Pysy kunnossa ja nauti elämästä – 9 VINKKIÄNI

Minulta kysellään säännöllisin väliajoin ulkomuodostani ja siitä, miten pysyn kunnossa kuitenkin elämästä nauttien. Kuinka paljon liikun ja miten syön pysyäkseni hoikkana sekä hyväkuntoisena? Pakko ihan rehellisyyden nimissä tähän alkuun sanoa, että takana on ehkä surkein treenikesä vuosiin. Olen kyllä juossut ja välillä käynyt salillakin, mutta huomattavasti vähemmän kuin aikoihin. Reiluun kuukauteen minulla ei ole ollut salikorttia ollenkaan. Olen myös käyttänyt alkoholia lähestulkoon joka viikonloppu koko kesän ajan, mikä näin jälkeen päin ajateltuna jopa hieman kauhistuttaa. Toisaalta tämä kesä oli minun ensimmäinen ns. virallinen sinkkukesä, josta otin kaiken irti ja pakko sanoa, että vaikka kosteaa onkin ollut, on ollut myös aivan mielettömän hauskoja reissuja! On käyty viikonloppureissulla Hangossa, Kotkassa, juhlittu useita kertoja Hernesaaressa, merellä ja Santorinillakin asti. En vaihtaisi mitään pois – paitsi no ehkä pari kauheaa kankkusta…

Vaikka elämässä on tosiaan välillä tällaisia treenirintaman suhteen hiljaisempia ajanjaksoja, tiedän aina, että tulen palaamaan siihen tyypillisempään treenirytmiini jossain kohtaa. Liikunta on minulla veressä eikä sen uudelleen aloittaminen tunnu koskaan vaikealta. Tavallaan välillä on ihan hauskakin nähdä, miltä kroppa tuntuu, kun ei käy salilla ja muuttuuko se mihin suuntaan. Vaikka olen kolmekymppinen, on pakko sanoa, että yllättävän hyvin sitä pysyy kunnossa vaikka eläisi kuten olen koko kesän elänyt – erityisen rennosti. Tärkein juttu on ollut kuitenkin ehkä se, että ravintopuoli on kunnossa. Jos olisin syönyt koko kesän vaan roskaa, en varmasti näyttäisi tältä. Vaikka välillä olisikin ns. epäterveellisempiä ajanjaksoja ja liikuntakin vähemmällä, voi terveellisen viikkoruokailun avulla pitää itsensä silti kunnossa.

Jos en nyt kuitenkaan enää tuosta kesästä sillä nyt on jo ryhdistäydytty, mutta haluan jakaa yleisesti ottaen teille ne vinkkini, joiden avulla pysyn kunnossa mutta samaan aikaan voin elää rennomminkin. Rennolla elämällä tarkoitan siis sitä elämää, jota tavallisesti elän. Eli treenaan viikoittain mutta en mitenkään orjallisesti, herkuttelen myös niillä sokerisillakin herkuilla, käyn välillä ulkona ja nautin viiniä, syön ravintoloissa enkä todellakaan aina salaattia, sekä suhtaudun tähän kaikkeen vieläpä rennolla otteella.

Syön terveellisesti

Kuten jo tuossa yllä mainitsin, ruokavaliolla on suuren suuri merkitys. Itse noudatan sellaista kaavaa, että pyrin syömään arjessani terveellisesti ja viikonloppuisin otan sitten rennommin (olisiko tämä kutakuinkin 80/20 % tyyli – säännöistä en halua puhua). Jos herkuttelen viikolla, herkuttelen terveellisemmillä herkuilla enkä osta kotiin esimerkiksi suklaapatukoita kesken työviikon. En kuitenkaan ole nimennyt yhtä herkkupäivää mutta toki sitä luontaisesti jotenkin mieltää sen herkuttelun ennemminkin viikonloppuihin kuin viikkoon. Tämä rento tyyli on toiminut minulla kaikki viime vuodet ja sitä tulen jatkossakin vaalimaan.

En laske kaloreita

Uskon, että tällä tyylillä syön sen verran, että tulen kylläiseksi enkä oikeasti syö liian vähän tai liian paljon. Inhoan ajatusta siitä, että ruoka tulisi punnita tai sen sisältöä muutenkaan laskea – mitä jos annoksen jälkeen jääkin nälkä? Etkö voi ottaa lisää jos kalorit ovat täynnä? Se, mitä kuitenkin teen on, että pyrin miettimään päivän ruokavaliota kokonaisuutena. Lähinnä siis siten, että syön niin proteiinin lähteitä kuin hiilihydraattejakin ja pyrin muistamaan myös hyvät rasvat. Syön erilaisia asioita enkä esimerkiksi jatkuvasti pelkkää leipää tai kananmunia. Jaan ruokia tiettyihin kohtiin päivää vähän sen mukaan, mikä sopii omalle keholleni. Itselleni sopii esimerkiksi parhaiten proteiinipitoinen aamiainen, kun taas hiilarit päivään/iltapäivään tai alkuiltaan. Itselleni on myös tärkeää se, että syön erilaista lämmintä ruokaa lähestulkoon päivittäin. Jaksan syödä terveellisesti, kun ruokavaliossani on vaihtelua!

Juon vettä – en limsoja tai valmismehuja

En tosiaan juo juuri koskaan arkena mitään muuta kuin vettä. Toki välillä puristan itse mehua mutta en kuitenkaan mitenkään säännöllisesti. En osta valmis mehuja kuin krapulassa, tai ylipäänsä lipitä limsoja enkä muutakaan ns. turhaa. Olen aina ajatellut, että sokerin juominen on maailman turhinta ja sitähän esimerkiksi valmis mehuissa on vaikka kuinka paljon. En myöskään juo viikolla rentouttavia iltaviinejä tai käytä alkoholia muutenkaan kuin sosiaalisissa tilanteissa ja nekin tavallisesti osuvat nimenomaan viikonlopuille jos jonnekin.

Syön ravintoni mahdollisimman puhtaana

Tällä tarkoitan sitä, että ostan aina mahdollisimman puhtaita aineosia ja vältän valmis sekoituksia. Esimerkiksi maustettua jogurttia en osta enää nykyään juuri koskaan vaan ostan esim. maustamatonta GO ON -soijarahkaa, johon sitten lisään marjat sun muut joukkoon. Myös leivän päälliset ostan hyvin askeettisina eli ei mitään erikoisuuksia, vaan ihan vaan simppelit jutut. Ruokaakin laitan hyvin puhtain aineosin, jolloin tiedän, mitä syön. Myös ravintoloissa viikolla syödessäni valitsen useimmiten aika puhdasta ruokaa ihan vaan jo automaattisesti. En käytä myöskään turhia salaatin kastikkeita sillä rakastan oliiviöljyä sekä balsamikoa. Toisaalta nämä mieltymykseni johtuvat varmaan siitä, että rakastan raikasta ja puhdasta ruokaa. Suurin osa esimerkiksi valmisruoista ällöttää minua enkä ole todellakaan mikään tirisevän rasvan ystävä. Tokikaan sataprosenttisesti tätä kohtaa ei voi koskaan noudattaa mutta pyrkimys on ainakin siihen, että söisin mahdollisimman puhdasta ravintoa.

Liikun säännöllisesti

Vaikka välillä liikun rennommin, harvoin minulla on esimerkiksi kahta viikkoa niin etten tekisi yhtään treeniä. Kesälläkin olen kuitenkin juossut viikolla enkä täysin jättänyt urheilua. Liikunta on itselleni sellainen automaatio, sisään rakennettu juttu jota ilman ehkä pärjään mutta jota ilman en halua pärjätä. Saan treenaamisesta energiaa ja voimaa arkeen. Välillä on toki kausia ettei ole niin paljon motivaatiota mutta, kun on liikkunut koko elämänsä olisi sitä aika outoa lopettaa liikunta kokonaan. Liikunta on ehdottomasti myös yksi seikka joka saa vartaloni näyttämään siltä, miltä se näyttää. Turhaan sitä kieltämään, kyllä liikunnalla on merkitystä myös ulkoiseen olemukseen ja sen kunnossa pysymiseen.

En ajattele mustavalkoisesti

Tämä on todella tärkeä juttu jos haluaa pysyä kunnossa koko loppuelämänsä eikä vaan aina kerta toisensa jälkeen repsahdella ja sitten taas palata ruotuun. On turha kieltää itseltään esimerkiksi herkutteleminen, sillä se on normaali osa elämää. Ihmisen kuuluu saada nauttia välillä herkuista ja jopa niistä  makeimmistakin sokerisista jos niikseen haluaa. Olenkin sitä mieltä, että kaikki lakot vaan kiihdyttävät himoja, joten mieluiten opettelee pikkuhiljaa tavan elää tasapainossa, eikä kiellä itseltään mitään. Tämä siis pätee mielestäni kaikkeen elämässä ja toimii omalla kohdallani parhaiten. Toki näissä ruokajutuissa ongelma saattaa usein olla myös korvien välissä, eli siihen ei oikeastaan auta omat päätökset vaan terapia asian suhteen. Usein syömiseen liittyvät ongelmat, kun saattavat johtua aivan muusta kuin ruoasta mutta ne ilmenevät vaan ruoan kautta.

En käy puntarilla

Vaa`an tuijottaminen on mielestäni turhaa. Vaatteet ovat oikeasti paras mittari kertomaan, missä mennään ja jos esimerkiksi farkkujen vyötärö alkaa salakavalasti kiristämään, kiinnitän ruokavaliooni huomiota. Toki mietin myös sitä voiko tuo kiristys johtua esimerkiksi PMS -oireista tai viikonlopun herkuttelusta, eli mitään paniikkia tuollainen pieni puristus ei ainakaan itsessäni aiheuta. En kuitenkaan koskaan ajattele niin, että no ostanpas nyt sitten uudet suuremmat farkut, vaan kyllä minä kiinnitän sitten siihen ruokavaliooni huomiota ja palautan sen avulla kroppani entisiin mittoihin. Olen itse asiassa mahtunut saman kokoisiin vaatteisiin koko aikuisikäni ja niin ajattelin mahtua jatkossakin.

Olen oivaltanut fyysisyyden ja henkisyyden yhteyden

Mietin itseäni aina kokonaisuutena. Kun tiedän, miten paljon liikunta vaikuttaa mieleeni ja terveellinen ruokavalio hyvinvointiini, pyrin sitä tyyliä vaalimaan. Toisaalta tarvitsen välillä myös niitä viinilasillisia, ja hauskanpitoa pysyäkseni kasassa. Mielestäni jokaisen ihmisen tulisi hakea elämäänsä sitä tasapainoa, mikä on itselleen sopiva tapa olla, liikkua, tehdä töitä, juhlia, harrastaa… Oikeastaan kaikessa sen kokonaisbalanssin löytäminen auttaa mielestäni myös pitämään oman suhteen vartaloonsa kunnossa. On nimittäin todella pitkälti kiinni mielestämme kuinka näemme itsemme. Minä olen onnellinen siitä, että näen itseni nykyään eri tavoin kuin nuorempana näin. Katson itseäni armollisemmin ja vaikeampinakin ajanjaksoina suhtaudun kehooni ymmärtävästi. Aina ei ole voimia treenata täysillä ja se on ihan okei. Itse asiassa itselleni ei edes oikein sovi sellainen verenmaku suussa treenaaminen, vaan nautin enemmän miellyttävästä liikunnasta. Tämä on se minun tieni, jonka olen löytänyt – mikä on sinun tiesi?

Syön AINA aamiaisen

En ikinä koskaan ohita aamiaista, sillä se on mielestäni päivän tärkein ateria. Aamiainen käynnistää päivän ja aineenvaihdunnan. Kun syö aamiaisen, syö mielestäni myös fiksummin koko tulevan päivän ajan. Ja ylipäänsä aamiaisen myötä aivotoiminta alkaa rullaamaan ja keho käynnistyy. Olen muutenkin aamupala ihminen eli rakastan hurjasti erilaisia buffet aamiaisia ja kaikkea sitä raikasta, mitä niissä tarjoillaan. Toki tykkään panostaa aamiaiseen ihan kotonakin, eli se on kyllä heittämällä päivän ateria, johon panostan aina kaikista eniten. Uskon aamiaisen voimaan ja siihen, että ihmisten jotka nauttivat aamupalan on helpompi pysyä pidemmällä aikavälillä kunnossa.

Näitä vinkkejä noudattamalla pysyn tosiaan kunnossa ja samaan aikaan voin nautiskella elämästä sekä suhtautua siihen rennolla otteella. En ota kehoani liian vakavasti ja nimenomaan tuon oppiminen on tehnyt elämästä huomattavasti helpompaa! Kun tässä maailmassa on tosiaan paljon muutakin kuin ne treenit, terveellinen ruokavalio ja ruodussa pysyminen.

Oikein hyvinvoivaa sunnuntaita jokaisella ja jos teillä heräsi kysymyksiä, ajatuksia tai omakohtaisia lisävinkkejä, niin kaikenlainen keskustelu kommenttiboksissa on enemmän kuin tervetullutta! :)

Heinäkuussa aion…

Heinäkuu on ehkä kesäkuukausista se parhain. Sitä salaa jo uskaltaa odotella jonkinlaisia helteitä ja ehkä kaivaa kaapista vihdoin kesämekkoja sekä shortseja esiin. Voitteko kuvitella, etten ole kertaakaan tänä kesänä vielä kulkenut shortseissa tai ylipäänsä kovin kesäisissä vaatteissa! Jotenkin vaan tuntuu, että sitä pukeutuu jatkuvasti vähän paksummin kuin automaatiosta ja sitten vasta ulos mennessä havahtuu siihen, että kyllähän täällä tarkenisi vaikka hihattomallakin. Toisaalta tähän saattaa vaikuttaa myös se, etten ole tehnyt juurikaan kesävaate hankintoja. Kaikki ovat viimevuotisia ja tosiaan vielä tuolla kaapin takaosissa. Ehkä ne olisi  näin heinäkuun kunniaksi aika kaivaa esiin?

Alkanut kuukausi on hyvin tyypillinen lomakuukausi ja useampi jää viimeistään tämän viikon lopussa lomalle. Heinäkuu on mielestäni aina myös hyvin täynnä kaikkea tapahtumaa ja niitä on nimenomaan enemmän muualla Suomessa kuin täällä Helsingissä. Vaikka en itse varsinaisesti lomaile, on tässä kuussa ehdottomasti tarkoitus tehdä juttuja mahdollisimman paljon! Elokuussa on kuitenkin sitten taas sellainen syksyyn virittyvä fiilis, vaikka se onkin aina tavallisesti aina ollut kovin lämmin. Tosin syksystä en nyt missään nimessä halua vielä puhua! Elokuussa on vielä luvassa ainakin reissu Santorinille sekä viikonloppumatka Tampereelle Blockfest viikonloppuna.

Mutta mitä on luvassa heinäkuussa? Tässä minun ns. BUCKET LIST jo alkaneelle kuukaudelle.

Hangon Regatta – Tapahtuma on itselleni perinne jo monen vuoden takaa. Olisiko ehkä jokunen vuosi ollut välissä, etten ole Hangossa Regatan aikaan vieraillut, mutta pääasiallisesti olen ollut siellä joka vuosi. Viime vuonna olimme ystäväporukalla lauantaista sunnuntaihin ja nyt on tarkoitus suunnistaa paikalle todennäköisesti jo perjantaina. Parasta Hangossa on se, että siellä aurinko paistaa aina! Regatassa on mielestäni aina ollut myös kovin hyvä tunnelma ja paljon tuttuja.

Alppiruusupuisto – Haagassa sijaitseva Alppiruusupuisto on sellainen paikka, jossa on vielä tänä kesänä aivan pakko käydä! Todella kauniita kuvia on pyörinyt Instagramissa ja blogeissa, jonka vuoksi ei ole voinut kuin ihastella paikkaa somen välityksellä. Valitettavasti en ole enää varma, ovatko alppiruusut kukassa, sillä niidenhän sanotaan olevan parhaimmillaan kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa? Onko joku ehkä vielä tällä viikolla käynyt siellä, vieläkö ehtisi paikkaa ihastelemaan?

