Yksin matkalle?

Lissabonista on nyt kotiuduttu ja pyykinpesurumba aloitettu. Viimeisin majoituspaikkamme oli tosiaan homeessa, jonka vuoksi alkoi ällöttämään niin paljon että pesen koko matkalaukullisen – myös ne vaatteet, joita en edes käyttänyt. Pieni väsymyskin vielä painaa, sillä lensimme yölennolla ja olen itse niin maailman surkein nukkumaan koneessa. Vaikka onkin kaikki rekvisiitta niskatyynyä, silmälappuja ja korvatulppia myöten kunnossa, ei istuma-asento vaan ole se idyllisin nukkuma-asento herkkäuniselle. Näistä matkustamisen varjopuolista huolimatta oli kyllä niin upea reissu jälleen kerran! Portugali on aivan mieletön paikka, jota voin kyllä lämpimästi aivan jokaiselle suositella. Katsotaan jos saisin koottua lomasta vielä jonkinlaisen vinkkipostauksen, johon keräisin niitä parhaita juttuja Lagosista sekä Lissabonista.

Olin matkalla kahden ystäväni kanssa ja yhtenä iltana keskustelimme yksin matkalle lähtemisestä. Kerroin ystävilleni kuinka haaveilen siitä, että lähtisin ensi talvena kuukaudeksi tai pariksi reissuun. Haluaisin olla kohteessa siis muutaman kuukauden ajan ja tehdä sieltä käsin töitä – kirjoittaa ja valokuvata. Se ongelma näissä pidemmissä matkoissa on kuitenkin seura. Harva ystäväni nimittäin kykenee lähtemään pariksi kuukaudeksi pois, koska useammalla on työ, joka sitoo heitä suurimman osan vuodesta Suomeen. En ole koskaan matkustanut yksin ja jollain kummallisella tavalla pelkään jo ajatustakin siitä. Tuo on sinällään jännä koska olen kuitenkin ihmisenä hyvin itsenäinen ja viihdyn loistavasti yksin. Ehkä siihen yksin matkustamiseen liittyy kuitenkin jonkinlainen turvattomuuden tunteen pelko – se ettei rinnalla olekaan ketään jakamassa niitä ilon ja kenties surunkin hetkiä. Illallisella yksin istuminen tai pimeitä katuja hotellille käveleminen tuntuu niin oudolta ajatukselta, kun on tottunut matkustamaan aina seurassa.

Tiedän että moni suosittelee yksin matkustamista ja omalla tavallaan olen miettinyt, kuinka paljon tuollaisesta matkasta voisikaan irti saada. Kun matkustaa yksin, ei ole aikatauluja eikä tarvitse tehdä mitään, mitä ei välitä tehdä – voi mennä omilla ehdoilla ja valita juuri ne nähtävyydet, jotka haluaa nähdä tai olla näkemättä. Huomaan että vaikka seurassa tykkäänkin matkustaa, tulee silti reissussa välillä hetkiä, jolloin haluan olla aivan yksin. Ymmärrän itseäni, sillä olenhan lähestulkoon 80 % introvertti, eli vaikka tutussa seurassa sosiaalinen olenkin, saan energiani yksin olemisesta. Lissabonissa mielessäni kävikin muutamaan otteeseen, että tämän kaltaiseen paikkaan voisin jopa tullakin yksin. Kaupunkikohde jossa on paljon muitakin turisteja, tuntuu ehkä ajatuksen tasolla jollain tavalla turvallisemmalle kuin vaikka joku kaukokohde Aasiassa. Vaikka Bali onkin ollut se ensi talven haaveeni tässä jo jonkin aikaa, olisi ehkä helpompi aloittaa siitä nelipäiväisestä minilomasta kuukauden sijaan?

Onhan se jopa hieman noloakin myöntää, että 31 -vuotias pelkää yksin matkalle lähtemistä kun niin moni parikymppinenkin kiertää huolettomasti maailmaa. Epäilen, että omalla kohdallani tähän yksinäisyyden tunteen pelkoon liittyy jollain tavalla se muisto lapsuudesta, kun olen ollut niin monta kertaa uudessa koulussa uusien ihmisten keskellä. On ollut paljon ulkopuolisuuden tunnetta ja sitä, ettei koe kuuluvansa joukkoon. Yksin matkalle lähtemisessä ehkä eniten pelottaakin, että kohteessa havahdun yksinäisyyden tunteeseen eikä lähellä ole ketään – kukaan ei tunne minua enkä minä tunne ainuttakaan. Näin ajatuksen tasolla aidosti minulle hyvin pelottava ajatus mutta järjellä ajateltuna, eihän ihminen voi rakentaa elämäänsä muiden ihmisten varaan ja on turhaa pelätä tunnetiloja etukäteen. Siitä huolimatta että tiedän pelon turhaksi, en voi sille mitään että se on minulle olemassa olevana.

Ainut tapa voittaa pelkojaan onkin tehdä vaikka väkisin asioita, joita pelkää. Ja siis sama pätee oikeastaan kaikkeen elämässä – jos riskejä tuntemattomaan ja hieman pelottavaan ei ota, tuskin mitään saakaan. Olenkin miettinyt että jos en tässä kohtaa lähde, olen samassa tilanteessa vielä nelikymppisenäkin. Iän myötä pelot usein voimistuvat ja sellainen nuoruuden huoleton rohkeus ja spontaanius katoaa kokonaan. Kun nyt vielä kokee olevansa suhteellisen nuori ja spontaanikin, on tuokin kortti edes kerran kokeiltava. Tiedä vaikka yksin matkustamisesta tulisi juttu, jonka suhteen mietin miksi en tehnyt sitä jo aikaisemmin? Voi myös olla etten tykkää yhtään ja jatkossa matkustan aina seurassa mutta jos en edes kokeile, en voi sanoa tietäväni. Siispä itseäni haastaen, vuoden sisään aion matkustaa edes kerran yksin!

Millaisia kokemuksia teillä on yksin matkustamisesta? Oliko se juttu johon jäitte koukkuun vai kokemus, jota ette halua kokea enää uudestaan?

PS. Pahoittelut hieman myöhäisemmistä postausten julkaisuajoista! Aikaero ja väsymys ovat verottaneet, joten huomenna pyrin palailemaan normaaliin rytmiin.

On my way

13 vastausta artikkeliin “Yksin matkalle?”

  1. Yksin matkustamiseen jää koukkuun. Lähdin ensimmäisen kerran yksin ulkomaille kaksi vuotta sitten. Kohteena New York. Oli ehkä pienoinen kolmenkympin kriisi päällä ja päätin, että nyt kun on mahdollista, niin lähden :D Ihan paras matka ikina. Saa itse mennä minne ja milloin haluaa. Missään ei tarvinnut pelätä yksin liikkumista. Tämän jälkeen olen reissannut yksin Kööpenhaminassa, Prahassa ja Amsterdamissa. Kesällä olen lähdössä yksin Dubliniin.

    • No niinhän moni sanoo! Oletpas ollut rohkea mutta niinhän se varmasti menee, että kun lähtee kerran yksin, menee toisenkin kerran. :)

  2. Loistava ja mielenkiintoinen aihe jälleen kerran! Olen ollut 20v:nä Kambodzassa ja Berliinissä yksin, ja molemmat olivat hyviä reissuja. Muistan silloin miten ”vanhemmat”, eli lähempänä kolmea kymppiä olevat miehet, kauhistelivat miten olen uskaltanut yksin nuorena naisena lähteä reissuun. Ihan yksin reissussa ei oikeastaan edes päässytkään olemaan, kun ihmiset tulivat melkein aina itse avaamaan keskustelun kun olin jossain. Sittemmin ei ole tullutkaan yksin reissattua, mutta mielestäni se kannattaa kokea ja sitä on turha pelätä :)

    • Oikeastaan tähän lisäisin vielä että mielestäni yksin matkustaminen tavallaan myös kasvattaa itsetuntoa kun huomaa että pärjää ja on kivaa myös yksin / uusien tuttavuuksien kanssa :)

    • Kiva kuulla! :) No mutta eivätpä miehet turhaan ihmetelleet, sillä olethan ollut hyvin rohkea! Ja tuokin on varmasti totta, että aina joku tulee jossain juttelemaan jos yksin reissaa. Se voi toki olla niin hyvä kuin huonokin juttu – riippuen vähän omasta fiiliksestä ja mielentilasta.

      Ja jep, pelkääminen on kyllä turhaa mutta silti yksin matkaan lähteminen omalla tavallaan jännittää. Ja on myös totta, että se lisä aivan varmasti itsevarmuutta ja tekee rohkeammaksi. Pakko kyllä ehdottomasti vielä kokea! :)

  3. Heippa! Itse matkustin yksin Balilla helmikuun (tehden pienen pitstopin ystäväni luokse Australiaan), ja voin kyllä suositella lämpimästi. Siinä oppii itsestään yllättävän paljon ja tulinkin kotiin ihan eri asenteella. Bali on kohteena helppo yksin matkustaville ja siellä se on ihan normaalia, uusia tuttavuuksiakin saa halutessaan helposti.
    Kuukausi oli täysin riittävä aika, ehkä vähän liikaa jopa, aloin loppuvaiheessa kaipaamaan höpöttelyseuraa. :) Lähde ihmeessä ainakin pariksi viikoksi, jokaisen pitäisi mielestäni tuommoinen reissu tehdä kerran elämässään ja niitä mahdollisuuksia ei ole kuitenkaan ihan loputtomasti.
    https://elinao.org

    • Juuri Balia olenkin miettinyt lähinnä hintatason ja ilmaston vuoksi. Olen käynyt siellä 2008, joten olisi ihana tehdä comeback. :) Muistan kuinka jo tuolloin kohteessa oli paljon yksin matkustavia eikä se siellä taida tosiaankaan olla mikään ihme. Ja siis ei kai se nyt ole missään päin maailmaa mikään ihme. :)

      Ja jep, juuri tuota mietinkin! Pakko ei ole lähteä liian pitkäksi aikaa jos se tuntuu ahdistavalta vaan muutamakin viikko saattaisi riittää. Toisaalta esimerkiksi tammi-helmikuu on täällä sellaista aikaa, jolloin kaipaan aina aurinkoa ja pois kylmyydestä. Tuo voisi olla se oiva ajankohta jos löytäisi vielä suhteellisen edulliset lennotkin. :)

  4. Suosittelen lämpimästi yksin reissuun lähtemistä! Mä kylläkin uskon, että siihen täytyy tuntea vetoa, että se on jotain mitä pitää tehdä, että se on just se asia mikä kutsuu sua, joten kuuntele tarkkaan itseäsi! Ehkä jossain on se paikka, jossa just sun sydän sykkii voimakkaammin ja ne oikeay ihmiset kävelee sus vastaan, parhaimmillaan se nimittäin on täyttä taikaa!
    Mä oon reissannut yksin Pohjois-Afrikassa ja Väli-Amerikassa, ne matkat on ehdottomasti muuttaneet mun koko elämän. Parasta on se tunne kun olet yhtäkkiä ”kotona” vieraassa maassa, täynnä sitä tunnetta, että olet vapaa, mutta yhteydessä muihin ihmeellisiin tuttavuuksiin ja uusiin ystäviin. Epämukavaa ja pelkoakin täytyy sietää, mutta palkitsevaa se on.

    • Ihana kommentti! Tämä todella rohkaisi. :) Ja uskon että juuri tuollainen tunne saattaa tulla muuallakin kuin kotona. Varmasti helpommin silloin kun matkustaa yksin eikä seurassa.

  5. Mä oon käynyt tosi paljon just kaupunkilomilla yksin; Lontoossa, Berliinissä, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Nykissä. Tykkään kyllä tosi paljon eikä ikinä ole tullut turvaton olo. Ainoa miinuspuoli mun reissuissa ehkä onkin ollut että iltaisin ei viitsi oikeen lähteä baareihin tms, sitä en jotenkin yksin osaa tehdä. Mutta muuten reissut on olleet ihan huippuja. Tosiaan mahtavaa kun saa tehdä mitä haluaa ja mennä mihin haluaa, ihan oman aikataulun mukaan. Ja iltaisin kiva rentoutua yksin parin viinilasin kanssa hotellin pehmeissä lakanoissa :)

    • Kuulostaa hyvältä. :) Ja joo, en itsekään lähtisi yksin baareihin vaan sitä sitten tulisi vaan tehtyä päivisin juttuja ja rentouduttua illat. Toisaalta eipä sekään huono vaihtoehto ole. Matkasta saa varmasti niin paljon erilaisia asioita irti kun matkustaa yksin.

  6. Moikka! Ihan sattuman kaupalla sun blogisi tänään hyppäs mun silmien eteen, (en koskaan edes lue blogeja) ja luettuani ajatuksias samaistuin ehkä vähän liiankin paljon sun aatteisiin ja kokemuksiin niin ihmisenä kuin yleisestikin.. Olen itsekin persoonallisuustyypiltäni sovittelija. Kaipaan omaa aikaa vaikka tykkäänkin olla ystävieni kanssa. Tunnen myös helposti oloni ulkopuoliseksi isommassa porukassa, ja on vaikea ottaa kontaktia muihin ja en halua ruveta huutelemaan muiden yli.. Samaistuin myös täysin siihen että jos on tuparit niin pitää nopsaan juoda itsensä hiprakkaan että on rentoutunut vieraassa seurassa. Sama pätee ihan työpaikan juhlissakin, vaikka siellä olevat ihmiset ovatkin entuudestaan tuttuja.. Itse olen kanssa muuttanut monet kerrat lapsena ja joutunut kokemaan syrjintää uusissa paikoissa mitkä vaikuttavat tänäkin päivänä siihen miten suhtaudun uusiin ihmisiin. Myöskin tuo ei:n sanominen on haasteellista itselle, ei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Oli ihanaa lukea että en oo yksin näiden asioiden kanssa, ja hienoa että uskallat puhua niistä näin julkisesti.
    Mutta palaten tähän blogiisi koskien yksin matkustamista, haluan kannustaa lähtemään! Olen itse ollut samassa tilanteessa, pelkäsin, ja mm. huonon englanninkielen takia mietin että voinkohan matkustaa ikinä..ja silloin ei tullut mieleenkään lähteä yksin. Päätin sitten että pakko se on lähteä jos aikoo lähteä, ei siinä mitään menetä, menetät vain jos et lähde. Matkustelin eka veljen/kaverien kanssa ja kun itsevarmuutta tuli lisää niin yhden kerran jäin sitten 3vk ajaksi yksin Intiaan kun muut palasivat Suomeen. Alku jännitti mutta voin sanoa että oli yksi elämäni parhaista kokemuksta.. Viimeisin pidempi ulkomaanmatka oli kaakkois Aasiassa 4kk ajan josta 3kk olin yksin. En tietenkään täysin yksin, koska tutustuin matkalla uusiin ihmisiin ja sain heistä seuraa, ja 3vk ajan olin Japanissa sukulaisen luona, mutta pääsääntöisesti liikuin sielläkin yksin. Nyt olen syyskuussa lähdössä Sri Lankaan yksin.. Ehdottomasti lähde jos sulla on siihen mahdollisuus. Koita järjestää esim. niin että joku sun ystäväsi lähtisi vaikka viikoksi sun kanssa Balille ja jäisit itse siitä vielä kauemmaksi aikaa kun toinen lähtee takasin. Se on ehkä helpoin tapa aloittaa yksin matkustus, ja siinä vaiheessa paikka on jo tuttu. Yksin matkustus on mieltä avartavaa, opit itsestäsi enemmän. Saat myös kavereita ympäri maailmaa. Kuten ylempänä viittasin olen itse huono uusien ihmisten kanssa ja tämä yksin matkustus on ollut alussa hyvin paljon omien mukavuusalueiden ulkopuolella, mutta olen halunnut kohdata pelkoni ja voittanut ne ainakin tällä saralla, siispä haluan kannustaa sua todella paljon lähtemään vaikka alku pelottaakin! Ole oman elämäsi herra, älä oo muista riippuvainen, ei kannata evätä itseltä jotain sellasta mitä haluaa, vain sen takia että joutuisit kokemaan asian yksin. :)

    • Moikka Johanna ja heti alkuun, kiitos kovasti kommentistasi ja kauniista sanoistasi! Lämmitti paljon mieltä. <3

      Meissä on siis paljon samaa ja elämässämme samankaltaisia kokemuksia. Uskon nimenomaan siihen, että tuo lapsuuden muuttaminen on vaikuttanut siihen, miten kokee uudet ihmiskontaktit ja noin muutenkin kuinka suhtautuu ihmisiin. Omalla kohdallani oli pitkä tie oppia jo sekin mitä on aito ystävyys, sillä pitkään ajattelin niin että jokainen ihminen tulee lähtemään elämästäni jossain kohtaa.

      Ja ihana kiitos rohkaisusta koskien yksin matkalle lähtemistä! Tuo onkin hyvä idea että matkustaa aluksi ystävän kanssa, jonka jälkeen jäisi kohteeseen joksikin aikaa yksin. :) Ja pelkojen kohtaaminen on erittäin rohkeaa! Osittain ehkä saman syyn vuoksi haluaisinkin matkalle yksin lähteä. En ole myöskään mitenkään erityisen hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin, joten matkalla olisi kenties "pakko". Sait kyllä kuulostamaan tuon yksin matkalle lähtemisen aivan ihanalta vaihtoehdolta! Kiitos vielä tsempeistä ja oikein ihanaa sunnuntaita sinne! :) <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 13
Tykkää jutusta