Eniten ärsyttää x 14

Sateenvarjot, joiden luvataan kestävän vettä ja tuulta mutta kas kummaa, nuo lupaukset ovat omien kokemuksieni mukaan poikkeuksetta täyttä potaskaa. Maksoin viime viikolla parikymppiä sateenvarjosta, jotta saisin edes hieman parempaa mutta arvannette kuinka siinä sitten kävikään… Onneksi tällä kertaa säilöin kuitin huolella ja reklamoin. Sain uuden varjon mutta samanlaisena, eli saas nähdä kuinka pitkään tämä yksilö kestää. Se mitä opin, älä koskaan maksa sateenvarjosta enempää kuin femman koska niistä jokainen hajoaa kuitenkin jossain kohtaa käsiin.

Kynsilakan kuivumisen odottaminen – onko mitään ärsyttävämpää? On niin tyypillistä että silloin kun kynnet lakkaa huolella ja odottaakin sen viitisen minuuttia niiden kuivumista, sohaiset ne kuitenkin jonnekin ja lakka rullautuu tai tarttuu milloin takin kaulukseen tai valkoisiin tennareihin. Olen tosiaan lukuisia kertoja poistellut lakkaa milloin mistäkin paikoista edellä mainitsemieni lisäksi.

Kasvojen peseminen lavuaarin äärellä on mielestäni todella ärsyttävää! Kotonani on sellainen pieni lavuaari, joten vesi valuu aina yli lavuaarin, hiukset kastuu ja pahimmillaan sitä vettä menee pitkin käsivarsia! Tästä syystä pesen kasvoni mieluiten suihkussa käydessäni tai vastaavasti puhdistan vanulapulla ja puhdistusmaidolla.

Koirien haukkuminen on todella raivostuttavaa! Vaikka olen elänyt koko lapsuuteni koirien parissa ja ollut aina hyvin eläinrakas, kyllä koiran räksytys on silti raivostuttavaa. Etenkin sellainen pienten koirien kimeä haukkuminen alkaa hyvin nopeastikin käymään hermoille…

Pomottaminen on asia joka ärsyttää itseäni todella paljon. Siis sellainen että joku määräilee minua ja kenties aliarvioi kykyjäni tai tapaani työskennellä. Myös sellainen turhanpäiväinen ”laita astiat tuonne tai tänne” -tyylinen käskytys on todella ärsyttävää! Tätä nyt tosiaan harvoin kuulee enää keneltäkään muulta kuin ehkä maksimissaan omalta äidiltään.

Kiirehtiminen paikasta a paikkaan b ja myöhässä oleminen. Jep, minua ärsyttää nämä asiat, joita itse tosiaan toistan elämässäni vähän turhankin usein. Olen ehdottomasti sitä mieltä että kiire on lähestulkoon aina itse aiheutettua ja sen voi estää omilla valinnoilla mutta silti niin usein olen aikaoptimisti ja ajattelen, että matkaan menee vähemmän aikaa kuin siihen todellisuudessa menee. Inhoan myöhästelyä ja sitä hiki päässä paikasta toiseen juoksemista, jonka vuoksi ihmettelen etten koskaan opi kunnioittamaan tässä asiassa itseäni (ja muita). Herää vartti aikaisemmin tai lähde matkaan vartti aikaisemmin, on aika hyvä sääntö välttää hengenhätä!

Ihmisten epäselkeys ärsyttää itseäni todella paljon. Eli se että joku on minua kohtaan epämääräinen eikä ilmaise selkeästi, mitä haluaa tai mitä ajattelee. Miksi ihmeessä kaikki eivät vaan voisi olla rehellisiä toisiaan kohtaan, jolloin tunteiden tai ajatusten arvailua ei syntyisi? Jokaisella meistä on kuitenkin ne mielipiteet ja ajatukset, joten miksi pantata niitä? Itse kannatan kyllä niin vahvasti rehellistä ja avointa vuorovaikutusta enkä muun kaltaiseen jaksa enää edes mukaan lähteä…

Isojen kirjainten vältteleminen tekstissä tai Tällainen Kirjoitustyyli Myös Ärsyttää. Eli miksi ei noudateta oikeinkirjoitusta vaan luodaan omia vapauksia? Itseäni ainakin pistää hurjasti silmään jos joku kirjoittaa kaiken pienellä tai käyttää isoja kirjaimia väärissä paikoissa. En väitä että itse olisin virheetön ja minullakin on varmasti kielioppivirheitä mutta tuollainen perusasioiden laiminlyönti ihmetyttää etenkin vaikuttajien toimesta…

Kauppakassien kantaminen yksin kotiin. Tavallisimmin vältänkin tällaisten suurten ostosten tekemistä kerralla, sillä niiden kotiin kantaminen on niin ikävää. Vielä jos kasseja on kaksi ja lisäksi siinä on vessapaperirt sekä pakettiautomaatista napattu paketti, alkaa yhtälö olemaan aika mahdoton.

Liiallinen suunnitelmallisuus on asia, joka ärsyttää itseäni. Siis sellainen että pitää tietää jo kaksi kuukautta ennen pääsenkö paikalle sinä tiettynä lauantaina tai ylipäänsä että mietitään asioita, joihin on vielä rutkasti aikaa. Olen kai sellainen viime tipan ihminen ja tykkään että elämässä on varaa myös ekstempore tapahtuville asioille! En voisi elää niin että jokainen viikonloppu olisi täyteen ympätty seuraavan puolen vuoden ajaksi, sillä haluan säilyttää tietynlaisen spontaaniuden elämässäni.

Vanhoista asioista muistutteleminen ja jauhaminen on todella ärsyttävää! Tiedättekö ne ihmiset (usein puolitutut), jotka tulevat jossain meidät nähdessään pienessä hiprakassa jauhamaan kuinka joskus silloin viisi vuotta sitten kun viimeksi tavattiin ”käyttäydyit niin oudosti minua kohtaan”. Ensinnäkin olematta yhtään rasisti, nuo ovat usein miehiä ja toisekseen itse harvoin edes muistan tuollaista tapahtumaa, joka on muuten tavallisimmin tämän toisen osapuolen oma tulkinta. Kiteytettynä ärsyttää ihmiset jotka jauhavat merkityksettömistä ja ennen kaikkea vanhoista, mielenkiinnottomista asioista.

Hikoileminen silloin, kun päällä on jotain muuta kuin hikoilun kestävää vaatetusta. Eli toisin sanoen hikoileminen muissa kuin treenivaatteissa ärsyttää! Tähän olen havahtunut nyt lukuisat kerrat pyöräillessäni, sillä ainahan siinä lopulta hiki tulee vaikka kuinka pyrkisi ajelemaan hissun kissun. Inhottaa jos päällystakit hikoontuvat, sillä niitä ei tekisi mieli pestä niin usein ja talvella villakangastakkien kanssa on kyllä hankalaa…

Sukkahousujen rikkoutuminen ja stay-uppien löystyminen ärsyttää itseäni todella paljon. Tavallisimmin sukkikset rikkoutuu juuri silloin, kun ne eivät saisi missään nimessä hajota ja stay-upit taas tulisi ottaa melkeinpä joka kerta uutena pakkauksesta, jos niiden haluaa pysyvän edes kokonaisen illan paikoillaan. Muistan kuinka kerran olin juhlissa, joissa huomasin että stay-upit alkoivat valumaan ja minulla oli tietenkin päällä suhteellisen lyhyt mekko. Tuo oli kamalaa ja loppuillasta ne valahtivatkin muutaman kerran kokonaan alas – niin noloa! Ostan omani aina Lindexistä, joten en tiedä onko laadussa vikaa mutta omassa käytössäni tämä sukkaosasto on aika kertakäyttö kamaa…

Se kun olet odottanut pääseväsi johonkin ravintolaan syömään ja himoinnut ruokaa jo useamman päivän ajan mutta valitsetkin annoksen, johon petyt totaalisesti. Tuo on niin ärsyttävää ja silloin tekisi mieli samantien perua oma tilaus ja vaihtaa se seuralaisen annokseen! Itse poden tosiaan toisinaan annoskateutta jos omani on pettymys.

Oliko joukossa tuttuja ärsytyksen aiheuttajia? 

 

Kuvat: Iines / edit: minä

On my way

4 vastausta artikkeliin “Eniten ärsyttää x 14”

  1. Tää oli hauska!:) Mua ärsyttää myös sateenvarjot, joista ei ole mihinkään jos vähänkään tuulee, ja yleensähän syyssateilla tuulee… Myös heti rikkimenevät sukkahousut (ja sukat!) ärsyttää! Kynsilakan kuivumista en jaksa odotella ikinä, onneksi olen löytänyt hyvän päällyslakan, joka myös kuivattaa lakan nopeasti :) Tosin ne kynsilakan lohkeamiset ärsyttää sitten kyllä… :D

    Iloisia hetkiä!

    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Kiva kuulla, pientä vaihtelua vakavampien aiheiden joukkoon. :D Eli samoilla linjoilla siis ollaan näiden ärsytyksien kanssa! Ja joo siis kyllä muakin ärsyttää lohkeilevat kynsilakat suunnattomasti. Välillä olin ihan tuosta syystä ilman kynsilakkaa, sillä se on niin ruman näköistä…

      Samoin sinulle, iloista syksyä! :)

  2. ”Ihmisten epäselkeys ärsyttää itseäni todella paljon. Eli se että joku on minua kohtaan epämääräinen eikä ilmaise selkeästi, mitä haluaa tai mitä ajattelee. Miksi ihmeessä kaikki eivät vaan voisi olla rehellisiä toisiaan kohtaan, jolloin tunteiden tai ajatusten arvailua ei syntyisi? Jokaisella meistä on kuitenkin ne mielipiteet ja ajatukset, joten miksi pantata niitä?”

    SIIS TÄMÄ!! Niin raivostuttavaa ja usein esitän tahallaan ”tyhmää” etten tajunnut vihjailua, koska en vaan kertakaikkiaan jaksa sellasta vaan haluan että se asia sanotaan minulle suoraan. Itse pyrin olemaan suora koska en oikeastaan edes osaa kierrellä ja kaarrella.

    Muutkin kohdat täyttyivät, etenkin kynsilakan kuivuminen jota juuri eilen kirosin sekä pomotus ja kasvojen pesu :D ahahah

    Selvitin myös eilen että olen nousevalta horoskoopiltani skorpioni, niinkuin muistaakseni sinäkin ja olen monesti ajatellut että hitsit meillä on tosi samanlaisia ajatuksia maailmasta :)

    Kiitos ihanasta blogista. Odotan aina sun syvällisä postauksia innolla <3

    • Jep, älä muuta sano… Tuollainen vihjailu on niin raivostuttavaa mutta varmasti myös siitä syystä, että olen itsekin paljon vältellyt asioiden rehellistä kohtaamista. Etenkin jos kyseessä on vaikka jokin tilanne jossa toista saattaisi loukata sanomalla suoraan, on se itselleni hankalaa. Tästä huolimatta olen pyrkinyt asiassa parantamaan ja koen, että olen siinä suhteellisen hyvin onnistunutkin! Siksipä nykyään toitotankin avoimen kanssakäymisen puolesta, sillä se on aivan parasta!

      Apua aijaa, ihanko totta? :D Siistiä. Olen tosiaan nouseva skorppari, joten ihan varmasti meissä on sitten yhteneväisyyksiä. Ja ihana kuulla. <3 Pitääkin taas lähipäivinä kirjoitella vähän syvempiä juttuja kevyempien aiheiden joukkoon. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta