Kesäkuun kauneussuosikit

Kesäkuu lähenee pikkuhiljaa loppuaan, jonka vuoksi on aika kasata kuluneen kuukauden kauneussuosikit yhteen. Tässä kuussa valinta oli vaikea, sillä etenkin hiustuotteiden ja meikkien saralla olen saanut kokeilla jälleen kaikkea ihanaa ja siksi pitikin oikein punnitsemalla punnita, mitkä tuotteet haluan nostaa tässä kuussa esiin. Jokainen kohta esittelemäni tuote onkin omalla sarallaan aivan loistava ja varmasti tulevaisuudessakin käytöstäni löytyvä. Tällä kertaa mukana ei ole kuitenkaan kuin yksi luonnonkosmetiikkatuote, mikä on sinällään ehkä hieman erikoistakin koska luonnonkosmetiikkaa suosin nykyään niin paljon. No, tällä kertaa nyt näin ja oli luonnonkosmetiikkaa tai ei – kohta jakamani suosikit ovat aivan parhaita!

EVOLVE – DAILY RENEW FACIAL CREAM -uudistava kasvovoide*

Yksi kesäkuun ehdoton suosikkini on Evolven uudistava vaniljan ja kookoksen tuoksuinen kasvovoide. Kyseinen voide on suunnattu elvytysmielessä etenkin ikääntyvälle iholle ja voiteen paksuhkon koostumuksen vuoksi se on loistava vaihtoehto myös kuivalle hipiälle. Vaikka oma ihoni ei olekaan kuiva, tulee voiteesta aivan ihanan kosteutettu olo ilman, että se jäisi imeytymättä. Itsehän siis käytän voidetta aina meikin alla, eli soveltuvuus tuohonkin käyttötarkoitukseen on loistava! Kasvovoide sisältää suosikkiani eli pienempi molekyylipainoista hyaluronihappoa, joka imeytyy syvemmälle ihoon ja täten myös kosteuttaa paremmin. Tuote on myös täysin vegaaninen ja hinnaltaan kohtuullinen (alle 30 €/60 ml). Oikeastaan ainut miinus siitä, ettei voiteessa ole suojakerrointa. Näin kesällä tuleekin olla tarkkana että muistaa käyttää meikkivoidetta jossa on SPF.

Itsellänihän on ollut jo pidempään käytössä Evolven muitakin tuotteita joista mm. misellivesi ja hyaluronihapposeerumi ovat yllättäneet erittäin positiivisesti! En oikeastaan tiedä onko tässä vegaanisessa sarjassa yhtään huonoa tuotetta – saanen epäillä. Hinta-laatusuhde on ainakin enemmän kuin kohdillaan.

ORIFLAME – THE ONE BROWCARA -kulmakarvageeli*

Tämän kesän aivan ylivoimainen tuote meikkien saralla on Oriflamen veden-, hien- ja kosteudenkestävä kulmakarvageeli! En edes muista koska ennen tätä olen viimeksi kulmakarvageelin omistanut, sillä niin pitkään maalasin kulmani Anastasian kulmavärillä ja viimeistelin lookin mustalla ripsivärillä. Edelleenkään en sano, että Anastasia olisi huono mutta jotenkin minua on vaan näin valon määrän lisääntyessä alkanut inhottamaan liian meikatut kulmat. Koska omanikin ovat luonnostaan paksut ja näyttävät, en välttämättä kaipaa niihin liian tummaa ehostusta joka ehkä jopa hieman vanhentaakin? Nyt olenkin viihtynyt jo ehkä kuukauden verran pelkällä kulmakarvageelillä meikattujen kulmien kanssa ja siihen puuhaan tämä Oriflamen tuote on loistava. Käytössäni on sävy Deep Brown, joka on mielestäni mukavan tumma olematta kuitenkaan liian vahva. Lisään geeliä karvoihin useamman kerroksen ja nostan niitä samalla ikään kuin ”ylöspäin”. Lookista tulee ihanan luonnollinen ja paksu olematta kuitenkaan liian meikattu. Oikea kesän pelastus ja siinä ohessa kun kulmia vielä värjääkin säännöllisesti omaa väriä korostaen, sitä pääsee aika helpolla. Lämmin suositus!

KMS – THERMA SHAPE 2 IN 1 SPRAY muotoilu- ja viimeistelysuihke*

Jos sitten jotain hiuksillekin niin kesäkuussa olen muotoillut kutrejani ennätysmäärän, jonka vuoksi KMS:n suosikki muotoilusuihke on ollut kovassa käytössä! En rehellisyyden nimissä tiedä parempaa lämpösuojaa, joka toimisi itsepäisen ja oikukkaan tukkani kanssa. Ongelmani on nimittäin pitkään ollut se että kun muotoilen kiharat, lässähtää lopputulos alta aikayksikön. Moni lämpösuoja on hiuksiini liian raskas, eli toisin sanoen kihara ei pysy. Olen ehkä maininnut tästä ennenkin mutta vaikka hiukseni onkin laadultaan kuiva, ei se kestä yhtään öljyjä. Tämän vuoksi tärkeää on että tuote ei ole liian hoitava vaan ennemminkin pitoa antava ja mieluiten juurikin lakkamainen. Tässä KMS:n suihkeessa on kyllä kaikki niin kohdillaan ja lopputuloksesta tulee upea!

