Joko sinulla on kasvoharja?

Vaikka kovin koetan pysyä aallonharjalla kauneuden suhteen, silti välillä on asioita, joihin haksahdan vasta niiden oltua jo pidempään pinnalla. Näin kävi viimeisimpänä kasvoharjan kanssa, jollaista en omistanut vielä muutama viikko sitten. Paljon olen kyllä kuullut kehuja kyseisestä kapistuksesta ja muutamalla ystävistänikin on tuollainen käytössä, mutta silti olen pitkittänyt sen hankkimista kunnes se tuli suorastaan nokan eteen Dubain Yoyosossa. Parempi siis myöhään kuin ei milloinkaan, sillä nyt en muuten enää osaisi elää ilman tuota harjaa!

Niinhän se usein menee, että asioita ilman on helppo elää kunnes niitä kokeilee ja tietääkin yhtäkkiä jostain paremmasta. Näin kävi minulle kasvoharjan suhteen ja jo ensimmäisen kokeilukerran jälkeen huomasin konkreettisesti, kuinka paljon paremmin saan ihoni puhdistettua harjan avulla kuin ihan perinteisellä tyylillä. Vaikka oma kasvoharjani on tosiaan ihan vaan edullinen löytö korealaistyylisestä Yoyososta, on se silti tehokas ja toimiva. Harjan toinen pää on pehmeä ja toinen puoli taas kuminen sekä nyppyinen. Olen testannut harjan molemmat puolet ja mielestäni pehmeällä puolella on aivan ihana levittää puhdistusaine kasvoille, kun taas nypyllisellä osalla käydä läpi etenkin niitä alueita kasvoissa, jotka ovat rasvaisimpia ja joihin tulee herkästi epäpuhtauksia (minulla leuka ja nenänpielet). Nypyllinen puoli on myös enemmän kuoriva, eli erinomainen käytettäväksi vaikka kerran viikossa koko kasvoille, kun ihonsa haluaa puhdistaa perusteellisemmin.

Seikka, jonka huomasin jo ensimmäisen kasvoharjalla pesun jälkeen oli, että iho puhdistui meikistä tavallista paremmin. Tuntui kuin veri olisi alkanut kiertämään ja iho suorastaan hehkui puhdistuksen jälkeen. Ihon pinnalta irtosi myöskin kuollutta ihosolukkoa ja se tuntui huomattavasti kuulaammalta. Jatkettuani käyttöä olen havainnut, että päivittäinen puhdistus kasvoharjalla todella tuntuu vilkastuttavan pintaverenkiertoa ja tekevän iholle hyvää. Ihon värisävykin on tuntunut jotenkin paremmalta ja entistäkin tasaisemmalta. En tiedä onko sähkökäyttöinen kasvoharja vielä tällaista manuaalista parempi mutta ainakin koen, että manuaalisen avulla on helppo säännöstellä harjausnopeutta sekä sitä, kuinka paljon ihoa painaa. Oma ihoni, kun on toisinaan hieman herkkä ja punoittava liian kovakouraisesta käsittelystä, jonka vuoksi on tuntunut hyvältä voida itse säädellä tuota harjaustehoa.

Kasvojen harjaaminen tuntuu noin ylipäänsä miellyttävältä, jonka vuoksi siitä onkin ollut mukava tehdä päivittäinen iltarutiini. Aamuisin puhdistan kasvot pelkällä kasvovedellä ja sitten iltaisin satsaan kasvoharjapesuun. Useimmiten levitän suoraan kasvoharjaan puhdistusmaidon, jonka levitän sen avulla kasvoille ja pyörittelen ympäriinsä suunnilleen minuutin – ellen toisinaan parinkin ajan. Lopuksi sitten vaan huuhdellaan sekä kasvot, että harja. Ainut miinus tällaisessa manuaalisessa harjassa on se, että päätä ei voi vaihtaa vaan tilalle tulee hankkia uusi harja siinä kohtaa, kun vanha alkaa näyttää huonolta. Itse asiassa ei ole hajuakaan kuinka kauan tuollaisella yhdellä harjalla voisi kasvojaan harjata, jos harjaosaa kuitenkin pesee välillä meikkisiveltimien pesuun tarkoitetulla puhdistusaineella vesipesun lisäksi? Voidaanko puhua suunnilleen samanlaisesta käyttöiästä kuin beautyblendereiden kanssa?

Hieman tein myös tutkimustyötä, että ainakin muutamat verkkokaupat myyvät kasvoharjoja, kun eteen tulee se tilanne, että uusi on hankittava. Voisihan sitä myös harkita sähkökäyttöisen hankintaa jos puuhaan oikein pitkällä tähtäimellä tykästyy. Nyt ainakin tuntuu, että olisi hankala palata enää tavalliseen puhdistustyyliin, kun on kerran harjapesuun koukuttunut.

Onko teillä kokemuksia kasvoharjalla ihon puhdistamisesta ja kuinka monelta löytyy kasvoharja? Onko käytössänne manuaalinen vai sähköllä toimiva yksilö?

Avain hehkuvaan meikkipohjaan

Jo jonkun aikaa olen käyttänyt meikkini alla ainoastaan tietynlaisia päivävoiteita. Se, mikä näitä päivävoiteita yhdistää on hehku, jonka voide jättää iholle levityksen jälkeen. Tuosta Nivean Cellular Perfect Skin ”ihmevoiteesta” mainitsin blogissani jo aikaisemminkin mutta todella paljon vastaava tuote löytyy myös Joe Blascolta. Tällä hetkellä käytänkin aina jompaakumpaa voiteista silloin, kun tiedän meikkaavani. Voiteet nimittäin takaavat iholle todella kauniin hehkun, jonka myötä myös kevyt meikki iholla suorastaan kuultaa.

Vaikka voisi ehkä kuvitella, ettei ole väliä minkä voiteen meikin alle levittää, on sillä mielestäni aika isokin merkitys. Itse ainakin huomaan selkeän eron myös meikissä riippuen nimenomaan meikinalusvoiteesta. Jos pohjalla on hehkua antava tuote, näkyy se ihosta meikinkin läpi. Itse asiassa tuolloin koko meikkikin näyttää raikkaammalta, sillä ihoa ei tarvitse piilottaa vaan se hehkuu. Myös meikkipohjan levittäminen on huomattavasti helpompaa jos pohjustusvoide on juuri oikeanlainen meikinalusvoiteeksi. Vääränlainen tuote lähtee herkästi rullautumaan eikä toimi meikkivoiteen kanssa. Ehkä pieniä juttuja, joilla on kuitenkin vaikutuksensa. Itse siis ainakin ehdottomasti suosittelen hankkimaan oman hehkua antavan päivävoiteen meikinalusvoiteeksi, jota käyttää aina silloin, kun on tarkoitus meikata.

Kuten tosiaan mainittu, käytössäni on tällä hetkellä kaksi tuotetta, joita vaihtelen meikin alla. Toinen on *Joe Blascon Radiance Revealing Cream, joka on myös anti-age tuote. Tämä voide sisältää valoa heijastavia pigmenttejä, jotka ovat nimenomaan sen kuulaan meikkipohjankin salaisuus! Jo pelkkä voide antaa iholle todella kauniin hehkun, joka kasvoilla voi hyvin suunnata kaupunkiin tai ylipäänsä kodin ulkopuolelle. Valoa heijastavien pigmenttien lisäksi voide sisältää mm. hyaluronihappoa, kofeiinia, spirulina maximaa, mikropeptidejä sekä karitevoita. Voide on ihanan tuntuinen iholla, riittävän paksu mutta ei kuitenkaan liian tuhti meikin alle. Pidän todella paljon sen koostumuksesta ja samaan aikaan lopputuloksesta, joka iholle voiteen myötä syntyy.

Toinen suosikkini on *Nivean Cellular Perfect Skin, josta tosiaan olen maininnut blogissani jo aikaisemminkin. Kuten yhden ystäväni kanssa voidetta kutsumme, se on Chanelia Nivean purkissa. Voide antaa iholle aivan uskomattoman hehkun, joka säilyy myös meikin levityksen jälkeenkin. Toki suosittelen, että jos meikinalusvoide on hohtava, kannattaa käyttää mahdollisimman minimaalisesti peittävää meikkivoidettakin jos vaan mahdollista. Itselläni on käytössä tällä hetkellä Lumenen sävyseerumi, joka on omalle iholleni aivan paras sillä peitettävää ei juurikaan ole. Jos taas ilmaantuu finnejä tai epäpuhtauksia, tykkään peittää ne erikseen peitevoiteella. Olen ylipäänsä vuosien varrella huomannut, että mitä vähemmän ihoaan peittää, sitä kauniimmalta se näyttää. Nykyään olen myös otsan kanssa aika tarkkana ja pyrin välttämään nimenomaan juonnekohtiin meikkivoiteen levitystä, sillä se vaan antaa turhaan tunkkaisen fiiliksen tuolle ihoalueelle.

Etenkin näin talvella iho on usein hieman samea ja hehku saattaa kadota pakkasilmojen saavuttua. Toki kokonaisuus vaikuttaa paljon, eli se miten paljon liikumme ja kuinka syömme mutta myös kosteusvoiteella voi vaikuttaa siihen ihon pintakerroksen ulkonäköön. Kun kosteusvoide on hehkuva, antaa se iholle ilmeen joka luo nimenomaan silmälle ehkä pientä illuusiotakin. Pakko ainakin omakohtaisesta kokemuksesta sanoa, että ne kerrat jos olen levittänyt mainitsemistani voiteista toista iholle ihan sellaisenaan tai meikin alle, olen poikkeuksetta saanut kehuja raikkaasta ja hehkuvasta ihosta/meikistä. Myös itse huomaan todella selkeän eron, jonka vuoksi halusin aiheesta kirjoittaakin. Toivoisin, että ihmiset oivaltaisivat myös meikinalusvoiteen tärkeyden meikkipohjaa tehtäessä sillä se niin usein jää meikkivoiteen varjoon. Haetaan mahdollisimman kevyttä meikkivoidetta, kun todellisuudessa kannattaisi kiinnittää huomiota siihen lähtökohtaan, eli tilanteeseen ennen meikkiä.

Molemmille mainitsemilleni tuotteille tosiaan iso suositus jos etsit hehkuvaa ja kuulasta meikinalusvoidetta! Nivean voide on se ns. pihistä vaihtoehto, kun taas Blascon suhteen voisi puhua jo pienestä panostuksestakin.

Onko kumpikaan tuotteista ehkä teille entuudestaan tuttu? Tai oletteko huomanneet saman kuin minä, että meikinalusvoiteella on merkitystä?

PS. Tähän loppuun haluan vinkata teitä FitFashion bloggaajien omasta blogista nimeltä Parempaa Oloa. Kirjoitin sinne ihan vasta kylmien ilmojen ihonhoidosta ja tulen vierailemaan vieraskynänä blogissa myös jatkossakin. Jos tuo postaukseni ihonhoitoon liittyen on mennyt syystä tai toisesta ohitse, niin se kannattaa kurkata täältä!

 

*Tuote sponsoroitu