Paljastuksia minusta x 9

Näen paljon unia, olen aina nähnyt. Usein herään keskellä yötä siihen, että herään ikään kuin sen unen keskeltä ja olen melkein valmis kirjoittamaan sen paperille ylös. Unissani toistuu usein samoja kaavoja ja uskon, että niissä on omalla tavallaan yhtäläisyyttä siihen omaan elämäntilanteeseen. Esimerkiksi terapian aloituksen jälkeen olen nähnyt enemmän painajaisia ja unia, joissa olen vaarallisissa tilanteissa tai saatan käydä jopa lähellä kuolemaa. Unet kiinnostavat minua aiheena paljon, joten jos tiedät jotain uniin liittyvää selittävää kirjallisuutta niin saa vinkata!

Olen tehnyt monet asiat ehkä useita ikäisiäni myöhemmin. Pitkälti tähän on vaikuttanut seurakunnan keskellä kasvaminen, jonka vuoksi mm. päihdekokeilut astuivat kuvioihin vasta täysikäisenä. Myös seksin harrastamisen aloitin vasta parikymppisenä, koska seksuaalisuushan kuuluu seurakuntapiireissä vasta avioliittoon eikä sitä pidetä sen ulkopuolella sallittuna. Olen usein miettinyt, millainen vaikutus näillä asioilla on ollut nykyisyyteen ja näenkin asioissa kaksi puolta – niin hyvää kuin huonoakin.

En ole koskaan käsitellyt tunteitani ruoan kautta. Tiedättekö kun osa ihmisistä on sellaisia, että syö niin iloon kuin suruunkin – tai ylipäänsä käsitellee tunteitaan ruoan avulla. Itselleni ruoka ei ole koskaan ollut sellainen kanava mutta sen sijaan esimerkiksi liikkuminen on ollut. Saatan purkaa pahaa oloa juoksupolulle tai puolestaan lievittää stressiä liikunnalla. Ruoka on minulle nautinto mutta välillä myös sellainen vähän jopa ”pakollinen” asia joka nyt vaan tulee hoitaa jotta kroppa pysyy liikkeessä. En elä syödäkseni vaan syön elääkseni.

Minulla ei ole oikein koskaan ollut kunnollisia lempinimiä. Jutasta ei ilmeisesti ole helppo vääntää mitään lyhyttä variaatiota koska nimeni on jo itsessään niin lyhyt ja ytimekäs. Myöskään sukunimeni ei ole mitenkään naseva eikä minua koskaan ole kutsuttu Hirsimäeksi. Muistan kuinka nuorempana oikein toivomalla toivoin että minulla olisi joku hyvä lempinimi mutta kun ei niin ei.

Kuuntelen nykyään podcasteja oikeastaan aina kun laitan ruokaa tai siivoan. Jostain syystä se että tekee samalla jotain ”järkevää” kun hoitaa noita pakollisia velvollisuuksia tuntuu paremmalta kuin ettei niin tekisi. Aikaisemmin kuuntelin paljon äänikirjoja mutta podcastien suosion kasvettua ne ovat vieneet aika paljon äänikirjojen paikkaa…

Käytän todella paljon aikaa ajatteluun ja haaveiluun. Olin tällainen jo pienenä ja muistan kuinka vanhempani siitä usein huomauttelivatkin. Olenkin aika huono aikataulujen kanssa jo ihan senkin vuoksi, että tämä ajatteleminen tekee sen että usein moniin arkisiinkin asioihin menee enemmän aikaa kuin niihin kuuluisi mennä. Tämäkin on piirre, joka on ihan luonteessani ja vaikka se paikoitellen myös ärsyttää itseäni, olen opetellut sen hyväksymään.

Rakastan matkustamista ja olen aina ihmetellyt jos ihmisiä ei kiinnosta nähdä maailmaa. Tai mielestäni matkustaminen sivistää ja antaa niin paljon elämyksiä, joita ei voi muuta kautta saada. En usko että voisin seurustella ihmisen kanssa joka ei halua nähdä maailmaa, vaan on mieluummin jatkuvasti siinä tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Toki matkustamisen ekologisuus nykyään mietityttää mutta siitä huolimatta en voisi kuvitellakaan etten kävisi vaikka vuoteen yhtään missään.

Vaikka puhun periaatteessa ruotsia koska olen sitä koulussakin opiskellut, on minulla todella korkea kynnys sanoa mitään ruotsiksi. En edes muista koska olen viimeksi kyseistä kieltä joutunut arkielämässä käyttämään ja olenkin sen suhteen todella arka. Asiakaspalvelutyössäkin mieluiten käänsin keskustelun englantiin jos mahdollista. Omalla tavallaan tämä arkuus ehkä hieman harmittaakin mutta jotta ruotsia rohkenisin enemmän käyttämään, tarvitsisin varmaan jonkinlaisen kertauskurssin…

Olen tunteiden suhteen äärilaidoissa liikkuva, eli joko innostun jostain tosi paljon tai sitten en ollenkaan. Myös ilo ja suru menee tuollaisissa aalloissa ja jos esimerkiksi suutun, niin suutun todella vahvasti mutta lepyn myös nopeasti. Kanssani ei pärjääkään ihminen joka jää vellomaan riitojen jälkeen aiheeseen tuntitolkulla vaan pitää osata mennä nopeasti eteenpäin. Koen harvoin neutraalisti vaan oikeastaan aina vahvasti. Tämä voi olla elämässä niin voimavara kuin heikkouskin.

Löytyikö joukosta yhtäläisyyksiä?

Maanantain paljastukset

*Sisältää mainoslinkkejä

Hiukseni ovat oikeasti perinteiseen suomalaiseen tapaan maantienruskeat. Eli ei minulla ei ole tummanruskeaa/mustaa tukkaa luonnostaan kuten moni luulee. Mutta periaatteessa voisi kyllä olla, sillä edesmenneellä isoisälläni oli pikimusta tukka, jonka geelit kuitenkin jäivät värin osalta saamatta – harmi sinällään. Moni ei myöskään osaa kuvitella minua vaaleaksi (kuten en muuten itsekään) mutta minulla on ollut muutamaan otteeseenkin aika vaaleaksikin raidoitettu tukka, viimeksi parinkymmenen paremmalla puolen. Tuo ei kuitenkaan ollut yhtään minua, enkä viihtynyt värin kanssa koska olen vaan niin henkeen ja vereen tummahiuksisen identiteetin omaava.

Pidän nykyään paljon suomalaisesta musiikista ja jopa ehkä vähän noloistakin biiseistä. Näistä biiseistä hyviä esimerkkejä ovat Banaania pakoputkeen, Esson baariin, Tää on se maa, Mäen Anna, Manteli sekä iso osa Nygårdin tuotannosta… Ovathan nuo sinällään vähän noloja ja sanat mitä sattuu mutta silti niin hyviä!

Hiukseni ovat jatkuvasti takuilla eikä siis ihan millään pienen pienillä sellaisilla. En tajua mistä noita takkuja syntyy mutta niitä löytyy milloin takaraivolta ja milloin jopa edessä olevista sivuhiuksista. Nuo ovat tajuttoman ärsyttäviä ja välillä ihan leikkaamalla leikkaan niitä pois.

Jostain syystä minua ällöttää jos mies istuu toinen jalka toisen päällä tai käyttää lyhyitä ohuet ja paljaat nilkat paljastavia housuja. Tiedän että tämä on seksismiä ja jokaisella on oikeus istua ja pukeutua kuten haluaa mutta huumorimielessä sanon aina ystävilleni etten voi tosiaan sietää noita juttuja. Pahin on tuo istuma-asento, joka on vaan mielestäni niin turn off! Ei sillä että ihastelisin mitään erityisen maskuliinisia köriläitä mutta näin minusta…

Olen huono huolehtimaan tavaroistani eli onkin hyvin tyypillistä, että etenkin kesäisin nahkarotsini on milloin missäkin tai aurinkolaseja katoaa. Tässä tulee ehkä ilmi se etten pidä materiaa kovin suuressa arvossa eikä tuollaiset jutut merkkaa, vaikka onhan se ärsyttävää kysellä kadonneiden tavaroiden perään…

Olen aktiivinen puolustamaan läheisiäni. Jos joku kohtelee heitä kaltoin voit olla varma, että olen sanomassa tälle kaltoinkohtelialle suorat sanat. Etenkin pikkusiskoani tulen aina puolustamaan enkä koskaan kääntäisi hänelle selkääni. Arvostan myös muissa ihmisissä sitä, että pidetään läheisten puolia eikä käyttäydytä hällä väliä asenteella. Myös miehessä tulee olla tuo piirre tai minä en ala! Olen kai vähän sellainen perhe- ja ystävät ensin ihminen.

En ymmärrä miksi kaikilta ihmisiltä ei löydy mobile payta mutta sen sijaan tunnuslukusovellusta en osaa käyttää. Joissain jutuissa olen siis mitä ilmeisemmin edelläkävijä mutta joissain asioissa sellainen, etten jaksa edes kunnolla perehtyä tai selvitellä.

