Kolmekymppisen ulkonäköpaineet

Usein ajatellaan, että ulkonäköpaineet ovat enemmänkin nuorempien ongelma ja ikäiseni, kolmekymmentä täyttäneet ovat jo täysin sinut itsensä sekä ulkonäkönsä kanssa. Onhan se totta, että itsevarmuus on ainakin omalla kohdallani nykyään aivan eri tasoa kuin se oli kymmenen tai viisikin vuotta sitten mutta en sanoisi, että ulkonäköpaineet ovat täysin kadonneet – tai katoavatko ne koskaan? Kun täyttää kolmekymmentä ei ehkä enää ajattele samalla tavalla sitä kelpaako, tai ylipäänsä tee mitään ulkonäölleen miellyttääkseen muita, mutta tässä kohtaa nuo paineet muuttavat muotoaan. Vaikka moni ei ehkä sitä ääneen myönnä, uskon jokaisen ikäiseni miettivän edes joskus sitä, miltä näyttää viiden tai kymmenen vuoden päästä? Kuinka ikääntyä kauniisti ja säilyttää iho mahdollisimman nuorekkaana?

Minä ainakin rohkenen myöntää, että kyllä koen edelleen välillä ulkonäköpaineita. Se, että näin koen, ei kuitenkaan tee minusta pinnallista ja itsekeskeistä peiliin tuijottelijaa, vaan täysin inhimillisen ihmisen. Omat ulkonäköpaineeni eivät kylläkään enää liity samoihin asioihin, joihin ne liittyivät aikaisemmin, vaan kyse on enemmänkin siitä, kuinka säilyä nuorekkaana mahdollisimman pitkään. Miten säilyttää ihon kimmoisuus ja välttää raju rypistyminen? Olen nyt siinä iässä, että vaikutan todella paljon siihen, miltä näytän nelikymppisenä ja tämä nimenomaan on pistänyt asiaa miettimään.

Tiedän, että ihmiset ovat rypyistä montaa mieltä. Osa pitää hyvinkin kauniina merkkinä eletystä elämästä ja osa taas ei voi sietää. Omiakin kasvojani koristaa jo muutamat viirut ja varsinkin tumma meikki sekä väsymys korostavat niitä. En voikaan sanoa rakastavani juonteitani mutta en nyt koe olevani vielä missään kriisissäkään. Tiedän kuitenkin, että niitä tulee vielä lisää eikä tämä tosiaankaan ollut tässä. Siitä syystä olenkin nykyään hyvin tarkka ihonhoidostani. Meikit naamalla ei nukuta, kasvoja hoidetaan oikeilla tuotteilla ja juodaan paljon vettä. Elintavoilla on suuri merkitys, sen tietää jokainen. Vaikka tekisit kaiken täydellisesti, kukaan meistä ei siltikään ole rypistymätön. Onkin tehtävä enemmänkin töitä sen kanssa, että hyväksyy muuttuvan ja vanhenevan ulkonäkönsä henkisellä tasolla. Kun osaat katsoa itseäsi terveellä tavalla, et kiinnitä huomiota pelkästään niihin juonteisiin tai muuttuvaan ulkomuotoon, vaan osaat katsoa ikään kuin niiden ohitse.

Vaikka koenkin välillä ulkonäköpaineita siitä, etten enää näytä yhtä nuorelta kuin viisi vuotta sitten näytin ja se väsymys hohkaa herkemmin kasvoiltani tai joudun meikissäkin kiinnittämään huomiota siihen, etten näyttäisi ikäistäni vanhemmalta – silti koen, että näiden fiilisten käsittelyyn on varattu seuraavat kymmenen vuotta. Ihminen ei vanhene yhdessä yössä, mikä on lottovoitto! Meillä on aikaa käsitellä ikääntymistä ja mikä parasta, tässä iässä meillä on enemmän työkaluja siihen kuin on koskaan aikaisemmin ollut. Olemme henkisesti kypsempiä ja täten osaamme suhtautua itseemme rakastavammin. En osaa sanoa alanko koskaan rakastamaan ryppyjäni tai iloitsenko siitä, että niitä tulee vuosi vuodelta lisää, mutta kyllä haluaisin siihen kovasti pyrkiä. Toivoisin, että pystyisin hyväksymään muuttuvan ulkomuotoni täysin ja osaisin katsoa silmien ympärille ilmestyviä juonteita rakastavasti.

Uskon ylipäänsä, että jokainen kokee toisinaan ulkonäköpaineita sukupuolesta tai iästä riippumatta, myönsi sitä tai ei. Mielestäni nämä paineet ovat täysin normaaleja yhteiskunnassa, jossa ulkonäkö on niin paljon esillä. Vaikka sitä aina toivoisi, että kaikessa katsottaisiin ainoastaan ihmisten sisälle, olisi vale väittää ettei ulkonäöllä ole mitään väliä – onhan se käyntikorttimme tuntemattomille. Toisaalta taas uskon, että eri piireissä ulkonäköpaineetkin ovat erilaisia. Pinnallisemmissa mallikuvioissa kilpailua kauneudesta ja nuorekkuudesta, kun taas taidepiireissä sitä, kuka näyttää erikoisimmalta tai jopa rumimmalta. Joka puolella on olemassa paineita, mutta tärkeintä on se miten niihin suhtautuu.

Koen olevani vielä suhteellisen nuori mutta tiedän, että suunta on tästä alaspäin – kirjaimellisesti. Parikymppisenä ikääntymisen fyysisiä vaikutuksia ei vielä mieti, sillä ne tuntuvat niin kaukaiselta. Kuitenkin kolmenkymmenen paremmalla puolella sitä tulee väkisinkin mietittyä, että neljään kymmeneen ei ole enää mitenkään hurjasti matkaa. Vaikka ikä onkin ainoastaan numeroita, kyllä kehossamme alkaa tapahtua muutoksia ja se on ainakin omalla kohdallani asia, joka on tullut huomattua. On kyse faktoista, joiden kanssa vaan tulee opetella elämään.

Itse koen toisinaan, että nimenomaan minun ikäiseni ja vanhemmat ovat niitä, joiden ei oletusarvoisesti enää kuuluisi kokea ulkonäköpaineita. Ajatellaan, että tämän ikäisenä tulisi olla jo täysin sinut itsensä kanssa ja siksi asiasta ei kenties juurikaan puhuta? En tiedä onko se sitä ettei rohjeta myöntää, että edelleen toisinaan kamppaillaan näinkin pinnallisten asioiden kanssa, koska onhan elämässä niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ulkonäkö? Mielestäni ulkonäköpaineet eivät kuitenkaan ole häpeän asia. Ne eivät tee sinusta automaattisesti itsekeskeistä ja pinnallista, sillä niistä kärsii toisinaan meistä aivan jokainen.

Miten te muut suhtaudutte ikääntymiseen? Koetteko, että ikääntyminen aiheuttaa ulkonäköpaineita? 

Kolmekymppisen ihonhoito

Vaikka kolmekymppisen iho on harvoin vielä kovin haasteellinen, on eroja parikymppisen ihoon ollut havaittavissa ainakin omalla kohdallani jo useamman vuoden ajan. Nuorempana kasvot olivat pyöreämmät ja iho vauvan peppumaisen sileä sekä virheetön. Nykyään kasvot ovat kaventuneet, luusto näkyy paremmin ja iho ei ole aivan niin kimmoisa ja virheetön kuin kymmenen vuotta sitten. Vaikka omaankin luonnostaan hyvän ihon, kiinnitän nykyään ihonhoitoon aivan eri tavalla huomiota kuin silloin parikymppisenä, jolloin olin sen suhteen todella huoleton.

Nykyään kiinnitän esimerkiksi ihon puhdistamiseen aivan eri tavalla huomiota. En koskaan nuku meikit naamalla ja pahimmassa huppelissakin kävelen automaattisesti lavuaarin ääreen tai puhdistan kasvot puhdistuspyyhkeellä. Puhdistus on todella tärkeää ja vieläpä se, ettei sitä tee omalle iholleen vääränlaisilla tuotteilla. Olen itse ainakin huomannut, että oma ihoni kuivuu herkemmin jos lotraan päivittäin vedellä. Pesenkin kasvot vedellä ainoastaan joka toinen päivä ja vuoropäivinä taas puhdistan puhdistusmaidon avulla. Suihkussa käydessäni siis varjelen kasvojani, eli en aina kastele päätä ollenkaan. Tämä tyyli on toiminut itselleni erinomaisesti ja ihoni ei kuivu!

Puhdistuksen jälkeen käytän poikkeuksetta kasvovettä ja saman teen muuten aina aamuisin herätessäni. En välttämättä pese kasvojani mutta puhdistan talin ja yövoiteet kasvoiltani kasvoveden avulla. Kasvovesi on iholleni kaiken a ja o, josta olen kirjoittanut itse asiassa jo aikaisemminkin. Sen useamman päivän puuttuminen aiheuttaa nimittäin otsaani pientä näppyä ja iho muuttuu muutenkin sameammaksi. Kuorinnan taas suoritan kerran viikossa ja samassa yhteydessä hemmottelen ihoani myös naamiolla.

IhoIho

Ehkä vielä puhdistusta tärkeämpi merkitys kolmekymppiselle iholle on kaikella, mitä kasvoihinsa imeyttää. Eli toisin sanoen päivä -ja yövoiteet, silmänympärysvoide sekä seerumit. Parikymppisenä en käyttänyt ollenkaan seerumeita, nykyään taas käytän niitä säännöllisesti viikottain ihon tarpeiden mukaan. Nykyään peilikaapistani löytyy tosiaan eri voiteet niin päivälle kuin yöllekin ja silmänympärysvoidetta tulee käytettyä aamuin illoin. Käytän suunnilleen kerran viikossa myös itseruskettavaa kasvojen iholle, joko voidemaisena tai kasvovetenä.

Kosmetiikkamerkkien suhteen en ole mitenkään merkkiuskollinen mutta olen kieltämättä nykyään POD:in läpikäyneenä varovaisempi. Esimerkiksi kaikki runsaasti C-vitamiinia sisältävien tuotteiden suhteen olen varovainen, sillä olen kuullut nimenomaan tuon vitamiinin herkästi laukaisevan POD:ia. Jo pitkään olen kyllä miettinyt pitäisikö siirtyä johonkin tiettyyn selektiivisen puolen ihonhoitosarjaan (ja anti-age tuotteisiin) mutta bloggaajana sen toteuttaminen on kuitenkin jäänyt vaan ajatuksen tasolle. Sarjat, joista ihonhoidon suhteen kuitenkin erityisesti pidän, ovat Lierac, Guinot, Lumene, Clinique sekä uusimpana ihastuksena Elisabeth Arden! Nuo kaikki viisi sarjaa ovat sellaisia, joiden tuotteista pidän kovin ja joiden suhteen olen ollut todella tyytyväinen. Itsehän olen siis vähän sellainen, että jos kuulen jotain suosituksia ihonhoitotuotteista, haen kyseisen purkin saman tien. Olenkin ns. helposti myytävissä mitä kauneusjuttuihin tulee.

Iho

Olen tällä ikää jonkun verran miettinyt myös sitä, miltä ihoni tulee näyttämään viiden vuoden päästä. Vanhenemista ei voi pysäyttää, mutta monella jutulla pystytään kuitenkin ikääntymisen merkkejä pitkittämään. Elintavoilla on tietysti merkityksensä ja pakko sanoa, että tämän kesän useiden kosteiden juhlien vuoksi on hieman pelottanut, miltä ihoni näyttää syksyllä. Paljon on tullut mentyä – enemmän kuin aikoihin. No, ehkä tärkeintä on se ettei jatkuvasti elä juhlien, valvoen ja juoden, jolloin seuraamukset aivan varmasti näkyvät viiden vuoden päästä.

