Arvostathan tekemääsi työtä?

Veikkaan ettei kovin moni teistäkään ole voinut välttyä lukemasta uutiskanavien kautta riidasta, jossa hotellinjohtaja ottaa kantaa sometähden (Ella Darby) pyyntöön tehdä yhteistyötä hotellin kanssa. Itse luin kohusta muutamistakin eri lähteistä ja minulle tuli kyllä kieltämättä vahva fiilis siitä, että tämä oli hotellinomistajan puolelta mainoskikka – tai sitten yksinkertaisesti vaan aivan mielettömän huono tapa ilmaista itseään. Aihe herätti luonnollisesti itsessänikin ajatuksia, sillä olen tehnyt vastaavanlaisia yhteistöitä bloggaajana enkä onneksi koskaan saanut noin törkeää vastausta. Minulle tuli paha mieli tytön puolesta, koska mitään pahaahan hän ei tarkoittanut. Hän ehdotti hotellin omistajalle mielestäni hyvää näkyvyys diiliä, joka todennäköisesti olisi näkyvyyden lisäksi poikinut hotellille tulevaisuudessa myös asiakkaita. Tuntuu kyllä kurjalta, että edelleen vuonna 2018 on ihmisiä, jotka eivät arvosta someyhteistöitä tai ehkä edes ymmärrä niiden hyötyjä. Tai ylipäänsä ihmisiä, jotka eivät halua vastata yhteistyökyselyyn asiallisesti – ei kiitos voi sanoa kohteliaamminkin.

Välillä kieltämättä tuntuu, että vaikka osa ihmisistä on todella kiinnostunut esimerkiksi bloggaamisesta ammattina ja siitä, kuinka blogilla voi ansaita – on iso osa ihmisistä edelleen sitä mieltä, että bloggaajat ovat pinnallisia tyhjäntoimittajia. Olen itsekin kohdannut paljon erilaisia reaktioita liittyen siihen, että olen tehnyt sosiaalisesta mediasta itselleni työn. Toisten mielestä tämä ei ole ollenkaan oikeaa työtä – toiset taas pitävät kovinkin mielenkiintoisena alana. Joillekin joudut perustelemaan työtäsi todella paljon, kun osa taas on jo mielessään päättänyt, ettei anna sinulle edes mahdollisuutta vakuuttaa itseään alasi vakavasti otettavuudesta. Minulta on kyselty myös, olenko työtön, koska olen bloggaaja. Ehkä eniten epäilyksiä olen kohdannut hieman vanhemman ikäpolven suunnalta, minkä tavallaan ymmärrän. Tuo ikäpolvi, kun on tottunut siihen, että ammatit ovat sellaisia, jotka opiskellaan koulussa ja sen jälkeen työskennelläänkin samalle yritykselle seuraavat kolmekymmentä vuotta. He ovat myöskin kasvaneet ei sosiaalisen median aikakautena, jonka vuoksi kyseinen genre on heille ymmärrettävistä syistä vieraampi.

Tavallaan on mielestäni ikävää, että ihmisillä on ennakkoluuloja mutta niitä lienee vähän jokaista erikoisempaa alaa kohtaan – etenkin luovat alat taitavat olla tulilinjalla. Itse pyrinkin aina muuttamaan noita vääriäkin olettamuksia kertomalla ihmisille esimerkiksi siitä, millainen hyöty kaupallisesta yhteistyöstä bloggaajan kanssa on yritykselle. Moni tuntuu nimittäin edelleen ajattelevan, että yhteistyön hyödystä kertoo nimenomaan se, kuinka paljon tuote myy blogin kautta ajassa x. Ymmärrän, että kaikki pyörii rahan ympärillä mutta totuus on kuitenkin se, että hyöty voi olla paljon kauas kantoisempaa. Blogiyhteistyö jää aina nettiin ja esimerkiksi yrityksen sivuille linkkaaminen blogin kautta nostaa sen Google näkyvyyttä. Kyse voi olla myös tuotteen brändäämisestä sekä yrityksen imagon esiin nostamisesta, mitä sitäkään ei voi välttämättä suoranaisesti verrata aina rahassa. Itse uskaltaisin jopa väittää, että nykyään blogiyhteistyön tekeminen on huomattavasti kannattavampaa kuin lehdissä mainostaminen.

Tämän koko hässäkän myötä minulle nousi pintaan ajatus arvostuksesta ja siitä, että kunnioitammehan riittävästi itseämme sekä työpanostamme? Teet sitten mitä tahansa, mielestäni on tärkeää että omaa alaa ja työtä arvostaa, jonka myötä sitä haluaa myös puolustaa ulkopuolisille. Itse koen, että kohta jo kahdeksan vuoden kokemus kirjoittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä on opettanut minulle alasta niin paljon, että voin seisoa rinta rottingilla ja kertoa kirjoittavani blogia. Jos joku kyseenalaistaa, minähän puolustaudun – en ole tyhjäntoimittaja tai pinnallinen ilmaisen tavaran perässä juoksija. Olen ylpeä siitä, mitä teen sillä tiedän, miten paljon se vaatii työpanosta. En todellakaan ole työtön, vaan teen töitä melkeinpä 24/7 ja myös viikonloppuisin. Toki tälläkin alalla on kaikenlaisia tekijöitä, eli koskaan ei voi yleistää mutta ainakin jokainen tuntemani bloggaaja panostaa tähän hommaan enemmän kuin ehkä rahallinen korvaus antaa sille palkitsevuutta.

Uskon siihen, että silloin, kun arvostamme tekemäämme työtä, se näkyy myös ulospäin. Toivoisinkin, että ammattikuntien edustajat asettuisivat samalle puolelle toisia vastaan kilpailemisen sijaan. Toki omakin alani on pitkälti kilpailua yhteistöistä sun muusta mutta silti uskon, että tekemällä oman työn hyvin voit osoittaa olevasi hyvä siinä, mitä teet. Muita ei tarvitse painaa alaspäin päästäkseen itse etenemään ylöspäin vaan päinvastoin! Alan arvostus lähtee siitä, että työntekijät arvostavat sitä. Jos minä en arvosta työtäni, miksi kukaan muukaan sitä arvostaisi? Perus suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu liian usein sellainen vaatimattomuus ja se, ettei uskalleta seistä ylpeänä tekemänsä työn takana. Toki työtä varjostaa usein myös tunne siitä, että sitä ei arvosteta ulkopuolelta. Jos ei saada palautetta, ei koeta välttämättä omaa työpanostaan riittävän hyväksi. Itsekin olen välillä riittämättömyyden tunteen kanssa kamppaillut ja sekin on muuten aika inhimillistä. Palautetta kun ei aina välttämättä saa ulkopuolelta silloin, kun sitä nimenomaan kaipaisi eniten saavansa. Etenkin yrityksissä palautteen saaminen on mielestäni haastavaa, siis positiivisen sellaisen. Omien kokemuksieni mukaan negatiivisuus tuodaan kyllä esiin mutta onnistumisia muistetaan aivan liian harvoin.

Tärkeää on mielestäni ymmärtää se, että itseäänkin voi kehua ja itselleen antaa palautetta tekemästään työstä. Voimme kirjata paperille viime aikaiset työhön liittyvät plussat sekä miinukset, asiat joissa voisimme kehittyä ja joissa taas olemme onnistuneet. Kun asettuu tavallaan tarkastelemaan työtään hieman kauempaa, saattaa oivaltaa jotain tärkeää. Palautteen ei siis todellakaan tarvitse tulla aina ulkopuolelta, sen olen oppinut. Ja tässä kohtaa vielä kerran nostaisin esiin ammattiylpeyden. Siitä, mitä tekee kannattaa ja pitää olla ylpeä! Kun on ylpeä tekemästään työstä, se heijastuu positiivisella tavalla myös ympäristöön ja uskon, että tuon myötä vaikuttaa myös yleisellä tasolla alasi arvostuksen lisääntymiseen.

Tällaisin ajatuksin tähän maanantaihin sekä uuteen viikkoon.

Jos saan udella, millaista työtä sinä teet ja koetko, että työtäsi arvostetaan? Tai arvostatko itse tekemääsi työtä?

9 vinkkiä bloggaamiseen

Lupasin teille muutama päivä sitten kirjoittaa postauksen bloggaamisesta ja siitä, kuinka omaa blogiaan voi kehittää paremmaksi. Tämä postaus on ehkä hyödyllisin vasta alkaneille bloggaajille mutta toisaalta, miksipä ei myös jo pidempään blogia pitäneillekin. Joskus nimittäin saattaa olla, että sitä tekee kaiken niin rutiinilla, ettei välttämättä huomaa joitain pikku seikkoja, joiden avulla homma voisi toimia vieläkin paremmin. Näin ainakin omalla kohdallani, sillä jokaisen blogiini liittyvän kehityskeskustelun aikana olen saanut ylös useamman sivun asioita, joita minun tulisi kehittää ja joissa kehittyä. Mielestäni aina on varaa parantaa, eikä koskaan voi olla liian hyvä siinä, mitä tekee. Tärkeää onkin säilyttää vuodesta toiseen vastaanottavainen asenne ja olla jatkuvasti avoin kehitykselle!

Olen tosiaan kirjoittanut blogiani keväästä 2010 lähtien, joista pari ensimmäistä vuotta poistin aikanaan ja siksi sivupalkissa näkyy postauksia ainoastaan vuodesta 2012 lähtien. Seitsemän vuotta on pitkä aika, joista pari viimeisintä vuotta on menty alkua ammattimaisemmin. Koenkin, että takataskussa on muutama vinkki, jotka ne haluan teille tänään jakaa. Toivottavasti niistä on hyötyä niin vasta alkaneille kuin ehkä jo jonkun aikaa bloganneillekin!

Panosta sisältöön

Oli blogisi tyylisuuntaukseltaan millainen tahansa, se tärkein elementti on mielestäni aina blogin sisältö. Sisältö on se, mikä tekee blogista mielenkiintoisen ja saa lukijat kerta toisensa jälkeen palaamaan. Ihan alkuun tietenkin päätät, mistä kirjoittaminen tuntuu sinusta luontevalta. Mielestäni on tärkeintä tehdä blogista oman näköinen eikä yrittää kopioida mitään muilta. Jos yrität tuottaa sisältöä joka ei ole sinulle ominaista, valitettavasti se paistaa hyvin herkästi läpi. Oman blogini sisältö on esimerkiksi muovautunut vuosien varrella. Lifestyle blogi on siinä mielessä helppo, että blogisi ei ole rajattu mihinkään kategoriaan, vaan voit kirjoittaa periaatteessa mistä ikinä haluat.

Itse pyrin siihen, että jokaisessa postauksessani on sisältöä. Harvoin kirjoitan postausta, jossa on ainoastaan kuvia ja vaan pari lausetta tekstiä. Tämä on oma valintani ja tavallaan viekin sitten minulta enemmän aikaa. Sinun tyylisuuntasi voi kuitenkin olla vaikka täysin päinvastainen. Jos postauksessa ei kuitenkaan ole juuri ollenkaan tekstiä, ainakin itse odotan sitä, että kuviin on panostettu senkin edestä.

Hanki järjestelmäkamera (mieluiten täysikennoinen)

Kuvien tärkeyttä en voi koskaan liikaa korostaa! Jos haluat blogistasi laadukkaan, on sinun hankittava hyvät kuvausvälineet ja opeteltava valokuvaamaan. Harva meistä on seppä syntyessään mutta harjoitus tekee mestarin! Vaikka et nyt osaisi yhtään valokuvata ja kokisit, ettei sinulla ole silmää, niin hanki silti ne välineet ja mene vaikka valokuvauskurssille. Itsehän olen omatoimisesti kuvaamista opetellut ja kehittynyt hurjasti vuosien saatossa – sekin on siis yksi vaihtoehto. Mielestäni on kuitenkin parempi hankkia heti kunnon välineet kuin aloittaa pokkarilla, sillä vaikka et olisi niin taitava valokuvaaja, antaa hyvä kamera ja sitä kautta kuvan jälki jo paljon anteeksi niitä puutteellisempia taitoja.

Kameroista suosittelen ehdottomasti täyden kennon kameraa. Vaikka nuo ovat hinnaltaan huomattavasti kalliimpia kuin croppikennoiset, saat täysikennoisella niin paljon parempaa jälkeä. Itse ainakin muistan, että siinä kohtaa, kun hankin Canonin 6D rungon, lähti blogini suunta pikkuhiljaa nousuun. Aloin hyvän kameran myötä kiinnostumaan enemmän valokuvaamisesta ja siitä, millaista jälkeä blogiini aikaan saan. Kamera on ollut minulla jo useamman vuoden ajan eikä se ole muuten vielä kertaakaan hajonnut tai edes tiltannut. Pidän 6D rungosta todella paljon, enkä ole edes miettinyt sen vaihtamista! Objektiiveja sen sijaan olen vuosien varrella hankkinut, sillä niiden avulla valokuvaamiseen voi saada uusia ulottuvuuksia. Aloittelijan objektiiviksi suosittelen täysikennoiseen kameraan 50 mm 1.4 objektiivia. Kyseinen objektiivi on erinomainen bloggaajan työkalu ja se toimii niin asu kuin tuotekuvissakin.

Muokkaa kuviasi

Mielestäni jokaisen bloggaajan tulisi muokata ottamiaan kuvia. Ei tietenkään roisilla kädellä mutta edes hieman. Parantaa värejä, suoristaa kuva jos se on vinossa, lisätä kirkkautta ja kontrastia… Kuvanmuokkaus tekee kuvista huomattavasti mielenkiintoisempia ja paremman näköisiä, jolloin myös blogin laatu paranee. Veikkaan, että tätä useampi bloggaaja jo tekeekin, mutta vielä muistutuksena kuitenkin. Itse käytän Lightroomia, joka on muuten todella kätevä ja monipuolinen kuvanmuokkausohjelma!

Panosta tekstien helppolukuisuuteen ja visuaalisuuteen

Pakko sanoa, että mielestäni blogitekstien yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on helppolukuisuus. Vaikka en olekaan mikään kielipoliisi, häiritsee itseäni jos teksti ei ole sujuvaa tai se on vaikka kovin töksähtelevää. Kannattaa siis ehdottomasti panostaa siihen kirjoitustyyliin ja pyrkiä kirjoittamaan mahdollisimman helppolukuista tekstiä. Teksti tuleekin kirjoittamisen jälkeen (ennen julkaisua) lukea monta kertaa läpi ja ajatuksella. Itse teen tätä usein jopa kymmeniä kertoja ja vaihtelen lauserakenteita tai korvaan sanoja toisilla. Jos vaan kirjoitat ja julkaiset, teksti on tuskin kovin harkittua uloskaan päin. Myös oikolukua suosittelen ellet ole luonnonlahjakkuus kieliopissa.

Tärkeä asia on mielestäni myös tekstin ulkoasu ja visuaalinen rakenne. Eli kannattaa ehdottomasti jaotella tekstiä ja käyttää rivivälejä sekä kuvia katkaisemaan tekstiosioita. Kuvat suosittelen laittamaan mahdollisimman suurikokoisina ja tekstin kanssa samaan linjaan. Väliotsikoinnista en itse pidä ollenkaan mutta osa käyttää sitä, joten kannattaa ehkä kokeilla voisiko se olla oma juttu. Myös yksi erittäin helppo kikka saada blogin ulkoasusta huomattavasti siistimpi on, että tekstin tasaa molempiin reunoihin. Tämä on mielestäni todella tärkeä juttu, sillä muuten visuaalinen ilme on tekstin osalta epäsiisti ja ainakin omaan silmääni levoton. WordPressissä se onnistuu: Oma tyyli –> omat tyylit –> asettelu–> tasaa teksti molempiin reunoihin. Myös kirjasintyyliin ja fonttiin kannattaa kiinnittää huomiota. Teksti ei saa olla liian pientä eikä muuten liian suurtakaan. Alustoista suosittelen ehdottomasti mieluummin jo mainitsemaani WordPressiä kuin Bloggeria! Ainakin itse olen kokenut tämän huomattavasti paremmaksi ja laadukkaammaksi kirjoitusalustaksi.

Postaa säännöllisesti 

Jos haluat blogistasi ammattimaisen, tai se on tulevaisuudessa tavoitteesi, suosittelen panostamaan postaustahtiin jo blogin alkumetreillä. Faktahan on nimittäin se, että lukijat sitoutetaan nimenomaan säännöllisyydellä. Itse suosittelen päivittäistä postaustahtia tai ainakin siihen pyrkimistä. Toisaalta tässä kohtaa kannattaa myös miettiä sitä, pystytkö tuottamaan päivittäin laadukasta sisältöä? Jos epäilet ettei aikasi riitä, suosittelen postaamaan vaikka joka toinen päivä. Nimittäin postaustiheyttä tärkeämpää on mielestäni se, että tekstit ovat mielenkiintoisia ja laadukkaita. Myös julkaisun ajankohtaa kannattaa miettiä. Kun opetat lukijoille sen, että postaus tulee lähes aina esimerkiksi päivällä tai illalla, osaavat he tulla silloin blogiin kurkkimaan. Toimivin julkaisuajankohta on hyvin blogikohtainen ja sen voi selvittää oman analytiikan avulla.

Ole vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa

Kommentteihin vastaaminen ja lukijoiden kysymysten huomioiminen on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista bloggaamisessa. Te lukijat olette kuitenkin niitä, joita ilman blogiani ei olisi tai se ei ainakaan mahdollistaisi itselleni tätä elämäntilannetta, jossa nyt olen. Mielestäni onkin todella tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että pyrkii vastaamaan kommentteihin ja on ylipäänsä vuorovaikutuksessa lukijoidensa kanssa. Itse tykkään kysellä postauksissa lukijoiden mielipiteitä tai esimerkiksi vastavuoroisesti vinkkejä aiheeseen, josta kirjoitan. Vaikka aina kommentteja ei tulekaan, koen sen tavaksi olla vuorovaikutuksessa kanssanne.

Suosittelenkin kaikille bloggaajille sitä, että panostetaan nimenomaan tähän vuorovaikutukseen. Jos kysyvä postausten päättäminen tuntuu vieraalta, kommentteihin vastaaminen osoittaa sen, että arvostat lukijoitasi. Itse en ole ehkä aina se nopein vastaaja mutta pyrin koko ajan petraamaan asian kanssa! Siksi olenkin ottanut tavaksi vastailla kommentteihin esimerkiksi julkisissa sen sijaan, että selailisin vaan Instagramia – kaikki mahdolliset tilanteet kannattaa hyödyntää!

Otsikoi mielenkiintoisesti

Tämä on paljastunut itsellenikin vasta tässä myöhemmin, kuinka suuri merkitys on tekstin otsikoinnilla. Suosittelenkin aina kirjoittamaan ensin tekstin, jonka jälkeen tarkistamaan otsikon. Siitä kannattaa tehdä mahdollisimman mielenkiintoinen ja ytimekäs, sekä tekstin sisältöä vastaava. Klikkiotsikointi voi toimia joskus mutta jos jatkuvasti haetaan klikkejä dramaattisella otsikoinnilla, saattaa sekin pitkällä tähtäimellä olla negatiivinen juttu blogisi kannalta. Itse pidän eniten lyhyistä ja ytimekkäistä otsikoista, joissa ei ole kovin montaa sanaa. Mielestäni lyhyempi otsikko näyttää selkeästi paremmalta ja herättää parhaiten ainakin oman mielenkiintoni. Myös kysyvä otsikointi ja numerot otsikossa (esimerkiksi 10 vinkkiä…) toimivat erittäin hyvin.

Seuraa analytiikkaasi

Jos sinulla ei vielä ole Google Analyticsia, niin suosittelen sen nyt viimeistään lataamaan. Analyticsin avulla näet todelliset kävijämääräsi ja sivulataukset. Esimerkiksi Bloggerin hallintapaneeli antaa aivan tuulesta temmattuja lukuja, joten ne eivät ole esimerkiksi mahdollisille yhteistyökumppaneille päteviä. Google Analyticsin avulla saat ne oikeat määrät ja esimerkiksi uniikit kuukausikävijät, jotka useammalle kanssasi yhteistyötä haluavalle merkitsevät. Analytiikkaa kannattaa ylipäänsä seurata jatkuvasti. Itsehän teen sitä tottumuksesta lähestulkoon päivittäin, jolloin pysyn jatkuvasti tietoisena siitä, missä mennään.

Ole oma itsesi!

Viimeisenä mutta ei missään nimessä vähäisimpänä, ole oma itsesi ja anna sen näkyä lukijoille! Minä ainakin arvostan eniten aitoja ja rehellisiä blogeja, joissa kirjoittajaan on helppo samaistua ja hän antaa lukijoilleen jotain itsestään. Tämäkin on toki juttu, jota kannattaa miettiä. Kuinka paljon haluat antaa itsestäsi blogissasi ja millä tavoin – sinä päätät linjauksen. Minähän olen aika avoin mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö voisi lukea blogia jonka kirjoittaja ei kerro yhtä avoimesti elämästään. Kaikki kannattaa tehdä sen ehdoilla, mikä tuntuu itsestä luontevalta. Jos avoimuus ahdistaa, älä toimi niin. Uskon, että olemalla omana itsenään verkossakin, voit menestyä ja onnistua blogisi kanssa parhaiten.

Toivottavasti saitte tästä postauksesta vinkkejä ja inspiraatiota omaan bloggaamiseen! Jos heräsi ajatuksia tai kysymyksiä aiheeseen liittyen, niin kysykäähän? Muuten toivottelen oikein rentouttavaa ja ihanaa lauantaita jokaiselle!