Kokemukseni terapiasta

Terapia koetaan aivan liian usein häpeällisenä ja leimaavana asiana. Vaikka onkin aika vanhanaikaista ajatella, että vain masentuneet tai muuten mieleltään sairaat joutuvat terapiaan, on sillä silti edelleen jokseenkin häveliäs maine. Toisaalta useamman kanssa aiheesta jutelleena, on minulle paljastunut että kovin moni käy tai on käynyt terapiassa. Mielestäni siinä ei olekaan mitään noloa tai hävettävää vaan päinvastoin. Ihminen joka hakeutuu terapeutin vastaanotolle, on kiinnostunut itsestään ja hyvinvoinnistaan. Hän on valmis kohtaamaan menneisyytensä haamut ja nykyisyyden ongelmat, jonka vuoksi tuo on mielestäni erittäin rohkeaa! Itsekin välttelin terapiaa viimeiseen saakka ihan jo sillä rahallisella perustelulla – terapia on kallista eikä minulla ole varaa. Tai näin luulin, mutta elämä on valintoja – asioiden priorisointia ja lopulta tajusin ettei voi olla mitään yhtä hyvää säästökohdetta rahoille kuin omaan henkiseen hyvinvointiin panostaminen.

Olenkin siis käynyt terapiassa nyt helmikuun alusta lähtien, eli nelisen kuukautta. Terapiamuodoksi valikoitui hahmo- eli gestalt-terapia oikeastaan ihan sillä perusteella, että tuttuni kehui terapiaa ja nimenomaan terapeuttia jonka vastaanotolle päädyin. Hahmoterapia on siis terapiamuoto, joka painottaa yksilön kokemusta tässä ja nyt. Tätä tutkitaan luovasti ja kokemuksellisesti asiakkaan ja terapeutin välisessä vuorovaikutuksessa ja asiakkaan omassa elämässä. Tulkinnan ja analysoinnin sijasta kokonaisvaltainen työskentely keskittyy omien välittömien havaintojen, kehollisten tuntemusten, ajatusten ja tekojen tiedostamiseen. Terapian tavoitteena on tiedostaminen, joka toteutuu autenttisessa, arvostavassa dialogissa ja johtaa kasvuun.

Menneisyyden työstäminen hahmoterapiassa käy käsi kädessä tietoisuuden kanssa siitä, miten asiakkaan aiemmat kiintymyssuhteet ilmenevät nykyisissä ihmissuhteissa, terapiasuhde mukaan lukien. Nykyhetkessä tapahtuva työskentely tarjoaa korvaavan kokemuksen, vahvistaa voimavaroja ja tekee tarpeettomaksi pakoreitit menneisyyteen tai tulevaisuuteen (lähde hahmoterapia.fi). Siinä siis lyhyesti kyseisestä terapiamuodosta jonka olen itse kokenut juuri minulle toimivaksi. Myös luottamussuhde terapeuttiin syntyi oikeastaan heti ensimmäisten käyntien jälkeen – yllättävän luonnollisesti. Kävin siis jo alkusyksystä erään psykoterapeutin vastaanotolla, enkä vaan saanut siitä jotenkin sitä oikeaa tunnetta. Mutta tuokin on luonnollista, että usein sitä oikeaa terapeuttia voi joutua etsimään pidempäänkin. Se että luottamussuhde syntyy ei ole mikään itsestäänselvyys, vaan sitä voi joutua oikeasti hakemalla hakemaan eri vastaanotoilta.

En oikeastaan osaa edes sanoin kuvailla miten paljon terapia on auttanut minua. Vaikka aina puhutaan siitä, kuinka tärkeää on että juttelee jollekin ja saa sitä kautta apua, on se aivan eri jutella ammattilaiselle ja ulkopuoliselle kuin vaikka ystävälle. Ammattilaisella on kuitenkin se ammattinsa puolesta tuleva näkemys asioihin ja ainakin minulle on helpompaa puhua menneisyydestäni vieraalle kuin läheiselle ihmiselle. Kun on ihmisenä sellainen ettei halua taakottaa muita tai kaataa sitä omaa epätasapainoa toisen niskaan, on parempi että käy terapiassa. Itselleni tuo onkin ollut jo tässä kohtaa iso ja tärkeä apu sen suhteen että ymmärrän itseäni paremmin ja pikkuhiljaa opin hyväksymään itseni. Paljon on terapian kautta noussut pintaan asioita, joiden ymmärrän vaikuttavan nykyiseen minääni. Esimerkiksi lapsuuteen en ole mennyt tässä viimeisen kymmenen vuoden sisään ja sieltäkin olen tajunnut, että niin moni asia vaikuttaa siihen millainen olen nykyään. Viimeisin parisuhteeni oli oikeastaan monen roolin toistoa lapsuudestani ja toimin hyvin pitkälti sieltä mallinnetuilla toimintatavoilla. Myös naisena isäsuhteeni on noussut pintaan – samoin taustat karismaattisen liikkeen sisällä kasvamisesta. Paljon on asioita joiden en ole todellakaan ajatellut vaikuttavan mutta ne vaan vaikuttavat. Tällä hetkellä hahmoterapiassa käsittelemmekin menneisyyttäni sillä aspektilla, että tulevaisuudessa tietoisuuden kautta pystyn muuttamaan minulle haitallisia toimintamalleja. Toki voin puhua terapeutille myös tästä päivästä ja siitä, miltä sillä hetkellä tuntuu mutta omalla kohdallani menneisyyteni on se, jonka tapahtumia olen halunnut avata.

Ennen terapiaa olin kyllä tietoinen monesta asiasta ja tein jo silloinkin analyyttista työtä itseni kanssa mutta siitä huolimatta oli niin paljon asioita joita en ymmärtänyt. Se että joku sanoo minulle konkreettisesti mistä mikäkin johtuu, on ollut minulle tärkeää. Se on auttanut itsensä ymmärtämisessä sen sijaan että vaan ajattelisin kuinka minun tulee muuttua ja olen paska ihminen kun toimin näin. Terapiassa olen tajunnut myös sen, että hyvin moni ongelmani johtuu loppupeleissä epävarmasta suhteesta itseeni siinä kohtaa, kun on kyse läheisistä ihmissuhteista kuten miessuhteista. Haen niissä hyväksyntää ja tunnetta siitä että kelpaan. Palaset ovat ikään kuin vaan loksahdelleet pikkuhiljaa kohdalleen ja se ymmärryksen tunne on niin siistiä. Terapiassa ainakin minulle on painotettu sitä, että olen riittävä tällaisena eikä minun tarvitse muuttua kenenkään muun vuoksi. Se että joku sanoo noin, on niin merkityksekästä!

Moni varmasti miettii missä kohtaa olisi hyvä hetki hakeutua terapiaan tai että tuleeko olla todella huonossa jamassa jos sinne hakeutuu? Itse olen sitä mieltä, että ehdottomasti mieluummin terapiaan jo ennen kuin tilanne ajautuu erittäin huonoksi. Minäkin pitkitin tilannetta aivan turhaa mutta toisaalta taas voi olla, että olen saanut siitä nyt enemmän irti nyt, kun olen ollut ikään kuin kauempana siitä pahimmasta kriisivaiheesta. Se ensimmäinen psykoterapiakäyntini silloin syksyllä oli lähinnä sitä, että vaan itkin koska olin niin loppu mutta tämän vuoden puolella tilanne on ollut rauhallisempi ja olin helmikuussa valmis kaikkeen siihen, mitä eteen tulee. Pakko myöskin sanoa, että terapiassa saattaa tulla vaihe että sen haluaa kokonaan lopettaa. Minullekin tuli tällainen tilanne kun koin terapeutin sohivan aihealuetta joka oli/on minulle vastenmielinen. Tuostakin kuitenkin jutellaan jo ensimmäisillä käynneillä, eli sekin on luonnollinen osa prosessia eikä terapiaa voi tuosta noin vaan keskeyttää.

Jos taas mietitään kannattaako terapiaan hakeutua julkisen terveydenhuollon kautta vai yksityisesti, niin julkisen kautta jonot lienevät aika mahdottomat. Itsehän en koskaan hakeutunut lääkäriin oloni kanssa koska olen ihmisenä sellainen, että pidän itseäni automaattisesti pärjäävänä eikä minun ole helppo myöntää etten jaksa enää. Ajattelin viime kesänäkin että on minua paljon huonomminkin voivia etten voi lähteä jonoon niiden kanssa jotka tarvitsevat apua enemmän. Noin ei kuitenkaan kannata ajatella vaan joissain asioissa on oltava itsekäs! Julkisen jonot ovat kuitenkin pitkät, joten jos vaan käyt päivätyössä tai tienaat kuukausipalkkaa, panosta itseesi ja hakeudu yksityisen vastaanotolle – sinne pääset heti eikä tarvitse edes kokeilla olon parantelua masennuslääkkeillä vaan heti mennään sinne asian ytimeen, eli ongelman hoitamiseen muulla kuin turruttamisella. Terapeutteja on eri hintaisia mutta pääkaupunkiseudulla alle 100 €/h löytyy varmasti useampikin terapeutti, mikä tarkoittaa n. 400 € satsausta itseensä kuukausitasolla kun alussa käyt siellä kerran viikossa. Summa kuulostaa isolta mutta yhtä lailla se voi mennä kuukaudessa vaikka vaatteisiin tai muuhun turhempaan.

Tulipas tästä pitkä teksti! Toivon mukaan saitte kuitenkin jotain irti ja jos mitään vaan kiinnostaa aiheen tiimoilta kysellä (kommenteissa tai yv:llä), niin mielelläni vastailen. Itselleni hahmoterapian aloittaminen on ollut yksi parhaimmista päätöksistä elämässäni, jonka tiimoilta haluankin kannustaa muitakin hakeutumaan rohkeasti terapiaan jos yhtään sitä kokee tarvitsevansa!

Ihanaa päivää!

 

Kommentit (6)
  1. Ihana kuulla että on ollut apua! Itsekkin olen menossa ensimmäistä kertaa hahmoterapiaan muutaman viikon päästä!

    1. On todella ollut ja toivon mukaan tulee olemaan myös sinulle. 🙂 Tsemppiä terapian aloittamiseen! <3

  2. Nyt oikaisu tähän saatavuusasiaan julkisella!

    Eli taloudellisesti kaikista järkevin keino kaikille työ- tai opiskeluelämässä oleville on Kelan tukema psykoterapia kuten edellinenkin kommentoija toi esiin. Tämä ei tarkoita, että itse psykoterapiaa annettaisiin julkisella psykoterapeutilla vaan että Kela maksaa valtaosan kuluistasi yksityisellä psykoterapeutilla. Esim. minulla hinta on Kela-korvauksen jälkeen 27 euroa, ilman Kela-korvausta se taisi olla jotain satasen luokkaa.

    Kela-korvaukseen tarvitaan siis vähintään 2 käyntiä psykiatrilla (kesto oltava väh 3kk), jonka jälkeen psykiatri kirjoittaa B-lausunnon, joka lähetetään Kelaan. Jos Kela katsoo, että hoitamatta jääminen uhkaa työ- tai opiskelukykyäsi, he hyväksyvät terapian. Ja tässä minulla ja ystävälläni on kokemus, että vaikka ei ole mitään kovin vakavaa vaan ihan vaikka ahdistuneisuutta ja stressaamista ja toimintakyky nyt hyvä, sieltä saa helposti puoltavan päätöksen, mikä on tietysti järkevää sillä helpostihan vaikkapa tällaisen hoitamatta jättäminen johtaa 10 vuoden sisällä uupumiseen työssä.

    Prosessi on siis suht raskas, mutta terapiaa myönnetään 3 vuodeksi ja siinä kyllä todellal säästää tuhansia euroja kun vaan malttaa tehdä tämän kunnolla.

    Se, että hakeutuuko sitten B-lausuntoa hakemaan julkiselle vai yksityiselle, voi toki vaikuttaa aikatauluun. Itse hakeuduin yksityiselle, ystäväni meni YTHS:n kautta ja nämä tietysti järjestyivät tosi nopeasti. Julkisen kautta tähän pääseminen voi aiheuttaa vähän viivettä eli ehkä tämä on se kohta mihin kannattaa rahallisesti panostaa jos haluaa nopeasti Kelan tukemaan terapiaan. Halvemmaksi se tulee maksaa kolmesta psykiatrikäynnistä kuin esimerkiksi parin kuukauden ajan enemmän maksaa itse kaikki psykoterapiakulut.

    Toivottavasti siis mahdollisimman moni hakeutuu terapiaan jos kokee siitä hyötyvänsä eikä se kaadu siihen että ei ole varaa mennä yksityiselle (ei mullakaan opiskelijana olisi siihen varaa). Kiva kun kirjoitit tämän hyvän postauksen asiasta!

    1. Kiitos sinulle selvennöksestä ja kommentistasi! Tuo on varmasti kannattava vaihtoehto ja sait sen kuulostamaan todella helpolta vaikka oma käsitykseni on ollut että olisi hyvin hankalaa saada tuota päätöstä…? Mutta joo, on todellakin hyvä jos se on tehty noin helpoksi jolloin kynnys hakeutua hoidon piiriin ei ole niin korkea. Moni varmasti pelkää juuri sitä rahallista puolta, jota itsekin pelkäsin. Nyt tosin käyn terapiassa enää pari kertaa kuukaudessa, eli kulut ovat puolet pienemmät mikä on sellainen summa joka voisi kyllä mennä mihin tahansa turhempaankin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *