Näin onnistut kulmakarvojen kotivärjäyksessä

Kuten hiukset, myös kulmakarvat värjään säännöllisesti itse. Olen tehnyt näin jo vuosikaudet ja voin sanoa olevani puuhassa aika pro. Värjään kulmani suunnilleen pari kertaa kuukaudessa – kutakuinkin kahden viikon välein. Syy siihen miksi teen sen noinkin usein on, että pidän intensiivisistä kulmakarvoista ja totuushan on se, että vaikka värjäisin karvat tänään, kuluu väri suhteellisen nopeasti pois. Kaikki kasvojen peseminen ja putsaaminen kuluttavat väriä ja etenkin jos käytät kulmissasi vielä jotain meikkiäkin, kuluu väri joka kerta kun puhdistat kulmakarvasi. Parhaimmillaan lopputulos onkin ensimmäisen viikon ajan värjäyksestä.

Siihen kuinka pitkään väri pysyy kulmissa, on mahdollisuus vaikuttaa oikeastaan vain sillä että valitsee kotivärjäykseen sen parhaan mahdollisen tuotteen. Väreissä on nimittäin aika paljonkin eroja niin keston kuin lopputuloksenkin suhteen. Olen kokeillut varmaan markkinoiden jokaisen kulmakarvojen värjäyssetin ja kokeilujen kautta löytänyt sen omasta mielestäni parhaan. Tuo paras merkki on ehdottomasti Delia Cosmetics Cameleo niin ihan tavallisena kuin ”vihreänä” ammoniakittomana PRO GREEN -versiona jota myydään esimerkiksi Tarjoustaloissa. Käytössäni on melkein aina tuo luonnonmukaisempi väri, joka on tosiaan ehkä hieman  sitä tavallista Cameleota miedompi ja hellävaraisempi. Käytän sävyä black, vaikka mitään pikimustia kulmakarvoja värillä ei kyllä aikaiseksi saa. Kohta nimittäin näette, millainen lopputulos mustalla kulmavärillä syntyy…

Tänä päivänä microblading on todella suosittua ja siksi kulmien kotivärjääminen varmasti vähentynyt huomattavasti. Mietin itsekin tuohon kuumimpaan huumaan microbladingia ja punnitsin sen plussia sekä miinuksia. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että täysin turha rahanreikä koska omat karvani ovat luonnostaan tuuheat ja aika pienellä vaivalla saan ylläpidettyä kulmani nätteinä. Tiedän kuitenkin, että monelle kyseisestä toimenpiteestä on ollut suuri apu, joten siinä tapauksessa miksipä ei! Jos microblading helpottaa arkea ja aidosti auttaa kauneusrutiineissa, niin silloinhan se maksaa itsensä takaisin. Oma päätökseni oli kuitenkin tämä ja nyt olen enemmän kuin tyytyväinen etten lähtenyt tuohon kuumaan trendiin mukaan.

Tiedän, että useampi arastelee kulmakarvojen värjäämistä kotosalla. Onhan se siinä mielessä jännittävää, että jos värjäys menisikin täysin pieleen – kuten vaikka olisi värisävyltään täysin vääränlainen. Voin tässä kohtaa kuitenkin lohduttaa, että nämä marketeissa myytävät värjäyssetit eivät todellakaan ole yhtä vahvoja kuin vaikka kosmetologien värit, joten huoletta kulmiaan uskaltaa noilla tuotteilla värjätä. Yksi vaihtoehto on myöskin testata väri alkuun vaikka kulmakarvan häntäkarvoihin sen sijaan, että levittää sen saman tien koko karvoihin. Tuolloin saat vähän osviittaa siitä, mitä on luvassa mutta mitä todennäköisemmin jos valitset esimerkiksi tuon mainitsemani Delian kulmakarvavärin, et tule pettymään. Ja kuten jo mainitsin, GO GREEN -väri on hellävaraisempi ja omasta mielestäni sitä tavallista Cameleota hailakampi.

Yllä näette tosiaan tuon värjäyssetin levitettynä pöydälle sekä kulmakarvani ennen värjäystä. Pakkauksen ohjeita noudattamalla valmistetaan seos, joka levitetään kulmakarvoihin tuon pienen muovisen harmaan siveltimen avulla. Värjäyksessä voi käyttää myös kulmakarvaharjaa tai vaikka vanupuikkoja – mikä on vaan sinulle helpointa. Tarkoitus on siis levittää väri kulmakarvoihin tasaisesti ja oman karvan rajojen mukaisesti. Värin ihoon tarttumisen voit estää levittämällä ennen värjäysaineen levittämistä kulmakarvojen rajoihin vaseliinia, kuten hiusten värjäyksessäkin usein tehdään. Itse värin kanssa ei kannata säästellä, eli levitä sitä runsaasti karvoihin! Vaikutusaika tulee tarkistaa aina tuotekohtaisesti pakkauksesta mutta aika tyypillinen aika on 10 minuuttia. Itse laitan nykyään aina hälytyksen päälle, sillä kerran unohdin värin kulmiini lähes puoleksi tunniksi, jonka jälkeen ne olivat kyllä aivan pikimustat!

Kun vaikutusaika on mennyt umpeen, putsataan väri karvoista vanulappujen avulla. Osa lapuista kannattaa kostuttaa vedellä, jolloin väri lähtee varmasti kunnolla irti. Jos väriä on mennyt syystä tai toisesta iholle, niin kannattaa kostuttaa vanupuikko kynsilakanpoistoaineeseen ja pyyhkiä ihoon tarrautunutta väriä sillä. Ei ehkä se kaikista hellävaraisin tapa mutta toimii! Värjäyksen jälkeen karvat kannattaa vielä siistiä, missä myönnettäköön, että olen kyllä auttamattoman laiska. Kun karvat ovat siistit, eivät kulmat enää kaipaakaan oikeastaan muuta kuin mahdollisesti jonkun geelin, jolla ne saa vielä näyttämään viimeistellyiltä. Itse tykkään käyttää tällaisina meikittöminä päivinä blogin kautta aikanaan testiin saamaani Elisabeth Ardenin Eight Hour voidetta, joka on ns. monitoimivoide melkein mihin vaan. Voiteen koostumus on vaseliinimainen, jonka vuoksi sillä karvat saa todella nätisti ojennukseen.

En tiedä kuulostiko prosessi hankalalta mutta sitähän se ei todellakaan ole. Jotta kulmakarvojen värjäämisessä onnistuu ei tarvitse olla kosmetologi tai muutenkaan ammattilainen, sillä homma alkaa ensimmäisten kertojen jälkeen luistamaan kuin rutiinilla. Kun värjäät kulmasi kotona, säästät myös aikaa ja rahaa, sillä vaivannäkö on todella pieni ja yhdestä kulmakarvojen värjäyssetistä värjäät karvasi lukuisia kertoja.

Ja nyt teitä varmaan kiinnostaa se lopputulos, jonka musta väri aikaan sai ja se näkyykin alla olevissa kuvissa. Lopputulos on tosiaan luonnollinen vaikka se värisävy onkin musta. Itse pidän siitä, että väri on intensiivinen ja nimenomaan siihen alkutilanteeseen verrattuna paljon skarpimpi!

Ja tähän loppuun vielä tiivistettynä ne minun vinkkini, joiden avulla onnistut kulmien kotivärjäyksessä:

Ensimmäisellä kerralla valitse mieluiten hieman vaaleampi kuin tummempi värisävy.

Älä suorita värjäystä koskaan kiireessä, vaan varaa sen tekemiseen aina aikaa.

Käytä vaseliinia tai muuta vastaavaa voidetta suojaamaan kulmakarvojen rajat, jolloin vältyt ikäviltä ihovärjäymiltä.

Korosta kulmiesi omaa muotoa, eli älä lähde sooloilemaan vaikka toinen kulma olisi luonnostaan erilainen kuin toinen. Omani ovat esimerkiksi eri kohdilla mutta värjään ne silti aina karvoja myöden.

Ole tarkka vaikutusajan kanssa, eli älä unohda väriä liian pitkäksi aikaa kulmiisi. Tummien hiusten kanssa värin voi antaakin olla huoletta hieman pidempään mutta te blondit, olkaahan tarkkoina!

Toivottavasti tästä oli apua teille, jotka mietitte kotivärjäystä mutta ette ole vielä uskaltaneet sitä tehdä. Kulmien värjääminen on helppo tapa piristää ilmettä ja siksi lähtisin sitä ehdottomasti harjoittelemaan jos microblading ei houkuta ja käytätte kulmissanne meikkiä!

Jos heräsi kysymyksiä niin kysykäähän! Ja kuulisin mielelläni jos kulmianne värjäilette, että minkä merkin väri on teidän mielestä se paras mahdollinen? 

On my way

4 vastausta artikkeliin “Näin onnistut kulmakarvojen kotivärjäyksessä”

  1. Siis mulla on juuri tuo saman merkin väri tummanruskeana. Ostin sen joku aika sitten ja ensimmäisellä värjäyksellä kirjaimellisesti UNOHDIN värin kulmiini ja se oli siinä varmaan 1,5 tuntia.. :D Voin sanoa että sellaiset mustat tasapaksut madot niistä kulmista tuli. Ensin meinas itkettää mutta sitten alkoi naurattaa ja kulmia pesin pari päivää tehokkaasti, niin hyvä väri tuli! :D Varmasti jatkossakin käytän väriä, mutta muistan vain laittaa tuon hälytyksen soimaan.

    • Hahah eikä! Tosiaan itselleni kävi vähän sama kerran mutta ihan noin pitkäksi aikaa en väriä kulmiini onneksi unohtanut. :D Onneksi tuo on vaan väriä, jonka saa tosiaan kulmista tarvittaessa poiskin kunhan vähän jaksaa hiestää. :) Suosittelen kyllä, että annat uuden mahdollisuuden ja muistat sen herätyksen. ;)

  2. Moikka! Kiitos hyvistä vinkeistä. Kiinnostaisi kokeilla tuota Delia Cosmeticsin väriä, mistä ostat/tilaat tuotteet? :)

    • Moi, kiva jos vinkit tulivat tarpeeseen. :) Eli sitä myydään Tarjoustalossa. Pitääkin lisätä tuo tekstiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta