Suosikin paluu: Doven asteittain päivettävä

Dove oli ykkönen mitä tuli päivetyksen ylläpitoon silloin vuosia sitten. Käytin kyseisen merkin asteittain päivettävää viikoittain ihan vaan jo siksi, että se sopi loistavasti opiskelijan budjettiin. Tuolloin purkillinen kieltämättä hupeni aikamoisella tahdilla koska rusketus meni niin överiksi mutta tänä päivänä tilanne on onneksi toinen. Olen päässyt eroon tanorektisista taipumuksistani ja nykyään arvostan enemmän tervettä hehkua kuin tunkkaisen tummaa rusketusta. En myöskään ravaa viikoittain solariumeissa tai muutenkaan koe pakottavaa tarvetta olla jatkuvasti etelästä palanneen värinen.

Siitä huolimatta että suhtaudun päivetykseen nykyään rennommin, en voi kieltää ettenkö pitäisi kevyestä hehkusta iholla. Päivetys saa näyttämään terveemmältä kunhan se on hyvän (ja terveen) maun rajoissa. Käytänkin itseruskettavia sekä asteittain päivettäviä säännöllisesti mutta en nykyään enää viikoittain. Ja itse asiassa itseruskettavia olen käyttänyt nyt taas huomattavasti vähemmän kuin asteittain päivettäviä. En oikeastaan osaa nimetä tuolle mitään sen tarkempaa syytä kuin että asteittain päivettävä on ”huomaamattomampi ja helpompi” tapa, koska väri hiipii iholle hitaasti ja kosteusvoiteen mukana. Itseruskettavat vaahdot ovat toki helppoja ja niitäkin tulen varmasti tässä lähitulevaisuudessa jälleen suosimaan mutta jotenkin nyt arjen tasolla voidemaiset kevyet voiteet ovat vaan olleet miellyttävämpiä.

Mainitsin kulutuspäiväkirja postauksessa aivan ohimennen kuinka ostin viime viikolla pitkästä aikaa tuota nuoruuteni suosikkia Doven asteittain päivettävää. Hakemani Sunkissed merkkinen voide (yksi edullisista suosikeistani) oli Stockalta loppu tai poistettu valikoimista, jonka vuoksi ikään kuin pakon edessä sitten tartuin Doveen. Muistan miettineeni, uskallanko ostaa tuotetta koska aikanaan kyllästyin siihen niin totaalisesti! Hieman arkaillen siis lähdinkin voidetta kokeilemaan ja levitin sen yötä vasten hieman ennen kuin menin vuoteeseen. Yllätys oli kuitenkin jo levitysvaiheessa positiivinen, sillä voide ei haissut ällöttävältä saatikka jäänyt iholle nahkeaksi. Kevyt voide kuivui hyvin nopeasti eikä aamullakaan ollut sitä itseruskettavalle tyypillistä hajua. Aamulla peiliin katsoessani olin kevyesti saanut väriä mutta päätin pitkittää suihkua iltapäivään, jotta voide ehtii vielä kehittyä. Iltapäivällä aloinkin jo sitten muistuttaa  etelästä palannutta ja muistan kuinka laitoin ystävällenikin kuvan jaloistani, joissa oli aivan ihana päivetys!

Moni varmasti epäilee asteittain päivettäviä juuri sen suhteen, että tuleeko niistä riittävästi väriä. Oma kokemukseni on, että kyllä ne samalla tavalla ruskettavat mutta ehkä hieman hitaammin. Etenkin tämän Doven päivettävän kanssa on tärkeää, että voide saa vaikuttaa iholla riittävän kauan. Kahdeksan tuntia on ainakin omalle iholleni liian vähän jos oikeasti haluan, että värisävy näkyykin jossain. Siispä suositukseni on, että voide kannattaa levittää iholle esimerkiksi kuuden aikaan illalla ja antaa siitä eteenpäin vaikuttaa aamuun saakka. Mitä pidempi vaikutusaika, sitä parempi lopputulos. Myös värisävyksi kannattaa ehdottomasti valita se ”tummalle iholle” tarkoitettu Dove, sillä tuo ei todellakaan tee lopputuloksesta luonnottoman tummaa!

Asteittain päivettävää voi huolella käyttää useampanakin päivänä viikossa ikään kuin kosteusvoiteen tavoin. Toki välillä kannattaa muistaa kuoria iho ettei rusketus kerrostu ikävästi. Nyt kyllä täytyy myöntää, että vanha suosikki on palannut kylpyhuoneeseen ja kesällä tämä kevyt kosteusvoide tulee olemaan kovassa käytössä! Loistava tuote myös reissun jälkeisen päivetyksen ylläpitoon jos sellaiselle on tarvetta.

Onko muilla kokemuksia Doven asteittain päivettävästä? 

 

On my way

2 vastausta artikkeliin “Suosikin paluu: Doven asteittain päivettävä”

  1. Käytän vuoden ympäri sitä vaaleampaa sävyä joka toinen päivä suihkun jälkeen perus kosteusvoiteen tapaan. En ole yhtään edes miettinyt mitään voiteen pois pesua, mutta suihkussa tulee käytyä joka ilta. Tämän avulla en ole ihan kalman valkea, vaan terveemmän näköinen. Seuraavaksi aion testata tuota tummempaa sävyä, jolla kaverikin oli saanut luonnollisen näköisen rusketuksen yhdellä levitys kerralla.

    • Nimenomaan tuollaiseen jatkuvaan käyttöön Dove kyllä sopii loistavasti. :) Veikkaan että se vaaleampi on niin kevyttä ettei se edes kerrostu. Tummemman tuotteen kanssa eri kuitenkin kun ruskettaa enemmän. Mutta joo siis suosittelen kyllä myös tuota tummempaa, antaa kivan värisävyn iholle. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta