Treffeistä ja ihmissuhteista

Olen aina inhonnut treffejä, treffeillä käyntiä ja jo koko treffit-sanaa. Se nimittäin kätkee sisälleen aivan liikaa painetta, odotuksia ja nimenomaan riskin siitä, synkkaako toisen kanssa yhtään vai joudutko keksimään tekosyitä päästäksesi livahtamaan piinapenkistä. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, etten ole kohdannut yhtäkään todellisuudessa kiinnostavaa tyyppiä siten, etten olisi kohdannut häntä face to face ennen treffeille menoa. Tällä tarkoitan siis sellaista luonnollisempaa kohtaamista vaikka kadulla tai kotibileissä, jossa olet saanut ikään kuin jo pienen maistiaisen siitä, mitä on tarjolla. Sokkona treffeille meneminen on oman epämukavuusalueen kärkipäässä, jonka vuoksi en muuten ole vieläkään siellä Tinderissä.

Olen kuitenkin pistänyt merkille, että yhä vähenevissä määrin ihmiset tutustuvat toisiinsa todellisessa elämässä. Kun aikaisemmin tavattiin ihmisiä ehkä siellä kuppiloissa ja kylien kulmilla, nykyään ihmiset keskittyvät niin vahvasti omaan elämäänsä ja arkeensa, ettei ympärille ole aikaa katsella. Usein parisuhteet ja kumppanit löytyvätkin joko yhteisten kavereiden tai harrastusten kautta mutta varmaan eniten tänä päivänä ihan sosiaalisesta mediasta. Tässäkin taitaa näkyä se ilmiö, että mihin energiansa keskittää, sitä kautta asioita tulee elämään. Sosiaalinen media on tietyllä tapaa helppo ja monelle myös se turvallinen vaihtoehto. Sitä kautta ei tarvitse kohdata ihmisiä heti ja voi vaikka verbaalisesti hieman tutustua ennen kohtaamista. Tuota kautta on myös helpompi tehdä selväksi jos hakee vaan kevyttä huvia – karsii ikään kuin jo alkumetreillä pois ne ihmiset, jotka hakevat rinnalleen elämänkumppania tai pysyvämpää suhdetta.

Itse ehkä tietyllä tapaa kaipaan sellaisia luonnollisia kasvotusten kohtaamisia mutta toisaalta olen myöskin tajunnut, etten ehkä itse ole mitenkään maailman helpoiten lähestyttävä ihminen. Varmasti on ollut tilanteita, että joku olisi halunnut tulla jutulle mutta ei ole vaan uskaltanut. Itsekin olen nimittäin kokenut saman muutamankin kerran vaikka todellisuudessa – mitä menetettävää? Ihmiset miettivät liikaa asioita sen oman tietyn rajallisuutensa piirissä ja epämukavuusalueelle on niin kovin vaikea astua. Toisaalta noissa tilanteissa vaikuttaa useini torjutuksi tulemisen pelko. Se, että toinen sanookin ettei ole kiinnostunut tai ettei halua tutustua. On helpompaa olla ilman tuota epäonnistumisen tunteen kohtaamista kuin kokea se päin naamaa. Vaikka todellisuudessa noihinkin tilanteisiin voisi opetella suhtautumaan erilaisella asenteella – ikään kuin kevyemmin. Itse ainakin huomaan liikaa ajattelevani, että jos yksi suhdekuvio menee pieleen niin ei se seuraavakaan voi onnistua – mitä turhaan siis edes tekemään aloitteita. Myös se, kuinka paljon ihmiset tuntuvat hakevan pelkkää itsekästä huvia elämäänsä, on menettänyt uskoani kestäviin suhteisiin. Vaikka takaraivossa onkin tietyllä tapaa se usko siihen, että joku ihminen mullistaa maailmani ja hän minun, vetäydyn tietyllä tapaa kuoreeni kohdatessani pettymyksiä. Kyynistyminen lienee oikea sana ja se on paikoitellen itseäni ainakin kalvanut.

Puhuttiin viikonloppuna muutaman ystäväni kanssa kahvilla aiheesta ja todettiin kuin yhdestä suusta, että vaikka tässäkin pöydässä istuu upeita naisia, niin silti vedetään puoleemme monin tavoin vääränlaisia ihmissuhteita. Jokainen haluaisi elämäänsä nimenomaan sielunkumppanin ja ihmisen, jonka kanssa kohtaa monellakin tasolla mutta silti löydetään itsemme niiden tunnevammaisten välttelevien miesten pauloista. Kirjoitin joku aika sitten kiintymyssuhdemalleista, jotka tosiaan vaikuttavat hyvin pitkälti meissä siihen, minkälaiset ihmiset koemme viehättävinä. Oma kiintymysmallini on ristiriitainen, eli vaikka haluaisin ajatustasolla rinnalleni turvallisen kiintymyssuhdemallin omaavan ihmisen, vedän puoleeni vältteleviä miehiä, jotka pitävät minuun aina tietynlaista emotionaalista etäisyyttä. Jotta asiat muuttuvat onkin tärkeää, että tiedostaa oman tapansa toimia ja kiintyä ihmissuhteissa. Muutos pois siitä totutusta ei ole helppo, mutta on kuitenkin mahdollinen. Olen itse asiassa pistänyt merkille, että todella monella on näitä samoja ongelmia. Koukututaan niihin vääriin miehiin, jolloin samaan aikaan ohitse saattaa mennä monta hyvää ja ehkä nimenomaan se alkuun ”tylsältä” tuntuva mutta oikeasti ihana mies! On ikään kuin vääristynyt kuva siitä, mikä on sitä ”oikeaa kemiaa” sillä sitähän ei ole vuoristorata tai äärilaita tunteet.

Olen nyt asettanut itselleni sellaisen hassun takarajan, että pääsiäisen jälkeen menen epämukavuusalueelleni ja lataan Tinderin. Koska en arjessani ehdi flirttailemaan kenellekään, en pysäyttele ihania miehiä kadulla tai usein viikonloppuisinkaan pyöri baareissa etsimässä itselleni elämänkumppania – taitaa se luontevin tapa kohdata ihmisiä tämän päivän hengessä olla Tinderin lataaminen. Vaikka en periaatteessa haluaisi ja pelkään leimautuvani, silti haluan ihan huvikseen sitä kokeilla vaikka enpä tiedä rohkenenko yksillekään treffeille… Pakko sanoa, että epäilen kyllä jo valmiiksi etten tule lukeutumaan näihin ”Tinderistä onnen löytäneisiin” mutta ehkä tuota kautta voisi saada vaikka muutaman miespuolisen ystävän? Tärkeintä lienee kuitenkin se, että ottaa askeleen tuntemattomaan ja menee sinne epämukavuusalueelle. Koska Tinderistä on tullut itselleni suorastaan punainen vaate, onhan se vaate heitettävä syrjään ja katsottava, mitä se tuo tullessaan – jo ihan puhtaasta mielenkiinnostakin.

Tällä hetkellä tuntuukin oikeastaan ensimmäistä kertaa aikoihin siltä, että voisin jopa olla valmis käymään muutamilla oikeilla treffeillä – istumaan kahviloissa ja juttelemaan säästä. Tähän mennessä kun kaikki miessuhteeni ovat alkaneet jotenkin todella erilaisin lähtökohdin niin voisi olla virkistävää ottaa nyt vallan uusi asenne tuota deittailua kohtaan. Onhan se pahimmillaan aivan kamalaa ja hemmetin ahdistavaa mutta parhaimmillaan se voi kai olla jotain ihan muuta – tai näin ainakin uskallan pienesti toivoa. Asenne ratkaisee ja tavallaan, eipä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti!

Millaisia ajatuksia teillä muilla sinkuilla herää treffeillä käymisestä sekä Tinderistä? Oletteko huomanneet saman, että tänä päivänä ihmiset kohtaavat vähemmän livenä?

 

Kuvat: Iines / edit:minä

hyvinvointi
Kommentit (10)
  1. Suosittelen, että edes kokeilet Tinderiä. Itse latasin Tinderin siinä mielessä, että ei siitä ainakaan haittaa voi olla, ja jos ei kumppania löydy niin mahdollisesti voi saada miespuolisia ystäviä, joita itselläni ei juurikaan ollut. Nykyinen avomieheni, jonka kanssa olen ollut yhdessä jo yli kolme vuotta laittoi minulle ensimmäisenä viestiä, joten hän oli ainoa jonka kanssa viestittelin ja ainoa jonka kanssa kävin treffeillä. Joten suosittelen kääntämään myös tämän kortin, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu jos ei kokeile.

  2. Ihana lukea positiivisia kokemuksia Tinderistä täällä kommenttiosiossa! Itsellänihän niitä ei ole 😀 Olen Jutta sun kanssa niin samoilla linjoilla – olisin voinut kirjoittaa tämän postauksen. Siinä kyllä olen kommentoijien kanssa samaa mieltä, että kannattaa kokeilla Tinderiä, eihän sitä koskaan tiedä mitä sieltä löytyy! 🙂

    Mä haluaisin myös tutustua ihmisiin kasvotusten enkä puhelimen näytöllä. Olen ihminen, johon mies kolahtaa kokonaisuutena eikä vaan kivana profiilikuvana ja sujuvalla viestilepertelyllä. Pari viikkoa sitten tapasin pitkästä aikaa ihan perus baarissa miehen, joka vaikutti todella kiinnostavalta. No, se juttu jäi siihen, mutta se tunne mikä tulee, kun juttelee kiinnostavan (ja krhm, komean) miehen kanssa aamuun asti: priceless! Ei sitä fiilistä vaan tule silloin kun viestittelee jonkun tyypin kanssa somessa/Tinderissä. Uutta yllättävää ”kolahdusta” odotellessa… 🙂 Oon muuten myös poistanut ja ladannut Tinderin uudelleen lukuisia kertoja. Vähintäänkin ristiriitainen sovellus siis 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *