Kuulumisia Gardajärveltä

Terveiset täältä Gardajärven Desenzanosta! Saavuimme tänne keskiviikkona aamupäivästä, joten kohteessa on oltu kohta kaksi kokonaista päivää. Itsehän en ole käynyt Italiassa kuin Roomassa, joten Gardajärven näkeminen on ehdottomasti jo tässä kohtaa ollut niin sanotusti sen arvoista! Täällä pienessä Desenzanon satamakaupungissa (alle 30 000 ihmistä) on niin kaunista ja paikka on kuin suoraan postikortista. Itse asiassa on aika hauska kerrankin olla kohteessa jossa ei ole merta, vaan sen tilalla on upea Italian suurin järvi. Tunnelma kaupungissa on idyllinen, rauhaisa ja rento. Vaikka eletään kesäaikaa ja oletettavasti myös sesonkia, ei kohde ole mitenkään erityisen tukossa. Toki turisteja löytyy mutta sopivissa määrin. Tämä oli itselleni pienoinen yllätys, sillä odotin vallan muuta.

Olemme täällä tosiaan minilomalla keskiviikosta lauantaihin. Näin perjantai aamupäivään mennessä on nähty jo aika mukavasti, nimittäin keskiviikkona kiertelimme Iineksen kanssa historiallista kaupunkia ympäriinsä ja ikuistimme sen idyllistä tunnelmaa valokuviin – kapeita katuja ja paljon värikkäitä taloja. Ihan oikeasti aivan liikaa kaunista kuvattavaa ja rakennuksia joiden edessä haluaisi olla kuvattavana! Illalla söimme La Lepre Ristorante Desenzanossa, ravintolassa jota voin lämmöllä suositella jos hakee yhtään fiinimpää ruokaa sekä tunnelmaa. Torstaina kävimme tutustumassa Tommasin viinitilaan, mikä oli ainakin minulle aikamoinen elämys! En ole koskaan aikisemmin käynyt viinitiloilla, joten tuo vierailu oli kieltämättä mielenkiintoinen. Viinitila sijaitsee siis Venetossa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Desenzanosta. Pääsimme maistelemaan viinejä joita ei myydä Suomessa ja minä entinen punaviinin inhoaja taisin saada kiinni siitä punaviinin jujusta! Selkeästi olen aikaisemmin juonut liian ”laimeita” punkkuja, jonka vuoksi en ole noista pitänyt. Jatkossa tiedänkin suosia vahvempaa ja tanniinisempaa makua, mikä tarkoittaa sitten hieman korkeampaa hintalappuakin.

Italiahan on tunnettu hyvästä ruoasta ja viinistä, enkä kyllä voi tuota väittämää kumota. Ruoka on ollut hyvin hiilaripainotteista mutta kertakaikkisen hyvää. On syöty niin fiinimmin kuin sitten ihan perinteistä italialaista kotiruokaa. Pastaöverit tulivat jo eilen päivällä, jonka vuoksi illalla oli pakko valita listalta vaihtelun vuoksi jotain ”kevyempää”. Eilen illalla poikkesimmekin hyvät arvostelut saaneeseen Vicolo Molinilla sijaitsevaan Alla Stellaan, joka ylitti kyllä odotukset! Paikka oli niin rennon viihtyisä ja ruoka hinta-laatusuhteeltaan hyvää. Tänään puolestaan olemme lähdössä Gardajärvelle veneilemään, eli pääsemme näkemään tuonkin puolen tästä paikasta. Suunnitelmat on vielä vähän auki mutta kierrämme kenties eri satamakaupungeissa ja päätämme veneilyreissun mahdollisesti Veronaan. Luvassa on siis rento päivä merellä, joka passaa ehdottomasti tällaiselle veneilyn ystävälle!

Fiilikset Desenzanosta ovat näin parin päivän jälkeen kyllä erinomaiset eikä Gardajärveä turhaan kehuta! Täällä kulkiessa ei voi olla miettimättä kuinka romanttinen kohde onkaan – juuri sellainen pariskuntien unelmapaikka. Tunnelma on kertakaikkisen ihana ja jos vertaan tätä Roomaan jossa olen kerran käynyt niin pakko sanoa, että kyllä voittaa kymmenkertaisesti! Vaikka Rooma on historiallinen ja no – Rooma, jäi se itselleni kuitenkin liian kylmäksi ihmisiä, ravintoloita sekä yleistä tunnelmaa myöden. Täällä on sellaista pienen kaupungin lämpöä unohtamatta kuitenkaan mahdollisuuksia nähdä ja kokea.

Tällaisia fiiliksiä tosiaan Desenzanosta. Säät ovat suosineet lukuun ottamatta muutamia kuuroja ja ukkosia iltaisin/öisin. Nuo ovat kuitenkin ajoittuneet kätevästi ajankohtiin jolloin ei varsinaisesti ole edes oltu liikkeellä, joten eipä ole pahemmin haitannut. Ymmärtääkseni pienet sateet ja ukkoset ovat yleisiä Gardajärvellä nimenomaan jylhän vuoriston vuoksi.

Oikein rentouttavaa perjantaita sinne koti-Suomeen ja jos reaaliaikaiset tunnelmat täältä kiinnostaa, kannattaa laittaa Instagramissa seurantaan @judezzi 

Kommentit (2)
  1. Onpa ihanat maisemat ja aivan ihanan simppeli asu! 🙂

    https://elinakatariinam.blogspot.com/

    1. Eikö! 🙂 Aivan ihana mesta. Ja kiitos paljon, simppeli todellakin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *