Miksi ihminen pettää?

Minun on jo muutaman viikon ajan pitänyt kirjoittaa blogiini pettämisestä. Aihe sinällään ei kosketa itseäni henkilökohtaisella tasolla mutta Temptation Islandia seuranneena olen kieltämättä ajautunut pettämistä jälleen viime aikoina pohtimaan. Itsehän en ole koskaan tullut petetyksi (ainakaan tietääkseni), joten siinä mielessä en osaa sanoa miltä se tuntuu. Ympärilläni olen kuitenkin pettämistä aika paljon nähnyt ja itselleni on ennemminkin ihme, jos kaksi ihmistä ovat uskollisia toisilleen eikä suhteen toinen osapuoli virittele mitään kumppaninsa selän takana. Kuulostaa varmasti karulta ja tiedän, että olen tosiaan ehkä tällä saraa nähnyt vähän liikaa. Tietyllä tapaa se, että on nähnyt liikaa ei ole hyvä juttu koska vaatii todella paljon, että itse pystyn uskomaan rehelliseen ja avoimeen parisuhteeseen jossa molemmat kunnioittavat toisiaan. Ei siinä, edelleen haluan siihen uskoa ja uskon etteivät kaikki petä mutta olen sydämeni suhteen erittäin varovainen.

Olen tosiaan nähnyt paljon pettämistä ja sitä, kuinka ihmiset antavat pettämisen anteeksi kerta toisensa jälkeen. Toisinaan pettämiseltä suljetaan silmät eikä haluta edes tietää, mitä kumppani touhuaa oman selän takana. Pelätään ehkä liikaa kohdata se totuus ja siksi eletään ulkopuolelle kulissielämää, johon ajan mittaan aletaan ehkä itsekin uskomaan. Mielestäni pahinta on silmien sulkeminen totuudelta ja se, että muut tietävät mutta sinä elät kuten et tietäisi. Tuo on toki suojautumiskeino, sillä onhan pettämisen kohtaaminen ja sen itselleen myöntäminen erittäin haavoittavaa. Se musertaa itsetunnon ja jättää erittäin syvät haavat sisimpään. Pahimmillaan pettäminen aiheuttaa ihmisessä myös riittämättömyyden tunnetta ja sitä, ettei koe itseään arvokkaaksi. Oma mielipiteeni on, että se on parisuhteessa pahinta mitä toiselle voi tehdä. Pettäminen vie suhteelta pohjan, eli luottamuksen johon terve ja hyvinvoiva parisuhde rakentuu.

Miksi ihmiset sitten pettävät? Varmasti iso osa meistä kun ei koskaan halua tulla petetyksi mutta saattaa silti ajautua pettämään kumppaniaan. Itse uskon siihen, että pettämistä ei ole helppo yksinkertaistaa. Olemassa voi olla niin paljon syitä ihan tottumuksesta lapsuudessa nähtyyn roolimalliin. Jos oma äiti tai isä on pettänyt, on usko yksiavioisuuteen varmasti aika minimaalinen. Joskus pettämään ajaudutaan ihastumisen myötä, jolloin järki katoaa hetkellisesti ja mennään ”lihan viettien” mukana. Vasta pettämisen jälkeen saatetaan ymmärtää, että nyt tuli tehtyä virhe. Olemassa on myös tietty ihmistyyppi joka pettää jatkuvasti. Tuollainen ihminen on katkaissut yhteyden tunteisiinsa ja ei koe esimerkiksi huonoa omaatuntoa tai vaikka tunne välillä pintaan nousisikin, se vaimennetaan äkkiä. Moni tunneyhteyden katkaissut ihminen saattaa tosiaan elää pettämisen kierteessä, johon on ehkä jäänyt jopa koukkuun. Uutuuden viehätys kiehtoo osaa eikä tunnetasolla kyetä luomaan pysyviä ihmissuhteita. Uskon myös siihen, että monissa tapauksissa parisuhteen ongelmat ajavat pettämään. Jos keskusteluyhteys toiseen ihmiseen on poikki eikä ongelmista kyetä puhumaan, saatetaan ”apua” hakea muualta ja monesti pettäminen saa ajatukset pois siitä omasta huonosta suhteesta. Jokunen ehkä ajattelee, että pettäminen saattaisi avata silmät sille, kuinka paljon omaa kumppaniaan rakastaa ja joskushan se toimiikin niin.

Suhtauduin aikaisemmin pettämiseen todella mustavalkoisesti. En oikeastaan kyennyt tarkastelemaan asiaa näin monelta näkökannalta kuin nykyään kykenen ja se voi toki olla niin hyvä kuin huonokin asia. Vaikka en edelleenkään hyväksy pettämistä enkä itse koskaan parisuhteessa ollessani ole pettämistä harkinnut, silti tietyllä tapaa ymmärrän paremmin ihmisyyttä ja sitä, että virheitä tehdään. Olenkin usein miettinyt kykenisinkö itse antamaan pettämisen anteeksi ja kun aikaisemmin olin sitä mieltä etten todellakaan vaan lähtisin saman tien – niin nykyään voisin kyllä harkita. Tietenkin asian taustat vaikuttavat siihen suhtautumistapaan mutta jos toista rakastaa enemmän kuin mitään ja toinen osoittaisi syvää katumusta, saattaisin antaa kerran anteeksi. Toisaalta en ole varma, pystyisikö tuollaista unohtamaan. Pettäminen saattaisi jäädä takaraivoon luottamuspulan ja varsinkin, kun itsellänikin on tietynlaista riittämättömyyden tunnelukkoa siellä taustalla, saattaisi seurata paljon ongelmia joihin parisuhde ehkä kaatuisikin. Mutta mustavalkoinen en enää nykyään ole, sillä jotenkin vaan ymmärrän paremmin ihmisyyttä ja sitä, että jokainen meistä tekee virheitä.

Nykyään pettäminen on tehty myös erittäin helpoksi. Sosiaalisessa mediassa voit lähestyä ihmisiä helpommin ja tuota kautta saatetaan ajautua pettämisen polulle herkemmin. Uskon myös siihen, että nykyinen elämänmeno ja se, että ihmisillä on jatkuva tarve elää muutoksessa jämähtämättä paikoilleen ajaa myöskin pettämään. Kaikki pysyvä koetaan tylsänä ja ahdistava, jonka myötä kertakäyttöisyys on lisääntynyt ihmissuhteissakin. Toisaalta taas ihmiset ovat enemmän haavoilla kuin koskaan. Itse en usko, että pettäminen voisi koskaan olla se oikea vaihtoehto, vaan se on mielestäni aina se heikoin ja säälittävin tapa toimia. Pettäminen satuttaa aina vähintäänkin yhtä ihmistä – eli sitä kumppania ja usein se rikkoo jotain sellaista, jota voi olla vaikea enää sen jälkeen uudelleen rakentaa.

Kuten tosiaan jo tuossa aikaisemmin mainittu, helppoja ja yksinkertaisia asioitahan nämä eivät ole. Harva asia elämässä on mustavalkoinen ja siksi ulkopuolisten ihmisten kauhistelut tai ihmettelyt eivät varmasti auta asiaa. On pitkälti kyse myös ihmisten moraalista ja arvoista, jotka nekin ovat meille monella niin kovin erilaiset.

Mitä ajatuksia pettäminen teissä herättää? Oletteko ehkä kohdanneet sitä itse tai nähneet lähipiirissänne?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (8)
  1. Oma näkemykseni tähän: En myöskään koskaan hyväksynyt tai ymmärtänyt pettämistä. Sitten oma melkein 8 vuotinen parisuhteeni rakoili pahasti. Olin suhteessa aivan yksin. Mies ei halunnut suunnitella kanssani mitään yhteistä tulevaisuutta. Rikkoi minulle antamia lupauksia ja petti lupaukset kerta toisensa jälkeen. Jätti minut pois tärkeistä tilaisuuksista mikä tuntui todella nöyryyttävältä. Ei viettänyt aikaa kanssani. Ei auttanut missään. En silti fyysisesti koskaan pettänyt häntä. Mutta aloin tutustumaan muihin miehiin ja juttelemaan kaverimielessä heidän kanssaan, monet sitten ihastuivat minuun. En silti ole tehnyt mitään fyysistä ja nyt olemme miehen kanssa asumuserossa. Eli tämä kokemus jotenkin sai minut ymmärtämään miten ihminen joutuu tilanteeseen jossa pettää fyysisesti toista. Henkisestä puolesta en ole varma olenko pettänyt vai en. Olen etääntynyt omasta miehestäni ja tullut läheiseksi kaveriksi uusien miehien kanssa.

    1. Noinhan se menee, että on helppoa puhua kuinka ei ikinä voisi toimia tietyllä tavalla mutta joskus elämä vaan vie tilanteisiin… Monesti näitä asioita tosiaan miettinyt myös siltä kantilta, että mitä jos pettämään vaan ajautuu sen myötä kun suhde alkaa huononemaan? Kynnys pettää toista on ainakin omalla kohdallani korkealla mutta mitä jos se joskus madaltuukin?

      Kiitos kommentista ja kokemuksen jakamisesta. Tämä jälleen osoittaa sen ettei asiat ole useinkaan niin yksinkertaisia kuin oletetaan.

  2. Minulla ei ole hirveästi kokemusta parisuhteesta. Olen edelleen ensimmäisen poikaystäväni kanssa, ja naiivisti haaveilen että hänen kanssaan oltaisiin loppuun saakka. Tällä hetkellä ajattelen niin, että minun on pystyttävä puhumaan ongelmistani hänelle, tai sanottava suoraan jos homma ei enää toimi, eikä lähteä venkuloimaan. Alkaa melkein itkettää ajatus siitä, että pettäisin häntä. Tässä elämänvaiheessa en siihen pystyisi, mutta on mahdotonta tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Uskon siihen, että ihminen elää jatkuvassa sisäisesssä muutoksessa, eikä ole enää sama kuin mitä vuosi sitten. Ympäristö ja elämän haasteet muokkaavat meitä, eikä konkreettinen käytös aina vastaa sitä mitä on mielessää idealisoinut. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että asioista puhutaan ennemmin kuin haetaan lohtua muualta. Viime kädessä ihan itsekkäästä syystä, koska petoksen aiheuttama henkinen tuska olisi liian suuri taakka kannateltavaksi.

    1. Mielestäni on ihanaa ajatella, että toisen kanssa haluaa olla loppuelämän eli ei siinä ole mitään naiivia! Joskushan se jopa meneekin niin eli ei kannata turhaan ajatella pessimistisesti vaikka muutoksessa elämmekin ja elämä varmasti tuo kohdallesikin vielä vaikka ja mitä. 🙂

      Ja erinomainen tapa olla rehellinen toiselle, sillä se on aidosti ainoa tie vuorovaikutukselliseen parisuhteeseen. En itse usko, että lohtua lähdetään hakemaan muualta ellei parisuhteessa ole oikeasti ongelmia ja hankaluuksia, joita ei kyetä yhdessä rakentavasti purkamaan auki. Toisaalta tässäkään kohtaa ei voi yleistää, sillä eivät kaikki ongelmien eteen tullessa petä toista.

      Sinulle haluaisin kyllä sanoa, että älä murehdi turhaan vaan vaali periaatteitasi! Eikä elämässä kannata pelätä sellaista jota ei ole tapahtunut tai ole tapahtumassa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *