Kuivashampoot – kolme parasta!

Joku oikein tarkkamuistinen saattaakin ehkä muistaa kuinka ylläpidän jatkuvasti pitkähköä hiusten pesuväliä. Kirjoitin aiheesta oman postauksenkin viime vuoden alkupuolella, jossa kerron syitä ja keinojani siihen, miksi pesen hiukseni suunnilleen neljän päivän välein. Nykyään noita päiviä on välillä jopa viisikin eikä se ole missään nimessä katastrofi! Etenkin jos olen kihartanut hiukseni vaikka illanviettoon, ei tukka yksinkertaisesti rasvoitu, joten miksi pesisin sitä turhaan useammin? Hius tottuu pidempään pesuväliin aika nopeastikin ja jos apuna on laadukkaat kuivashampoot, on rasvoittuvampikin päänahka/hius mahdollista kesyttää.

Käytän tosiaan kuivashampoota pesuvälin pidennyksen apuna. Enää en yhtä usein kuin ennen, eli tässäkin on tapahtunut muutosta. Kun ennen hius tuntui kaipaavan freesausta jo parin päivän jälkeen, nykyään olen totuttautunut siihen, ettei kuivashampoota tipu ennen kuin vasta kolmantena päivänä pesusta. Tietenkin välillä on niitä poikkeuksia kuten nyt vaikka pipokaudella, jolloin päänahka yksinkertaisesti rasvoittuu nopeammin. Mutta noin yleisesti pyrin pitämään hiusta mahdollisimman luonnollisessa tilassa useamman päivän ajan. Uskon nimittäin siihen, että niin kuivashampoon kuin normaalinkin shampoon käytössä on se, että hius tottuu. Jos tukkaa pestään päivittäin, se aivan varmasti myös vaatii sitä – sama pätee kuivashampooseenkin.

Kuivashampoo ei kuitenkaan ole missään nimessä huono lisä ja juuri tämä tuote mahdollistaa ne pidemmät pesuvälit sekä pelastaa hiuskriisit. Kunhan hiukset muistaa pestä muutaman viikon välein syväpuhdistavalla shampoolla, ei hätää ole eikä päänahka pääse tukkeutumaan. Suosinkin kuivashampoota viikoittain ja esimerkiksi aina kampausta pienesti likaiseen tukkaan luodessani (eli tapauksessani poninhäntä tai nuttura) suihkutan alle kuivashampoon, joka antaa samalla hiuksiin myös tuuheutta ja rakennetta. Tärkeää on, että tuote jota käytän, on oikeanlainen. Olenkin testannut lukuisia erilaisia kuivashampoita ja pettynyt sekä tykästynyt. Luonnollisestikin jyvät karsiutuvat akanoista ja tänään jaan teille ne kolme suosikkiani, joista minä pidän ja jotka sopivat loistavasti tukalleni. Joukossa on yksi edullisempi markettituote, yksi vegaaninen tuote sekä yksi kampaamopuolen ns. selektiivinen kuivashampoo.

BATISTE – Pink Pineapple kuivashampoo

Batiste on ehdottomasti edullisten kuivashampoiden aatelistoa! Shampoon saa alle kymmenellä eurolla ja tuoksuvaihtoehdot ovat aivan ihania. Itselläni on ollut merkin useita eri tuoksuisia tuotteita, joista näin kesällä suosikkini on ihanan pinkkinen pink pineapple. Pirteän granaattiomenan, guavan sekä omenan tuoksu huumaa ja saa hiukset tuntumaan ihanan raikkailta. Pullo on 200 ml eli suhteellisen suurikokoinen ja kestävä. Kuivashampoota ei noin muutenkaan tarvitse käyttää järkyttäviä määriä kerrallaan, vaan kevyt suihkutus tyvialueisiin riittää. Tärkeintä on hieroa shampoo huolella, jolloin se leviää mahdollisimman laajalle alueelle. Batistea myy esimerkiksi KICKS, Sokos ja useat verkkokaupat ja hinta pyörii siellä 7-8 euron kieppeillä.

MARIA NILA STOCKHOLM – tuuheuttava kuivashampoo (VE)*

Maria Nila on merkkinä itselleni erittäin uusi tuttavuus. Kuitenkin jo lyhyenkin tutustumisen pohjalta en voi olla tästä kuivashampoosta pitämättä! Ehkä parasta on, että kuivashampoo on 100 % vegaaninen mutta samaan aikaan aivan loistavasti omalle tukkaani toimiva. Tuote antaa hiuksiin mukavasti rakennetta ja sen lisäksi vielä tuoksuukin taivaalliselle. Tässä kuivashampoossa on sellaista kunnon tekstuuria eikä hius ole käytön jälkeen päätä myöden valuva vaan ihanan ilmava! Sopii loistavasti ohuellekin tukalle. 250 ml pullosta annan myöskin plussaa, sillä siitä riittää kivasti pidemmäksikin aikaa. Maria Nilaa myydään esimerkiksi Sokoksella ja hinta on alle 13 euroa mikä ei ole vegaanisesta tuotteesta mielestäni kovin paha.

KMS – HairPlay Makeover spray -kuivashampoo*

KMS:n ihana kuivashampoo on ehdottomasti yksi suosikeistani, koska se on vain niin mielettömän hyvä! Hintavin tuotehan tämä näistä kolmesta on mutta omalla tavallaan ehkä kuitenkin se kaikista paras. Suihke antaa tyveen uskomatonta volyymia ja samalla puhdistaa oikein kunnolla! Tämä on oikein sellainen nopeiden tilanteiden pelastaja, eli kun tukka pitää saada äkkiä edellisen päivän jäljiltä minttiin, kannattaa tähän pulloon tarttua. Tuoksu on ihanan raikas – vasta pesty – ja se kaikista ohuinkin tukka saa kyllä tämän ansiosta volyymia itseensä. Suihkeen koostumus on riisipuuterimainen, eli se ei tuki päänahkaa tai muutenkaan hiusjuurta. KMS:ää myydään esimerkiksi Stockmannilla ja tämän Makeover sprayn hinta pyörii siellä 29 euron tuntumassa.

 

Siinä tosiaan kolme omaa kuivashampoo suosikkiani! Jokainen omalla tavallaan niin loistavia ja kehumisen arvoisia tuotteita – toivottavasti saitte vinkkejä omaan käyttöönne. Hiuksista puheenollen, on muuten aika koomista että värjäsin tukkani maalis-huhtikuussa pikimustaksi ja näiden kuvien perusteella hiukset ovat kuin itsestään haalistuneet ruskeiksi. Alta pilkottaa ilmeisesti myös ne viime kesän raidat ja latvakin alkaa kaipaamaan pientä siistimistä. Mutta näin hyvin tosiaan tällaisessa huokoisessa ns. auki olevassa kuivassa hiuksessa pysyy hiusväri… Vaikka mustasta omalla tavallaan kovasti pidän ja mietin sopiiko se kenties minulle jopa parhaiten, nyt taas tykkään kyllä tästä hieman vaaleammasta. Ehkä jonkinlainen syventävä sävyte voisi olla paikoillaan mutta muuten olen aika tyytyväinen hiusväriin – joskaan en tuohon latvojen tilanteeseen. Miten se onkin niin hurjan haastavaa käydä tasaamassa pelkät latvat?

Onko teillä jotain ylivoimaisia kuivashampoo suosikkeja? Tai oliko kehumieni tuotteiden joukossa tuttuja purkkeja?

 

*Saatu testiin

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta