Viime viikon kulutuspäiväkirja

Rahankäyttö kiinnostaa, niin oma kuin muidenkin. Tänään olisikin luvassa pitkästä aikaa kulutuspäiväkirjaa, jossa kerron teille rehellisesti kaikki viime viikon menot ja summaan lopuksi vielä yhteen kokonaisuuden ja sen paljonko rahaa todellisuudessa kului. Mielestäni omaa rahankäyttöä on mielenkiintoista seurata ja tykkään vertailun vuoksi lueskella vastaavia myös muista blogeista. Ehkä jossain kohtaa voisi vielä toteuttaa vaikka parinkin viikon kulutuspäiväkirjan, jolloin rahankäyttöä voisi tarkastella hieman pidemmälläkin aikavälillä. Villi kortti voisi olla kirjata kulutustaan ylös vaikka reissussakin! Veikkaan nimittäin, että meistä jokainen kuluttaa aika eri tavoin lomaillessa kuin tuiki tavallisessa arjessa.

Ohessa siis rahan kulutukseni viime viikolta, eli seitsemän päivän ajalta.

Maanantai 21.5.

Alepa 27, 81 €, ruokaostokset joissa mukana ns. ekstrana ruusukimppu ja käsisaippua.

Tiistai 22.5.

Salikortti 40 €, kortti seuraavan kuukauden ajaksi.

K-Kauppa 5,80 €, tuore mango, purkillinen fetajuustoa ja tofua

Keskiviikko 23.5.

R-Kioski 28,70 €, matkakortille kahden viikon kauden lataus

Stockmann 6,90 €, Doven asteittain päivettävä kosteusvoide

Torstai 24.5.

Lidl 17,54 €, ruokaostokset

Perjantai 25.5.

Uff 5,50 €, tuolla hintaa sain camokuosisen takin (oli -50 % alennuksessa) sekä pienen huivin

Plantagen 7,99 €, liljat viikonlopuksi kotia kaunistamaan

Suutari 8,00 €, nahkalaukun hihnan lyhennyttäminen

Lauantai 26.5.

Pupu 14,00 €, ystävän kanssa herkulliset salaatit Pupun terassilla

K-Kauppa 8,40 €, pienet ostokset joissa mukana banaania, kananmunia, karkkipussi sekä paketillinen Lohiloa

Sunnuntai 27.5.

Ei ostoksia

Yhteenveto:

Ravintoloissa syöminen: 14 €

Ruokakauppa: 59,55 €

Vaatteet & kosmetiikka: 12,40 €

Matkustus: 28,70 €

Treenit: 40 €

Muu ylimääräinen: 16 €

Yhteensä: 170,65 €

Olen aika tyytyväinen viime viikon kulutukseen noin kokonaisuutena. Joukossa on ainoastaan yksi ulkona syönti ja kaupassakaan en ole päivittäin ravannut. Lidl on selvää säästöä, sillä tuolla vajaalla parilla kympillä sain ihan oikeasti vaikka ja mitä! Viime viikolla latasin pitkästä aikaa salikortille kuukauden aikaa ja matkakortillekin kahden viikon ajanjakson. Nuohan eivät siis ole mukana kulutuksessa aivan joka viikko, joten ne tietenkin nostivat kustannuksia. Kosmetiikkaa ostan ihan oikeasti ani harvoin koska saan kaiken työni puolesta mutta viime viikolla tuli äkillinen tarve asteittain päivettävälle voiteelle! Ei liity nyt ehkä aiheeseen mutta olin rehellisyyden nimissä unohtanut miten hyvä tuote tuo Doven kosteusvoide oikein on – pisteet siis sille. Ylimääräisiä kuluja olivat myös löydöt Uffista ja suutarilla käynti mutta puhutaan kyllä aika pienistä rahoista. Leikkokukkia ostan myös vähintään kerran viikossa, joten niihinkin kieltämättä uppoaa rahaa. Yhden kimpun ostin maanantaina ja toisen sitten perjantaina maanantain kimpun kuoltua. Jos haluan pihistellä, vierailen Plantagenissa, jossa on ne kestävimmät kukat. Alepan ruusut on nyt varmaan sata kertaa todettu äkkiä nuupahtaviksi, joten voisi jo pikkuhiljaa oppia ettei niihin rahojaan laita…

Kurkkasin viimeisintä kulutuspäiväkirjaa, jonka olin tehnyt tammikuussa ja siellä viikossa kului 230 euroa, eli huomattavasti enemmän kuin viime viikolla. Vaikka en edes tarkoituksella pihistellyt tai miettinyt kulutustani sen enempää kuin normaalisti, olen kai oppinut tässä pikkuhiljaa vaan noin yleisesti säästeliäämmäksi. Vielä koskaan en ole onnistunut selviämään alle sadalla eurolla jossa olisikin muuten tavoitetta! Toisaalta kun järjellä miettii, eihän se mahdotonta ole jos viikolle ei osu mitään ylimääräisiä matkakortin latauksia tai muuta. Ruokaostokset saisi helposti edullisemmin jos ne vaan tekee suunnitelmallisesti ja esimerkiksi Lidlissä. Ulkona en nykyään enää syö usein ja koen tuon kyllä aikamoiseksi säästökohteeksi! Kun ennen ravintoloihin upposi helposti ainakin 50 euroa viikossa, nykyään käyn ehkä maksimissaan kaksi kertaa viikossa ulkona syömässä.

Rahan säästämiseen jää omalla tavallaan koukkuun – ettei enää tuhlaakaan kaikkea, mikä tulee vaan säästää sitä niihin itselleen tärkeisiin asioihin. Minä en ole sellainen pahan päivän varalle säästäjä, koska elän enemmän hetkessä. Toisaalta nykyään teen kyllä sitäkin Nordean tavoitesäästön kautta mutta pienehköillä summilla kuukaudessa. Kaiken muun yli jäävän laitan sivuun matkakassaan, jonka turvin sitten matkustelen. Matkustaminen on itselleni sellainen säästökohde numero yksi, ehdottomasti. Teen myös paljon sitä, että uutta ostaessani luovun jostain vanhasta. Vaatekaappini elääkin jatkuvasti. Jossain kohtaa yritin tehdä sellaisia ajattomia löytöjä mutta lopulta oivalsin, ettei saman paidan käyttäminen viisi vuotta putkeen ole minua. Minun ei kannata satsata satojen eurojen neuleisiin koska todennäköisesti kyllästyn niihin jo parin kuukauden käytön jälkeen. Mieluummin siis useammin ja second handina kuin jotain älyttömän kalliita tuotteita joihin kyllästyn parin käyttökerran jälkeen.

Rahasta voisin puhua vaikka ja kuinka paljon. Onkin ihanaa että fiksu kuluttaminen on tarttunut ihmisiin enenevissä määrin ja mikä parasta se kiinnostaa useampia. Vähän samalla tapaa kuin vegaanius, vaatteiden kierrättäminen ja jätteiden lajittelu ovat nyt trendikkäitä, on säästäminenkin muotia.

Mitäs mieltä te olette kulutuspäiväkirjastani? Rehellisiä mielipiteitä saa heitellä ilmoille! Ja kiinnostaisiko jos lähtisin toteuttamaan jonkinlaista haastetta, että eläisin jollain sovitulla summalla viikon ajan ja raportoisin siitä blogiini? Kenties 50-100 eurolla? 

On my way

12 vastausta artikkeliin “Viime viikon kulutuspäiväkirja”

  1. Kulutuspäiväkirja on kyllä hyvä tapa huomata mihin oikeasti kuluttaa rahansa. Itselläni ei ole kovinkaan suuri palka, joten joudun kiinnittämään huomiota aika tarkasti siihen mitä ostan. Silti kun ostoksiaan kirjaa ylös, huomaa tuhlaavansa välillä täysin turhan suuria summia esim juuri ruokakauppaan. Pääsee oikein yllättämään kuinka paljon sinne saa kulumaan rahaa :)
    Itse olen myös enemmän hetkessä eläjä ja käytän myös säästöni miellään matkustamiseen. Tietysti on hyvä olla jonkin verran säästössä, mutta itse ajattelen niin että turha kiristellä nyt pienellä rahalla ja säästää rahaa vain varallisuuden kerryttämistarkoituksessa. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, joten parempi nauttia elämästä juuri nyt :)

    • Ehdottomasti! Ja jep, noinhan se on, ruokakauppaan saa menemään yllättävänkin paljon rahaa…

      Olen samanlainen, ei huolta huomisesta tyyppinen ihminen. En koskaan mieti mitä jos pyykkikone hajoaisi tai muuta vastaavaa – kyllä siitä sitten selvittäisiin. Mutta säästäminen on kyllä fiksua, mihin ikinä sitä sitten säästääkään.

  2. Kiinnostaa! Esim jokin megahalpa ruokaviikko. Samalla voisit kehitellä halpoja reseptejä :)

    • Joo, halpa ruokaviikko! Tähän ideaan voisi tarttua itsekin :) Kulutuspäiväkirjat on tosi jees! Itsekin kukkia ostelen silloin tällöin ja aina tunnen huonoa omatuntoa niiden ostamisesta, koska ne kuolevat niin nopeasti. MUTTA: ne tuovat myös paljon iloa ja kaunistuttavat kotia (ellei kissat syö niitä ensimmäisen päivän aikana…)

      Plussaa suutarin käyttäminen! Niin monet heittävät vain tavarat miettimättä, että voisi työllistää käsityöläisen ja korjauttaa/pienennyttää tuotteet heillä :)

    • Joo, voisi olla aika hauska testata. :) Kukat ovat ihania ja eivät tosiaan kuole niin äkkiä jos ne ostaa vaikka Plantagenista. Reilun Kaupan ruusut ovat pahimpia kyllä… Toisaalta samaisen merkin neilikat kyllä kestävät jopa parikin viikkoa, että niitä kyllä suosittelen!

      Joo itse kyllä käyn aina suutarilla uusimassa esimerkiksi korkolaput. Oma ompelukone löytyy jos tarvitsee jotain pienennellä. :)

  3. Alkoi kiinnostaa tuo Doven kosteusvoide. Voit siis suositella sitä? Onko millainen tuoksu ja tarttuuko ihoon miten hyvin?

    • No kyllä yllättäen voin. :D Siis olen käyttänyt kyseistä tuotetta joskus nuorempana ja muistan kuinka jossain kohtaa kyllästyin totaalisesti sen voiteen hajuun. Vuosiin en siis ole käyttänyt ja nyt ikään kuin pakon edessä jouduin ostamaan kun en löytänyt etsimääni toista voidetta. No yllätys olikin positiivinen kun levitin sitä kropalle – voide kuivui todella nopeasti eikä hajukaan ällöttänyt, se oli itse asiassa hyvä!

      En tiedä onko voidetta kehitetty parempaan suuntaan kymmenessä vuodessa mutta se ihan oikeasti tuoksui ihan hyvältä ja väristä tuli tasainen sekä luonnollinen. Valkkasin itse sen tummemman sävyn mutta eipä tullut liian tumma, suosittelen. :) Pienoinen yllätys kyllä mutta toisaalta, kyllähän sitä nuorempanakin vuosia käytin…

      Tästä voisin kenties omaa postausta kirjoitellakin, sillä yllätys oli hyvin positiivinen. :)

  4. Jes nää on mielenkiintoisia! Miunkin on pitänyt pitkään tehdä tämä ja vihdoin päätin tällä viikolla ottaa menoja ylös :)

    • Kiva kuulla, olen siis täysin samaa mieltä! :) Ja joo hei tee, kiva lukea muidenkin kuluttamisesta!

  5. Heii, voisitko kertoa mitä ostat Lidlistä? :) mun on niiiin vaikea löytää sieltä mitään..
    Ja olis iha huikee sellanen ruokakauppa postaus missä esittelet mitä oot ostanu 😜
    Minkä karkkipussin muuten ostit?

    • Ostan Lidlistä useimmiten kasviksia ja hedelmiä, kaurasydämiä siitä paistopisteeltä, kananmunia, riisikakkuja, tofua (on muuten super halpa ja hyvä!), usein myös nyhtökauraa, raakapatukoita, marjoja (etenkin herukkasekoitus on halpa!) ja jotain juustoja. Tuollaisella kaavalla siis tyypillisesti tulee mentyä. Ja sitten on toki ne kaikki edulliset vessapaperit sun muut. :)

      No mutta hei kiitos ideasta, pistän ehdottomasti ylös! Olen joskus vastaavan toteuttanutkin mutta siitä on aikaa…
      Ostin TV Mix randomin, se on nimittäin suosikkini! Etenkin ne kokispullot, vaaleanpunaiset tyynyt ja mustat pääkallot, nam! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 20
Tykkää jutusta