Miksi muiden paino häiritsee sinua?

Täällä FitFashionin portaalissa on viime päivinä kuhistu äitiyden aiheuttamista kiloista ja siitä, onko raskaus tai lapsen saanti oikeutus painon nousulle saatikka liikkumattomuudelle. Vaikka itse en ole millään tavalla kohderyhmää alkoi aihe kiinnostamaan, sillä siitä on tullut nyt sen verran monesta tuutista. Oikeastaan tässä kiinnostaa lähinnä tuo paino aspekti, joka tuntuu olevan niin usein tavoitteellisesti ja paljon treenaaville ongelma. Toisten ihmisten paino koetaan jotenkin henkilökohtaisena haittana vaikka sitähän se ei todellakaan ole. Kenenkään toisen paino ei ole minun tai sinun ongelma – tai ei ainakaan pitäisi olla.

Itseäni ärsyttää painokeskeisyys – on jo ikuisuuden ärsyttänyt. Se, että ihminen joka ei ole fitissä kunnossa on automaattisesti joko laiha läski tai sitten ihan vaan laiska ja ylipainoinen. En oikeastaan tiedä miksi pyöreys mielletäänkin aina laiskuuteen, sillä aina ei todellakaan ole kyse siitä, että painavampi ihminen vaan makaa sohvalla ja syö sipsejä. Moni kookkaampi ihminen kyllä liikkuu mutta ei jokainen meistä välttämättä välitä olla erityisen tikissä. Toisille riittää ihan vaan hyötyliikunta, eikä kaikkia voi pakottaa rakastamaan salilla käymistä. Usein asioihin liittyy myös toinen puoli, eli esimerkiksi ne äitiyden aiheuttamat muutokset vartalossa, hormonitoiminta tai ihan jo vastasyntyneen lapsen viemä huomio. Pakko sanoa, että vaikka minulla ei lapsia olekaan, ymmärrän silti täysin sen, että raskaus muuttaa kehoa. Ymmärrän sen, että synnytyksen jälkeen ei ole ensimmäisenä mielessä oma kroppa ja sen kuntoon saaminen. On varmasti paljon muitakin asioita, jotka vievät tuossa kohtaa sen suurimman huomion. Ihmettelenkin suuresti, miksi äiteihin kohdistetaan niin suuresti ulkonäköpaineita? Miksi heidän tulisi olla kuukausi synnytyksen jälkeen kovassa kunnossa ja mitä jos kaikki eivät edes halua sitä? Mitä jos synnyttänyt äiti yksinkertaisesti viihtyy vartalossaan?

Tätä ei varmaan saisi ääneen sanoa mutta ihmiset, jotka kiinnittävät eniten huomiota omaan ulkonäköönsä, ovat niin usein niitä, jotka arvostelevat kovaäänisesti toisten ihmisten ulkonäköä. Mielestäni ne vartalonsa suhteen kaikista epävarmimmat henkilöt ovat niitä, joita häiritsee muiden yli- tai alipaino. Kun eletään omaa vartaloaan jatkuvasti suurennuslasilla tarkastellen, toki silloin tarkastellaan alitajuisesti myös muiden vartaloita. Ehkä saatetaan jopa kokea inhoa ylipainoisia/pyöreämpiä kohtaan, sillä omassa päässä rasva on yhtä kuin ällöttävin asia ihmiskehossa. En nyt puolustele millään tavalla sairaalloista ylipainoa – eli sitä omalle terveydentilalleen äärimmäistä olotilaa – vaan haluan korostaa, että painon ei tulisi antaa hallita mieltämme niin paljon. Painon ei tulisi antaa hallita yhteiskuntaamme eikä luokitella ihmisiä. Se, mitä vaaka näyttää ei kerro ihmisestä loppupeleissä yhtään mitään, eikä koon perusteella voi mielestäni määritellä ihmisen laiskuutta tai aktiivisuutta.

Itsehän en ole käynyt vuosiin puntarilla sillä en ole kiinnostunut painostani. Tämä johtuu pitkälti siitä, ettei minua kiinnosta, mitä painan sillä se ei viesti itselleni yhtään mitään. Aina näin ei ole kuitenkaan ollut ja olen minäkin elänyt sen elämänvaiheen, kun ajatukset pyörivät pitkälti oman vartalon ja nimenomaan sen kiinteyden ympärillä. Onneksi vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja tässä on viisastuttu aika tavalla. Nykyään paino onkin minulle täysin merkityksetön asia – niin omani kuin muidenkin. Rakastan kyllä liikuntaa ja siksi treenaankin mutta se, että seuraisin jatkuvasti kehoani mittanauhojen tai puntarin kanssa niin ei kiitos. Tietysti tämä on minun valintani mutta voin sanoa, että on muuten aika kiva valinta. Kun unohtaa kehoonsa kohdistuvat kyttäämiset, vapauttaa se aika tavalla.

Mielestäni tärkeintä olisi, että jokainen saisi olla sen kokoinen ja näköinen kuin haluaa olla. Vaikka on tiettyjä elintapasairauksia, jotka ylipainoisia toki vaivaavat, niin yhtä lailla kuolee koko elämänsä treenanneita ihmisiä syöpään. Itse asiassa juuri tänään aamulla luin kirjoituksen 27 -vuotiaasta naisesta, joka kuoli noinkin nuorena syöpään vaikka oli elänyt terveellistä elämää. Linkin takana on hänen kirjoittamansa jäähyväiskirje, jossa on muuten muutama hyvä elämänohje ihan meistä jokaiselle. Paino on loppupeleissä aika pieni juttu elämässä ja vaikka välillä olisimmekin niitä vähän ”laiskempia sohvan pohjalla makaajia” niin ei se elämä siihen kaadu. Elämässä on monenlaisia vaiheita ja sellaisia voi olla myös liikunnan sekä elintapojen suhteen. Välillä on ihan ok maata siellä sohvan pohjalla jos siltä tuntuu. Suklaakin maistuu toisinaan muuten aika hyvältä enkä sipsejäkään laittaisi täysin boikottiin!

Siispä ensi kerralla, kun jonkun toisen paino tai koko ärsyttää sinua, mietippä ihan huvikseen, että miksi näin? Tuossa kohtaa voi olla hyvä paikka oivaltaa jotain tärkeää.

Oikein rentouttavaa perjantai-iltaa sinne kotisohville! 

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kuinka löysin tasapainon treeneihin ja ruokavalioon?

Harvalla meistä on ollut aina nuoruudesta lähtien terve suhtautuminen kehoonsa tai ylipäänsä siihen vaikuttaviin asioihin kuten treeneihin ja ruokailemiseen. Tuntuu olevan enemmän kuin poikkeus, että useampi meistä on jossain kohtaa käynyt läpi hapuiluvaiheen, jossa koetetaan löytää se balanssi mutta ei välttämättä heti hyvin tuloksin. Aina ei kuitenkaan ole kyse anoreksiasta mutta ortorektisia piirteitä on varmasti ollut monen ruokailuissa ja treeneissä. Itsekin myönnän, että aikanaan treenasin aivan liikaa ja söin turhan vähän – oikeastaan se aika tyypillinen parikymppisten naisten kirous.

Oma tasapainoni löytyi vasta 25 ikävuoden jälkeen – jos nyt aivan oikein muistan, niin olisinko ollut ehkä 27-vuotias, kun aloin vihdoin ymmärtämään sen, että tapani treenata ja ruokailla on todella väärä. Toki myös tapani ajatella omasta vartalosta oli, sillä jotenkin jatkuvasti hain sitä parempaa fyysistä olomuotoa olematta kuitenkaan koskaan sataprosenttisen tyytyväinen. Eikä siinä, en minä edelleenkään joka päivä katso omaa kehoani ihaillen peilistä mutta suhtaudun siihen nykyään aika eri tavalla. Se, että on löytänyt sen itselleen toimivan tavan treenata sekä ruokailla vaikuttaa muuten aika paljon asiaan.

Minun kohdalla muutokseen ajoi vatsavaivojen vuoksi maitotuotteiden pois jättäminen sekä siinä samassa yhteydessä ruokavalion totaalinen remontti. Kaikki sokeriton, rasvaton sekä maitorahkat lähtivät ruokavaliostani, jonka seurauksena kehooni alkoi löytyä parempi tasapaino – etenkin sisäisesti. Tuo vaikutti kieltämättä myös ulkomuotooni ja huomasin, että sellainen turha nestepöhö lähti vartalostani ja limaisuus sekä jatkuvat sairastelut vähenivät. Samaan aikaan vapauduin myös turhasta hiilihydraattipelosta ja aloin syömään gluteenitonta pastaa sekä riisiä. Ehkä jonkun korvaan itsestäänselviä juttuja, mutta itselleni ei aikanaan ollut. Nykyään, kun vatsa voi aikaisempaa paremmin olen hakenut keholleni sitä luontaisimmin toimivaa ruokavaliota ja siihen ei tosiaan edelleenkään kuulu edes laktoosittomat maitotuotteet isoissa määrin. Parhaiten kroppani voi jostain syystä jos en käytä ollenkaan maitotuotteita, vaikka mitään todettua allergiaa tai intoleranssia minulla ei olekaan. Tuossa samassa yhteydessä luovuin myöskin aivan liiallisesta hedelmien syönnistä, jolla koetin korvata kunnon ruokaa sekä makeanhimoa. Vaikka hedelmät ovatkin terveellisiä, ne eivät sovi vatsalleni siinä määrin, kun niitä aikanaan söin. Kärsin jatkuvista verensokerinheittelyistä joihin toki vaikutti varmasti myös sokerittomien sekä rasvattomien tuotteiden käyttö sekä liian vähäinen kunnon ruoka.

Myös kaikki erilaiset sokerilakot ja päätökset kiristellä tämä tai tuo viikko loppuivat ja halusin voida hyvin viikosta sekä vuodesta toiseen. Sokeria en ole kokonaan jättänyt ja välillä ehdottomasti ostan karkkia tai herkuttelen hampurilaisilla ja pizzoilla. Minulle tuo tyyli sopii parhaiten, koska olen ihminen joka ei pidä kielloista. Pakko ylipäänsä sanoa, että vasta kropan reistailu ajoi minut tajuamaan sen, kuinka väärin olinkaan sitä ruokkinut. Edelleenkään en usko, että kaikille ihmisille sopii samanlainen tyyli syödä ja siksi itse boikotoin suomalaista ravintoympyrää. Mielestäni jokaisen tulisi kokeilujen kautta löytää se oma balanssi ja sellainen olotila, jossa koko keho voi hyvin. Tänäänkin tahdon muistuttaa, että ei ole normaalia kärsiä jatkuvista vatsaongelmista, eli niiden syitä kannattaa aina hakea. Usein syyt löytyvät ihan ruokavaliomuutosten kautta mutta toki joskus taustalla on erilaisia sairauksia, joiden varalta tutkimuksissa kannattaa ehdottomasti käydä! Myös stressi on vatsan pahin vihollinen, eli sitä kannattaa todella pyrkiä välttelemään.

Liikunnan suhteen löysin tasapainon vasta hieman myöhemmin, ruokavaliomuutosten jälkeen. Kun aikaisemmin tuli treenattua jopa kuusikin kertaa viikossa, nykyään treeniviikkoni pitävät sisällään 2-4 treeniä hieman menoista riippuen. En koe enää väliin jääneistä treeneistä huonoa omaatuntoa tai mieti, että jospa nyt kuitenkin tänään lepopäivänä treenaisin. Olen myös löytänyt täydellisen tasapainon aerobisen sekä salin suhteen ja nykyään tuntuu juuri hyvältä harrastaa noita siinä määrin, kun harrastan. Olen ehkä eniten sellainen hyvinvointi liikkuja, eli en oikeastaan tavoittele sen suurempaa mutta haluan ylläpitää hyvää kuntoa sekä sitä myötä olla jaksavampi arjessa. Kaikki sellainen ajattelutapa, että toivoo muiden huomaavan kuinka paljon treenaat ulkomuotosi perusteella, on kadonnut kyllä aivan kokonaan. Olenkin muuttunut huomattavasti rennommaksi treenaamisen suhteen ja se toisaalta varmaan näkyy täällä blogissakin. Liikunta ei hallitse elämääni mutta se on sopivissa määrin osa sitä.

Veikkaan useamman löytävän tasapainon näidenkin asioiden suhteen iän myötä. Kun suhde omaan vartaloon muuttuu vanhetessa – samalla muuttuu asennekin rennommaksi. Itsehän en ole vielä missään nimessä huomannut, että ikä olisi tehnyt minusta jotenkin huonokuntoisemman vaan aivan päinvastoin – kroppani on paremmassa kunnossa nyt kolmekymppisenä kuin parikymppisenä! Vuosien treenit näkyvät ja tuntuvat kropassa kivalla tavalla ja mikä tärkeintä, minua itseäni tyydyttävällä tavalla. Minulle on aivan sama, sanooko joku minua liian laihaksi tai lihaksettomaksi, sillä itse tiedän miten ja kuinka treenaan, enkä tietoisestikaan treenaa mihinkään kisoihin tai tavoittele jotain maksimaalista huippukuntoa. Tämä riittää minulle ja se lienee tärkeintä.

Mutta tämä on tosiaan minun balanssini ja toivon, että teistäkin useampi löytäisi sen tulevaisuudessa jos et ole vielä sitä löytänyt! On aivan parasta elää niin ettei tarvitse potea jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä tai tuosta, koska ihan oikeasti tuollaisessa olotilassa on raskasta elää.

Oikein nautinnollista ja hyvinvoivaa päivää jokaiselle!