Ylipäänsä siis veden juoti, liikunta, riittävä uni ja puhdas ravinto ovat ne seikat, joilla on suuri merkitys ihon hyvänä säilymiseen. Ikääntyessä varsinkin vähäiset yöunet näkee herkemmin kasvoilta, jolloin ne pienetkin juonteet korostuvat. Yksi seikka on myöskin auringonotto, jota en tosiaan ole oikein ottanut enää vuosiin. Nyt olen kylläkin reissussa Santorinilla, jossa auringossa tulee väkisinkin oltua. Tärkeintä onkin suojautua hyvin ja itse suosin esimerkiksi kasvoillani Piz Buinin aurinkovoidetta (kasvoille tarkoitettua) SPF 30. Enää en leiki kympin kertoimilla, vaan suojaudun huolella, sillä täällä lämpötila on päivisin reilusti yli 30 astetta. Loppuun on tietysti pakko mainita myös geeniperimä, joka vaikuttaa ihoon aika tavalla. Toiset vaan saavat ensimmäiset ryppynsä 25-vuotiaina ja toiset pääsevät pitkälle yli kolmen kymmenen ilman rypyn ryppyä. Uskon, että tähän vaikuttaa myös paljon kasvojen ilmeikkyys, mikä taas on myöskin ihan perimästä kiinni.

IhoIho

Myös kasvohoidot ovat sellaisia, joista olen päättänyt tehdä iän karttuessa aktiivisemman tavan. Joskus aikanaan minulle sanottiin, että jokaisena vuodenaikana kannattaisi käydä kasvohoidossa ikään kuin tarkistamassa ihon kunto ja tarpeet. Itsehän olen laiminlyönyt tuota pahasti, sillä olenko käynyt elämäni aikana peräti kolme kertaa kasvohoidossa? Keväällä korjasin kuitenkin asian ja kävin *Guinotilla hoidossa, jossa iholleni tehtiin Guinot Hydra Peeling -kasvohoito. Kyseinen hoito on vaihtoehto medikaalisille kuorinnoille ja se vähentää ikääntymisen merkkejä, parantaa ihon omaa sävyä sekä vähentää pigmentoitumista. Hoidosta on kaksi eri muotoa, joista valitaan sopivampi asiakkaan ihon herkkyyden, sekä kauneustavoitteiden mukaisesti. Itselleni tehtiin Hydra pH -hoito, joka vähentää pigmenttimuutoksia sekä kirkastaa ihoa. Hoito oli nimenomaan omalle iholleni erinomainen, sillä välillä koen ihoni sameaksi ja viimeisen puolen vuoden sisään kasvojeni ihoon on ilmaantunut muutama pigmenttimuutos, eli maksaläiskä.

Pakko muuten vielä mainita tuosta yllä olevassa kuvasta näkyvästä *New white -voiteesta, että ehkä maailman paras voide meikittömille kasvoille! Paitsi, että siinä on korkea suojakerroin, voide antaa kasvoille ihanan hehkun ja tasoittaa ihon pintaa. Tämä on tällä hetkellä itselleni sellainen tuote, jota käytän ihollani aina jos en meikkaa ja lähden vaikka kaupunkiin. Sekoitan sitä toisinaan myös tavalliseen päivävoiteeseen, jolloin lopputulos on kuulaampi ja hehkuvampi. Tämä on oikeastaan niitä tuotteita, joihin jää koukkuun ja jota on aivan pakko hankkia lisää sen loppuessa.

Iho

Tulipas paljon asiaa mutta loppupeleissä kovin moni asia ei kuitenkaan ole muuttunut sitten 25-vuotta täytettyäni. Ihonhoitoon kiinnittää kyllä enemmän huomiota, mutta silti olen asian suhteen edelleen aika rento. Maailmani ei kaadu jos joudun rasvaamaan kasvoni hätätapauksessa vaikka käsivoiteella, sillä kyse on kuitenkin säännöllisyydestä ja siitä, kuinka hoidamme ihoamme pitkällä juoksulla. Niin ja hymyilemistä ei ajatellut lopettaa – tulee ryppyjä tai ei. Mielestäni ihminen on kauneimmillaan iloisena ja vaikka muutaman naururypyn kera! <3

Onko teillä muilla kolmekymmentä täyttäneillä jotain tietynlaisia rutiineja ihonhoidon suhteen? Ja toki vanhemmiltakin olisi kiva kuulla ns. ennaltaehkäiseviä vinkkejä jos sellaisia on takataskussa!?

 

*Hoito/tuote sponsoroitu