen: Huuhtelu ei välttämätöntä mutta poistaa voimakkaan kitkerän maun, lämpimällä vedellä maku poistuu paremmin. keittämisen aikana ei sekoiteta koska riskinä että tulee liisterimäistä tämä oli uutta. Oletko muuten punaista kvinoaa kokeilut?

    • Juu saman pistin merkille, että poistaa sitä pistävää hajua. En ole kokeillut punaista kvinoaa mutta pitäisi ehdottomasti kokeilla! :)

  3. Tavallisesta kuivatusta kvinoasta olen tehnyt monesti sekä suolaisia että makeita puuroja, mutta hiutaleita ei ole tullut kokeiltua. Pitää ehdottomasti käydä ostamassa ja laittaa testiin. :) Olen samaa mieltä, kvinoa antaa puuroille kyllä aivan ihanaa makua sekä tuo kivaa vaihtelua kauralle. Toimii esimerkiksi viikonlopun spessupuurona aivan loistavasti! :)

    • Okei. :) Mutta kannattaa testata kyllä! Ja ehdottomasti olen samaa mieltä, kvinoapuuro on kyllä ihanaa vaihtelua kauralle ja todella herkullista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta