Muutama ajatus rasismista

Olimme eilen ystäväni kanssa elokuvissa. En ole käynyt leffassa valehtelematta varmaan puoleen vuoteen, joten olihan jo korkea aikakin. Elokuvaksi valikoitui tällä kertaa kuin yhdestä toiveesta Spike Leen ohjaama BlacKkKlansman, jossa suomalaisvahvistus Jasper Pääkkönenkin näyttelee. Ennen Kinopalatsiin menoa tiesin suunnilleen, mitä menen katsomaan ja mikä on elokuvan pääsanoma. Tästä huolimatta se puhutteli enemmän kuin osasin odottaa – leffa oli kerrassaan mahtava kokonaisuus ja päällimmäisenä mieleeni jäi nimenomaan viesti rasismista, joka on muuten edelleen ikävä kyllä valloillaan. Elokuvan lopussa näytettävä läpileikkaus Trumpin puheesta ja viime vuonna tapahtuneista Charlottevillen mielenosoituksista, joissa uusnatsi ajoi mielenosoittajan päälle, herätteli realismiin. Trumpin kommentti siitä kuinka ”molemmilla puolilla on hyviä ihmisiä” (rasistit ja rasismin vastustajat), on aivan käsittämätön muistutus siitä millaisessa maailmassa elämme. Tuo loppu konkretisoi täysin sen, miten rasismi ei ole pelkästään historiaa vaan tätä päivää. ”Amerikka ensin” on suoraan rasismin historiasta ja mielestäni on järkyttävää, että tuota ilmaisua viljellään vielä nykypäivänäkin.

Elokuvan jälkeen jäin miettimään miten helppoa on olla valkoinen. En ole koskaan kohdannut rasismia liittyen ihonväriini ja ennemminkin koen, että pääasiallisesti maailmalla matkatessa vaalea ihonväri herättää kunnioitusta. Olen sinällään etuoikeutetussa asemassa, että olen syntynyt hyvinvointivaltioon ja tästä johtuen minulla ei ole omakohtaista kokemusta miltä ulkonäköön perustuva rasismi tuntuu. Kun elää tässä omassa ”kuplassaan” sitä aivan liian harvoin pysähtyy ajattelemaan, etteivät kaikki ole samassa asemassa. Myös se ettei omassa lähipiirissä ole vähemmistön edustajia, ei ehkä tuo rasismia niin konkreettiseksi osaksi omaa elämää vaikka todellisuudessa rasismia on kaikkialla! Jäinkin elokuvan jälkeen miettimään miltä tuntuisi, jos kohtaisin päivittäin ihmisten halveksuvia katseita, vihapuhetta tai muuta syrjintää? Vaikka minua on nälvitty nuorempana uskoni tähden ja olen kokenut, miltä tuntuu olla yksin ja erillään porukasta, ovat nuo asiat silti niin kaukaisia ja ehkä kuitenkin eri mittakaavassa. Toki rasismia on myös uskonnollisen vakaumuksen vuoksi tapahtuva syrjintä, eli missään nimessä sitäkään ei saa vähätellä! Päivittäisenä osana rasismi ei kuitenkaan elämässäni ole ja nykyään oikeastaan ainut asia, jonka tiimoilta olen kohdannut eriarvoisuutta, on sukupuoleen perustuva syrjintä ja sovinismi.

Tässä kohtaa on kuitenkin myönnettävä, että itsellänikin on ollut jonkin verran ennakkoluuloja esimerkiksi maahanmuuttajiin liittyen. Media vaikuttaa todella paljon mielikuviimme ja siinä kohtaa, kun raiskauksista puhuttiin todella paljon maahanmuuttokriisin keskellä, myönnän pelänneeni pimeällä kadulla vastaan tulevaa tummaa miestä enemmän kuin vaaleaa. Medialla on valtava vaikutus ja vaikka emme edes tietoisesti lukisi lehdistä kuin otsikot, kyllä ne silti jäävät alitajuntaamme. Toisaalta tuossakin on ollut kyse pitkälti siitä, että olen kokenut itseni naisena jotenkin heikommassa asemassa olevaksi ja täten pelännyt. Jos mietitään että olisin vaikka suurikokoinen mies, tuskin kokisin samalla tapaa pelkoa raiskauksesta? Olen kuitenkin oivaltanut, että pelko ruokkii pelkoa – on kyse sitten mistä tahansa asiasta elämässä. Myös tietämättömyys on pelon lähde. Stereotypiat siitä kuinka islaminuskoiset liitetään isisiin tai intialaiset joukkoraiskauksiin, ovat kaikki yleistystä. On tietenkin totuus, että aina joukossa on niitä jotka kirjaimellisesti sekoavat ja radikalisoituvat mutta näiden tapauksien ei tulisi antaa leimata koko yhteisöä. Vähän samalla tapaa kuin se että Suomessa on paljon alkoholismia ja masennusta. On faktaa että näitä ongelmia on paljon mutta ei niiden silti kuulu leimata koko kansaa.

Rasismi on valitettavaa todellisuutta ja siitä syystä on aivan mahtavaa, että Spike Lee toi sen elokuvallaan konkreettisesti ilmi. Vaikka tuntuukin kammottavalle ajatella, että elämme maailmassa jossa vallitsee samankaltainen rasistinen viha kuin 70 -luvulla, on se silti puhuttelevaa ja asia josta on turha vaieta. Joskus asiat on vaan konkretisoitava jotta ihmiset tajuavat näitä kokonaisuuksia. Kun elää siinä omassa kuplassaan, ei välttämättä tajua katsoa ympärilleen tai esimerkiksi kyseenalaistaa omia päähän pinttyneitä valtamedian ruokkimia ajatuksia. Minua elokuva todella puhutteli ja toivon, että se tekee saman monelle muullekin. Vaikka olenkin tiedostanut rasismin olemassa olon, olen silti aivan liian vähän aihetta ajatellut. Kuten mainittu, kun rasismi ei ole läsnä omassa arkielämässä, sen herkästi vaan unohtaa.

Mielestäni parasta on käydä elokuvissa katsomassa jotain sellaista, joka herättää ajatuksia vielä elokuvan katsomisen jälkeenkin! Tällaiset leffat ovat aidosti tärkeitä verrattuna moneen muuhun turhanpäiväiseen. Enkä voinut olla ajattelematta, että onneksi BlacKkKlansmanissa näyttelee suomalainen näyttelijä, jonka tiimoilta yhä useampi suomalainen eksyy varmasti elokuvan katsomaan… Avaa ehkä silmiä kaikkeen tähän maahanmuuttokeskusteluun ja realisoi ihmisille sen, ettei rasismi ole koskaan oikein.

Onko moni teistä nähnyt kyseisen elokuvan? Heräsikö teille vastaavia ajatuksia näkemästänne kuin minulle?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

On my way

2 vastausta artikkeliin “Muutama ajatus rasismista”

  1. Kävin kattomassa BKK:n ensi-illassa. Sali oli täysi! 😆

    Ihan hyvä leffa ja hauska, viihdyttävä!

    Itselläni on jonkun verran ulkomaalaisia kavereita ja olen välitön uusien tuttavuuksien suhteen myös.

    Tosin, jenkeistä ja kansalaisoikeuksista kun puhutaan, niin The Departed on oikeassa, oikeuksia ei anneta, vaan ne pitää itse ottaa:

    https://m.youtube.com/watch?v=u5AuLTra3t8

    • Kyllä, vaikka sanoma oli tärkeä oli elokuvassa paljon myös huumoria ja hauskoja kohtauksia. Päällimmäisenä omiin ajatuksiini jäi tosiaan kuitenkin tuo painavampi sanoma, eli rasismi ja sen valitettava näkyvyys yhteiskunnassamme.

      Itsekin olen kyllä valmis tutustumaan kaikenlaisiin ihmisiin mutta tästä huolimatta lähipiirissäni ei ole vähemmistön edustajia. Outoa sattumaa mutta näin se tosiaan tällä hetkellä on. Uskoisin, että silloin kun lähellä on vähemmistön edustajia, asiat enemmänkin konkretisoituvat ja mahdollisesti rasismikin tulee heidän kauttaan lähelle myös omaa elämää – jos he siis sitä ylipäänsä kokevat.

      Jep, samaa mieltä viimeisestä! Olen tuota jonkin verran miettinytkin, että jos ajatellaan mitä tahansa oikeuksia, on melkeinpä tuotteliaampaa se että reagoidaan, vaaditaan ja ollaan vihaisia kuin että rakkaudella odotellaan muutosta jota ei tule koskaan tapahtumaan. Vaikka tuntuu hurjalta sanoa että vihaisuudella saisi jotain aikaan niin kyllä se niin vaan menee, että joissa asioissa tunnereaktioiden käyttäminen antaa asioihin enemmän painoarvoa ja saa muutosta aikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta