Isä-tytär-suhteen vaikutus

Oletko koskaan miettinyt että se millainen suhteesi isään on tyttärenä ollut, vaikuttaa nykyisyyteen ja siihen kuinka käyttäydyt kumppaniasi kohtaan parisuhteessa? Isä-tytär-suhde vaikuttaa läpi naisen elämän hänen ihmissuhteissaan joko positiivisella tai negatiivisella tavalla. Toki äitisuhteellakin on tyttärelle merkityksensä mutta isäsuhde on isossa roolissa sen suhteen, kuinka tytär tulee vanhempana suhtautumaan vastakkaisen sukupuolen edustajiin ja millainen minäsuhde hänelle kehittyy. Isä on kuin peili tyttärelle jota kautta hän itseään peilaa. Isän hyväksyntä onkin hyvin tärkeää ja se, miten isä tukee tytärtään murrosiässä naiseksi kasvamisessa vaikuttaa tyttären itseluottamuksen kehittymiseen ja siihen, miten hän tulee tulevaisuudessa kokemaan esimerkiksi seksuaalisuutensa.

Rehellisyyden nimissä tiedän vähemmän ikäluokkani ihmisiä joiden isä-tytär-suhde olisi ollut kaikin tavoin täydellinen ja kannustava. Hyvin moni kärsii näin aikuisena siitä, ettei isäsuhde ole ollut emotionaalisesti tai edes fyysisesti läsnäoleva/tyydyttävä jolloin vajanainen suhde onkin jättänyt jonkinlaisen tyhjiön, mikä taas aiheuttaa ongelmia aikuisena. Näitä tyypillisiä ongelmia ovat juurikin hankaluudet miessuhteissa, joissa se lapsuuden isä-tytär-asetelma ikään kuin toistuu. Nainen hakee miehestä niitä asioita, joita vaille on isäsuhteessaan jäänyt. Ikävintä tässä on kuitenkin se, että usein nimenomaan viehätytään niistä isän kaltaisista miehistä ja jos isäsuhde on tosiaan ollut etäinen, mitä todennäköisimmin se sama vaille jäämisen kaava tulee toistumaan parisuhteessakin kerta toisensa jälkeen.

En ollut oikeastaan ennen terapiaa sen syvemmin miettinyt isäsuhdettani. Olen aina ajatellut lapsuutta kokonaisuutena ja jollain tapaa kieltänyt, että sieltä voisi kummuta nykyiseen elämääni ongelmia. Terapian myötä hyvin moni asia on kuitenkin selkeytynyt ja olen kiitollinen siitä, että tällä hetkellä kykenen katsomaan asioita rehellisesti tiedostaen. Ymmärrän nyt esimerkiksi täysin edellisen suhteeni ongelmat ja ne ristiriidat, joita meidän hyvin erilaiset kiintymyssuhdemallit aiheuttivat. Samaan hengenvetoon ymmärrän myös ne muutkin ongelmat, joita minulla on miessuhteissani läpi elämäni ollut. Vedän tiedostamatta puoleeni miestyyppiä, joka on minulle ”turvallinen” menneisyyteni verukkeella. Tuo turvallisuus ei kuitenkaan ole sitä turvaa jota todellisuudessa tarvitsisin. Ne ihmiset jotka pystyisivät antamaan minulle sitä aitoa turvaa, ovat minusta poikkeuksetta liian tylsiä tai jollain tavalla ”ei tyyppiäni”. Kyseinen kaava on siis toistunut lukuisia kertoja ja olen aina valinnut kunnollisen ja epäkunnollisen väliltä sen epäkunnollisen – ajatellut, että minä saan hänet muutettua. Mentaalisella tasolla haluan täysin muuta (olenhan siis rikkinäisestä perheestä) mutta käytännössä vaistoni ja tunteeni ohjaavat minua siihen tuttuun ja minulle turvalliseen epävakaaseen suuntaan. Epävakaa ihmissuhde on minulle ikään kuin luonnollinen ihmissuhde, sillä se on se millaisen mallin minä olen parisuhteesta saanut.

Oman isäsuhteen pohtiminen ja näin aikuisena sen työstäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tässä etsisi syyllisiä siihen miksi elämässä on ollut ongelmia ja vastoinkäymisiä. On eri syytellä kuin hyväksyä ja ymmärtää – tehdä tiedostavaa työtä lapsuutensa suhteen. Itselleni tuli suunnilleen vuoden päivät sitten kova halua ymmärtää itseäni ja käytöstäni. Tuntui että olen umpikujassa koska sama käyttäytymiseni vaan toistui ja toistui enkä ymmärtänyt miksi näin käy kerta toisensa jälkeen. Olin jotenkin henkisesti sekaisin ja samaan aikaan aloin masentumaan. Minä siis halusin löytää syitä – en syyllisiä. Halusin ymmärtää, miksi käyttäydyn aina konfliktitilanteissa sillä samalla kaavalla tai miksi ajaudun miessuhteisiin, joissa mies ei lopulta haluakaan olla kanssani? Oli paljon kysymyksiä, joihin tuntui etten löydä vastausta. Nyt terapiassa useamman kuukauden käyneenä olen viimein löytänyt syitä käytökselleni. Myös isäsuhde on tosiaan noussut terapiassa vahvasti pintaan ja sen myötä olen oivaltanut, miksi minulla on tietynlaisia selviytymisstrategioita ihmissuhteissani. Samaan aikaan tietenkin ymmärrän, ettei kukaan ole täydellinen vanhempi enkä itsekään varmasti olisi. Meistä jokaisella on omat traumamme, joita kannamme mukanamme ja jos emme niitä käsittele, siirrämme ne eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Kuinka isä-tytär-suhdetta on sitten mahdollista aikuisena käsitellä? Jos isäsuhteesi ei ole ollut hyvä, todennäköisesti elät koko elämäsi käyttäytyen niiden tiettyjen selviytymismallien mukaisesti ellet koskaan sukella tuohon yhtään sen syvemmin. Jotta tällekin asialle voi jotain tehdä, vaatii se sen että isäsuhteen ongelmat rohkenee kohdata. Itse suosittelen terapiaa jos tiedostat, että sinulla on takana vaikea lapsuus tai vaikka traumoja isäsuhteen saralla. Ainakin itse koen, että tiedostamisen ja hyväksymisen jälkeen oloni on ollut paljon huojentuneempi koska nyt ymmärrän itseäni paremmin. Ymmärrän etten ole viallinen ja epäonnistunut vaan olen tällainen tietynlaisten olosuhteiden vuoksi. Tiedostavaan työhön liittyy paljon myös sitä, että käydään läpi niitä omia miessuhteita ja sitä kautta peilataan niitä omaan isäsuhteeseen – tuokin antaa muuten aika paljon ymmärrystä! Tiedostamisen kautta uskon, että asioihin on mahdollista itse tulevaisuudessa vaikuttaa ja sen myötä ne alitajuiset toimintamallit ikään kuin pikkuhiljaa tulevat murenemaan. Kenenkään meistä ei tarvitse halutessaan elää tätä elämää niin, että pitää itseään olosuhteiden uhrina. Jokaisella meistä on menneisyytensä joka vaikuttaa mutta menneisyyden ei silti tarvitse olla taakka, joka kulkee selässämme vielä tulevaisuudessakin.

Vaikka olenkin useaan otteeseen todennut, etten epäonnistuneiden miessuhteiden vuoksi meinaa enää jaksaa uskoa siihen, että pystyisin löytämään ihmisen joka ei vahvista lukkojani vaan tuokin elämääni jotain sellaista jota aidosti tarvitsen, terapian myötä olen alkanut siihenkin jälleen uskomaan. Minun ei tarvitse ikään kuin etsiä sitä muutosta ulkopuolelta vaan uskon siihen, että tiedostettuani omat traumani kykenen tulevaisuudessa vetämään puoleeni jotain muuta. Kun minä prosessoin itseäni ja pikkuhiljaa teen työtä itseni kanssa, muuttuvat myös tarpeeni ja haluni. Ehkä tulevaisuudessa se ongelmia elämääni tuova mies, jonka kanssa meininki on yhtä vuoristorataa muistuttaakin minua jo heti alkumetreillä jostain sellaisesta jota en halua? Itse uskon muutokseen ja nimenomaan sisäiseen muutokseen joka tapahtuu meissä jokaisessa näin halutessamme.

Heräsikö teille ajatuksia isä-tytär-suhteesta? Olisi mielenkiintoista kuulla jos aihe kosketti sinua tavalla tai toisella?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

On my way

4 vastausta artikkeliin “Isä-tytär-suhteen vaikutus”

  1. Hei,

    Jos minä olisin kolme vuotta sitten, avioeroni jälkeen osannut sanoittaa tunteeni ja kirjoittaa itsestäni ja toiminnastani alas tunteet ja toiminnan, olisin kirjoittanut lähes saman tekstin. Herätti paljon tunteita sinun kirjoitus. On ollut kiva seurata tätä sinun matkaa ja kasvua, sitä kautta olen peilannut montaa omaakin tunnetta tai palannut asioiden äärelle jotka ovat vielä tarkastelua tarvinneet.

    Se mitä halusin kirjoittaa myös on että kyllä voi osata valita toisin ja löytää itsensä hyväksyvästä sylistä ja todeta että juuri näin kaiken piti mennä. Elämä, niin ihana ja arvokas matka <3

    Ihanaa kevättä!

    • Hei Kara!

      Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla, että olet saanut teksteistäni ajattelun aihetta. Se on itse asiassa palkitsevinta tässä puuhassa, että voi antaa toisille ajateltavaa ja samalla oivaltaa asioita itsekin. :) Vertaistuki ja vuorovaikutus ovat parasta.

      Ja loppukaneettisi on hyvin rohkaiseva! Tuota pyrin opettelemaan etten olisi itselleni liian ankara ja ajattelisin aina, että kaikki menee samalla kaavalla koska olen tällainen taustojeni vuoksi. Sinullekin ihanaa kevättä. <3

  2. Tosi hyvä teksti. Näitä samoja asioita olen myös käynyt läpi. https://hidastaelamaa.fi/2014/08/naisen-sydan-vetovoiman-ansat/ tämä auttoi oivaltamaan aika paljon omasta käyttäytymisestä. Olen pari kertaa elämässäni kokenut valtavia sydänsuruja tämän ongelman takia. Onneksi tosiaan voi valita toisin. Olen myös vierestä seurannut monta vuotta vastaavaa kamppailua jossa vaan syytetään miehiä muttei osata tarkastella omaa toimintaa. Hienoa että työstät asioita terapiassa, mua on auttanut aiheesta lukeminen paljon.

    • Kiitos kovasti! Ja kiitos vielä linkistäkin, osui ja upposi tuo teksti. Ja nimenomaan, kyse on usein juurikin lapsuuden vaille jäämisestä, joka saa meidät kiinnostumaan niistä ”vääränlaisista” miehistä. Itsekin siis olen paljon miehiä syytellyt mutta terapian kautta oivaltanut että hei, vastuu on minulla. Minulla on vastuu itsestäni ja tunteistani jos lähden mukaan ihmissuhdekuvioon joka on tavalla tai toisella epävakaa. Ja tässäkin kohtaa on tärkeää muistaa, että niillä miehillähän on myöskin traumoja eli he käyttäytyvät taas niiden omien traumojensa pohjalta.

      Ja lukeminen on hei myöskin yksi terapeuttinen muoto joka auttaa oivaltamaan aika paljon. :) Kun tiedostaa asioita itsestään on se hyvä pohja myös muutokselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 35
Tykkää jutusta