Kuinka pitkälle menneisyys meidät määrittelee?

Ei ole kauaa kun totesin ystävälleni ettei minun ehkä kannata tavata erästä ihmistä menneisyydestäni. Ei hän kuitenkaan etsi mitään kevyttä säätöä enempää, sillä niinhän se oli silloin 7-8 vuotta sitten – ei siis poikaystävä materiaalia. Tuossa kohtaa sain kuitenkin itseni kiinni jostain sellaisesta, josta en haluaisi kiinni saada. Nimittäin määrittelemästä ihmistä sen perusteella, mitä hän on ollut lähestulkoon kymmenen vuotta sitten ja silloinkin pinnallisella tuntemisella ja melkeinpä oletusarvoisesti. En tiedä onko tuo jotain itsesuojeluvaistoa mutta kyllä ihminen tekee aivan älyttömän paljon sellaista menneisyyteen perustuvaa määrittelyä, joka ei oikeasti todellakaan ole aina nykyisyys ja tämä hetki. On tietenkin ihmisiä jotka eivät koskaan muutu mutta väitän, että suurin osa meistä kyllä muuttuu ja paljon!

Jäin miettimään aihetta koska vertasin tätä samaa kaavaa omaan elämääni. En ikinä nimittäin haluaisi, että joku tekisi päätelmänsä minusta sen perusteella mitä olin kymmenen tai edes viisi vuotta sitten. Ihminen kasvaa ja kehittyy jatkuvasti, oppii virheistään ja kolmekymppinen ei ole sama kuin kaksikymppinen – kymmeneen vuoteen mahtuu aika paljon. En sano että olisin edelleenkään mikään mallikansalainen tai aina esimerkillinen mutta paljon olen muuttunut, niin paljon. Toisaalta varmasti nelikymppisenä mietin, millainen olinkaan kolmekymppisenä. Jäinkin pohtimaan aiheen tiimoilta sitä, kuinka pitkälle menneisyys meidät määrittelee? Olemmeko ikuisesti muiden silmissä tietynlaisia vain siksi, että olemme sattuneet jossain vaiheessa elämää toimimaan jollain tietyllä tavalla? Onko esimerkiksi alkoholisti aina alkoholisti ja pettäjä aina pettäjä?

Ajattelen niin, että tärkeintä on se, millaiseksi ihminen itse itsensä määrittelee ja mitä hän itsestään ajattelee. Olen jo ajat sitten lopettanut miettimästä, mitä minusta mahdetaan ajatella, sillä kaikki ei varmastikaan ole hyvää. Se taas että miettisin kuinka minusta puhutaan sitä tai tätä pahaa, ei rehellisyyden nimissä tuo elämääni mitään lisäarvoa – päinvastoin. Joskus minulle oli kyllä tärkeää, mitä minusta ajatellaan ja olen jopa itkenyt ilkeiden juorujen vuoksi. Annoin liikaa muille ihmisille valtaa määritellä kuka olen ja silloin he saivat minut uskomaan ikäviin sanoihinsa. Nykyään en koskaan menneisyydestäni ihmisiä tavatessani mieti, mitä he mahtavat minusta ajatella. Vaikka he olisivat nähneet minut tuhannen päissään yökerhossa pikkuhousut minimekon alta vilkkuen niin mitä sitten? Ehkä tuokin on nimenomaan sitä, että on nykyään sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa. On ikään kuin hyväksynyt sen, että menneisyydessä on niitä asioita, joita katuu tai jättäisi tekemättä mutta samaan aikaan tietää sen, mitä on tällä hetkellä. Siinä kohtaa kun ihminen tietää mitä on ja mihin on menossa, ei hän anna muiden ihmisten – etenkään vieraiden sellaisten – horjuttaa omaa elämää tai itsetuntoaan.

Ihmisten lokerointi ja määritteleminen onkin yksi ärsyttävimmistä asioista, mitä tiedän ja valitettavasti teen sitä itsekin, kuten postauksen alussa mainitsin. Onhan se noloa saada itsensä kiinni tuollaisesta mutta tässäkin kohtaa uskon, etten ole yksin. Uskon muiden ihmisten määrittelyn olevan jopa sellaista tiedostamatonta toimintaa jota voi vähentää ainoastaan opettelemalla tiedostamaan mitä tekee ja harjoittelemalla. Tavatessamme ihmisiä havainnoimme jatkuvasti ympäristöämme ja jopa blogeja lukiessa luomme mielikuvia ihmisistä. Esimerkiksi sosiaalisen median luoma kuva ihmisistä ei todellakaan aina vastaa todellisuutta eikä kukaan teistäkään voi sanoa tuntevansa minua pelkän blogin perusteella. On jännä kuinka meistä jokainen varmasti tämän tiedostaa mutta kuinka moni ihan oikeasti muistaa sen arkielämä tasolla?

Itse ainakin muistin tuon alussa mainitsemani havainnon jälkeen jälleen sen, etten halua määritellä ketään menneisyyden perusteella enkä sen, mitä muut puhuvat. Joskus nimittäin ohitsemme saattaa mennä paljon hyvää jos jumiudumme olettamuksiin emmekä luovu muiden mielipiteiden kuuntelemisesta. Tärkeintä on aina luoda omat mielikuvansa ihmisistä ja nimenomaan vasta tutustumisen perusteella. Menneisyys tai tulevaisuus ei määrittele ihmisiä – ei saa määritellä. Meillä on vain tämä hetki ja se mitä olemme tässä hetkessä, on tärkeintä.

Toivottavasti teksti herätti myös teissä ajatuksia ja vähintään pysähdyitte miettimään samaa kuin minä. Moni varmastikin noudattaa elämässä ajattelutapaa ”Jos et tunne, älä tuomitse” mutta itse ainakin olen lukuisia kertoja toiminut tuota ohjetta vastaan, vaikka kuinka haluankin sitä noudattaa. Näitä seikkoja on aina välillä hyvä pysähtyä miettimään ja ennemminkin miettiä ajatuksella ”Mitä tahdot ihmisten tekevät sinulle, tee sinäkin heille”. Jos et halua sinua määriteltävän väärien asioiden perusteella, älä tee sitä itsekään.

Rentouttavaa lauantaita! 

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *