Meillä on vain tämä hetki

Länsimaissa yleinen elämäntyyli on omata suunnitelmia ja tavoitteita tulevaisuuden suhteen. Elämää halutaan hallita, sillä se tuntuu turvalliselta. Itsekin myönnän, että täydellisen kontrollin menettäminen tuntuisi pelottavalta, sillä sitä on tottunut koko elämänsä elämään niin, että aina on jotain meneillään ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Ihminen, jolla ei ole mitään suunnitelmia on täällä meidän leveyksillä suorastaan kummajainen. On enemmän kuin luontevaa suunnitella tulevia lomamatkoja, joulua ja jopa sitä ensi kesääkin. Kaiken tuon suunnitelma viidakon alle jää kuitenkin liian usein se kaikista tärkein, nimittäin hetkessä oleminen ja eläminen.

Huomasin Santorinin lomalla jotain erityistä. Olen sanonut tästä useammalle ystävällenikin, sillä koin siellä tosiaan aika erikoisen vapautumisen tunteen. Tuntui kuin olisin astunut ulos boksista, jossa täällä Helsingissä koen osittain olevani. Jotenkin elin viikon ajan niin sataprosenttisesti siinä hetkessä jossa olin. Käytin todella vähän sosiaalista mediaa ja kameraakaan en kantanut jatkuvasti laukussa. Kikattelimme hotellin uima-altaalla kuin teinitytöt ja eräs suomalainen pariskunta totesikin meille, ettei uskoisi meitä koskaan yli 30-vuotiaiksi. Siellä katosi oma ikä, status, ammattinimike ja se, mitä nyt ehkä kuuluisi olla tai miten käyttäytyä. Elin niin täysillä hetkessä, etten miettinyt tulevaa tai ylipäänsä omaa elämääni tai niitä vaikeuksia, joiden kanssa olen jo pidempään paininut. Irtaannuin täysin kaikesta minua sitovasta ja koin ihanaa lapsenomaista huolettomuutta sekä vapautumista.

Matkan jälkeen ymmärsin etten voi olla Suomessa niin vapautunut kuin haluaisin olla, enkä ehkä elä niin hetkessä kuin haluaisin elää. Mietin paljon ja esimerkiksi käytöstäni ohjaa aina tietynlainen kontrolli. Hallitsen elämääni mentaalisella tasolla ja pidän jatkuvasti lankoja käsissäni jotta kontrolli ei vaan karkaisi. Tuo on tavallaan juttu, joka estää meitä elämästä hetkessä ja vie kauemmas onnellisuuden kokemisesta. Totuushan on kuitenkin se, että tämä hetki on tässä näin ja juuri nyt. Voimme aina suunnitella huomista mutta loppupeleissä se, kuinka se menee, on meille vielä tänään arvoitus. Se mihin voimme kuitenkin vaikuttaa on tämä hetki – miten nyt elämme, mihin mahdollisuuksiin tartumme ja kuinka spontaanisti heittäydymme asioihin.

Havahduin matkan jälkeen myös siihen, kuinka fiilistelen asioita nykyään vähemmän. Hyvältä maistuva aamukahvi, kaunis kimppu kukkia tai energinen olo treenin jälkeen jää jotenkin vaan kaiken muun ajattelun ja tekemisen varjoon. En keskity tähän hetkeen ja aistien käyttämiseen sekä niiden avulla tuntemiseen, vaan olen jossain muualla enkä läsnä. Onneksi välillä elämä ravistelee huomaamaan, että nyt on aika jälleen pysähtyä miettimään, mikä on tärkeintä – omalla kohdallani tuo käänteen tekevä asia oli matkamme. Sen jälkeen olen tuntenut, että hei – kukaan tai mikään ei voi estää minua toimimasta missä tahansa maailmaa vapautuneesti. Reissun jälkeen olenkin ollut huomattavasti keveämmällä fiiliksellä enkä ajatellut niin paljon sitä, mitä teen tai miten toimin. Voin ihastua ihmiseen johon minun ei oleteta ihastuvan, hullutella ja toimia intohimoisesti. Se boksi jossa olen liian pitkään ollut, siitä haluan nyt luopua.

Usein nimenomaan menneisyys tai tulevaisuus estää meitä keskittymästä nykyhetkeen. Kannamme liikaa mukanamme menneisyyden mörköjä ja tulevaisuutta puolestaan murehdimme. Jos mietitään, että ajatusmaailmamme täyttää nimenomaan joko mennyt tai tuleva, niin milloin ehdimme nauttia hetkestä? Vastaus on oikeasti ettemme koskaan. Jos emme ole läsnä, emme yksinkertaisesti elä tässä näin sitä, mitä tapahtuu ja asioita vaan menee ohitsemme. En tietenkään sano etteikö menneisyytensä möröt kannata selvittää ja suunnitelmia saa olla tulevaisuuteenkin mutta se hetki ja hetkessä oleminen, hitsiläinen, kun vaan muistaisimme sen useammin!

 

Ajatus tähän sunnuntaihin onkin, että nautitaan hetkestä. Pyritään siihen, ettei eletä menneessä eikä tulevassa vaan laitetaan kaikki fokus hetkeen, jossa juuri nyt olemme. Jokainen minuutti on ainutlaatuinen ja nauttimisen arvoinen, ei anneta niiden juosta ohitsemme! Rakastetaan, iloitaan, nautitaan, ollaan, hengitetään, maistetaan, tunnetaan ja kuunnellaan.

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa!

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kriisit osana elämää

Olen ollut levoton jo pidempään. Tuo levottomuus on jotain sellaista rauhattomuutta ja epävarmuutta, joka pyörii takaraivossa lähestulkoon päivittäin. Ajatukseni liittyvät lähinnä tulevaisuuteen, elämäntilanteeseeni ja ylipäänsä elämään. Jotenkin on myös tuntunut, että asiat joista sain ennen paljon irti, eivät ole enää hetkiin antaneet oikein mitään.

Olen usein miettinyt, miltä tuntuu, kun mikään ei tunnu enää miltään ja viime aikoina olen jopa säikähtänyt sitä, kuinka negatiivinen ja passiivinen oma ajatusmaailmani on ollut. Koko ajan on jotenkin tunne, että omasta elämästä puuttuu jotain, mutta en varmaksi osaa nimetä yhtä tiettyä asiaa. En tiedä haluanko olla paikallaan vai mennä. Tekisi mieli karata ulkomaille mutta toisaalta taas en ole varma. Päässäni pyörii jatkuvasti kysymyksiä liittyen tulevaisuuteen ja siihen, mihin suuntaan haluan sitä viedä. Olo on vähän kuin olisin parikymppinen ja miettisin, mihin haen opiskelemaan. Ainut ero siihen on se, että nykyään välillä pelkään ajan loppumista ja vuosien juoksua – ehdinkö tehdä, nähdä ja kokea kaiken? Olen oikeasti jo kolmekymppinen ja vaikka tiedän olevani nuori, silti pyöreiden täyttäminen on tuonut mukanaan paineita ja jopa ahdistusta.

Voisin sanoa, että elämäni on nyt jonkinlaisessa kriisissä – on varmaan jo pidempään ollut. Nyt sitä on vaan alkanut konkreettisesti huomaamaan tuon kriisin aikaan saamia vaikutuksia ja nimenomaan sen seurauksena mielialat ovat olleet aika matalalla ja innostuminen kortilla. Toisaalta mietin Turun tapahtumien jälkeen kuinka naurettavaa on tuntea tyytymättömyyttä, kun joiltain ihmisiltä riistetään elämä heidän tahtomattaan. Laajemmasta perspektiivistä mietittynä omat ajatukseni ovatkin nyt epäreiluja ja itsekkäitä. Toisaalta taas tiedän, että minulla on oikeus tunteisiini ja tämäkin vaihe on läpikäytävä. On aivan luonnollista, että ihmisen elämään kuuluvat erilaiset vaiheet. Kenenkään elämä ei ole jatkuvasti täydellistä ja myös kriisit ovat osa tätä kokonaisuutta. Jos emme koskaan käy pohjalla tai ole mielenmaisemissamme synkissä vesissä, emme ehkä osaa arvostaa samalla tavalla elämän hyviä asioita ja puolestaan niitä hetkiä, joina tunnemme iloa ja onnistumisia.

Vaikka nyt tuntuu hankalalle ajatella kovin innostuneesti ja olo on samaan aikaan sekä hämmentynyt, että tyhjä, tiedän tälläkin kriisivaiheella olevan tarkoituksensa. Jokainen elämän kriisi nimittäin pakottaa meidät kasvamaan ja kehittymään sekä vahvistaa identiteettiämme. Kun etsimme itseämme, löydämme aivan varmasti enemmän kuin jos emme sitä tekisi. Ehkä itselleni tärkein asia tällä hetkellä on, että pyrin ajattelemaan elämänlaadun lähtevän sisäisistä tekijöistä. Hoen tuota itselleni kuin mantraa, sillä aivan liikaa olen viime aikoina keskittynyt ulkoisiin puitteisiin. Olen kehitellyt tietyistä asioista itselleni ikään kuin sellaisia onnellisuuden määreitä, että ”sitten kun…” niin voin olla taas onnellinen.

Totuushan on kuitenkin se, että yksikään ihmissuhde tai ulkoinen tekijä ei tee meistä syvästi onnellisia jos olemme sisimmässämme tyytymättömiä. Hyvä työ, ystävät, kumppani, matkustaminen, harrastukset jne. edesauttavat kyllä onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteen synnyssä, mutta todellisuudessa sisin on se, mistä se syvin hyvinvointimme lähtee. Jos meillä on huono olla itsemme kanssa, mikään ulkoinen seikka ei tee meistä onnellisia. Tärkeintä onkin pitää huolta omasta henkisestä hyvinvoinnista ja panostaa siihen. Itsehän olen oikeastaan koko kesän vaan mennyt paikasta toiseen, jonka avulla ajatukseni ovat pysyneet turvallisen etäällä. Vaikka takaraivossa on kalvanut jatkuvasti jokin tyhjyys ja levottomuus, on noiden fiilisten pakeneminen ollut helppoa nimenomaan tänä ajanjaksona, kun jatkuvasti on ollut kaikkea kivaa menoa. Nyt, kun kesä on lopussa ja syksy kolkuttelee ovella, on ollut pakko pysähtyä. Pysähtyminen on puolestaan tuonut sen ahdistuksen – mitäs nyt sitten?

Kengät Vans / Farkut Monki / Toppi Zara / Vyö Minimum / Kaulakoru Pernille & Corydon / Kello Cluse / Laukku Rebecca Minkoff

Oman identiteetin rakentuminen jatkuu läpi elämän. On aika luonnollista aika ajoin pohtia minuutta ja elämänsä suuntaa. Välillä on ajanjaksoja ettei sitä juurikaan tee, kunnes eteen tulee jälleen käännekohta ja mieli alkaa vaellella. Otan tämän kuitenkin kasvun paikkana. Vaikka kriisi sanana särähtää korvaan todella pahana ja vaikeana asiana (ja siltä se muuten tuntuukin), tiedän sen olevan loppupeleissä ainoastaan positiivinen juttu.

Toisaalta on myöskin ihanaa ajatella, että koko maailma on avoinna ja minulla on nyt mahdollisuus todella miettiä elämääni sekä sen suuntaa. Minun ei ole pakko asettua ja elää kuten kolmekymppisen oletetaan elävän, vaan voin tehdä elämästäni juuri sellaista kuin haluan. Etenkin edellisellä lauseella koitan motivoida itseäni ja veikkaan, että vielä se ilo ja energia sieltä jostain vielä esiin kaivautuukin.

Onko täällä muita, joiden elämä on kriisissä? Miten olette kriiseistä selvinneet?

Kuvat: Iines / Edit: minä