Kesäiset jäätelösuosikit x 3!

Tällä hetkellä se makea herkku jota useimmiten mieli tekee, on jäätelö. On sanomattakin selvää, että aurinkoiset kelit ovat vaikuttaneet jäätelöhimoihin ja jäätelöhän nyt luonnollisestikin kuuluu kesään. Kuumilla ilmoilla tuo kylmä herkku maistuu aivan taivaalliselta ja vilvoittaa mukavasti. Olenkin viime viikkoina syönyt jäätelöä useampaan otteeseen – välillä jopa monena peräkkäisenä päivänä. Täällä Italiassa gelatotiskit houkuttelevat ja veikkaan, että jo tänään tulee ostettua ensimmäinen tötterö!

Nykyään kauppojen jäätelövalikoima on kovin runsas ja maitoa huonosti sietävienkään ei tarvitse kärvistellä vatsakivuissa. Markkinoilla on useita maidottomia vaihtoehtoja ja sen lisäksi löytyy niin laktoositonta kuin vähälaktoositontakin jäätelöä. Myös proteiinipitoisia jäätelöitä on nykyään tarjolla, joten eipä muuten ole laisinkaan outoa nauttia tuollaista vaikka palauttavaksi treenien jälkeenkin! Kesä ei tunne mitään ruokailusääntöjä ja ainakin itse lepsun myös viikolla niin paljon kuin mieli tekee.

Olen tutustunut jonkin verran erilaisiin jäätelöihin etenkin tässä viime kuukausien aikana ja tänään haluankin jakaa kanssanne ne jäätelösuosikit, joita voin juuri nyt rehellisesti suositella! Joukossa on niin maidotonta, vegaanista kuin vähälaktoosistakin vaihtoehtoa. Mitään sokerittomia nämä jäätelöt eivät siis ole mutta eipä kaiken tarvitse ollakaan. Jos sille linjalle halutaan lähteä, niin jäätelö kannattaa valmistaa alusta loppuun saakka itse. Tarkoitus onkin nyt siis jakaa hyvää kanssanne ja antaa vinkkejä jäätelökesään! Mielelläni kuulen myös teidän suosituksistanne, sillä koko kesä on edessä ja jäätelönkulutus ei varmasti tule ainakaan pienentymään.

LOHILO Salted Caramel (VL, proteiinipitoinen)*

Aivan ensimmäinen suosikkini ei liene tulevan kenellekään yllätyksenä. Lohilon olen maininnut blogissani ennenkin ja tuo jäätelö vei mukanaan oikeastaan jo ensimmäisestä testauskerrasta lähtien! Etenkin Lohilon Salted Caramel on suosikkini ja sitä onneksi myydään lähimmässä K-marketissanikin. Salted Caramel maistuu nimensä mukaisesti suolaiselle karamellille, eli pitää sisällään karamelliraitaa olematta kuitenkaan liian makea. Maku on aivan tajuttoman hyvä ja etenkin silloin kun jäätelön antaa sulaa viitisen minuuttia ennen tarjolle asettamista, muuttuu se vieläkin paremmaksi. Hyvänä kakkosena tulee Lohilon Cookie Dough, joka pitää sisällään ihania tyynymäisiä cookie dough -sattumia sekä suklaakastiketta.

Useampia varmasti kiinnostaa Lohilon ravintosisältö ja niin muuten kiinnosti alun perin itseänikin. Lähinnä pelkäsin maistuvatko jäätelöt esanssille koska Lohilosta puhutaan proteiinijäätelönä ja jos proteiinipatukoitakin mietitään, maistuvat ne ällöttävän keinotekoiselle. Lohilossa maku on mielestäni  kuitenkin kaikkea muuta kuin esanssinen ja se on aidosti herkullinen! Jäätelöt ovat myös vähälaktoosisia ja makeuttamiseen on tosiaan käytetty luonnollisempia aineosia. Esimerkiksi Salted Caramel on makeutettu viinirypäleiden hedelmäsokerilla. Lohilo on loistava jäätelö kaikille hieman kevyempää ja proteiinipitoista vaihtoehtoa hakeville sekä heille, jotka ylistävät pienehköjä pakkauskokoja! Mielestäni tämä 175 g paketti on aivan täydellinen annos yhdelle henkilölle vaikka sen leffan kaveriksi.

Alpro Hasselpähkinäsuklaa kasvisjäätelö (VE, GL, M)*

Toisena tulee sitten ehdottomasti juuri tämän kesän uusi suosikkini, nimittäin Alpron hasselpähkinäsuklaa jäätelö. Kyseinen jäätelö on sataprosenttisen kasvipohjainen, väriaineeton ja sisältää vähemmän sokeria sekä rasvaa. Eikä nyt niinkään se vähäinen sokeri- tai rasvapitoisuus vaan se maku – jäätelö maistuu niin täyteläiselle olematta kuitenkaan liian raskasta. Myös hasselpähkinät puskevat juuri sopivasti mausta esiin, samoin suklaa. Ehkä parasta kuitenkin on, että jäätelö on tosiaan täysin kasvipohjainen eikä aiheuta herkkävatsaisillekaan minkäänlaisia ongelmia.

Purkki on kooltaan juuri sopiva ja siitä riittääkin mukavasti useampaan jäätelötötteröön. Alpro toi tämän uutukaisen kanssa samoihin aikoihin markkinoille myös kookoksen sekä vaniljanmakuisen jäätelön, joista etenkin kookosta voin suositella! Aika loistava yhdistelmä on yhdistää hasselpähkinäsuklaa kookokseen – tyydyttää jäätelöhimon sataprosenttisella varmuudella. Näitä herkkujäätelöitä myydään useammissa hyvin varustelluissa kaupoissa ja varmasti myyntipisteet laajenevat menekin myötä entisestään.

Choice Toffeetuutti (VE, M)

Tämä maidoton ja vegaaninen jäätelösuosikkini on jo viime kesän löytö ja jos oikein muistelen, mainostin kyseistä jäätelöä blogissani jo vuosi sitten? Viime kesänä näitä tötteröitä tuli nimittäin ostettua useampaankin otteeseen lähikaupasta – oikeastaan aina herkkuhimon yllättäessä. Ingmanin Choice jäätelötuutti on siis soijajäätelöä toffeen makuisella kastikkeella, kaakaokuorrutteella sekä maissivohvelilla. Jäätelö ei ole liian makea ja toffeeta on siinä juuri sopivissa määrin. Mikään terveyspommi tämäkään ei kuitenkaan ole, eli kyllä sokeriakin on käytetty ja lisäaineita löytyy. Ravintosisällöstä kuitenkin viis, sillä tärkeintä on, että maku on kohdillaan! Tuutti on myöskin kooltaan aika sopiva, eli ei mikään jätti mutta ei aivan pienikään.

Ingmanin valikoimista löytyy pari muutakin hyvää maidotonta jäätelövaihtoehtoa joista mainittakoon Choicen manteli & kaakao -pakettijäätelö sekä Choicen päärynäpuikko. Nuo kannattaa testata!

Oliko joukossa teille tuttuja jäätelösuosikkeja? Olisi myöskin kiva kuulla jos teillä on vinkata jostain herkullisesta maidottomasta, vegaanisesta tai vähälaktoosisesta jäätelövaihtoehdosta?

Loppuun haluan vinkata vielä toki pari omaa vanhaa reseptiänikin, eli reseptit maidottomiin ja kotitekoisiin jäätelöihin. Nuo ovat aina varma vaihtoehto, sillä tiedät mitä ne pitävät sisällään. Pitääkin kotiin palattua jälleen kehitellä jotain uusia variaatioita, sillä ennen reissua laitoin banaaneja pakkaseen kylmettymään.

Oikein rentouttavaa torstaita ja terveiset Italiasta!

 

*Tuote sponsoroitu

Kommentit (6)
  1. Mun ikisuosikki on Magnumin valkosuklaa. Niin hyvää! Kiva, kun sitä saa myös sellaisesta purnukasta 😀 Myös kaikki mehujäät on hyviä mm. ässämix ja kaikki ampparit 😛

    1. Oooh, valkosuklaa on kyllä ihanaa. <3 Itse syön mehujäitä todella harvoin. Ennemminkin tekee mieli "kunnon" jäätelöä, jolloin mehujää ei oikein riitä. 😀

  2. Lohilon salted caramel ja Choicen toffeetuutti ovat lemppareita täälläkin! Lisäksi rakastan suklaisia jätskejä, joten Lohilon tuplasuklaa lukeutuu ehdottomasti suosikkeihin myös.
    Magnumin intense dark ja uusi hazelnut praline ovat aivan ihania, mutta eivät valitettavasti laktoosittomia kumpikaan. Vahvat suositukset näille kuitenkin. 🙂

    1. Itse en olekaan maistanut vielä tuota Lohilon tuplasuklaata mutta pitääpäs kokeilla! 🙂 Okei, itse myös hyvin vähän Magnumeita syön juuri tuon samaisen syyn vuoksi. Mutta ovathan ne hyviä – aidon jäätelön makuisia ja ihanan tuhteja.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *