Taivaalliset lakritsitaatelit

Minua Instagramin puolella seuraavat saattoivat ehkä huomatakin, kun lisäsin edeltävänä viikonloppuna storiesiin pätkän jossa kerroin ostaneeni ensimmäistä kertaa earth controlin lakritsimausteella kuorrutettuja taateleita. Olin törmännyt kyseisiin herkkuihin siellä täällä jo aikaisemminkin ja pidempään suunnitellut niiden ostamista. Viikonloppuna hetki oli oikea ja nappasin pussin kaupasta mukaan. Kuitenkin jo kotiin päästyäni ja tuoteselostetta lukiessani ihmettelin, miksi ostin jotain sellaista kaupasta valmiina, jota voin valmistaa itsekin käden käänteessä? No, tulipahan ainakin kokeiltua ja siis aivan mielettömän hyviähän nuo olivat!

Tuosta herkusta inspiroituneena päätin siis valmistaa lakritsitaateleita omatekoisesti mahdollisimman pian. Niiden valmistamiseen kun ei tarvita juuri mitään sen enempää kuin niitä taateleita ja luomu lakritsijauhetta. Molempia minulta löytyy oikeastaan aina kaapista, joten viikko sitten maanantaina päätinkin ryhtyä tuumasta toimeen. Kauaa valmistamiseen ei mennyt ja pakkasen kautta taatelit olivat valmiita herkuteltaviksi reilun tunnin jälkeen valmistuksesta. Kyseessä on siis ehkä maailman yksinkertaisin terveellinen herkku valmistaa mutta varotuksen sanana, näihin tulee järkyttävä himo! Kun earth controlin pussukka meni yhdessä illassa kokonaisuudessaan, näitä en vaan salli itseni syödä samaan tahtiin. Taatelit ovat nimittäin sellaisia, että vaikka ne ovatkin terveellisempiä kuin karkit, nostavat ne äkkiä verensokerit pilviin. Kyseessä on siis todella makea herkku, johon lakritsimauste antaa pienen suolaisen vivahteen ja siinähän se sitten onkin – makean ja suolaisen yhdistelmä, johon yksinkertaisesti tulee se tajuton himo!

LAKRITSITAATELIT (GL, M, RAW)

  • Pussillinen pehmeitä taateleita
  • Urtekramin luomu lakritsimaustetta

Kaadetaan lakritsimaustetta kulhoon mieluiten hieman reilummin. Halutessa mausteen sekaan voi lorauttaa hieman kookosöljysulaa mutta tämä ei ole pakollinen etenkään jos taatelit ovat pehmeitä ja tahmaisia. Uitetaan taatelit lakritsijauheessa yksi kerrallaan ja jotta maustetta ei tule liikaa, kopauta taateleita hieman kulhon reunaa vasten. Laitetaan valmiit taatelit leivinpaperin päälle tai lautaselle, jossa ne sitten laitetaan pakastimeen. Annetaan pakastua ainakin tunnin verran, jonka jälkeen nostetaan tarjolle tai napostellaan pikkuhiljaa pakkasesta. Itse tykkään säilöä taateleita jatkuvasti pakastimessa ja napata sieltä aina silloin tällöin vaikka jälkiruoaksi tai välipalaksi.

Voi olla, että moni teistä on tämän herkun löytänytkin jo ennen minua mutta ihan näin muistutuksen sanana, kannattaa todella kokeilla! Aivan loistava herkku vaikka pääsiäiseenkin tai niihin hetkiin, kun se makeanhimo iskee aivan yllättäen.

Oikein rentouttavaa toista pääsiäispäivää!

On my way

4 vastausta artikkeliin “Taivaalliset lakritsitaatelit”

  1. Ite sain pääsiäisherkuksi kanssa pussillisen lauantaina näitä, kun en suklaamunia syö, ja nyt se pussi sitten loppu :D,. On mennyt jälkkäriksi ja ihan vain ruuan lisänä… Toisaalta, kun en meinaa saada syötyä tarpeisiini nähden riittävästi hiilareita, on tässä aika helppo keino, hah! On meinaan törky hyviä. Täytyy kokeilla kanssa tehdä itse!

    • Joo ihan mielettömän hyviä niin valmiina kuin itse tehtynä, nam! Ja hyvä hiilareidenkin lähde, kyllä. :)

    • Eli nämä ovat tosiaan itse tehtyjä, taatelit kaupasta ja lakritsijauhe esim. Ruohonjuuresta mutta jos niitä earthin tarkoitit niin esim S-Marketista löytyypi. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 11
Tykkää jutusta