Suihkutan suihketta siis osio osiolta hiuksiin, harjaan läpi ja muotoilen raudalla – kiharasta tulee jämäkkä ja napakka. Lopputulos myöskin pysyy ja vaikka tietenkin harjaan hiukset vielä ennen hiuslakkaa luonnollisen lopputuloksen saamiseksi, hiukset jäävät silti muotoillun näköisiksi eivätkä suoristu saman tien. Tuotettahan voi käyttää myös viimeistelysuihkeena jolloin se lisää pitoa ja muotoilurautojen kanssa suihke vähentää hiusten katkeilua jopa 50 %. Kehuin suihketta tässä taannoin eräälle hiustuotefriikille ystävälleni ja hän vaan totesi, että suihke on kuulemma maailman paras lämpösuoja – oikea aatelinen.

DERMOSIL – HIGHLIGHTING POWDER -korostuspuuteri*

Jokainen yhtään meikkitrendejä seuraava varmasti tietää, että tällä hetkellä liiallinen korostus ja contour ovat menneen talven lumia. Luonnollisuus on trendikästä oikeastaan kaikessa mitä tulee tyyliin ja kauneuteen. Itsekin olen vähentänyt huomattavasti korostustuotteiden hamstraamista ja tällä hetkellä käytänkin ainoastaan muutamia tuotteita, joita niitäkään en välttämättä päivittäin. Yksi tämän kesän suosikkini on kuitenkin tämä ihana Dermosilin arganöljyä sisältävä samettinen korostuspuuteri, jossa on aivan mieletön pigmentti! Pitkään käytin Macin vastaavaa mutta pakko sanoa, että kakkoseksi jää tämän rinnalla. Värisävy on juuri täydellisesti kylmään taittava, joka sopii useamman suomalaisenkin kasvoille. Puuteri on paitsi pigmenttinen myös helposti levittyvä eikä montaa sipaisua poskiluun yläpuolelle kaivata kun lopputulos on jo kauniin hehkeä. Hintakin on muuten aivan naurettava, eli Dermosilin kotisivuilla 8,90 €. Itselleni koko brändi on noin muutenkin täysin uusi tuttavuus mutta tämän tuotteen saamisen jälkeen olen päättänyt perehtyä hieman lisää!

HYDRACOLOR 22  -sävyttävä huulivoide

Jo vuosia yksi arjen suosikeistani on ollut Hydracolorin sävyttävä huulivoide. Nykyään kun en jaksa enää meikata huuliani kuin oikeastaan kuvia varten, suosin tätä ihanaa sävyttävää huulivoidetta huulillani huulipunan korvikkeena. Etenkin juuri kesään tuote soveltuu loistavasti, jonka vuoksi päätinkin nostaa sen juuri kesäkuun kauneussuosikkeihin. Huulivoiteessa on siis nätin pehmeä sävy ja sen lisäksi vielä SPF25. Voide sisältää luonnollisia öljyjä ja hunajauutetta eikä laisinkaan parabeeneja. Oma suosikkini on yllättäen nudeen taittava sävy 22, joka antaa huuliin juuri sopivasti väriä olematta kuitenkaan liian värjäävä. Tästä voiteesta ei mielestäni myöskään tule sitä samaa tunnetta kuin tavallisesta huulivoiteesta, että huulet alkaisivat ikään kuin vaatimaan voidetta tunnin välein. Toisaalta itse en myöskään käytä tuotetta niin säännöllisesti vaan ehkä kerran tai pari päivässä. Ostan oman Hydracolorini aina Stockkalta mutta kuuleman mukaan myös jotkut apteekit sitä myyvät. Hinta pyörii jossain siellä neljän ja viiden euron kieppeillä, joka ei mielestäni ole kovin paha satsaus siihen nähden, ettei joka viikko uutta voidetta tarvitse olla ostamassa.

Näillä kauneussuosikeilla on ihana suunnata juhannukseen! Onko joukossa kenties jotain sinullekin tuttua ja toimivaa? 

PS. Blogini päivittyy myös juhannuksena normaalisti, eli jos et elä täydessä somehiljaisuudessa, täälläkin saa vierailla!

*Tuote sponsoroitu

On my way

5 vastausta artikkeliin “Kesäkuun kauneussuosikit”

  1. Suosittelen myös kokeilemaan Evolven hualuronihapposeerumia, aivan ihan tuote, tekee ihon sileäksi ja kirkkaaksi, tuntuu että iho uudistuu silmissä! :D

    • Itse asiassa vinkkaankin siitä tuossa samassa yhteydessä linkin kera. ;) Olen siis tehnyt tuotteesta postauksen viime vuoden puolella juurikin siitä syystä, että on aivan maailman paras seerumi! <3 Iho todellakin uudistuu kuin silmissä – mieletön tuote sekin.

    • Hahah tuli sitten nopeasti selailtua näitä muttei syvennyttyä lukemaan tarkemmin, pahoittelut :D Ja joo, ehkä paras kokeilemani tuote koskaan, tuo voide kuullostaa kans kokeilemisen arvoiselta, talvisin varsinkin iho kuivuu aika paljon.

  2. Hyviä suosikkeja, varsinkin viimeistelysuihke kuulostaa siltä että ois kiva päästä testaamaan. Mistähän sitä saisi ostettua?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta