Näin tehostan aineenvaihduntaani – 6 vinkkiä!

Aineenvaihdunta ja se, että tuo elimistömme käynnissä pitäjä pelaa, on erityisen tärkeä osa toimivaa kehoa. On aika tyypillistä, että jokaisella meistä on toisinaan ajanjaksoja jolloin aineenvaihdunta ei syystä tai toisesta toimi ja itse myönnän tällaisiksi aineenvaihduntaa jumittaviksi tekijöiksi matkustamisen (etenkin lentokoneessa istumisen), stressin, vähäisen vedenjuonnin sekä ylipäänsä täysin uuden ympäristön ja ruokailurytmin. Ulkomaan matkat ovat aika tyypillisiä hetkellisten aineenvaihdunnan ongelmien aiheuttajia, sillä etenkin loman alkupuolella rytmit ovat sekaisin ja keho tukossa lentokoneessa matkustamisesta. Ulkomailla ruokailurytmit usein myöskin muuttuvat ja etenkin lämmössä tulee syötyä harvemmin ja usein nimenomaan myöhään illalla Välimeren tyyliin.

Vaikka en todellakaan syö joka päivä esimerkillisesti tai samalla kellon lyömällä, toimii aineenvaihduntani mielestäni hyvin. Pidän toimivan aineenvaihdunnan mittarina oikeastaan olotilaani ja sitä, kuinka energinen olen. Kun aineenvaihdunta pelaa, riittää energiaa arjen pyörittämiseen, jaksan treenata ja voin kokonaisvaltaisesti hyvin, enkä kärsi hallitsemattomista mieliteoista. Näin ei ole kuitenkaan aina ollut sillä olen minäkin elänyt vaiheen, jolloin aineenvaihduntani jumitti jatkuvasti. Veikkaan, että kävin tuolloin aikamoisella säästöliekillä sillä olin alituiseen väsynyt, voimaton ja kärsin erilaisista ruokaan liittyvistä himoista. Kun söi liian vähän, vaikutti se varmasti hormonitoimintaan ja sitä kautta aiheutti nimenomaan suunnattomia mielitekoja kuten makeanhimoa.

Nykyään sitä on onneksi viisaampi ja tietää kutakuinkin miten aineenvaihdunnan kanssa tulee pelata. Suosittelen siis tässäkin asiassa seuraamaan ennemmin omaa oloaan kuin laskemaan kaloreita tai ylipäänsä miettimään ruokailemista liikaa aikataulujen puitteissa. Jos syömisestä nimittäin tulee elämää hallitseva asia, aiheuttaa se todennäköisesti stressiä ja sitä kautta taas saattaa tehdä hallaa aineenvaihdunnalle.

Kuinka minä sitten pidän aineenvaihduntani toimivana ja vältän sen hidastumisen? Alla  kuusi hyväksi todettua arkielämän vinkkiä!

Syön joka aamu aamiaisen – Tästä asiasta en tosiaan tingi vaikka mikä olisi! Aamuni käynnistyvätkin poikkeuksetta aamupalalla, enkä tee edes aamuaerobista koskaan tyhjällä vatsalla. Koen että nimenomaan omalle keholleni se aamiainen on aivan mielettömän tärkeä juttu, joka käynnistää päivän. Eikä siinä, rakastan aamupalaa jo ihan ruokanakin ja voisin melkeinpä elää aamiaisilla ja brunsseilla. Kun päivä alkaa sillä, että syö, pysyy ruokailurytmi koko päivän helpommin kunnossa ja ainakin itse huomaan, että aamiaisen myötä keho ikään kuin käynnistyy uuteen päivään – aamukahvin merkitystä tässä suhteessa yhtään laiminlyömättä.

Harrastan säännöllistä liikuntaa – Monipuolinen liikunta on itselleni ehdottomasti se taikasana toimivan aineenvaihdunnan tukemisessa. Välttämättä ei tosiaan tarvitse aina edes hiki liikkua vaan jo pelkkä kävelykin tehostaa aineenvaihduntaamme. Toki mitä haastavampaa ja raskaampaa liikuntaa harrastamme, sitä pidempään aineenvaihduntamme todennäköisesti käy aikamoisilla tehoilla vielä urheilusuorituksen jälkeenkin. Itse vannon tässä asiassa säännöllisyyteen ja nimenomaan säännöllisyyden tuomiin positiivisiin vaikutuksiin aineenvaihdunnan saralla.

Lepään riittävästi ja pyrin rentoutumaan – Kuten maanantaina kirjoittelinkin, stressi on kehomme yksi pahimmista vihollisista. Myös aineenvaihdunnan kannalta stressi on aikamoinen mörkö ja siksi stressin välttäminen on tärkeää myös tässä mielessä. Siispä riittävä uni ja rauhoittuminen ovat omalla kohdallani niitä avainjuttuja, joita pyrin noudattamaan. Tästä hyvänä esimerkkinä voisin muuten mainita ajan, jolloin työskentelin toimistotyössä ja nukuin noin 6-7 tunnin yöunia. Olin jatkuvasti kipeä, turvoksissa, väsynyt ja huonolla tuulella. Olen aivan varma että tuolloin nimenomaan vähäinen uni nosti stressitasojani ja häiritsi hormonitoimintaani, jonka myötä oireilin. Nykyään tilanne on aivan toisenlainen kun nukun 8-9 tuntia yössä ja lepään riittävästi. Pidän unta liikunnan ja ravinnon ohessa ehkä tärkeimpänä aineenvaihdunnan tehostajana!

Syön ja juon aineenvaihduntaa tehostavia ruoka-aineita/juomia – Kuten alussa mainitsin, esimerkiksi lentäminen ja pitkään istuminen saattavat laittaa aineenvaihdunnan väliaikaisesti ikävään jumiin. Itselläni on muutamakin kikka ruoka- ja juomapuolelta, joiden avulla aineenvaihduntaani tuollaisissa tilanteissa tehostan ja niitä ovat vedenjuonti, vihreä tee, vihermehut/smoothiet, matchalatte, kahvi, chilin lisääminen ruokiin sekä proteiinipitoisen ravinnon syöminen. Mitään näistä en kuitenkaan vedä överiksi mutta saatan lisätä esimerkiksi vihreää teetä päivärytmiini useamman kupillisen verran. Myös spirulinalla höystetty vihersmoothie on aikamoinen aineenvaihdunnan käynnistäjä, jota suosittelen muuten myöskin tarvittaessa kokeilemaan!

Syön monipuolisesti – Mikään ei ole kiellettyä, ruoka ei ole elämän tärkein asia enkä käytä siihen liikaa energiaa mutta syön kuitenkin monipuolisesti. Proteiinit, rasvat ja hiilihydraatit sopivassa suhteessa – eikä tähänkään muuten tarvita puntaria tai laskinta. Kun syö maalaisjärjellä vähän kaikkea, ei voi mennä mönkään. Ja tässäkin kannattaa nimenomaan käyttää sitä oman kehon kuuntelemista mittarina, eli jos makeanhimoa on jatkuvasti tai et hallitse syömiäsi ruokamääriä – saattaa kyse olla jonkun ravintoaineen puutteesta ja siitä, että keho kaipaa jotain mutta se ilmeneekin sitten himona vaikka leipään. Itse ainakin tiedän kokemuksesta, että jos kunnollista ruokaa ei syö, silloin himoitsee makeaa ja oikeastaan kaikkea mahdollista. Siksi monipuolisuutta korostankin, sillä sen avulla kehomme pysyy balanssissa ja aineenvaihduntakin tehokkaana – säännöllisyyttä unohtamatta.

Juon paljon vettä – Vedenjuonti on yksi parhaista keinoista kiihdyttää aineenvaihduntaa. Jotta kehomme nimittäin toimii parhaalla mahdollisella tavalla, se tarvitsee siihen nestettä, eli sitä puhdasta vettä. Jo pienikin kehon kuivuminen saattaa tehdä hallaa elimistön toiminnoille ja tuon myötä hidastuttaa myös aineenvaihduntaa. Itse pyrin juomaan päivässä 2-3 litraa vettä jo ihan senkin uhalla, että joudun ravaamaan jatkuvasti vessassa. Tämän lisäksi pyrin syömään paljon myös kasviksia, joiden vesipitoisuus on suuri. Vesimeloni on muuten etenkin kesäkautena aivan huikea aineenvaihdunnan kiihdyttäjä, samoin ananas!

Useammalle teistä nämä aineenvaihdunta jutut ovat varmasti aivan peruskauraa mutta välillä on silti hyvä muistutella niin itseään kuin muitakin siitä, kuinka iso merkitys näillä jutuilla tosiaan kehollemme on. Oma sudenkuoppani on nimenomaan tuo ruokarytmin yläpitäminen niinä päivinä, kun olen paljon menossa. En haluaisi olla joka kulmalla ostelemassa jotain patukkaa sun muuta, jonka vuoksi kaipaisinkin enemmän sitä suunnitelmallisuutta ja että oppisin kasaamaan useammin eväitä matkaan. Tuollaisia käteviä mukana kannettavia ovat esimerkiksi pähkinä-siemensekoitukset, joita voisi itse kotosalla kasailla. Pitääkin laittaa tämä nyt ehdottomasti toteutukseen!

Oikein energistä päivää! 

Boostia aineenvaihduntaan

Jokaista meistä ei ole siunattu luonnostaan tehokkaalla aineenvaihdunnalla. Toiset kamppailevat tuon ikävän ongelman kanssa jatkuvasti, toiset silloin tällöin ja onnekkaimmat eivät koskaan. Itse lukeudun jonnekin sinne välimaastoon, eli aineenvaihduntani on kyllä aina ollut suhteellisen nopea ja toimiva mutta toisaalta vatsani taas sen verran herkkä, että jo pienikin virheliike (mikä milloinkin) saattaa sekoittaa koko pakan. Jokainen meistä kuitenkin tietää, kuinka tärkeää roolia aineenvaihdunta kehossamme näyttelee. Jos se ei pelaa, olemme kirjaimellisesti tukossa mikä taas aiheuttaa meissä erinäisiä vaivoja, kuten ummetusta, pahoinvointia, närästystä, turvotusta, vatsakipuja, masennusta ja mitä vielä.

Itse olen vuosien saatossa oppinut lukemaan kehoani aika hyvin ja nykyään tiedostankin lähes aina missä mennään. Välillä jos vatsassa mörisee tai se on turvonnut, voin vaan funtsia niitä lounaaksi nauttimiani ihania mozzarella-palloja. Toki toisinaan tulee niitä tilanteita, kun ei vaan osaa sanoa selkeää syytä ja tuolloin otankin esiin hormonit-kortin. Se aika kuusta, keho saattaa olla pinkeä pallo ja tukossa. Mikään ei oikein pelaa, ei mielen tasolla saatika sitten tuolla sisäpuolella. Aineenvaihdunta on oikeasti toisinaan aika pienestä kiinni, se joko toimii tai sitten ei ole toimiakseen.

IMG_3338

Näissä tilanteissa, kun koen ns. tukkoisuutta kehossani, pyrin aina tehostamaan kehoni toimintaa tavalla tai toisella. Vaikka periaatteessa olisin elänyt ihan ”tavallisesti”, aina voi petrata. Itse en esimerkiksi joka päivä juo viherjuomia tai edes vettä tarpeeksi. Monesti arjessa ajatukset ovat myös ihan muualla, kuin siinä omassa aineenvaihdunnassa ja se lienee täysin normaalia. Ongelmiin tapaa heräämäään vasta siinä vaiheessa, kun niistä muodostuu ongelmia.

Siispä jos kehoon haluaa toivomaansa liikettä täytyy ottaa tehokeinot käyttöön. Nämä omat vinkkini eivät ole mitään vaikeita poppaskonsteja, vaan ihan jokaiselle aikuiselle sopivia vinkkejä. Luonnollisia tapoja herätellä jumissa olevaa kehoaan taas toimimaan.

  • Käy salilla tai lenkillä. Lihakset polttavat kehostamme enemmän kaloreita kuin rasvamassa ja vaikken itse kaloreihin perustakaan, on tämä ihan yleinen tiedossa oleva fakta. Jos siis tahtoo vilkastuttaa aineenvaihduntaansa, kannattaa treenata. Omalla kohdallani salitreeni toki kuuluu viikkoihini mutta aineenvaihdunnan jumittaessa koen parhaaksi lähteä lenkille. Lenkki helpottaa oloa sillä hetkellä, vaikka salitreeni toki pidemmällä aikavälillä boostaa aineenvaihduntaa. Molempi parempi!
  • Juo enemmän vettä! Kuten yllä mainitsin, tämä on välillä omakin kompastuskiveni. Vesihän on kehomme elixiiri ja ilman sitä kehomme kulutus laskee. Minulla onkin tapana pitää jatkuvasti vesilasia nokan edessä, jotta muistan juoda ja aineenvaihduntani pelaa. Viimeistään janon yllättäessä on syytä miettiä olisiko aika ruveta kantamaan sitä vesipulloa aina matkassa.
  • Nauti vihermehuja -ja smoothieita. Kaikki vihreä on mitä parhainta tehostamaan kehon toimintaa. Hedelmät ja kasviksethan sisältävät runsaasti vettä, mikä taas tehostaa sitä kaloreiden palamista kehossa. Itse uskon vahvasti myös vihreän keventävään ja energisöivään oloon. Teenkin usein maanantaisin herkkujen täyteisen viikonlopun jälkeen jonkunlaisen viherpommin, jotta kaikki kuonat lähtevät liikkeelle. Tuon raikastuvan ja energisen fiiliksen voi tuntea kehossaan hyvin konkreettisestikin! Kannattaa testata. Laitan loppuun vielä erinomaisen ”green-detox” -reseptin, jonka voitte toteuttaa vaikka maanantaina. ;)
  • Nuku riittävästi. Uni vanhin voitehista pätee myös tähän. Kun nukkuu riittävästi keho toimii myös aineenvaihdunnaltaan paremmin, yksinkertainen totuus.

IMG_3331

  • Syö säännöllisesti. Oma kompastuskiveni oli joskus aikanaan se, että jos huomasin kehoni jumittavan aloin lähestulkoon paastoamaan. Söin vähemmän ja se jos mikä taas jumituttaa sitä aineenvaihduntaa vielä entisestään, niin typerää. Kannattaa siis syödä tasaisesti mutta hyviä ruoka-aineita. Itse tiedän valitettavasti aika monta ylipainoista henkilöä, joiden kroppa on selvästi seis ja jos heidän ruokailutottumuksiaan vähänkin seuraa, se on lähinnä sitä ettei syödä päivällä mutta illalla ahdetaan kaksin käsin. Tuo ei laihduta, eikä tehosta aineenvaihduntaa vaan päinvastoin.
  • Syö/juo sitrushedelmiä ja yrttejä. Tämä vinkki on itseasiassa lähestulkoon se henkilökohtainen suosikkini. Rakastan nimittäin sitruunaa, limeä, minttua ja sitruunamelissaa. Ihanan raikkaita ja vihreitä, joista tulee niin hyvä olo. Jos keho ei pelaa niin tätä nelikkoa vaan ruokavalioon!
  • Nauti proteiinia. Vaikka yltiömäistä proteiinin kulutusta vastustankin, sopivissa määrin se tehostaa aineenvaihduntaa. Lähteen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla se maitorahka tai lihakönttä, vaan voidaan lähteä kokeilemaan esimerkiksi kalaa, pähkinöitä, papuja, kananmunia jne. Elimistö siis polttaa tuplasti enemmän rasvaa sulattaessaan proteiinia, kuin sulattaessaan hiilareita.
  • Vähennä kahvinjuontia ja lisää vihreää teetä tilalle. Vaikka kahvin sanotaan olevan diureetti ja poistavan nesteitä, mielestäni se välillä jopa tukkii kehoa. Ei kuppi tai kaksi mitään tee mutta jos puhutaan oikeasti suurista määristä päivän mittaan. Aamukahvi on ihan must mutta iltapäivästä sen voi jo vaihtaa teehen. Kannattaa ainakin kokeilla. :)
  • Työskentele seisoen. Itse olen huomannut selkeästi istumisen yhteyden aineenvaihduntaan tässä parin vuoden aikana, kun mulla on ollut mahdollisuus työskennellä istuvaltaan pitkiäkin aikoja. Istuminen tappaa -ei taida muuten olla turha väite. Jos istuu päivän työtuolilla sen sijaan, että seisoisi aineenvaihdunta oikeasti hidastuu. Samalla verenkierto on heikompaa etenkin jaloissa ja tämä jos joku saa aikaan ikävää turvotusta. Itse liputan siis ehdottomasti seisomisen puolesta, myös aineenvaihdunnan kannalta!

IMG_3366IMG_3382

Mutta siinä tosiaan niitä omia vinkkejäni. Toki olemassa on varmasti vielä paljon muuta, mutta nämä yhdeksän kohtaa olen kokenut erinomaisiksi. Ihan hyvä välillä itseäänkin muistutella noista seikoista. Loppuunhan lupasin teille vielä yhden reseptin -raikkaan detox-juoman, jota tein tällä viikolla. Oli muuten aivan erinomaista ja fiilis tuon drinksun jälkeen erinomainen!! Vihreällä on kumman positiivinen vaikutus.

Green detox-smoothie (1-2 hlölle)

  • 1 suomalainen kurkku
  • 1 prk ananasta tai vaihtoehtoisesti puolikas tuore ananas.
  • 1 limen mehu
  • Tuplakourallinen pinaattia
  • Kourallinen minttua
  • Kourallinen sitruunamelissaa
  • Pieni siivu tuoretta inkivääriä
  • Ripaus mustapippuria
  • 1 dl jääkylmää vettä
  • Kourallinen jäitä

Blendataan koko setti hyvin (niin kauan kunnes vihreätkin murskana) ja nautiskellaan kevenevästä ja energisemmästä olosta!

Tämän myötä toivottelen teille oikein ihanaa lauantaita! Laitan postauksen itseasiassa ajastettuna tulemaan, sillä nyt ollaan yläilmoissa matkalla Budapestiin! Jos seikkailut Unkarissa kiinnostavat reaaliaikaisesti, niin Instagramissa nimimerkillä @judezzi voitte seurailla. :)