Muutama opittu asia irtipäästämisestä

*Sisältää mainoslinkkejä

Halusin tänään kirjoittaa teille irtipäästämisestä. Siitä, kuinka luopua esimerkiksi ihmissuhteesta joka kahlitsee tavalla tai toisella sekä samaan aikaan tekee omasta elämästä hankalaa. Irrottaminenhan ei itsessään ole koskaan kovin helppoa. Olen ollut itsekin lukuisia kertoja elämäntilanteessa, joka kahlitsee vaikka samaan aikaan tiedostan, että siitä tulisi pois pyrkiä. En tiedä mikä siinä onkin niin vaikeaa, että ihminen useimmiten vie itsensä aivan äärirajoille tuon asian kanssa, kunnes tulee kirjaimellisesti seinä vastaan. Usein tuossa kohtaa sitten mietimme, että kunpa olisimme tehneet tämän jo tuhottoman paljon aikaisemmin! Kaivamme todella helposti kuoppaa itsellemme ja toistamme samoja virheitä tästä huolimatta päivästä, viikosta ja jopa vuodesta toiseen.

Hyvänä esimerkkinä voisin mainita viimeisimmän parisuhteeni, josta irrottaminen vei aivan liikaa aikaa. Koko prosessiin meni reilusti yli vuosi virallisen eropäätöksen jälkeen, sillä jäätiin vaan roikkumaan siihen todellisuudessa jo kuolleeseen. En sinällään halua avata tuota mennyttä enää sen enempää mutta tilanteesta oppineena en voi kuin kannustaa itseäni sekä muita siihen, että kannattaa luopua elämässään asioista, joilla ei ole tulevaisuutta. On kuitenkin eri ymmärtää, että tilanne tulisi nyt jättää tai ihmissuhde lopettaa kuin sitten käytännössä tuo toteuttaa. Sen toteuttaminen vaatii suunnatonta rohkeutta ja sen, että hyväksyy tuon päätöksen mukana tulevat tunteet – surun, ahdistuksen ja murheen. Tilanne ajaa meidät ehkä hetkeksi tyhjiöön ja masennukseen, jolloin elämä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Totuus on kuitenkin se, että aina tulee uusi alku. Kun luopuu jostain meitä kahlitsevasta, saa aivan varmasti tilalle jossain kohtaa jotain parempaa.

Tiedän kuitenkin aivan mielettömän hyvin, että tämä puhe on tosiaankin helpompaa kuin asioiden toteuttaminen käytännössä. Kuten mainittu, itsekin tyypillisesti venytän ikävien asioiden kohtaamista ja saatan jopa elää siten, etten mieti meneillään olevaa tilannetta. Ikään kuin suljen sen pois ajatuksistani ja elän kuten eläisin normaalissa elämäntilanteessa. Tuo on kuitenkin nimenomaan se asia, josta haluaisin itsekin pois pyrkiä. Että oppisin katsomaan asioita hyvissä ajoin realistiselta kannalta ja nimenomaan toimimaan ennen kuin tilanne etenee liian pitkälle. Irtipäästäminen on kuitenkin useimmiten ainoastaan meidän parhaaksi. Sen avulla parannamme elämänlaatuamme, sillä luovumme jostain, josta tiedämme joutuvamme jossain kohtaa vielä luopumaan.

Itse tosiaan koen, että se hetki jona todella päätin mennä elämässäni eteenpäin, oli se kaikista ratkaisevin hetki sen suhteen, että pääsin yli entisestä suhteestani. Loppupeleissä tuo ei ollutkaan enää niin vaikeaa kuin olin kuvitellut, mikä toisaalta saattoi johtua pidempiaikaisesta hiljaisesta prosessista. Kun vaan uskalsin hyväksyä sen, että joku toinen ihminen on minulle tulevaisuudessa aidosti sopivampi, koin pikkuhiljaa vapautuvani. Tuo hetki oli itselleni sellainen, jossa suljin yhden luvun ja ihmisen elämästäni. Vaikka tuo luopuminen satutti, se on tehnyt minut myös tietyllä tapaa vapaaksi. Vaikka meillä onkin pitkä yhteinen historia, nyt se on mennyttä. Menneessä ei kannata koskaan elää, sillä mennyt on muistoja ja historiaa. Tämä hetki on oikeasti se juttu, johon kannattaa energiansa keskittää.

Elämä menee vauhdilla eteenpäin, jonka vuoksi ainakin itse haluan elää joka päivä siten, että pyrkisin olemaan mahdollisimman onnellinen ja hyvässä balanssissa itseni sekä elämäni kanssa. Elämäänsä ei kannata hukata siihen, että jakaa sen väärän ihmisen kanssa tai ympäröi itsensä ihmisillä, jotka eivät ole arvoisiasi. Ei myöskään kannata tehdä vääriä asioita tai vaikka työskennellä ammatissa, joka ei motivoi tai anna riittävästi. Vääränlaisissa ihmissuhteissa tai elämäntilanteissa roikkuminen on suoraan sanottuna ajan hukkaa. Vaikka se saattaa kuulostaa korvaasi karulta, näin se vaan menee. Elämää ei ole loputtomiin elettävänä, joten mielestäni jokaista hetkeä kannattaa vaalia. Itse en ainakaan halua kiikkutuolissa katua sitä, kuinka olen vuositolkulla antanut elämän lipua ohitse tai elänyt jatkuvasti onnettomana.

Kengät Inuovo / Farkut Monki / Laukku Furla / Paita *Romwe (saatu) / Kaulakoru Pernille Corydon / Aurinkolasit Ray Ban

Irtipäästäminen tosiaan vaatii ensinnäkin sen, että uskallat myöntää todellisen tilanteen itsellesi. Tuon jälkeen voit joko valita jäätkö siihen roikkumaan vai alatko työstämään irtaantumisen prosessia. Toisille toimii se, että pistetään homma kerrasta poikki ja toisille taas luontaisesti hitaampi irtaantuminen. Suosittelisin ehdottomasti ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä se kipu joka tilanteessa kohdataan ei kuitenkaan ole lopullista. Yhtä lailla koet jatkuvaa kipua elämässäsi jos roikut vuosi tolkulla jossain, jonka tiedät itsellesi huonoksi.

Olen oikeasti huomannut se, että vaikka minäkin pelkään todella paljon särkymistä, on useimmiten parempi särkyä ajoissa kuin aivan liian myöhään. Tuska on niin paljon suurempi, mitä pidemmälle asia etenee. Päätöksen tekeminen vaan vaatii todellista rohkeutta. Se vaatii sitä, että hylkäämme jotain sellaista, joka meitä kahlitsee ja annamme mahdollisuuden muutokselle.

Oletteko te kokeneet elämässänne irti päästämisen tuskaa tai sitä autuutta, kun vapaudutte jostain joka on teitä kahlinnut? 

Kuvat: Taru / Edit: minä

Mitä minä pelkään?

Jokainen meistä pelkää jotain. Oli se sitten kuolema, sairastuminen tai epäonnistuminen, jokaisella meistä on omat pelkomme. Mielestäni pelot ovat osa ihmisyyttä eikä kenenkään tarvitse olla peloton tai edes siihen pyrkiä.

Itsellänikin on pelkoja, olenhan ihminen. Minulla on ns. harmittomia pelkoja, mielikuvituksen vilkkauteen pohjautuvia pelkoja sekä ihan oikeita pelkoja, joista osa liittyy tunnepuoleen. Kerron omista peloistani hieman myöhemmin postauksessa mutta sitä ennen muutama sana aiheesta.

Koen tosiaan pelot hyvin inhimillisenä asiana. Jokaisen elämässä on pelkoja, joista osa muotoutunut jo lapsuudessa ja osa taas elämän varrella. Osa saattaa syntyä jonkun traumaattisen kokemuksen seurauksena, joka järkyttää mieltämme ja synnyttää pelon. Itse koen, että pahimmat pelkoni liittyvät niihin tilanteisiin, joissa minuun sattuu emotionaalisesti. Hämähäkkipelot ja muut turhuuden tuntuvat oikeasti aika pieneltä siinä kohtaa, kun on kyse tunnepuolen peloista – tai näin ainakin omassa elämässäni.