En tykkää jakaa asioita eli samat karkkipussit, vaatteet tai yhteiset ruoka-annokset ovat ehdoton ei. Mielestäni on niin typerää kerätä vaikka yhdessä Makuunin karkkipussi kun molemmat voivat kerätä omansa? Sitten se toinen syö juuri sen karkin mitä olet kerännyt pussiin vaan yhden. Ylipäänsä sellainen ruoka-annosten puoliksi jakaminen jotenkin ällöttää. Ja vaatteitani en todellakaan tykkää lainailla vaikka ne eivät mitään luksustavaraa olekaan.

Olin lapsena todella usein karkkilakossa. Isäni motivoi minua tähän pienillä rahapalkkioilla ja pisin aika jonka olen lakkoillut, on vuosi. Muitakin vastaavia juttuja meillä harrastettiin ja sain esimerkiksi urheilukalenterin toteuttamisesta rahaa. Treenasin tuolloin siis kilpaa ja suoritin tuota ns. treeniohjelmaa josta sain sitten vielä palkkaakin. Raha on siis motivoinut ja paljon olen aikuisenakin töitä tehnyt raha motivoiden. Nykyään ajattelen kuitenkin niin että raha on hyvä lisä mutta se ei todellakaan riitä motivoimaan – motivaatio tulee työn ja tekemisen mielekkyydestä.

Vanheneminen pelottaa minua jossain määrin. Lähinnä siis fyysisen suorituskyvyn rappeutuminen ja rypyt. Myös se ehdinkö tekemään kaiken haluamani mietityttää. Tiedän ettei tässä kohtaa ole vielä mitään hätää mutta toisaalta niin ajattelin parikymppisenäkin, että kolmeenkymmeneen on vielä aikaa – elämä juoksee kuitenkin vauhdilla. Henkinen kypsyminen on toki mahtavaa enkä missään nimessä haluaisi siinä mielessä palata taaksepäin mutta kyllä ikääntymiseen jonkinlaista pientä jännitystä tosiaan liittyy…

Ehkä ällöttävintä on pahanhajuinen hengitys! Ja oikein ekstra ällötys tulee siitä jos jonkun henki haisee raudalta. Muistan joskus lukeneeni, että ketoosi aiheuttaa tuota raudan hajua ja aina tällaisia ihmisiä kohdatessani en voi olla miettimättä onko hän karppaaja? Toki syitä voi olla varmasti muitakin kuten huono hammashuolto mutta hyi, olen kyllä erityisen herkkä pahoille hajuille.

Aina hotellissa majoittuessani siivoilen kovasti hotellihuonetta ja tykkään pitää sen siistinä. Kotini sen sijaan saattaa useinkin olla kuin ydinpommin jäljiltä mutta hotellissa olen tarkka. Ei käy järkeen eihän?

Haaveilen Intiaan matkustamisesta. Ja tosiaan tiedän, että sille reissulle on hieman hankalampaa saada innokas matkaseuralainen mutta se on sellainen yksi haaveeni. Itseäni kiehtoo muutenkin matkustamisessa se karumpikin puoli turisteille rakennettujen idyllisten paikkojen sijaan. Vaikka toisaalta kun olen niin herkkä niin en tiedä kestäisinkö nähdä sellaista järjetöntä köyhyyttä ja ihmisten huonovointisuutta.

Kengät *Vans (*saatu) / Farkut MicMac (second hand) / Toppi Berschka / Rotsi second hand / Aurinkolasit Ray-Ban

Minun on usein hankala hahmottaa omaa kokoani. Vaikka olen siis ikuisuuden mahtunut kutakuinkin saman kokoisiin vaatteisiin, silti liian usein arvioin itseni suuremmaksi kuin olen – lähinnä siis valitsen sen isomman koon, joka sitten roikkuukin päällä ja jota joutuu pienentelemään. Usein kohdallani on myös se ongelma, että XS koko on liian lyhyt mutta S taas liian iso muuten. Tavallisesti kuitenkin päädyn aina siihen isompaan ja vähän roikkuvaan kuin liian pieneen.

Piirre jota en voi ihmisissä sietää on se ettei osata päättää. Mielestäni tuo on niin raivostuttavaa enkä siedä yhtään sellaista jahkailua. Syteen tai saveen niin joskus on vaan parempi päättää nopealla tempolla kuin vatvoa asioita viikkotolkulla. Nopeissakin päätöksissä voi olla järki mukana vaikka et nyt miettisi asiaa joka ikiseltä kantilta ja soutaisi sekä huopaisi.

Oliko joukossa tuttuja juttuja? Tai paljastuksia joihin voitte samaistua?