Ihanaa arkiruokaa: falafelit ja paprikahummus

Dubaissa sen päätin – opettelen vihdoin kokkaamaan itse suosikki ruokaani falafeleja, hummusta sekä tabbouleh-salaattia. Kaksi kolmesta on nyt opeteltu, sillä pyöräytin viime viikolla elämäni ensimmäiset alusta loppuun saakka valmistetut falafelit sekä hummuksen. Tabboulehin jätin vielä seuraavaan kertaan mutta se nyt lienee näistä kolmesta se kaikista helpoin valmistaa? Vaikka en kyllä sanoisi falafeleja tai hummustakaan hankalaksi tehdä jos vaan on yhtään käryä siitä, mitä ne pitävät sisällään. Puhutaan loppupeleissä aika helposta ruoasta, jonka suhteen on muuten varmasti olemassa ainakin sata ja yksi erilaista reseptiä sekä variaatiota.

Vaikka onnistuin falafeleissa mielestäni aika mukavasti, silti ne eivät maistuneet Fafasin falafeleille. Veikkaan, että ”virhe” tapahtuu paistamisessa, sillä oletan, että Fafasissa pyörykät uppopaistetaan – voi toki olla, että olen väärässäkin? Omat falafelini siis ovat tuollainen terveellinen uunissa paistettu variaatio, josta kuitenkin pidin kovasti. Resepti onnistui kivasti ja vaikka en Fafasin salaisuutta tiedäkään, ehkä jotenkin kuten sen kestän. Hummuksesta taas tuli aivan mieletön vaikka maustoinkin sen hieman tavallisesta poikkeavaksi paprikamausteen avulla. Väri on pirteämpi mutta maku kyllä myös aivan loistava! Harmittaa, että turhan harvoin tulee kokkailtua noita erilaisia tahnoja, sillä yksinkertaisesti rakastan niitä.

Haluankin tänään jakaa teille ensikertalaisen reseptit falafeleihin sekä hummukseen. Jos teillä on antaa ideoita esimerkiksi mausteiden suhteen, niin olen hyvin avoin ottamaan palautetta vastaan! Uskon, että nämäkin ovat ruokia, joiden kokkaamisessa kehittyy kerta toisensa jälkeen paremmaksi ja siksi ehkä kaipailisinkin mahdollisia muita variaatioita tai ylipäänsä vinkkejä jos teillä on sellaisia korvan takana.

FALAFELIT (n. 8-10 pyörykkää)

  • 230 g kikherneitä (Pirkan purkillinen)
  • Kourallinen korianteria
  • 3 valkosipulin kynttä
  • Kourallinen persiljaa
  • 1/2 punasipuli
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 tl kuminaa (kokonainen)
  • 1,5 tl juustokuminaa
  • Ripaus suolaa
  • 0,7 dl gluteenittomia jauhoja (käytin tattaria)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 sitruuna (sen mehu)

Laitetaan blenderiin kikherneet, puolikas punasipuli, valkosipulit, persilja, korianteri, oliiviöljy, puristettu sitruunanmehu sekä mausteet. Blendataan ainekset tasaiseksi massaksi, jonka jälkeen kaadetaan seos muovikulhoon. Tässä kohtaa lisätään joukkoon jauhot pikkuhiljaa taikinaa sekoitellen ja vaivaten. Taikinan ei tarvitse olla kuten leipätaikinaa, eli se saa hieman tarttua sormiinkin. Kannattaa myös tarkistaa mausteet, sillä tässä kohtaa niitä on vielä helppo lisäillä! Oma reseptini ei ole kovin voimakasmausteinen joten jos rakastat tulisuutta niin lisää joukkoon kaikkea mahdollista mielesi mukaan.

Vaivataan taikinasta pienehköjä pyöryköitä ja laitetaan ne uunipellille leivinpaperin päälle. Lämmitetään uuni 180 asteeseen ja lopuksi voidellaan pyörykät vielä oliiviöljyllä ennen uuniin laittoa. Paistetaan uunin keskitasossa noin 45 minuuttia, jonka jälkeen annetaan jäähtyä ennen tarjoilua.

PAPRIKAHUMMUS (GL, M)

  • 175 g luomu kikherneitä (tähän käytin GoGreen)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 0,5 dl suolaamatonta tahinia
  • 2,5 tl paprikamaustetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 3 tl oliiviöljyä
  • 1 tl kuminaa (kokonainen)
  • 1 sitruuna (sen mehu)
  • 1 tl mustapippuria
  • 2-5 rkl vettä

Laitetaan blenderiin kikherneet, valkosipuli, tahini, oliiviöljy, puristettu sitruunanmehu sekä mausteet. Blendataan tasaiseksi tahnaksi ja lisätään mahdollisesti muutama ruokalusikallinen vettä. Kaadetaan muovikulhoon ja sekoitellaan sekä maustellaan. Tässä kohtaa tahnaa voi muokata juoksevammaksi veden avulla tai vielä halutessaan maustaa lisääkin. Mielestäni mausteet ovat tässä reseptissä aika kohdillaan mutta jälleen jos oikein tulista kaipaat, suosittelen esimerkiksi chilin lisäämistä! Sekoitellaan ja laitetaan tarjoiluastiaan tarjolle. Itse pidän kylmästä hummuksesta, joten sen voi tosiaan säilöä jääkaappiinkin hetkeksi ennen tarjolle asettamista.

Pakko sanoa vaikka en tehnytkään falafelien lisukkeeksi mitään salaattia, tulin annoksesta todella täyteen. Veikkaan, että nimenomaan kikherneet tekevät sen, eli täyttävät vatsaa todella ja pitävät vieläpä kylläisenä pitkään. Kylkeen olisi ehkä hieman kyllä kaivannut sitä vaaleaa rieskamaista pullaleipää mutta meni se näinkin!

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa ja mikä parasta, uutta vuotta 2018!

Paras valmis hummus

Falafelit ja hummus ovat ehdottomasti yksi lemppari ruoistani, ellei jopa ihan lemppareista lempparein. Voisin vaikka elää kyseisellä yhdistelmällä, siihen sivuun salaattia niin avot! Erityisesti Fafaksen meze-lautanen on ehkä maailman paras. Hummusta tulee ravintolaruoan lisäksi tehtyä aina silloin tällöin myös itse, mutta aika usein ”sorrun” kaupasta ostettavaan valmiiseen sellaiseen. Se miksi näin teen johtuu siitä, että olen löytänyt yhden ihan mielettömän hyvän hummuksen jota myydään useimmissa K-Marketeissa.

Kyseessä ei ole mikään kuukausitolkulla säilyvä ”valmiseines”, vaan suomalainen Helsingissä käsin tehty Baba chili hummus. Tämä hummus säilyy avattuna 3 päivää ja avaamattomana 10 vuorokautta, ei paha. Hummus on pakattu muovirasiaan eli se on koostumukseltaan ihanan tuoretta ja pehmeää. Tuon tuoreen fiiliksen lisäksi maku on aivan täydellinen tällaiselle chilin rakastajalle, nam! Tykkään tästä vaan todella paljon ja pakko sanoa, että painii kyllä ehdottomasti samassa sarjassa useimpien ravintolahummusten kanssa. Omatekemänikin jää melkeimpä kakkoseksi… Myös gluteeniton, maidoton ja laktoositon -merkinnät löytyvät purkin kyljestä.

IMG_9995IMG_0010-3

Itse olen tosiaan ostanut omat Babani K-Kaupasta, mutta juuri bongasin, että kyseisiä tuotteita voi tilata myös netistä osoitteesta baba.fi, jos jotain siis sattuu kiinnostamaan. :) Ja tämä ei tosiaan ole mikään maksettu mainos vaan ihan puhtaasti oma suositus! Mielestäni on ilo jakaa hyvää jos jotain sellaista sattuu löytämään. Harvoin kaupoista enää tänä päivänä löytää oikein mitään herkullista ”valmisruokaa”, joka ei ole täynnä e-koodeja…

Onko joku muukin kenties bongannut nämä kyseiset hummukset kaupan hyllyltä ja ehkä jopa testannutkin? Mikä mahtoi olla tuomio? ;)