Minua ärsyttää x 12

Salilla jutteleminen Yksi raivostuttava asia on mielestäni se että ihmiset puhuvat keskenään kovaan ääneen salilla. Itselleni treenaaminen on siinä mielessä pyhä asia, että jos salille menen, haluan keskittyä omaan treeniin. Ei minua kiinnosta muiden jutut tai heidän keskustelunsa joka kuuluu kuulokkeidenkin läpi hälinänä. Jos on ylisosiaalinen ihminen niin voisiko silti kunnioittaa muiden treenirauhaa ja olla keskustelematta ainakaan kovaan ääneen?

Viheltäminen – En oikein osaa sanoa miksi mutta inhoan viheltämistä. Etenkin sellainen julkisissa viheltely on mielestäni ärsyttävää ja jotenkin kiusallistakin. Miksi häiritä muita ihmisiä tuolla ärsyttävällä äänellä kun voisi olla vaan hiljaa ja hissukseen?

Horoskooppimerkiltä oinaat – Tämä on sinällään jännä, että kaksosella tulisi olla oinaan kanssa kuuleman mukaan mahdollisuudet onneen mutta itselleni oinas ei vaan sovi – ei sitten ollenkaan. Oinaissa on jotain sellaista itseäni ärsyttävää suorasukaisuutta, tunteettomuutta ja itsekkyyttä sanoa mitä haluaa, joka taas aiheuttaa minussa vastareaktion. Jos pitäisikin nimetä jokin merkki, jonka kanssa otan herkästi yhteen niin sanoisin oinaan, myös jousimies osaa pahimmillaan olla suorasukaisen tunteeton ja kaksosen tunnemaailmaa ymmärtämätön.

Tunne siitä kun hiukset jäävät kiinni huulikiiltoon – Itse asiassa tässä yksi syy sille miksi huulikiiltoja ja muita yhtään tahmaisempia huulijuttuja inhoankin, sillä se tunne on vaan niin ällöttävä! Mattahuulipunat kunniaan.

Mustat farkut jotka ovat materiaalia, johon tarttuu kaikki karvat – Itselläni on tällä hetkellä yhdet tuollaiset Hennesin farkut ja hitto vie ne ovat ärsyttävät! Vaikka lemmikkejäkään ei omista, niin silti kaikki pienet karvat jäävät niihin kiinni ja jatkuvasti saakin olla tarraharjaamassa. Jos yksi vinkki niin ikinä ei kannata ostaa kuin paksua puuvillaa olevia farkkuja.

Alaluomelle leviävä ripsiväri – Tässä syy jonka vuoksi en käyttänyt vuosiin alaripsissä ripsiväriä vaikka tiedän sen avaavan silmiä ja luovan aivan uudenlaisen ilmeen. Se on niin raivostuttavaa kuinka ripset osuvat siihen alaluomeen ja vessassa käytyäsi huomaatkin, että silmänaluset ovat aivan mustat…Edes vedenkestävä ripsiväri ei tunnu aina auttavan.

Naamion levittäminen kasvoille ilman pantaa – Itseäni siis ärsyttää suunnattomasti se jos naamio osuu hiuksiin! Siksi naamion kanssa pannan käyttäminen on aivan ehdottoman tärkeää. Toinen ärsyttävä tunne on se jos laitat kangasnaamion naamallesi ja se alkaa valuttaa nestettä kaulalle, hyi! Tuon vuoksi kangasnaamiota käyttäessäni pyrin olemaan vaikutusajan täysin paikoillaan jotta tuota ei pääsisi tapahtumaan.

Se kun menet väsyneenä petiin ja löydät oikein mukavan asennon mutta sillä hetkellä iskeekin sitten pissahätä – En tiedä mitään raivostuttavampaa kuin nukkumaan mennessä pissalla ravaaminen tai yöllä vessaan herääminen. Usein jos vettä on tullut juotua paljon, tulee tämä kuitenkin tapahtumaan ja itse en aina muista tuota asiaa ennakoida.

Suomalaisten puheen kuuleminen ulkomailla – Ehkä hieman hassua mutta itseäni ärsyttää suomalaisiin törmääminen silloin kun on ulkomailla. Lähinnä siis se että menee vaikka ravintolaan istumaan ja ajattelee että nyt voi rauhassa jutella kaikesta mahdollisesta kunnes kuuleekin suomalaisten puhetta viereisestä pöydästä. Se on vain jollain tavalla sellainen turn off, ja vielä pahempi jos nämä suomalaiset alkavat juttelemaan sekä tekemään tuttavuutta… Tässä muuten yksi syy miksi en tykkää matkustaa suomalaisten suosimiin turistikohteisiin esimerkiksi Kanarialle.

Äidit jotka eivät osaa puhua muusta kuin lapsistaan – Ymmärrän sen että toki lapset ovat osa monen elämää mutta sellainen jatkuva omista lapsistaan etenkin lapsettomille jauhaminen on mielestäni ärsyttävää. Lähinnä siis siksi etten ole yhtään kiinnostunut heidän uhmaiästä tai vaipparallistaan koska aihe ei nyt vaan satu olemaan itselleni yhtään ajankohtainen. Myös sellainen ”odotas kun saat omia lapsia” puhetyyli on mielestäni suorastaan raivostuttava.

Humalaiset ihmiset jotka tönivät, jauhavat samoja asioita kymmeneen kertaan ja ovat vaan erittäin kännissä – Tämä siis silloin kun itse on selvin päin, luonnollisestikin. Tässä oikeastaan yksi syy siihen miksi en pysty oikein käymään baareissa vesilinjalla tai se on vähintäänkin raskasta ja vastenmielistä. Yksinkertaisesti tekee tiukkaa kestää niitä kaikki ärsykkeitä, joita tulee joka suunnalta.

Kaatuminen – En tiedä olenko ainut mutta ärsyynnyn erittäin paljon jos kaadun tai kompastun. Tuosta tulee niin raivostuttava olo etenkin jos sattuu oikein kunnolla. Ehkä raivo tulee nimenomaan siitä että hävettää oma kompurointi ja samaan aikaan sattuu niin paljon ettei tiedä miten muuten reagoisi?

Ärsyttääkö sinua samat asiat kuin minua? Löytyikö yhtäläisyyksiä?

Kuvat: Iines / edit: minä

On my way

8 vastausta artikkeliin “Minua ärsyttää x 12”

  1. Tuo viheltely! Että se saa mut raivon partaalle – enkä edes tiedä miksi :D !

    • Jep, aivan mielettömän raivostuttavaa kyllä!:D

  2. Kaatuminen joo ärsyttää, mutta pahinta ikinä on just toi suomenkielen kuuleminen ulkomailla! D: Hirveetä! Pakko kiertää sellaset paikat, esim ravintolat, kaukaa, joissa heti kuulee suomea kun kävelee ohi

    • Joo huh huh. :D Ja todellakaan en ymmärrä ihmisiä jotka menee vielä ehdoin tahdoin ”suomiravintoloihin” syömään ellei sitten ole eläkeläinen eikä puhu laisinkaan englantia…

  3. Jossain vaiheessa ajattelin samoin suomen kielen kuulemisesta ulkomailla, mutta sitten sitä oppi ignoroimaan sen aika hyvin. Ei olla kyllä käyty missään suomiravintoloissa ikinä muutenkaan mutta aina jonkin verranhan sitä saattaa kuulla kaduilla tms eikä siltä voi välttyä esim. Lontoossakaan tai muissa Euroopan suurissa kaupungeissa. Etelässä yleensä mun korvat kuulee vaan espanjan kielen eikä muita :D

    • Niin no se on kyllä totta että ei voi välttyä. :D Riippuu varmasti paljon maastakin missä suomenkieltä kuulee eniten… Espanjan aurinkorannikolla varmasti enemmän kuin vaikka nyt täällä Portugalissa jossa itse nyt olen.

  4. Monta samanlaista ärsytyksen kohdetta löytyi! Mutta silmiini pisti myös nuo aurinkolasit, upeat! Mistä olet hankkinut? :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 8
Tykkää jutusta