Vaikka pelot ovat normaaleja, niiden ei kuitenkaan kuulu hallita elämäämme. Siinä kohtaa, kun huomaamme tuollaista tapahtuvan, on asiaan oikeasti syytä kiinnittää huomiota. Itse olen esimerkiksi huomannut, että petetyksi tulemisen ja särkymisen pelko on saanut minussa aikaan sen, etten päästä uusia ihmisiä kovin helposti lähelleni. Tuo pelko on sellainen juttu, jota ei poisteta hetkessä mutta se, että sen tiedostan elämässäni ja sitä pyrin työstämään, on jo iso askel. Samalla tapaa oli sinulle se suurin pelko mikä tahansa, se tulisi kohdata. Pelon tiedostaminen ja huomioiminen on tärkeää. On kuitenkin oikeasti aika iso juttu ymmärtää, että pelko on vaan pelko eikä se ole osa minua. Esimerkiksi särkymisen pelko ei ole minussa itsessäni, vaan minä kykenen sitä halutessani kontrolloimaan. Minulla on valta itseeni ja mieleeni eikä pelko ole se, joka minua hallitsee.

Toisaalta joskus pelko myös jollain oudolla tavalla suojelee meitä. Kun kuljemme vaikka pimeällä tiellä yksinään, saatamme pelätä. Tilanteessa pelko pitää meidät kuitenkin valppaana ja olemme tietoisia ympäristöstämme. Myös emotionaalisen särkymisen pelot voivat joltain kannalta ajateltuna olla jopa hyödyllisiä. Kun emme luota sokeasti jokaiseen ihmiseen, tulemme myös aivan varmasti monessa tilanteessa suojelluiksi. Se tärkein pointti kaikkien pelkojen suhteen on kuitenkin se, että todellisuudessa meidän ei tarvitse pelätä mitään. Pelot ovat mielikuvituksemme tuotetta ja ne eivät ole todellisia.

Loppuun haluan jakaa teille vielä niitä omia pelkojani, joita ajoittain tunnen.

Näitä asioita minä siis pelkään:

Sydänsuruja, ahdistusta ja henkistä särkymistä – Pelkään sitä tunnetilaa, joka tulee pintaan, kun järkyttyy emotionaalisesti. Näihin pelkoihin on monia syitä, joita tulen varmasti jatkossakin blogissani käsittelemään.

Hämähäkkejä, ampiaisia, käärmeitä ja petoeläimiä – Nämä pelot ovat mielestäni todella turhia pelkoja mutta veikkaan, että suurin osa ihmisistä pelkää edes jotain kyseisistä otuksista. Näiden eläinten pelkääminen johtuu varmasti aika pitkälti siitä, että ne ovat vaarallisia, myrkyllisiä, pistävät tai ovat ihan vaan ällöttäviä. Pelko varmasti pohjautuu aika pitkälti siihen opetettuun tietoon, jota olemme saaneet esimerkiksi koulussa.

Korkeita paikkoja sekä valtamerta – Korkeiden paikkojen pelko on tullut minulle iän myötä – en oikein osaa sanoa mistä, mutta on vaan tullut. Valtameren pelko liittyy siihen, että meinasin kerran hukkua surffatessani Lombokilla. Tuosta on jäänyt traumat, jonka vuoksi pelkään edelleen merta. Näitä pelkoja en mielelläni haluaisi edes kokeilla voittaa, sillä ne ovat jotenkin kovin todellisia.

Raiskaajia, pimeitä katuja sekä terroria – Näihin pelkoihin syyllinen on tämä maailman tilanne ja aika. On tapahtunut yhä useammin iskuja, paljon raiskauksia ja muita kauheuksia. Kun lukee uutisia ei voi olla imemättä itseensä edes pienen siemenen pelkoa. Itse olen ainakin nykyään joka paikassa varovaisempi ja kiinnitän enemmän huomiota ympäristööni. Toisaalta tämä pelko aiheuttaa myös epäluuloisuutta, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu.

Kuoleman hetkeä ja tapaturmaista loukkaantumista – Itse kuolema tai sen jälkeinen ei minua pelota mutta se hetki, kun tajuat kuolevasi jollain tapaa pelottaa. Lähinnä oikeastaan se, miltä kuoleminen tuntuu, koska se on niin lopullista. Välillä kyllä pelkään, että enhän kuole vielä, sillä haluaisin elää pitkän elämän. Pelkään myös tapaturmia ja sitä, että esimerkiksi halvaantuisin tai menettäisin näkökykyni.

KonfliktejaPelkään konfliktitilanteita aika paljonkin. Riidat, huutaminen, fyysinen satuttaminen ja se, että ollaan toisille ilkeitä, on mielestäni vastenmielistä. Ylipäänsä sellainen epämiellyttävä ja ahdistava ilmapiiri on jotain sellaista, jonka vallitessa koen pelkoa.

Mitä te pelkäätte? Tai miten ylipäänsä koette pelot?

Kuvat: Taru / Edit: minä