Mikä on sinun suojautumiskeinosi?

Jokaisella ihmisellä on suojautumiskeinonsa. Se puolustautumismekanismi, jonka avulla jopa harhautamme itseämme tiukan paikan tullen. Hyvänä esimerkkinä syytösten kaataminen toisten niskaan vaikka todellisuudessa olisi oikea hetki katsoa peiliin. Suojamekanismit ovat tavallisesti niin automaattisia ja refleksinomaisia, ettei niihin välttämättä tajua edes huomiota kiinnittää. Oikeastaan vasta nyt terapiassa käydessäni olen oivaltanut sen, kuinka paljon suojaankaan itseäni ja miten ne tietyt tavat, jotka olen jo pidempään kokenut elämääni toisinaan jopa hankaloittaviksi, ovat tapojani selviytyä. Ne ovat keinoja, joiden avulla olen jo pienestä pitäen tottunut selviytymään ja jotka olen omaksunut osaksi omaa toimintaani.

Ihmisellä on luontainen tapa puolustautua negatiivisen tunnetilan äärellä, jossa sitä ikään kuin työnnetään reaktion avulla kauemmas se itse tunne joka meitä satuttaa. Tyypillistä on syytellä toista ihmistä tapahtuneesta, reagoida suuttumuksella tai raivolla, vetäytyä kokonaan itse tilanteesta ja paeta tunnetta, kieltää tapahtunut tai kääntää tunne päinvastaiseksi, eli haavoittuvaisuus uhmaksi ”minuahan ei satuteta” tyylillä. Omia suojamekanismejani ovat viha, raivostuminen ja uhma – eli oikeastaan ne kaikista ikävimmät tavat myöntää edes näin julkisesti. Olen tehnyt aika paljon myös sitä, että kaikista satuttavimpien asioiden äärellä olen kerännyt tunnetta sisääni ja taakoittanut sisintäni sen kautta, jolloin suru on muuttunut katkeruudeksi ja jopa vihan tunteeksi. Viha on tunteena siinä mielessä harhauttava, että se saattaa antaa jopa harhaanjohtavaa selviämisen tunnetta tai voimaa. Todellisuudessa viha on kuitenkin sijaistunne, joka kätkee taustalle paljon haavoittuvaisuutta ja mielipahaa. Myös asioiden dissosiointi on aika tyypillistä, jonka olen henkilökohtaisesti oivaltanut vasta aivan viime aikoina. Dissosioimalla ihminen ikään kuin eriyttää traumaattisen tapahtuman ja itsensä, jolloin hän saattaa puhua vaikeastakin asiasta kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle.

Suojamekanismit kehittyvät meille usein jo lapsuudessa jossa opimme tavat selviytyä hankalista tai jopa uhkaavistakin tilanteista. Toisaalta asiaan vaikuttaa myös ihmisen oma luonne sekä temperamentti, josta mainittakoon hyvänä esimerkkinä minä ja siskoni. Vaikka olemme kasvaneet samassa perheessä, on meillä silti täysin erilaiset puolustautumiskeinot. Aina ei siis voi todellakaan olettaa, että saman perheen lapset omaavat samanlaiset käytösmallit, sillä niin moni asia vaikuttaa meihin kokonaisuutena. Tärkeää on myös muistaa, että aina mielen suojamekanismit eivät ole meille pelkästään huonosta. Joskus suojautuminen hyvinkin traumaattisella hetkellä on keino selviytyä henkisesti mutta pidemmän päälle tuon muurin ylläpito tekee meille kyllä hallaa.

Näitäkin asioita on mahdollista itsessä muuttaa ja sitä luontaista koko elämän ajan mallinnettua tapaa toimia järkyttää mutta helppoa se ei ole. Itse olen tällä hetkellä siinä pisteessä, että tiedostan todella hyvin itsestäni asioita ja osaan peilata minäkuvaani rehellisesti sekä myöntää heikkouksianikin. On todella helpottavaa sanoa, että tällä hetkellä tiedän paljon enemmän ja sen, mistä niin moni tapani toimia johtuu. Kun tietää syitä asioille on se ainakin itselleni huomattavasti helpottavampaa kun ei enää tarvitse tuntea, että on jotenkin vääränlainen koska asioille löytyy selitykset. Ihmiset ovat näissä asioissa aika erilaisia, eli toisia ei ehkä kiinnosta oma käytös saatikka syyt sille, mutta koska itse olen analyyttinen ihminen, ovat tällaiset asiat minulle todella tärkeitä. Tiedostaminen ja niiden syiden löytäminen on se ensimmäinen askel, josta matka sitten jatkuukin eteenpäin.

Helppoa suojamekanismien rikkominen ei missään nimessä ole mutta kuten oikeastaan kaikessa ihmiseen liittyvässä, mikään ei ole mahdotonta. Uskon näissä asioissa sellaiseen lapsen askelin etenemiseen, eli liikaa ei tule itseltään heti vaatia, vaan sisäistämiseen menee aikaa. Usein edes tiedostaminen ei riitä muuttamaan meihin syvään juurtunutta kuin ehkä ajan ja oman historiansa käsittelyn kautta. Ihminen kun voi tiedostaa itsestään paljonkin mutta se, että me todella edetään asioiden kanssa, vaatii jo syvempää työstämistä.

Toivottavasti teksti herätti ajatuksia ja sai sinutkin ehkä pohtimaan sitä omaa tapaasi suojata sisimpääsi. Suojamekanismien tiedostaminen on ainakin omassa elämässäni ollut suorastaan helpotus ja siksi halusin aiheesta blogissani lyhyesti kirjoittaa. Aina se haitallinen tapa toimia kun ei ole vaan huono tapa, vaan siihen saattaa liittyä todella paljon jotain opittua, mallinnettua ja jopa traumaattisia kokemuksia jotka ovat ajaneet meidät toimimaa sillä tietyllä mallilla vuodesta toiseen.

Oikein ihanaa tiistaita jokaiselle!

 

Kuvat: Iines / edit: minä

On my way

2 vastausta artikkeliin “Mikä on sinun suojautumiskeinosi?”

  1. Jälleen hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Jäin oikein itsekkin miettimään miten itse käsittelen asioita ja tulin tulokseen, että se riippuu vähän paikasta, tilanteesta ja henkilöistä. Yleisin mun tapa suojautua on vaan työntää asia sivuun ja ”unohtaa” se, huono siinä vaiheessa kun kaikki kasaantuu niskaan ja purkautuu kerralla ulos.

    • Kiitos Jenna. :) Tuo on aika tyypillinen suojautumiskeino, sillä sen avulla ihmisen on helppo työntää negatiiviset tunteet pois ja olla niitä kokematta. Hyvä kuitenkin, että olet ymmärtänyt kuinka tuolla tavoin asiat kasaantuvat niskaan ja lopulta pakka kyllä räjähtää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta