Kuinka olen avannut tunnelukkojani?

Olen kirjoittanut blogissani muutamaankin otteeseen tunnelukoistani – niistä vahvimmista sekä vahvoista. Vahvimpia ja niitä hallitsevimpia lukkojani ovat siis emotionaalinen estyneisyys sekä kaltoin kohtelu. Nuo kyseiset lukot ovat hallinneet elämääni pitkään ja ison osan aikaa jopa tiedostamattani. Oikeastaan vasta kesällä 2016 aloin tutustumaan hieman enemmän tunnelukkoihin ja sen jälkeen olen aiheesta paljon lukenutkin. Tunne lukkosi ja Murra tunnelukkosi ovat ehdottomasti kirjat, joita suosittelen kaikille tunnetyöskentelystä kiinnostuneille! Ne avaavat aika paljon asioita ja etenkin tuo jälkimmäinen Murra tunnelukkosi antavaa loistavia avaimia omaan tunnelukkotyöskentelyyn.

Tunnelukkojen työstäminen lähtee aina lukkojen tunnistamisesta ja hyväksymisestä – siitä, että on valmis kohtaamaan omat lukkonsa ja mahdollisesti myös sen mistä ne ovat peräisin. Tunnelukkokäyttäytyminenhän on kuin lapsen käytöstä, eli palaamme tunnelukon ottaessa vallan ikään kuin niihin lapsuutemme toimintamalleihin. Välillä kun puhutaan siitä, että aikuinen käyttäytyy kuin lapsi, niin tuolloin on kyse nimenomaan tunnelukkokäytöksestä. Itse olen työstänyt lukkojani paljon niin yksin kuin terapiassakin. Aivan ensimmäisenä olen mennyt sinne ruohonjuuritasolle selvittämään mistä lukkoni johtuvat – mitkä ovat ne aiheuttaneet ja missä tilanteissa ajaudun ikään kuin tuon lukkoni valtaan. Hyvänä esimerkkinä emotionaalisen estyneisyyden vahva tunnelukkoni, joka on selkeästi peräisin lapsuuteni perhemallista. Meillä ei ole näytetty tunteita normaalilla tavalla ja siksi omakin tunteiden käsittely on jäänyt ikään kuin vajavaiseksi. Minun on hankala osoittaa suoranaisesti rakkautta tai olla erityisen avoin koska en ole saanut tuollaista mallia kotoa. Suojelen itseäni myös siltä, etten tulisi satutetuksi. Olen oppinut sulkemaan paljon tunteita sisälleni tai vastaavasti tuomaan ne ulos reaktiivisella tavalla räjähtäen.

Emotionaalisen estyneisyyden tunnelukko ei ole se helpoin lukko. Vaikka olenkin opetellut tunteiden julki tuomista ja sitä, että olisin aina tunteistani rehellinen, ajaa ihmisten tietynlainen käytös minut herkästi tuohon samaan estyneeseen olotilaan, jolla pyrin suojelemaan itseäni. Joskus tuo on reaktiivista räjähtämistä tai toisinaan itseensä käpertymistä. Lukkojaan ei ole periaatteessa tarkoitus hallita eli meidän ei tule tukahduttaa mitään itsessämme mutta ongelmallisen käyttäytymisen pois sulkeminen on tärkeää. Nykyään opettelenkin sitä, että tiedostan tilanteet, joissa lukko menee päälle. Tiedostaminen taas vaikuttaa tapoihini toimia ja ehdin ajatella ennen kuin jo reagoin kuin lapsi. Tämä ehkä kuulostaa monimutkaisemmalta kuin onkaan mutta tärkeintä on oppia olemaan hetkessä ja tiedostamaan ne sen hetken tuomat tuntemukset.

Kaltoin kohtelu on toinen vahvimmista tunnelukoistani ja se on todentunut elämässäni myöskin hyvin selkeällä tavalla. Etenkin miessuhteissa koen herkästi vetoa vääränlaisiin miehiin, jotka kohtelevat minua huonosti tai saatan kohdella jopa heitä huonosti. Ja kuten taannoisessa ystävyys postauksessa mainitsin, en aikanaan kohdellut ystäviänikään kovin hyvin. Tuonkin olen ymmärtänyt näin vasta jälkeenpäin, että käytökseni toimia välinpitämättömästi ja tunteettomasti on johtunut siitä, että olen ylikompensoinut lukkoani. On ollut myös tapauksia että luotankin yhtäkkiä johonkin ihmiseen aivan sokeasti enkä uskalla katsoa totuutta silmiin. Kaltoin kohtelun tunnelukko saattaa tosiaan aiheuttaa monenlaisia ihmissuhdeongelmia, joiden tiedostamiseen minulla on mennyt aikaa. Ei ole helppoa vaan päättää että kiinnostuukin täysin erilaisista miehistä tai kokee vetoa erilaiseen ihmistyyppiin. Luotan kuitenkin siihen, että se muutos joka minussa on tapahtunut, tulee näkymään myös tulevaisuuden miessuhteissani. Oma prosessini vaikuttaa siihen miten näen ihmiset ja ihmissuhteet – millaista käytöstä hyväksyn itseäni kohtaan ja kuinka kohtelen muita ihmisiä.

Tällä hetkellä koen, että tunnelukkoni eivät hallitse minua samalla tavalla kuin aikaisemmin. Tietoisuus on tehnyt paljon vaikka toki lukkoni ovat osa minua ja tulevat varmaan aina olemaan. Olen kuitenkin hyväksynyt menneisyyteni ja ymmärtänyt sen, ettei tuo tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä. Lukkojen kanssa elämään oppiminen on kuitenkin jatkuvaa työstämistä – sitä että ajattelee enemmän uusien ihmissuhteiden kohdalla ettei menisi suoraan siihen vanhaan lankaan. Emotionaalisen estyneisyyden kanssa olen joutunut harjoittelemaan tunteiden purkamista. Tähän terapia on ollut aivan loistava avain, sillä siellä olen todella rohjennut avaamaan syvempiäkin haavojani. Olen oppinut ettei tunteiden patoaminen tee koskaan hyvää vaan päinvastoin – juuri se tekee minulle hallaa. Näissä asioissa onkin kyse hyvin pitkäjänteisestä työskentelystä itsensä kanssa. Silmiä räpsäyttämällä asiat eivät muutu vaan työskentelemällä itsensä kanssa rohkeasti ja pitkäjänteisesti.

Joku teistä toivoi tätä postausta minulta ja nyt toivonkin, että siitä oli kenties rohkaisua muille tunnelukkojensa kanssa painiville. Tärkeintä elämässä on elää tässä hetkessä ja mennä eteenpäin. Vaikka tunnelukot ovat menneisyydestämme, ei niitä ole mitään järkeä jäädä märehtimään vaan ennemmin rakentavasti opetella uusia tapoja toimia ja kuunnella itseään sekä reaktioitaan.

Olisi mielenkiintoista kuulla jos joku muukin on saanut lukkojaan auki? Millainen työskentelytapa teillä on toiminut?

 

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta