Kuinka tunnistaa omat rajansa ihmissuhteissa?

Olen vasta terapiassa käydessäni havahtunut siihen, kuinka huono olen tunnistamaan omia rajoja ja määrittelemään esimerkiksi sitä, mitä olen valmis ihmisiltä vastaanottamaan. Olen aika tyypillinen venyjä ja vaikka saatan ärsyyntyä jos minua pyritään ohjailemaan tai asioista huomautellaan, en kuitenkaan ärsytyksen lisäksi vedä rajaa ja sano suoraan että hei, en ole valmis kuuntelemaan tällaista. Vähän sama asia on myös se, että minun on hankala vetää raja työn ja vapaa-ajan välille. Kuten olen kirjoitellut, teen täyttä päivää enkä esimerkiksi rajaa työpäiviäni siihen että työt loppuvat klo. 16.00 kuten aikanaan toimistotyössä. Sitä on ikään kuin aina töissä ellei sitten tee töitä valmiiksi niin että voi vaikka viikonlopun lomailla. Minulla on aika paljon sellaista ääripääkäytöstä, jonka itsekin tiedostan. Oli siis kyseessä työ, vapaa-aika tai ihmissuhteet – rajojen vetäminen on paikoitellen minulle haastavaa.

Uskon etten ole taipumukseni kanssa yksin. Vaikka en luokittelisikaan itseäni mitenkään erityisen kiltiksi ihmiseksi – siis sellaiseksi joka tekee asioita miellyttääkseen muita – niin omien rajojen tunnistaminen on hankalaa. Veikkaan että tässä on kyse myös itsensä arvostamisesta ja siitä, ettei sitten kai loppupeleissä pidä itseään niin suuressa arvossa, että olisi rohkeutta sanoa ihmisille suoraan jos kokee tulevansa loukatuksi? Tai ei ehkä yksinkertaisesti vaan osaa? Kun on tottunut kuuntelemaan ja ajattelemaan että kestää, niin ehkä se kestäminen on vaan sen verran luontaista? Historiassani on kokemuksia siitä, että toinen ihminen on vähätellyt tai jatkuvasti jollain tavalla kommentoinut minua. Kun tuollaista kuuntelee riittävän pitkään, sietokyky kasvaa. Omalla kohdallani tuollainen paha olo on kanavoitunut ärsytyksenä ja huonotuulisuutena, koska en ole osannut oikein muutakaan puolustukseksi. Samaan aikaan kun en ole tunnistanut omia rajojani, en ole osannut vetää rajoja siihen käytökseen jota itsekin annan ulospäin. Pitkään käyttäydyin ikään kuin ”rajattomasti” mikä johtaa erittäin sekavaan käytökseen.

Olen tajunnut tämän rajattomuuteni vasta terapian myötä ja ymmärtänyt, että minulla on oikeus sanoa ei tilanteissa, joissa rajani ylitetään. En suostu enää olemaan ovimatto jolle voi puhua miten haluaa. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty ja vaatiikin sitä, että ihan oikeasti opettelee kerta toisensa jälkeen, ettei otakaan vastaan niitä henkisiä iskuja tai naljailua. Kukaan muu kun ei tee tuota puolestani eikä huolehdi minun rajoistani kuin minä itse. Se että opin kunnioittamaan itseäni ja sitä ettei minun tarvitse kaikkea kestää saattaa viedä aikaa. Yksi hyvä keino tähän on yksinkertaisesti katkaista niitä ihmissuhteita, joissa tällainen kaava toistuu – joko hetkellisesti tai kokonaan. Usein esimerkiksi perhesuhteista ajatellaan, että ne ovat sellaisia ikuisuuden kestäviä ihmissuhteita, joissa et voi asettaa minkäänlaisia rajoja – ovathan he perhettäsi. Asia ei kuitenkaan ole noin ja jos toistuvasti koet rajojen ylitystä läheisiltäsi, on sinulla oikeus tehdä asialle jotain. Se on muuten jännä että mitä läheisempi ihminen rajojasi ylittää, sitä vaikeampaa siihen on tehdä stoppi. Mukana lienee jonkinlainen satutetummaksi tulemisen aspekti joka pelottaa.

Kuten sanoin, minulle on ollut hankalaa nimenomaan se itse rajojen tunnistaminen. Jos esimerkiksi jonkun keskustelun jälkeen minulla on ollut todella huono olo päiviä, tai se on laukaissut ärsyyntymistä, en ole siltikään osannut välttämättä yhdistää kyseistä tunnetta tapahtuneeseen. Yksi merkittävä keino ymmärtää tapahtunut on nimenomaan se, miltä tuntuu. Jos toisen sanat aiheuttavat ahdistusta tai pahaa mieltä, on tuo aika selkeä merkki siitä, että rajasi on ylitetty. Usein rajojen asettaminen saattaa liittyä myös siihen ettei uskalla sanoa johonkin ei – ottaa ikään kuin vastaan ekstra työtä koska ei sana ei vaan tule suusta. Tässä kohtaa on mielestäni hyvä pyytää vaikka hieman lisää aikaa mietiskellä ottaako työn vastaan vai ei. Sen sijaan että heti suostuu, voi pyytää ”itsekkäästi” sitä lisäaikaa. Usein tuossa kohtaa aika auttaa ja kohta sinulla onkin jo selkeämpi vastaus ja kenties perustelutkin, miksi et ota nyt lisää asioita kontollesi tai miksi päädyt ottamaan.

Minun rajani ovat vastuullani ja olen saanut viime aikoina hurjasti voimaa siihen, etten hyväksy mitä tahansa käytöstä. Samaan aikaan toki pitää opetella myös oman käytöksen suhteen sitä, että hallitsee silläkin saralla asiat – eli ei päästä suustaan mitä sattuu vaan opettelee kunnioittamaan myös muiden rajoja. Rajat ovat opettelua ja jos niitä ei ole oikein koskaan elämässä ollut tai toistuvasti on joutunut niistä lipsumaan, vie käytöksen muuttaminen jokusen hetken aikaa.

Heräsikö teillä ajatuksia aiheesta tai onko muilla ollut ongelmia omien rajojen tunnistamisessa?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

On my way

4 vastausta artikkeliin “Kuinka tunnistaa omat rajansa ihmissuhteissa?”

  1. Voin samaistua, tähänkin :D. Aiemmin minulla ei ollut juurikaan rajoja itseni suhteen ja otsassani luki ”all access”. Paha olo jäi joskus jonkun ihmisen jälkeen, mutta silti en osannut ottaa etäisyyttä. En kuunnellut sisäistä intuitiota kun tunnelukkotoiminta ajoi ohi.

    Terapiaan mennessä aloin hahmottaa, miten olin selviytymiskeinona alentanut itseäni ja ottanut kaikenlaisen käytökseen vastaan siinä pelossa etten muuten tulisi hyväksytyksi. Psykoterapiaa on nyt takana 2 vuotta ja sen aikana on ollut pitkä vaihe, jossa olin ”do not disdurb” ulkomaailmalle ja energia meni sisäisen maailmani tutkimiseen ja toipumiseen. Kaipasin paljon omaa aikaa ja halusin harvakseltaan nähdä kavereita.

    Tällä hetkellä rajani ovat ”knock before enter” ja se on mielestäni terve tapa. Minulle on terapian myötä pikku hiljaa alkanut selkiytyä omat arvot ja itsearvostus . 2 vuoden aikana on tullut paljon tilanteita, joissa olen saanut harjoitella rajojen vetoa. Jotkut keissit (ihmissuhteet) ovat olleet todella raskaita ja voimia vieviä, mutta haluan ajatella ne oppimiskokemuksina ja aina jonkun raskaamman kuopan jälkeen on sisälläni liikahtanut jotain eteenpäin. Nimenomaan ihmiset, jotka ovat terapiaprosessin aikana tulleet rikkomaan rajojani, ovat olleet minulle isoimpia opettajia. Siksi kiitollinen myös niistä kokemuksista. Minulta on aluksi mennyt valtavasti energiaa kun olen kelaillut, miten hoidan jonkun tilanteen etten tallo itseäni vaan olen omalla puolellani. Ilokseni huomaan sen käyvän nykyään enemmän automaatiolla ja uskon tämän johtuvan kasvavasta itsearvostuksesta ja -kunnioituksesta. Silloin luonnostaan toimii itsensä hyväksi.

    Rajojen vetoa tarvii tosiaan joskus tehdä myös perhepiirissä. Itse en ole tekemisissä äitini kanssa, koska hän rikkoisi rajojani jatkuvasti eikä ole halukas keskustelemaan asiasta tai harkitsemaan suunnan muutosta. Surullista, mutta ei kannata takertua siihen, että äiti on aina äiti ja välit pitää säilyttää. Kukaan muu ei voi tietää totuutta kuin sinä itse ja vain sinä itse tiedät, mikä sinulle on parasta. Tämäkin asia on sellainen, että ulkopuolisilla riittää mielipiteitä.

    Luen parhaillaan ”Sydänmagneetti -Vetovoiman salaisuus” nimistä kirjaa ja siinä on mielenkiintoinen näkökulma siihen, mitä ihminen vetää puoleensa. Hieman erilainen tulokulma kuin tunnelukot. Tuosta kirjasta jää monta hyvää pointtia käteen ja vinkkaan sen myös sulle :).
    Edelliseen postaukseen liittyen vinkkaan myös yhden podcastin, josta pidän. Diippii shittii -niminen podcast (löytyy ainakin acastista) on huippu. Siinä pohditaan rennolla ja humoristisella otteella syviä aiheita ja ihmisyyttä.

    • En ylläty, että samaistut. <3 :)

      Hienoja ajatuksia joihin voin myös samaistua! Omallakin kohdalla vasta terapia on auttanut ymmärtämään rajojani ja sitä, etten ole sellainen jolle voi sanoa mitä vaan ja eikä minun tarvitse kuunnella mitä tahansa kommentointia. Pahinta on ollut se, että olen omaksunut asioita itseeni ja tavallaan alkanut ajattelemaan että niin, olen tässäkin asiassa sitten tällainen kun joku läheinen niin riittävän usein toteaa. Noinhan se ei tosiaankaan mene eikä kenenkään läheisesi kuulu oikeasti laittaa sinua alas millään elämän osa-alueella!

      Ja näinpä, joskus on parempi katkaista välit edes hetkellisesti jos tilanne niin vaatii. Myös minulle terapeutti on opettanut tervettä itsekkyyttä ja sitä, että minulla on oikeus jos rajani rikotaan toistuvasti. En aikaisemmin ajatellut että voisin niin tehdä mutta nyt kykenen ajattelemaan tässäkin asiassa eri tavoin.

      Taisit muuten vinkata tuosta kirjasta, tai jos se et ollut sinä niin joku muu vinkkasi! Laitan ehdottomasti lukulistalle… Itsekin kun miettinyt näitä asioita paljon esimerkiksi ihmissuhteissa. Ja podit ovat niin mielenkiintoisia, joten pistetääs tuo kuunteluun myöskin!

  2. Ei nyt liity tähän postaukseen, mutta halusin vain tulla kiittämään hyvästä blogista! Täällä suht hiljaisena lukijana olen pysynyt kelkassa mukana jo vuosia ja on ollut hieno nähdä kehityskaari teksteissäsi.

    Blogisi on visuaalisesti todella miellyttävä, tekstit ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja. Aiheet ovat todella monipuolisia, tykkään lukea sekä näitä syvällisempiä postauksia sekä kevyempiä esim. kosmetiikkaan tai ruokaan liittyvää. Kirjoitat usein ja työstäsi välittyy lukijalle asti se, että teet hommaa tosissaan etkä vain vasemmalla kädellä julkaise pakosta yhteistyöpostauksia.

    ISO kiitos sinulle ja ihanaa kesää! :)

    • Kiitos, aivan ihana kuulla! <3 Ja mahtavaa jos kehityskaari välittyy sinnekin saakka! Sitä ainakin itse pyrkii jatkuvasti kehittymään ja olemaan parempi siinä mitä tekee. :)

      Mutta kiitos vielä erityisen mieltä lämmittävästä palautteesta ja ihanaa kesää! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta