Masennus ei näy aina päällepäin

Masentunut ihminen mielletään usein alakuloiseksi ja väsyneeksi – jos on masentunut, sen on pakko näkyä ihmisestä kilometrien päähän. Jokainen on varmasti lukenut myös tarinoita masentuneiden kokemuksista, kuinka sängystä ei jaksa nousta tai jopa hiusten harjaaminen tuntuu mahdottomuudelta. Totuus on kuitenkin se, että masennusta on monenlaista. Masennus ei näy aina ulospäin suruna ja ilottomuutena, vaan masentunutkin voi nauraa asioille tai näyttää päällepäin huolitellulta. Itse asiassa aika harvoin masentuneesta näkee välttämättä ulospäin hänen tilaansa, sillä moni yrittää sitä peitellä. Vaikka en lääkäri olekaan niin sen verran olen aiheeseen perehtynyt, että tiedän masennusta olevan useampaa eri vaikeusastetta. Oireet voivat siis vaihdella lievistä masennusoireista vaikeaan pitkäaikaiseen masennukseen.

Itsehän ajattelin aikaisemmin, etten voisi koskaan masentua. Muistan sanoneeni tämän vielä ääneenkin, kun kuuntelin vuosia sitten erään läheiseni tarinaa hänen masennuksesta. Se kuulosti omaan korvaani niin vieraalta, olinhan aina vaikeuksista noussut ja oppinut selviytymään kaikesta. Vahvan naisen viitta on ollut pienestä pitäen ylläni ja sen voimalla olen selvinnyt aina. Näin jälkikäteen vasta oikein ymmärrän kuinka paljon olen kieltänyt itseltäni negatiivisia tunteita. En ole kohdannut asioita, koska on ollut kiire kääntää negatiiviset tunteet positiivisiin – selviytyä. Tuo kaikki sisälle patoutunut paha olo onkin sitten ryöpynnyt ulos raivokohtauksin, joiden alkuperää en aikaisemmin ymmärtänyt. Nyt kuitenkin ymmärrän. Se oli sisään patoutunutta pitkäaikaista pahaa oloa, surua, vihaa ja katkeruutta, jota en ollut koskaan aikaisemmin antanut itseni kohdata saatikka käsitellä.

Viime kesänä mielessäni tapahtui jotain minulle vierasta. En enää nauttinutkaan arkipäiväisistä asioista tai oikeastaan mistään. Päässäni pyöri negatiivinen kehä ja mieli oli jatkuvasti alavireinen. Syyllistin itseäni vaikka mistä ja samaan aikaan ajattelin, etten ole riittävä itselleni enkä muille. Myös uniongelmat astuivat kehiin ja kärsin unettomuudesta sekä pintapuolisesta unenlaadusta. Muistan kuinka rehellisyyden nimissä ainoat hetket jolloin koin ilon tunteita olivat, kun olin humalassa. Tuolloin pystyin turruttamalla unohtamaan sen kaiken ikävän joka päässäni pyöri ja sain hetken aikaa olla kuin muut – normaali. Myös kuolema tuntuikin yhtäkkiä jotenkin erityisen kauniilta ja kiehtovalta eikä lainkaan pelottavalta. Se tunne oli todella outo, enkä koskaan aikaisemmin ollut kokenut tuollaista. Tuossa kohtaa tiesinkin, ettei minulla mene nyt hyvin mutta silti en ajatellut, että olisin välttämättä masentunut. Päähäni oli niin vahvasti iskostunut se ajatus siitä, että masennus on sitä ettei ihminen kykene mihinkään. Minä kuitenkin tein asioita ja elin, nousin joka aamu sängystä enkä päästänyt ulkomuotoanikaan repsahtamaan. Ainut paikka missä asioita tapahtui, oli mieleni – se oli jatkuvasti synkkä ja innoton. Ihmisiä nähdessänikään en vuodattanut heille pahaa oloani kuin ehkä satunnaisesti humalassa, koska halusin edes hetken lomaa omasta päästäni. Harva ihminen siis edes tiesi siitä mitä käyn läpi eikä tuo nykyäänkään ole se puheenaihe, jonka nostan ensimmäisenä esiin.

Näin jälkikäteen mietittynä omassa masennuksessani oli useita vaiheita. Vaikka oli useamman kuukauden sumea ajanjakso kesällä ja syksyllä, tuli sen jälkeen kuitenkin hetkellisesti parempi olo. Oli muutamia Levin reissuja ja Dubain matka, jotka aika hyvin saivat mielen kohoamaan. Tuossa kohtaa tapasin myös erään miehen, joka vei ajatukseni muualle. Homma päättyi kuitenkin yhtä nopeasti kuin alkoikin ja joulun aikaan romahdin jälleen. Muistan kuinka jouluna äidillä ollessani puhuimme paljon terapiasta ja hän kehotti minua tosissaan hakeutumaan sinne maksoi, mitä maksoi. Tuolloin sen sitten päätinkin, että hakeudun terapiaan, sillä nyt ei ole enää vaihtoehtoja. Venytin terapian aloitusta kuitenkin vielä hetkisen ja päädyin sinne vasta helmikuun alussa. Voin rehellisyyden nimissä sanoa, että tuosta lähti minun prosessini käyntiin. Yksi elämäni parhaimmista päätöksistä ellei paras.

Omaan masennukseeni – tuntuu kyllä edelleen oudolta sanoa se ääneen – ei siis liittynyt mitään ahdistuneisuushäiriön oireita tai paniikkikohtauksia. Nuohan kulkevat usein käsikädessä mutta jälleen kerran, masennusta voi tosiaan olla niin monenlaista. Ehkä se isoin ongelma usein onkin, etteivät minun kaltaisen tilanteen läpikäyneet rohkene hakea apua. Sitä jotenkin ajattelee, että on varmasti minua paljon pahemmassakin tilanteessa olevia, joten en halua ainakaan julkisen kautta viedän heidän paikkaansa. Masennusta ei ehkä oteta tosissaan ellei ihan oikeasti ole jotain fysiologisia oireita, joilla sen voi todentaa? Mielen mataluus ja ajatukset kun eivät näy välttämättä ulospäin. Ehkä hämmentävin kommentti jonka olen aiheeseen liittyen saanut, on ”Ethän sinä voi olla masentunut, kun olet noin kaunis”. Ihan kuin ulkonäöllä olisi mitään tekemistä sen kanssa, mitä mielessä tapahtuu! Masentuahan voi vaikka elämä olisi kaikin puolin täydellistä – ei se katso aikaa, paikkaa tai edes elämäntilannetta vaikkakin usein nimenomaan elämän kriisit edesauttavat masennuksen alkua. Itse veikkaan, että omaan tilanteeseeni ajoi se, että mieleeni oli kasaantunut liikaa käsittelemättömiä asioita. Taustalla painoivat myös lapsuuden traumat joita en ollut koskaan mitenkään läpikäynyt sekä toinen toisensa perään epäonnistuneet ihmissuhteet, joiden vuoksi koin riittämättömyyttä.

Tällä hetkellä voin aika hyvin ja koen jälleen hyvän olon tunteita pienistäkin arkisista asioista. Minua on auttanut aivan käsittämättömän paljon se, että olen saanut terapian kautta tukea ja ymmärrystä itseäni kohtaan. Toki välillä erilaiset tunnetilat vaihtelevat mutta se nyt on täysin normaalia. Masennus tuntuu niin erilaiselta ettei sitä voi verrata hetkellisiin alakuloisiin päiviin, jotka ne kuuluvat elämään. Ehkä merkittävin muutos on se, että on jälleen elämänhalua – uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että minulla ylipäänsä on tulevaisuus ja vieläpä hyvä sellainen.

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä

Kommentit (14)
  1. Ihan kun omasta elämästä… Kiitos, kun kirjoitit tämän postauksen! ❤️

  2. Hieno teksti! Kannattaa lukea Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat.
    Huikean hyvin kirjoitettu kirja kyseisestä aiheesta, tosiasioita ronskilla huumorilla. Tekisi hyvää lukea myös masentuneen henkilön läheisille.

    Itkin ja myös nauroin lukiessa.

    1. Kiitos kovasti! 🙂

      Ja kiitos vielä kirjavinkistäsi. Tutun kuuloinen kirja mutta en ole koskaan lukenut/kuunnellut. Voisinkin kurkata löytyisikö äänikirjoista. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *