Tyhjyyden tunne ja sen kohtaaminen

Tyhjyyden tunteen kokeminen lienee tuttua jokaiselle meistä edes jostain kohtaa elämää. Vaikka kaikki olisi ulkoisesti kunnossa, saattaa meillä silti olla vahva tunne siitä, että jotain puuttuu. Hyvin tyypillistä kyseisen tunteen kokeminen on esimerkiksi jonkun ison projektin jälkeen, joka tulee lopulta päätökseen. Myös läheisen kuolema tai muu suuri menetys saattaa laukaista jälkikäteen pitkäänkin jatkuvan tyhjän olotilan. Aina kyseisen tunteen kokemiseen ei edes tarvita mitään dramaattista, vaan se voi hiipiä sisimpään vaikka eläisimme näennäisesti elämämme parasta aikaa. Tuo tunne ei oikeastaan katso aikaa eikä paikkaan vaan tulee kun on tullakseen. Jokainen ehkä tunnistaa omasta elämästään ne ajanjaksot, jotka ovat tyhjyyden tunnetta stimuloineet.

Itse olen kokenut tyhjyyden tunnetta säännöllisin väliajoin – välillä se on ollut läsnä elämässäni pidempiä ajanjaksoja kun taas toisinaan tullut vierailemaan lyhyeksi aikaa. Toisinaan mietin, onko tuo joku tyhjä tila minussa jatkuvasti olemassa olevana ja tuleeko se esiin ainoastaan niissä kohdin, joissa pysähdyn ja annan tilaa kaikille tunteilleni? Omassa elämässäni tyhjyyden tunne on ollut vahvasti läsnä paitsi masennuksen aikaan, myös tilanteissa joissa olen joutunut luopumaan jostain itselleni tärkeästä. Olen tuntenut kalvavaa tyhjyyttä krapulassa, loman loputtua, eron ja muiden pettymysten yhteydessä, kivojen hetkien jälkeen tai toisinaan ihan vaan arjessakin vaikka kaikki olisi näennäisesti hyvin. Joskus kuulin että kyseisen tunteen selittäisi dopamiinitasojen alhaisuus, joka varmasti pitää ainakin osittain paikkansa. Myös lapsuuden kokemukset ja vanhempien mahdollinen emotionaalinen laiminlyönti saattavat aiheuttaa aikuisiällä tyhjyyden tunteen kokemuksia.

Omassa elämässäni myös hengellisestä liikkeestä lähteminen on aiheuttanut omanlaistaan tyhjyyden tunteen kokemista. Kun lähtee hallitsevasta yhteisöstä voi samaan aikaan tuntea itsensä vapaaksi mutta myös tyhjäksi. Kun sellainen turvaverkko ja rajat katoavat, saattaa mennä aikaa siihen kunnes tyhjyys väistyy ja oppiikin löytämään elämän merkityksen muualta kuin niistä seurakunnan sanelemista raameista. Muistan kuinka hengellisissä piireissä usein puhuttiin siitä, miten ihmiset paikkailevat tyhjää oloaan alkoholilla ja päihteillä mutta todellisuudessa täyteyden tunne löytyy ainoastaan Jumalasta. Että ihmiset jotka eivät ole uskossa ikään kuin etsivät koko elämänsä sitä, mitä meillä on, eli yhteyttä Jumalaan. Tietyllä tapaa tuossa on järkeä, eli ihmisellä lienee luontainen kaipuu löytää elämälle tarkoitus. Kun löytää syyn sille miksi elää ja on olemassa, tuo se turvaa ja lisää henkistä hyvinvointia. Siinä mielessä en ole kuitenkaan enää nykyään asiasta samaa mieltä, että kyse ei ole välttämättä sen Jumalan etsimisestä josta raamatussa puhutaan, vaan jokaisen omasta merkityksestä, eli ”Jumalasta”. On helpompaa verhota elämän tarkoitus ja täyteyden tunne johonkin ulkopuoliseen sen sijaan, että etsisi hyvää oloa ja rauhaa vaikka itsestään.

Uskon että osittain kokemaamme tyhjyyden tunteeseen vaikuttaa myös tämä maailman aika. Kaikki on ohimenevää, lyhytkestoista ja jatkuvasti tulisi olla liikkeessä. Harva asia enää kestää – ei edes ihmissuhteet. Tavallaan se ettei elämässä ole pysyviä asioita, saattaa aiheuttaa jatkuvaa irrallisuuden tunnetta ja sitä, ettei oikein tiedä paikkaansa. Tyhjyyttä sisällä saatetaan täyttää vaihtuvilla ihmissuhteilla, jännityksellä ja adrenaliinilla, materialla, ruoalla, juhlimisella tai vaikka matkustelulla. Kun on liikkeessä ja elämässä tapahtuu, ei tule hetkeä jolloin tarvitsisi pysähtyä miettimään omaa henkistä tilaa tai kokea sitä tyhjyyttä, joka saattaa olla olemassa olevana. Itsekin myönnän että olen välillä suorastaan silmät ummessa paennut omaa sisintäni ja tehnyt asioita, joiden avulla kykenen laiminlyömään itseni kohtaamisen. Kun on jatkuvassa kiireessä ja elämässä tapahtuu, ei tarvitse kommunikoida oman sisimmän kanssa tai kuunnella sen viestejä. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että tuo on se olotila johon en halua enää lipua. Haluan olla jatkuvasti kosketuksissa tunteisiini, sillä se tekee minusta hyvinvoivan. Tunteiden pakeneminen puolestaan vie kohti ahdistusta joka iskee sitten jossain kohtaa kahta kauheampana.

Mielestäni tyhjyyden tunteesta eroon pääsemiseen ei ole mitään muuta väylää kuin oman tunnemaailmansa kohtaaminen ja tunteiden hyväksyminen – tiedän, pelottavaa. Se että rohkenee hyväksyä myös negatiiviset tunteet ja sen, että välillä ihan oikeasti tuntuu pahalta tai ontolta. Tietenkin jos tunne liittyy masennukseen, on syytä hoitaa asiaa vielä syvemmin. Itse olen huomannut että puhuminen auttaa. Se että avaan suuni tuntemuksistani ja siinä kohtaa kun elämä tuntuu tyhjältä, mietin miksi näin? Mistä tyhjyys kumpuaa? Mikä tunteen laukaisee? Joskus tyhjä olo tulee tosiaan sieltä kauempaakin, eli sitä voi olla hankala tästä hetkestä paikantaa. Kannattaa kuitenkin käydä läpi oman elämän ihmissuhteet, työ, vapaa-aika ja oikeastaan kaikki siihen kuuluva ja miettiä, voisiko syy löytyä sieltä? Onko elämässäsi kulisseja, valheellisia ihmissuhteita, epätyydyttäviä asioita tai oletko kenties laiminlyönyt omaa hyvinvointiasi viime aikoina?

Onko tyhjyyden tunteen kokeminen teillekin tuttua? Millaisissa tilanteissa sitä koette?

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä

Kommentit (7)
  1. Mulle kesä on kaikista hankalinta aikaa, silloin koen suurta tyhjyyden tunnetta. Joskus olen reissannut paljonkin sen takia, jotta joka päivä olisi jotain nähtävää ja koettavaa. Itselläni ei ole oikein sellaisia ystäviä, kenen kanssa voisi nauttia rannoista, kesäkaduista, terasseista ym. Sitten pakotan itseni ulos ja liikkeelle, mutta palaa usein kotiin saman tyhjän tunteen kanssa, kun olen katsellut iloisia ihmisiä, jotka nauttivat toistensa seurasta ja mahtavasta kesälomasta. Jotenkin syksy ja talvi on täynnä tekemistä, niin silloin tätä tunnetta ei tule. Mulle on myös todella tärkeää, että on joku harrastus tai intohimon kohde, joka vie ajatukset pois siitä tyhjyydestä.

    1. Kesä on kyllä herkästi monelle aikaa, jolloin yksinäisyyden tunteet ja tyhjyys korostuu. Muistan joskus lukeneeni, että usein masennuskin nimenomaan pahenee kesäisin, kun muut ihmiset ovat niin energisiä ja iloisia.

      Vaikka olisi ystäviäkin, niin itse olen välillä kokenut kesän jopa hieman stressaavana, koska tulisi tosiaan mennä jatkuvasti. Tänä kesänä kun lämpöä on ollut jo niin pitkään, on onneksi tuo stressi kaikonnut. Mutta siis ymmärrän kyllä pointtisi ja sen mistä puhut. Itsekin olen elämässäni paljon yksinäisyyden tunteita kokenut ja vaikka ympärillä olisikin ollut ihmisiä, olen kokenut itseni yksinäiseksi, erilaiseksi ja ulkopuoliseksi. Tyhjyyden tunne hiipii usein pysähdyksen aikaan – silloin kun ei tosiaan ole hirveästi puuhaa tai menoja.

      Et tosiaan ole yksin, eli meitä on useita muitakin jotka vastaavia tunteita kokevat. <3

  2. Oletko minä? 😀 Näin mä olen miettinyt useammankin sun blogitekstin kohdalla joita olen tässä kahlannut läpi. Ajattelet laajasti asioista samalla tavalla kuin minä ajattelen tai olen ajatellut.

    Itse en muista, koska olisin viimeksi varsinaisesti sisäistä tyhjyyttä tuntenut, mutta toisaalta tuntuu, että löydän tyhjyyttä ympäristöstä enemmän kuin koskaan. Oon aina miettinyt, että jos ei ymmärrä ei voi kärsiä. Kasvu on hieno asia, joka tuo mukanaan tietoisuutta ja ymmärrystä. Jossain vaiheessa se voi hetken tuntua paradoksaalisesti kääntyneen itseään vastaan, koska yhtäkkiä huomaat olevasi yksin sen kuplan ulkopuolella – mitä, jos olisinkin vähän yksinkertaisempi, vähemmän pohdiskeleva, vähemmän empaattinen ja saisin revittyä sisältöä ja tyydytystä elämään jostain Guccin laukusta tai kyykkäämisestä? Mitä jos tykkäisinkin niistä siivistä ja Cheekistä niinkun kaikki muutkin? Mitä jos olisinkin kiinnostunut tempation islandin viimeisimmistä juonenkäänteistä? Mitä jos ei olisikaan tunneälyä ollenkaan, enkä näkisi jokaisen hymyn taakse? Olisiko pariutuminen ja muiden ihmissuhteiden luominen helpompaa? Näin mä mietin ennen kuin ymmärsin sosiaalistenpiirien valtavan vaikutuksen.

    Olin vaan kasvanut yhtäkkiä ulos niistä vanhoista kuvioista. Rupes kaipaan jotain ihan muuta sisältöä – sillon tosiaan oli jatkuvasti tyhjä olo. Mikään ei tuntunut miltään, eikä ollut merkittävää yhteyttä itseensä eikä muihin. Elämä oli aika päätöntä ja väärään suuntaan oli kuljettu vuosi tolkulla. Ne haaveet ja odotukset elämän suhteen, joita oli paljastukin ympäristön luomaksi illuusioksi. Ei ne ollutkaan minua. Se lienee syy sille tyhjyydelle.

    Mulla on aina ollut mielettömän rikas mieli, mutta oikeastaan oon päässyt siihen vasta syventymään ja valjastamaan, kun oon ympäröinyt itseni oikeilla ihmisillä ja viettänyt paljon aikaa yksinkin.

    Joka paikassa mennään oma etu edellä, mietitään mitä muut ajattelee ja kilpaillaan. Noi todella on sitä mielen köyhyyttä ja tyhjyyttä. Haaveena olis elää joskus täysin ulkopuolella kaikesta tollasesta, mutta se lienee siksi jääneen, koska tollehan oravanpyörälle meidän yhteiskunta on tässä ajassa rakentunut. ?

    1. Heheh niin, meillä on mitä ilmeisemmin hyvin samankaltainen ajatusmaailma ja samanlaisia oivalluksia! 🙂 <3

      Jälleen kerran mielenkiintoinen kommentti. Tiedätkö, olen ollut tuon saman äärellä niin monta kertaa. Tuntenut usein etten kuulu tänne tai että tämä paikka ja nämä ihmiset eivät ole minua varten. Olen pyrkinyt ajattelemaan, että kyllä minä selviän näiden ihmisten keskellä jos rinnallani on edes yksi ystävä, johon voin tässä hetkessä tukeutua. Olen kuitenkin tänä kesänä oikein avannut silmäni sille totuudelle että hei, näissä ihmisissä ei ole mitään sellaista, joka toisi parasta minusta esiin. Enemmänkin huonoa on sattunut jos olen ollut heidän keskellään. Tuntuu että sitä on jotenkin oikein herännyt siihen, että muutos on omissa käsissäni ja sitä ei tee kukaan muu kuin minä itse. Vaikka asian on tiedostanut, on se pelottanut kohdata. Veikkaan että kyseinen asia on omalta osaltaan tuonut ainakin minun elämääni tyhjyyden tunnetta, koska tuo kaikki on vaan kokonaisuudessaan niin tyhjää.

      Ja hei sama! Ympärillä olevat ihmiset vaikuttavat niin paljon kuten myös yksin oleminenkin. Tuo oman edun tavoitteleminen ja itsekkyys on tämän ajan vitsaus mutta kuten sanoit, se tuskin tulee koskaan täysin tästä maailmasta pois kitkeytymään. Onneksi edelleen on kuitenkin olemassa niitä hyviä ihmisiä ja itse jaksan uskoa että hyvät vetävät puoleensa hyvää, jos he ovat aisteilleen herkkiä. Tietenkin välillä voi käydä kuten itsellenikin on usein käynyt, että ajautuu johonkin väärään koska sokaistuu siitä valheesta. Elämä on kuitenkin oppimista ja kantapään kautta asioita oivaltaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *