Asiat joissa koen olevani itsevarma

Itsevarmuus on piirre jonka sanoisin kasvavan iän myötä. Vaikka olemmekin yksilöitä ja kypsymme eri tahtiin, kyllä eletyt vuodet tekevät ihmisestä itsevarmemman sekä enemmän sen kaltaisen, ettei ympäröivä maailma hetkauta samalla tapaa kuin se joskus nuorempana hetkautti. Tietenkin asiaan vaikuttaa myös taustamme ja se, kuinka paljon olemme saaneet kannustusta elämässä ja miten onnistumisiimme on lapsena suhtauduttu. Koulukiusaaminen ja lyttääminen jättää ikuiset arvet, jotka on mahdollista kääntää myös voimavaroiksi. Itse ainakin koen, että ne kerrat kun minua on mollattu tavalla tai toisella ovat kyllä satuttaneet, mutta loppupeleissä antaneet jollain tavalla myös sisäistä voimaa sen suhteen, että minähän pystyn ja voin.

En todellakaan voi sanoa olevani aina itsevarma mutta on olemassa asioita, joiden suhteen koen itseni itsevarmaksi. Eniten itsevarmuuteni on kasvanut viime vuosina kun olen ajautunut vaikeiden asioiden äärelle ja sitä kautta joutunut punnitsemaan niin vahvuuksia kuin heikkouksianikin. Vaikka nuo tilanteet ovat sellaisia, joissa on ollut pakko tarkastella suurimpia epävarmuuksiani, ovat ne samalla kuitenkin nostaneet esiin myös niitä varmuuksiani. Itsevarmuus ei mielestäni siltikään ole aina yhteydessä niihin asioihin, joissa olemme hyviä. Vaikka koen olevani hyvä esimerkiksi piirtämisessä, en silti ole aina itsevarma piirustuksieni suhteen. Itsevarmuus onkin jotain syvempää ja se on tunne siitä, että luottaa itseensä jossain asiassa sataprosenttisesti ja on varma siitä, mitä tekee.

Missä asioissa minä sitten olen itsevarma? Ohessa seitsemän minun itsevarmuus juttuani.

Arvomaailma ja mielipiteet

Koen, että uskallan olla rohkeasti arvomaailmaltani juuri sitä, mitä olen enkä häpeä sanoa tuota ääneen. Olen kirjoittanut täälläkin avoimesti esimerkiksi uskostani ja myös kamppailusta sen kanssa, uskonko enää siihen mihin olen lähes koko elämäni uskonut. Myös pohdinnat ihmisten moraalista, pettämisestä ja parisuhteiden lopun elämän kestosta ovat olleet joskus tapetilla. En pelkää ihmisten mielipiteitä koska olen itsevarma omista mielipiteistäni – ihan sama vaikka olisinkin välillä niiden suhteen jopa hukassa. Uskoisin, että tämä rohkeuteni olla arvomaailmalta sitä mitä olen juontaa juuriaan siitä, että minua on jo lapsena kannustettu olemaan erilainen välittämättä muista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulla olisi jatkuva tarve jotenkin tuputtaa mielipiteitäni, vaan annan kyllä tilaa muillekin ja suvaitsen erilaisuutta.

Pukeutuminen

Minulle on aivan sama mitä muut ajattelevat pukeutumisestani. Vaikka en koekaan pukeutuvani mitenkään todella erikoisesti enkä näe sille tarvetta, en silti välitä kommenteista joita kuulen aina toisinaan etenkin miehiltä. Tiedän, että valintani voivat olla joskus hieman outoja tai minun haluttaisiin pukeutuvan söpöihin mekkoihin mutta koska se ei ole minua, en niin tee ja piste. Pukeutuminen on todella henkilökohtainen juttu ja se viestii paljon ulkomaailmalle. Nuorempana otin kommenteista usein itseeni mutta nykyään minulla on suunnattomasti rohkeutta verhoutua juuri sellaisiin vaatteisiin, joissa viihdyn. Ja kenenkään ei muuten tarvitse pukeutua vaatteisiin, jotka korostavat hänen vartalonsa ”parhaita puolia”! Suorastaan inhoan tuota neuvoa, sillä jokaisella on lupa korostaa tai olla korostamatta niitä asioita vartalossaan joita itse haluaa.

Bloggaaminen/työ

Oma blogi, bloggaaminen ja oikeastaan kaikki työhöni liittyvä ovat asioita, joissa koen olevani itsevarma. Olen tehnyt tätä niin kauan, että tiedän työni arvon ja uskallankin siitä rohkeasti ihmisille puhua. Uskon, että asiaan vaikuttaa myös kokemus ja se aika, kuinka pitkään olen blogiani työstänyt. Kun teet jotain vuosia, kasvaa itsevarmuus siinä matkan varrella väkisinkin. Uskon, että tämä pätee oikeastaan jokaisella alalla – mitä enemmän jotain asiaa teet, sitä paremmin sen osaat ja samalla myös itsevarmuus kohoaa. Tietenkin omassa työssäni itsevarmuutta lisäävät myös kävijämäärät ja lukijakunta, joiden voin todeta olevan jo kovin vakiintuneita. Sitä ikään kuin tietää tekevänsä jotain oikein ja siitä saa suunnattomasti lisää itsevarmuutta! Toisaalta itsevarmuuteni näkyy ehkä myös siinä, etten anna työni määritellä minua ihmisenä.

Itsensä peilaaminen ja tarkasteleminen

Koen nykyään olevani aika itsevarma pohtija sekä myös omien heikkouksien ja vahvuuksien tarkastelija. Minulle ei ole kauhistus myöntää, että olen mokannut mutta tietenkin on asioita, joissa myös puolustan itseäni. Sellainen tarkastelukyky on kyllä kehittynyt vuosien varrella, mikä on muuten tietyllä tapaa myös vapauttanut oloani ihmisenä. Tuntuu sille ettei tarvitse miellyttää tai olla mitään sellaista, mitä en oikeasti ole. Huumorini on välillä huonoa, tapani toimia vääränlainen tai saatan mokailla. Tässä kohtaa voisi kai sanoa, että koen olevani itsevarmempi minä – se Jutta joka pohjimmilta olen ja alan kai vihdoin sen todella löytämään.

Ulkonäkö – hymy, hiukset ja iho

Mietin pitkään, mitkä asiat ulkonäössäni ovat sellaisia, joiden suhteen olen erityisen itsevarma. Ensimmäisenä mieleeni tuli hymy, iho ja paksut hiukset, jotka ovat ehkä parhaita puoliani. Myös meikittömänä olen nykyään itsevarma – paikoitellen jopa itsevarmempi kuin meikillä. En siis todellakaan pelkää meikitöntä minää silloinkaan, kun ripsienpidennyksiä ei ole ollut. Toisaalta ulkonäkö on varmaan aina sellainen juttu, jonka suhteen niitä satunnaisia epävarmuuksia tulee ja menee. Yleisesti ottaen kuitenkin koen, etten kärsi enää nykyään sen suuremmista ulkonäkööni kohdistuvista kriiseistä kuin ehkä toisinaan valokuvissa tai jos olo on turvonnut siihen tiettyyn aikaan kuukaudesta. Välillä on hassua kuinka tuntuu, että itselleni tuntemattomat ihmiset olettavat minun keskittyvän todella paljon ulkonäkööni, vaikka todellisuudessa olen suurimman osan ajasta ilman meikkiä ja aivan tavallisen tallaajan näköinen.

Ihmissuhteet

Tällä tarkoitan etenkin ystävyyssuhteita ja muitakin ihmissuhteita, joilta vaadin nykyään tiettyjä asioita. Nuorempana olin kovin epävarma ihmisten kanssa ja paljon miellytinkin tai tein asioita jotta pääsin haluamiini piireihin. Nykyään tiedän olevani hyvä ystävä ja arvostan itseäni ihmisenä, jonka vuoksi haluan lähelleni ne ihmiset, joihin luotan sataprosenttisesti ja joiden seurassa aidosti viihdyn. En siedä huonoa kohtelua tai välitä olla kenellekään ystävä ilman vastavuoroisuutta. Seuraavalta parisuhteeltakaan en tule ihan mitä tahansa hyväksymään, vaan haluan rinnalleni hyvän ihmisen. En halua tyytyä elämässäni huonoihin ihmissuhteisiin vaan haluan antaa muille hyvää ja myös itse saada hyvää.

Keho/liikkuvuus

Vaikka minullakin on ne ”ongelmakohdat” kehossani, harvoin noita enää nykyään ajattelen. Olen pääpiirteittäin itsevarma kehostani ja sen liikkuvuudesta. Koen olevani aika hyvä eri liikuntamuodoissa ja liikunnan harrastaminen ylläpitää sellaista kivaa kehopositiivista ajattelutapaa sekä itsevarmuutta. Kehoa ei voi eriyttää mielestä jonka vuoksi keho vaikuttaa omalta osaltaan ihmisen itsevarmuuteen. Tietenkin ihmisillä on erilaisia tapoja suhtautua kehoonsa, kuten esimerkiksi Alma eilisessä Yökylässä -ohjelmassa totesi, hän ei ole tarkka kehostaan tai pidä sitä erityisen merkityksekkäänä. Tuo on upea tapa ajatella, että elämässä se fokus ei ole niin suuresti vartalossa vaan jossain muualla. Itselläni on ehkä se, että olen aikanaan ollut epävarma vartalostani, jonka vuoksi takaraivoon on jäänyt se ajattelutapa, että kropalla on tiettyyn pisteeseen asti merkitystä. Myös yleisurheilutausta vaikuttaa, sillä niin pitkään keho oli suuressa roolissa. Nykyään tässä on kyllä kiva tasapaino ja sanoisin itsekin keskittyväni tänä päivänä huomattavasti enemmän henkisyyteen kuin fyysisyyteen.

Toivottavasti postaus haastaa sinutkin miettimään niitä asioita, joissa olet pohjimmiltasi itsevarma. Ei ole muuten mikään helpoin tehtävä – tai ei ainakaan minulle ollut. Asiana kuitenkin erittäin merkityksekäs, sillä liian usein me mietimme itsessämme niitä kehityskohtia tai huonoja asioita hyvien sijaan.

Eipä muuta kuin oikein ihanaa perjantaita!

 

Kuvat: Iines / edit: minä

171 cm ja ? kiloa

Täällä FitFashionin blogiportaalissa on lähiaikoina pyörinyt useampikin postaus, joissa bloggaajat paljastavat painonsa ja pituutensa. Mielestäni kiva idea ja se todella avaa silmät sille, että paino ei kerro vartalon muodosta, mallista, koosta tai oikeastaan yhtään mistään mitään. Kaksi samankin verran painavaa ihmistä saattavat näyttää täysin erilaisilta.

Itsehän olen tosiaan 171 cm pitkä, tai olin sitä ainakin vuonna 2008, kun minut viimeksi mitattiin. Painosta sen sijaan minulla ei ole hajuakaan, sillä puntarilla en ole käynyt ainakaan pariin vuoteen. Veikkaisin, että jossain 55-58 kg välimaastossa liikutaan, sillä silloin, kun vielä puntarilla kävin painoin lähes aina jotain tuolta väliltä. Pidän painoa kuitenkin täysin turhana tietona. En tee sillä mitään, enkä näe syytä sille, miksi minun tulisi edes tietää paljonko painan. Jos jotain mittaria tahdon käyttää, niin sitten se on peili ja vaatteet.

Olen ylipäänsä sitä mieltä, että ihmisten keskittyminen painoonsa ja lukuihin mitä tulee ruokailemiseen tai muuhun terveyteen liittyen on loppupeleissä täysin turhaa. Tieto lisää tuskaa ja sitä rataa. Olen kuullut aika monta tositarinaa siitä, kuinka kaloreiden tiedostaminen saattaa muuttua tahtomattaan ahdistavaksi ja painon kyttääminen puolestaan pakkomielteiseksi. Usein ihmismieli vaan toimii niin, on huolettomampaa, kun ei tiedä. Vaikka en ole itse koskaan sairastanut syömishäiriötä, oli minullakin joskus vuosia sitten painoon keskittyvä ote treenaamisessani (tuolloin en siis treenannut ollenkaan lihaskuntoa). Kävin lähestulkoon jokaisen treenikerran yhteydessä puntarilla, sillä halusin pysyä selvillä, paljonko painan. Monesti ihmettelin kuinka saatoin painaa vaikka pari kiloa enemmän sillä viikolla, jolla olin syönyt mahdollisimman terveellisesti? Niinpä niin, ihmiskeho on juurikin tuollainen – ihmeellinen ja arvaamaton. Mielestäni onkin täysin turhaa seurata painoaan, sillä se ei kerro oikeasti loppupeleissä sinulle yhtään mitään kunnostasi, ulkomuodostasi tai siitä kuinka hyvä ihminen olet. Paino on vaan numero.

Tänä päivänä elän tosiaan täysin puntaritonta elämää, enkä koe edes salilla houkutusta kivuta vaa`alle. Minun on hyvä näin ja tämä on tietysti oma valintani. Ymmärrän kyllä, että jos ylipainoinen ihminen lähtee pudottamaan rasvaa kropastaan, niin puntari saattaa antaa kivoja välitavoitteita ja motivoida. Toisaalta joskushan se saattaa myös lannistaa. Vaaka ei näytäkään sitä mitä toivotaan ja lukemat jäävät junnaamaan. Itse kuitenkin toivoisin, että mahdollisimman moni löytäisi jonkinlaisen vapauden painonsa suhteen. Vaikka juuri sellaisen asenteen, kuin itse olen löytänyt. Ettei vaan kiinnosta tietää. Että onni löytyy ihan muualta, kuin niistä numeroista. Terveestä ja hyvinvoivasta kehosta, joka on kivassa kunnossa!

Ja jos vielä alkuun palatakseni, niin se paino ei tosiaan kerro myöskään siitä oletko hyvässä vai huonossa kunnossa. Meillä jokaisella on eri painoinen luusto, toisilla kevyempi kuin toisilla. Myös lihas painaa enemmän, kuin läski ja sen kasvu luonnollisestikin nostaa hieman painoa. Sen lisäksi lihas kuitenkin muuttaa myös vartalon muotoa ja joskus jopa mallia. Vaikken tosiaan tiedä mitä nyt painan, niin vaatekokoni on edelleen sama, kuin vaikka kolme vuotta sitten. Se mikä on kuitenkin kokenut muutosta, on vartaloni muoto. Vaikken mikään lihaskimppu olekaan enkä edes halua olla, olen silti saanut kroppaani sellaisia muotoja, joista pidän. Näistä mainittakoon muutamana esimerkkinä parempi ryhti, hartioiden pyöreys ja tiukempi keskivartalo. Nämä kolme seikkaa ovat tulleet täysin treenien tuloksena ja ilman sitä tietoa, mikä on painoni.

Veikkaan, että koko painoasia herättää mielipiteitä niin puolesta, kuin vastaankin. Oma viestini on se, että toivoisin mahdollisimman monen löytävän hyvän balanssin tämänkin asian suhteen. Onneksi nyky-yhteiskunnassa hyväksytään vapaammin erilaiset vartalomallit ja trendit vievät meitä kokoajan rennompaan hyvinvointilähtöiseen suuntaan.

Seuraatteko te painoanne vai koetteko sen turhaksi? Heräsikö ajatuksia?