Herkkyys voimavaraksi
Miettiessäni vastauksia viikonlopun ”Kolme hyvää -postaukseen”, listasin herkkyyden yhdeksi parhaista asioista minussa. Enpä olisi aikoinaan uskonut, että näin tulen joskus tekemään, sillä pitkään piilottelin herkkyyttäni kovan kuoren takana, sillä en tykännyt herkkyydestäni, saatikka halunnut olla se porukan herkkis. Muistan aina erään miehenkin sanat 19-vuotiaalle Jutalle, kun hän totesi minut liian kovikseksi makuunsa. Olin tosiaan parikymppisenä aika ”kova muija” ja jossain määrin sitä välillä edelleen. Kova kuori on kuitenkin usein sellainen, jonka taakse herkkyys on helppo piilottaa. Uskon, että useammalla herkällä on jokin suojamuuri, jonka taakse herkkyyden on tottunut piilottamaan, sillä herkkyys ei ole yleisesti arvostettu piirre. Aina tämä kuori ei ole kovuus, vaan se voi olla esimerkiksi äärimmäisyyksiin viety huumori tai ns. höntin rooli, jossa asettaa itsensä tahallaan naurunalaiseksi, sillä huumorin taakse on helppo piiloutua. Itse teen myös tätä jossain määrin ja välillä, kun minuun sattuu, vedän homman täysin lekkeriksi.
Olen monesti miettinyt, miksi herkkyys ei ole yleisesti arvostettu ominaisuus? Johtuuko se siitä, että herkät mielletään heikoiksi ja pärjäämättömiksi, vai eivätkö ihmiset vaan kestä herkkiä, jotka näyttävät tunteensa helpommin kuin muut? Tietenkin tähän vaikuttaa kasvatus ja kulttuuri, joka ainakin omalla sukupolvellani on sellainen, jossa itkeminen (ja syvempien tunteiden näyttäminen) on mielletty huonoksi asiaksi. Luulen herkkiä kohtaan olevan paljon ennakkoluuloja ja ennen kaikkea pelkoa. Herkkä, intutiivinen ihminen saatetaan kokea ahdistavana, sillä hän näyttää tunteita liian avoimesti ja täten järkyttää normeja. Myöskään empaattisuus ei ole kaikissa piireissä ehkä se ihailtavin ominaisuus, joka on usein yksi herkkien piirre. Jotenkin toivoisin tämän asian menevät tulevaisuudessa enemmän siihen suuntaan, ettei herkkyys olisi niin aliarvostettua, tai ettei lasten tarvitse opetella sitä piilottamaan, kuten ainakin itse olen kokenut tarpeelliseksi tehdä. Herkkyyden ei tarvitse olla heikkouden merkki, vaan päinvastoin.
Kuten mainittu, pidän nykyään herkkyyttä voimavarana, jota ilman en olisi minä. Herkkänä olen intuitiivinen, syvällinen, luova, aistiva ja empaattinen. Kun joskus piilotin tuon kaiken, nykyään pyrin tuomaan aitoa minuutta avoimemmin esiin. Tietenkin edelleen välillä havahdun siihen, kun vedän suojamuurit ylle, mutta nykyään ne myös murenevat huomattavasti nopeammin. Saatan olla esimerkiksi todella vihainen, jos toinen on kohdellut minua rumasti, mutta heltyä nopeasti ja vihaisuus muuttuukin empatiaksi ja mietin syvemmin, miksi toinen toimi näin? Kun nuorempana kova kuori pysyi yllä paremmin, nykyään en enää siihen pysty, mikä on vain hyvä asia. Totuus on kuitenkin se, että aina, jos jotain tukahdutetaan, ovat seuraukset negatiiviset. Tukahdutetut tunteet ovat niitä, jotka kerrostuvat ja jäävät meihin elämään. En halua tehdä tuollaista hallaa itselleni, vaan pyrkiä olemaan mahdollisimman aidosti oma itseni.
Toisaalta, kolikolla on aina kääntöpuoli. Olen nimittäin paljon myös herkkyydestäni kärsinyt, sillä otan monet asiat liian raskaasti ja herkkyys vie paljon voimia. Erityisesti ihmissuhteisiin liittyvät kuviot ovat minulle rankkoja ja niiden kohdalla olen monesti miettinyt, miksi en osaa vaan pelata tätä peliä tai olla huoleton, kuten monet muut ainakin näennäisesti ovat. En osaa katsella ja tapailla monia samaan aikaan, vaan jos yritän, hajoaa pakka jo heti alkumetreillä. Itken herkästi ja joskus se suoraan sanottuna v*tuttaa, kun kyyneleet alkavat valumaan nähdessäni yksinäisen vanhuksen tai kuunnellessa musiikkia. Koen tunteet vahvasti, mietin välillä vähän liikaa ja aistit ovat jatkuvasti herkillä.
Aikoinaan puhuttiin paljon erityisherkkyydestä, jota omalla kohdalla mietin, mutta toisaalta en koe tarpeelliseksi määritellä itseäni johonkin lokeroon. Tietenkin oman herkkyyden tiedostaminen on auttanut ymmärtämään sitä, miksi tietyt asiat kokee niin raskaasti, eikä asioista pääse yli samalla tapaa kuin moni muu. Tämä on ollut myös pakko hyväksyä osaksi itseä ja lukuisat kerrat olen todennut, etten voi olla mitään sellaista, mitä haluaisin ehkä olla. Eli käytännössä minun ei kannata pyrkiä mihinkään sellaiseen, joka ei ole minua. Ymmärrän, että voi olla monelle vähemmän herkälle vaikea ymmärtää, miten jostain ihmissuhteesta toipuminen voi ottaa aikaa, tai miksi asioita ei aina vaan sivuuta. Nämä ovat kuitenkin näitä herkkyyseroja ihmisten välillä. Osa on yli asioista saman tien, kun osa taas vaatii aikaa prosessointiin ja tunteiden läpikäyntiin.
Vaikka monesti olen miettinyt, ettei nykymaailma ole herkkien ihmisten paikka, uskon herkkien tuovan kylmään kokonaisuuteen jotain sellaista, jota tarvitaan. Itse uskon aina kuitenkin lopulta siihen, miten hyvyys voittaa ja pehmeydellä saadaan enemmän hyvää aikaan kuin kovuudella. Jokaisella meistä on omat vahvuudet ja heikkoudet, jotka itse määrittelemme jompaankumpaan kategoriaan. Samalla tapaa kuin äkkipikaisuus ja tulisuus, voi herkkyys olla hyvä piirre huonon sijaan. Riippuu täysin, mistä näkökulmasta asiaa katsoo ja miten me itse opimme arvostamaan omia piirteitä. Monessa asiassa on kaksi puolta ja niin on myös luonteenpiirteissä. Jotenkin toivoisin, että tulevaisuudessa herkkyys nousisi enemmän sinne positiivisten ominaisuuksien joukkoon ja sitä opittaisiin yleisesti arvostamaan enemmän. Näin tapahtuu, kunhan me herkät arvostamme itseä ja tuomme herkkyyttä julki voimavarana. ❤️
Onko täällä muita herkkiä? Miten koette herkkyyden, onko se vahvuus vai heikkous elämässänne?
Meitå jokaista yksilöä tarvitaan, jokainen jättää jälkensä tähän mailmaan . Minä näen herkkyyden pääosin hyvänä , se voi olla vahvuuskin, ilmeten kullakin yksilöllisellä tavallaan.
Tunteiden tukahduttaminen pahimpia ojasta allikkoon yrityksiä. Asiat ja tunteet pitää käsitellä ei tukahduttaa.
Kyllä, juuri näin. Ja samalla tapaa pyrin itsekin herkkyyden näkemään ja näenkin nykyään pääosin.😊
Saanko sanoa, että temperamentti ei ole ”vain” vahvuutta ja vahva persoona, kaikilla meillä on oma erilainen temperamentti. Ujon ja hiljaisen ihmisen temperamentti on vaan erilainen kuin sen vahvan ja äänekkään (tän viestin saa halutessaan poistaa, mutta joskus pistää silmään, että temperamenttia käytetään kuvaamaan vain yhdenlaista ihmistä!)
Mietin myös temperamentin, persoonallisuuden ja yksilöllisten luonteenpiirteiden muodostamaa kokonaisuutta. Temperamentti on biologinen perusta (ns. perusviritys tai lähtökohta), joka voi suunnata lapsen ja hänen kasvuympäristön välistä vuorovaikutusta.
Luonteenpiirteet, taipumukset ja keskeisimmät mielen mallit ovat vaikeasti eroteltavilla tavoilla kytköksissä toisiinsa. Ihminen myös oppii valitsemaan erilaisia rooleja niiden kontekstien ja ryhmien mukaan, jotka keskeisesti hänen elämäntilannettaan raamittavat. Kehitystehtävät, elämänkaaren ja elämäntilanteen asettamat haasteet, sekä yksilöstä itsestä lähtevä tietoinen suuntaaminen erilaisiin ympäristöihin ja suhteisiin heijastuvat ja vaikuttavat myös persoonallisuuden ilmentymiseen.
Erityisherkkyys on ilmeisen epäspesifi kokoelma taipumuksia ja reaktiotapoja, joiden yhteen nivominen on sosiaalinen konstruktio- on päätetty sopimuksenvaraisesti järjestää tiettyjä asioita tämän käsitteen alle.
Arkielämän kokemusten varassa pohdin (ei siis tieteellisten/ objektiivisten), että herkästi reagoiva ihminen voi saada ympärillä olevia ihmisiä varuilleen. Jos yksilöiden väliset rajat ovat jäsentymättömät, vähemmän herkkä voi kokea joutuvansa herkän ystävänsä tunnesäätelijäksi. Sehän on oikein suotavaa, jos ystävyys kuitenkin muutoin on joustava. Mutta jos vähemmän herkkä joutuu aina ”kantamaan” toista, ja ottamaan tunnepitoisesta tilanteesta vastuun, voi ihmissuhde ajautua aika kuormittuneeseen tilaan. Toisaalta on liki mahdotonta erotella herkän tai vähemmän herkän yksilön kohdalla, mikä onkin suojamekanismia tai kompensaatiota. Herkkyys voi olla opittua, eli keino aktivoida hoivan ja turvan antaja, mutta yhtä lailla vähemmän herkkä voi olla oppinut kompensoimaan tunnepitoisesti uhkaavissa tilanteissa järkeen, päättelyyn ja ratkaisuhakuisuuteen nojaavilla keinoilla.
Hienoa pohdintaa Kokemus ja Tieto -nimimerkillä! Voin allekirjoittaa tekstisi, siinä on todella hyviä pointteja ja on ehdottomasti totta, miten herkkyyteen vaikuttaa hyvin moni asia.
”Jos yksilöiden väliset rajat ovat jäsentymättömät, vähemmän herkkä voi kokea joutuvansa herkän ystävänsä tunnesäätelijäksi. Sehän on oikein suotavaa, jos ystävyys kuitenkin muutoin on joustava. Mutta jos vähemmän herkkä joutuu aina ”kantamaan” toista, ja ottamaan tunnepitoisesta tilanteesta vastuun, voi ihmissuhde ajautua aika kuormittuneeseen tilaan. Toisaalta on liki mahdotonta erotella herkän tai vähemmän herkän yksilön kohdalla, mikä onkin suojamekanismia tai kompensaatiota.”
Tämä on mielenkiintoinen näkökulma! Ja varmasti osan kohdalla juuri noin. Itselläni on kokemusta ihmissuhteesta, jossa olin kannattelija toiselle herkälle ja laitoin siinä oman herkkyyden ikään kuin sivuun, laimin lyöden omat tarpeeni. Itse taas herkkänä ystävyyssuhteessa toimin niin, etten kaada pahaa oloani ystävien niskaan. Jos minulla on jokin tilanne päällä, vetäydyn täysin omaan kuoreen. Tuo on tavallaan myös huono asia, sillä en oikein osaa tukeutua muihin. Tietenkin ystäväni joutuvat välillä näkemään, kun herkistyn asioille, eli saatan itkeä, joka voi toki olla heistä raskasta. En tosin ole koskaan kysynyt, tuntuuko se heistä ikävältä tai herättääkö huonoja tuntemuksia?
No joka tapauksessa, pointtina siis se, että tosiaan meitä herkkiäkin on erilaisia, eli kaikki eivät välttämättä kuormita ympäristöä omilla tunnetiloilla. Tietenkin osa herkistä tukeutuu läheisiin ja latoo pahaa oloa ympäristöön, mutta on myös meitä, jotka ennemmin pidämme tunteita itsellä ja haluamme prosessoida niitä yksin, kuin jaamme ne suodattamatta läheisille.
Hyvä huomio Vilma! Eikä minulla ole todellakaan tarvetta poistaa viestiäsi. 🙂
Käytin tuossa kohtaa ehkä hieman väärää sanavalintaa. Temperamenttisesta ihmisestä kun usein puhutaan juuri siinä yhteydessä, kun puhutaan räiskyvistä persoonista tai henkilöstä, jotka ovat äkkipikaisia. Siksi oikeastaan itsekin kirjoitin tuon sanavalinnan sen enempää miettimättä.
Jokaisessa meissä on tosiaan omanlaisensa temperamentti. Olet siis oikeassa, että herkästi temperamentista puhutaan tietyssä asiayhteydessä. Voisin korvata tuon sanan jollain muulla, niin ei tule väärinymmärryksiä.