Miniloma Gardajärvellä – mitä tehdä & nähdä?

Vaikka vierailinkin Gardajärvellä ainoastaan neljän päivän minilomalla, ajattelin tänään kirjoittaa teille postauksen siitä, mitä siellä kannattaa lyhyessä ajassa nähdä ja kokea. Neljässä päivässäkin ehtii yllättävän paljon jos ajan vaan käyttää tehokkaasti! Vaikka Gardajärvellä voisi helposti kierrellä viikonkin putkeen, en sano etteikö kohde olisi hyvä vaihtoehto myös minilomalle. Suorat lennot Milanoon kestävät kolmisen tuntia ja taksilla/bussilla pääsee kätevästi kohdekaupunkiin – missä ikinä haluaakaan majoittua. Mahtavaahan Gardalla on myös se, että voit ottaa kiintopisteeksi yhden kaupungeista, josta sitten vierailla muissa omien mieltymyksien mukaan. Vaikka me kuljimme omalla veneellä, kulkevat julkiset lautat hyvin eri satamakaupunkien välillä.

Gardajärvi/satamakaupungit

Meidän kiintopisteemme oli jo muutama postaus takaperin mainitsemani Desenzano del Garda, josta vierailimme vuokratulla Rivalla muutamassakin eri satamakaupungissa. Yksi seurueestamme oli vieraillut Gardajärvellä jo aikaisemminkin, joten hän tiesi suositella mihin kannattaa suunnata. Alkuun veneilimmekin Sirmioneen, jossa sijaitsee vanhankaupungin historiallinen ja upea linnoitus. Sirmione oli mielestäni hyvin kaunis mutta samaan aikaan aikamoinen turistirysä täynnä erilaisia kojuja. Ehkä paras aika vierailla kohteessa olisikin aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Turisteista huolimatta jos historia yhtään kiinnostaa, kannattaa Sirmionessa ehdottomasti poiketa! Me söimme tuolla lounaan ja vietimme muutaman tunnin, jonka jälkeen jatkoimme matkaa.

Seuraava pysäkkimme oli Bardolinon satamakaupunki, josta ei olisi muuten ollut enää kovin pitkä poiketa myös Gardassa. Aikaa oli kuitenkin rajallisesti, joten jostain oli karsittava. Bardolino oli hyvin saman tyylinen kuin Sirmione vaikkakin ilman linnoitusta. Siellä oli myöskin mielestäni hieman rauhallisempaa eikä niin hurjia turistimassoja kuin Sirmionessa. Silmääni pisti etenkin se, että tuolla sorsat kulkivat pitkin katuja ja lähestulkoon söivät ihmisten kädestä – ne olivat erittäin kesyjä. Vietimme Bardolinossa ehkä tunnin tai pari, jonka jälkeen jatkoimme matkaa järvelle. Jos aikaa on enemmän, suosittelen ehdottomasti vierailemaan muissakin Gardajärven satamakaupungeissa vaikka järveltäkin käsin näkee aika upeita paikkoja! Me seilasimme mm. Locanda San Vigilion ohitse siellä pysähtymättä ja kauniilta näytti noin veneeltäkin käsin.

Viinitilat

Jokainenhan varmasti tietää, että Italia on viinimaa ja yksi maailman suurimmista viinintuottajista Ranskan ohessa. Siispä jos viinit yhtään kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti hyödyntämään tätä mielenkiinnon kohdetta Italiassa! Sen lisäksi, että ravintoloissa voi maistella erilaisia viinejä, suosittelen käyntiä viinitilalla. Me vierailimme Tommasin tilalla, joka sijaitsee Venetossa ja vietimme siellä muutaman tunnin viinien valmistuksesta kuunnellen sekä lopuksi vielä viinejä maistellen. Paljon tuli mielenkiintoista informaatiota ja vaikka emme viinipuskille saakka päässeet, niin kyllä oli upeaa nähdä ne jättikokoiset viinitynnyrit, joissa viinejä säilytetään. Itselleni kerta oli ensimmäinen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Ruokakulttuuri

Hyvän viinin ohessa Italia on maukkaan ruoan maa! Sen lisäksi, että Gardajärvellä on tarjolla perinteistä italialaista ruokaa eli pizzaa ja pastaa, kannattaa ehdottomasti herkutella myös merenelävillä. Ruoan hinta on mielestäni aika kohtuullinen, vaikkakin tietenkin halutessaan siihen saa kulumaan enemmänkin. Jos nyt yhtenä esimerkkinä, niin maksoin lounaspastasta vesipullon kera Desenzanon alueella yhteensä noin 15 €. Toisaalta myös hintavampiakin ravintoloita löytyy, eli kannattaa vähän selailla Tripadvisoria ja etsiä sieltä itselleen sopivia paikkoja. Me söimme seurueemme kanssa useampaan otteeseen ulkona ja yksikään paikoista ei ollut huono – ei edes Desenzanon ytimessä, eli sillä ns. turistialueella. Ruoka on siis aivan oikeasti hyvää, eikä mielestäni todellakaan ylihinnoiteltua! Italiassa ruokaan kannattaa satsata ja hyvä vinkki  on syödä siellä missä paikallisetkin syövät.

Verona

Meillä oli alun perin suunnitelmissa suunnata Veronaan mutta valitettavasti aika loppui kesken. Vaikka saattaa kuulostaa sille ettemme ole edes kovin monessa paikassa käyneet, niin kyllä olimme jatkuvasti menossa ja aina iltaisin aika puhki. Kuumuus vaikuttaa toki osaltaan, eli lähemmäs 30 asteen lämmössä toimiminen ei ole samaa tasoa kuin se olisi kymmenen astetta viileämmissä olosuhteissa. Se ettei nyt Veronaan ehditty harmitti ehkä hieman mutta meille oli tärkeämpää, että saimme ottaa lauantaina rennosti ennen kotiinpaluuta – toisella kertaa sitten! Suosittelen kuitenkin ehdottomasti reissua Veronaan, mikäli Gardalle suuntaat! Vaikka itselläni ei olekaan siitä nyt kokemusta niin kuulopuheiden mukaan on upea paikka ja vieläpä suhteellisen lähelläkin Gardan kaupunkeja. Esimerkiksi Desenzanosta matkaa Veronaan olisi ollut ainoastaan alle 50 km. Milano ja Venetsia ovat kauempana mutta varmasti jos viikoksi Italiaan suuntaat, kannattaa edes toinen noista läpi käydä!

Jos aikaa on enemmän, antaa se toki lisää mahdollisuuksiakin Gardajärven näkemiseen. Neljässä päivässä kyllä ehtii mutta ei luonnollisestikaan aivan hurjan paljon, koska matkustuspäivätkin aina verottavat. Matkustuspäivät otimmekin rennommin, joten periaatteessa kahtena kokonaisena päivänä sitten teimme asioita ja meillä oli ohjelmaa. Itsehän pidän haahuilustakin, eli aina ei tarvitse olla jotain tietynlaista aikataulua vaan kohteessa on kiva kierrelläkin ilman päämäärää. Usein tuolloin eksyy paikkoihin joihin ei välttämättä muuten osaisi mennä, kun vaan päättömästi kuljeskelee pitkin kaupunkia. Shoppailukohdehan Garda ei ainakaan oman kokemukseni mukaan ole, eli jos ostoskeskuksissa ei vieraile, eipä sieltä oikeastaan mitään kummempaa mukaan tartu. Desenzanossa oli muutamia pienempiä putiikkeja mutta itse en löytänyt noista mitään eikä sillä, eipä ollut mikään shoppailu fiiliskään. Olen nykyään niin laiska ostamaan mitään uutena, etten kovin mielelläni palloile kaupoissa huvinkaan vuoksi.

Suosittelen Gardajärveä lomakohteeksi oikein lämmöllä! Itse jäin mietiskelemään, että haluaisin tehdä tulevaisuudessa Milanoon jonkun pidennetyn viikonloppureissun, sillä se jäi luonnollisestikin kokonaan näkemättä. Lennot ovat sen verran lyhyet ja aikaerokin pieni, että miksipä ei? Myös Gardalle tulen varmasti palaamaan mutta kenties johonkin toiseen satamakaupunkiin? Desenzano tuli aika lailla nähtyä, joten ensi kerralla sitten muualle.

Jos mieltä jäi askarruttamaan jokin Gardajärveen liittyen, niin saa kysellä! 

Rentouttavaa tiistaita!

Kuulumisia Gardajärveltä

Terveiset täältä Gardajärven Desenzanosta! Saavuimme tänne keskiviikkona aamupäivästä, joten kohteessa on oltu kohta kaksi kokonaista päivää. Itsehän en ole käynyt Italiassa kuin Roomassa, joten Gardajärven näkeminen on ehdottomasti jo tässä kohtaa ollut niin sanotusti sen arvoista! Täällä pienessä Desenzanon satamakaupungissa (alle 30 000 ihmistä) on niin kaunista ja paikka on kuin suoraan postikortista. Itse asiassa on aika hauska kerrankin olla kohteessa jossa ei ole merta, vaan sen tilalla on upea Italian suurin järvi. Tunnelma kaupungissa on idyllinen, rauhaisa ja rento. Vaikka eletään kesäaikaa ja oletettavasti myös sesonkia, ei kohde ole mitenkään erityisen tukossa. Toki turisteja löytyy mutta sopivissa määrin. Tämä oli itselleni pienoinen yllätys, sillä odotin vallan muuta.

Olemme täällä tosiaan minilomalla keskiviikosta lauantaihin. Näin perjantai aamupäivään mennessä on nähty jo aika mukavasti, nimittäin keskiviikkona kiertelimme Iineksen kanssa historiallista kaupunkia ympäriinsä ja ikuistimme sen idyllistä tunnelmaa valokuviin – kapeita katuja ja paljon värikkäitä taloja. Ihan oikeasti aivan liikaa kaunista kuvattavaa ja rakennuksia joiden edessä haluaisi olla kuvattavana! Illalla söimme La Lepre Ristorante Desenzanossa, ravintolassa jota voin lämmöllä suositella jos hakee yhtään fiinimpää ruokaa sekä tunnelmaa. Torstaina kävimme tutustumassa Tommasin viinitilaan, mikä oli ainakin minulle aikamoinen elämys! En ole koskaan aikisemmin käynyt viinitiloilla, joten tuo vierailu oli kieltämättä mielenkiintoinen. Viinitila sijaitsee siis Venetossa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Desenzanosta. Pääsimme maistelemaan viinejä joita ei myydä Suomessa ja minä entinen punaviinin inhoaja taisin saada kiinni siitä punaviinin jujusta! Selkeästi olen aikaisemmin juonut liian ”laimeita” punkkuja, jonka vuoksi en ole noista pitänyt. Jatkossa tiedänkin suosia vahvempaa ja tanniinisempaa makua, mikä tarkoittaa sitten hieman korkeampaa hintalappuakin.

Italiahan on tunnettu hyvästä ruoasta ja viinistä, enkä kyllä voi tuota väittämää kumota. Ruoka on ollut hyvin hiilaripainotteista mutta kertakaikkisen hyvää. On syöty niin fiinimmin kuin sitten ihan perinteistä italialaista kotiruokaa. Pastaöverit tulivat jo eilen päivällä, jonka vuoksi illalla oli pakko valita listalta vaihtelun vuoksi jotain ”kevyempää”. Eilen illalla poikkesimmekin hyvät arvostelut saaneeseen Vicolo Molinilla sijaitsevaan Alla Stellaan, joka ylitti kyllä odotukset! Paikka oli niin rennon viihtyisä ja ruoka hinta-laatusuhteeltaan hyvää. Tänään puolestaan olemme lähdössä Gardajärvelle veneilemään, eli pääsemme näkemään tuonkin puolen tästä paikasta. Suunnitelmat on vielä vähän auki mutta kierrämme kenties eri satamakaupungeissa ja päätämme veneilyreissun mahdollisesti Veronaan. Luvassa on siis rento päivä merellä, joka passaa ehdottomasti tällaiselle veneilyn ystävälle!

Fiilikset Desenzanosta ovat näin parin päivän jälkeen kyllä erinomaiset eikä Gardajärveä turhaan kehuta! Täällä kulkiessa ei voi olla miettimättä kuinka romanttinen kohde onkaan – juuri sellainen pariskuntien unelmapaikka. Tunnelma on kertakaikkisen ihana ja jos vertaan tätä Roomaan jossa olen kerran käynyt niin pakko sanoa, että kyllä voittaa kymmenkertaisesti! Vaikka Rooma on historiallinen ja no – Rooma, jäi se itselleni kuitenkin liian kylmäksi ihmisiä, ravintoloita sekä yleistä tunnelmaa myöden. Täällä on sellaista pienen kaupungin lämpöä unohtamatta kuitenkaan mahdollisuuksia nähdä ja kokea.

Tällaisia fiiliksiä tosiaan Desenzanosta. Säät ovat suosineet lukuun ottamatta muutamia kuuroja ja ukkosia iltaisin/öisin. Nuo ovat kuitenkin ajoittuneet kätevästi ajankohtiin jolloin ei varsinaisesti ole edes oltu liikkeellä, joten eipä ole pahemmin haitannut. Ymmärtääkseni pienet sateet ja ukkoset ovat yleisiä Gardajärvellä nimenomaan jylhän vuoriston vuoksi.

Oikein rentouttavaa perjantaita sinne koti-Suomeen ja jos reaaliaikaiset tunnelmat täältä kiinnostaa, kannattaa laittaa Instagramissa seurantaan @judezzi