Linnanmäki – Nyt ihan nolottaa, nimittäin en ole käynyt Linnanmäellä kertaakaan tänä kesänä! Asun aivan vieressä ja en siltikään ole saanut aikaiseksi mennä. Laitteet eivät enää tällä ikää niinkään houkuta mutta se Lintsin tunnelma, se on vielä tähän kesään koettava! Parasta on mennä haahuilemaan Linnanmäelle iltaisin ja käydä ostamassa muutamat lakunauhat (ovat muuten suosikki karkkejani). Myöskin se vaaleanpunainen yhdessä jos toisessa blogissakin vilkkunut seinä on vielä aivan pakko kuviin ikuistaa…

Kotkan Meripäivät Kotkassa en ole koskaan käynyt ja jouduinpa oikein kartalta katsomaan, missä suunnalla se on. Meripäivät eivät tosiaan ole Regatan tavoin itselleni minkäänlainen perinne, mutta vähän mietittiin, josko siellä menisi tänä vuonna piipahtamaan? Kuuleman mukaan erittäin hauska ja rento tapahtuma, jossa riittää menoa ja meininkiä. Mielestäni kesässä parasta ovat nimenomaan erilaiset tapahtumat eri puolilla Suomea! Vaikka en mikään kova maakuntamatkailija olekaan, on se välillä kiva piipahtaa muuallakin kuin olla aina täällä Helsingissä.

Allas Sea Pool – Tämäkin kokematta. Kun tulee seuraava hellepäivä, on Allas aivan pakko kokea! Paljon olen kuullut kehuja kyseisestä paikasta verrattuna vaikka Stadikkaan. Kuulemma enemmän ns. aikuisten makuun oleva paikka, jossa on mahdollisuus loikoilla auringossa ja pulahtaa välillä uimaan. Sijainti on erinomainen eikä hintakaan kukkaroa paljon köyhennä. Olikohan kertakäynti 12 € jos oikein muistan?

Suomenlinna – Joka kesän juttu, ehdottomasti. Varmaan kymmenen kertaa tullut Suomenlinnassakin käytyä ja aina siellä on yhtä kivan kesäinen fiilis. Tuohonkin reissuun on vaan valittava päivä jolloin sää suosii sataprosenttisen varmasti. Suomenlinnaan on onneksi erittäin helppo matkustaa, kunhan hyppää vaan lauttaan Kauppatorilta.

Piknik – Perinteinen piknik puistossa on vielä tältä kesää kokematta! Tämäkin johtunee näistä hieman surkeammista keleistä, jonka vuoksi ei ole ihan ensimmäisenä tullut mieleen poiketa puistoon eväiden kera. Onneksi kesää on vielä jäljellä ja toivon mukaan myös aurinkoisia hellepäiviä tulossa!

Jooga – Siis ette usko mutta joogaaminen on jäänyt itseltäni kesän ajaksi aivan kokonaan! Heinäkuussa skarppaan ja osallistun puistojoogaan tai suuntaan Rootsiin. Pakko sanoa, että olen tämän tauon aikana alkanut joogaa kaipaamaan. Tuntuu kuin keho olisi enemmän jumissa eikä liikkuvuus olisi kuten keväällä, jolloin joogaaminen oli säännöllistä.

Housut Levi`s (Wedgie fit) / Paita Zara 

Terassilounaat – Kesäkuussa näitä oli aivan liian vähän, joten heinäkuulle terdelounaita lisää kiitos! Ylipäänsä terasseilla auringossa paistattelu, hyvä seura, kylmä valkoviini ja erinomainen ruoka – täydellistä. Välillä vaan tuntuu, että kesäviikonloput eivät ajattelisesti riitä, koska kaikki viikonloput on tupaten täynnä ohjelmaa. Pakko alkaa toimimaan ihan arjessakin ja suunnata useammin extempore kaupunkiin lounastamaan.

Juoksulenkki Kaivariin – Juoksen aina kotini lähistöllä, joten heinäkuussa aion joku aurinkoinen päivä lähteä juoksemaan rantaviivaa pitkin Kaivariin ja sieltä Hernesaareen. Vaikka Töölönlahti ja sen ympäristö onkin kaunista, on Eiran rannassa ihan oma tunnelmansa. Miten te muuten hoidatte pitkillä lenkeillä nesteytyspuolen? Välillä näen ihmisiä, jotka juoksevat vesipullo kädessä mutta mielestäni se tuntuu jotenkin vaivalloiselta. Kuitenkin jos mietitään, että juostaan vaikka 1,5 tuntia auringossa, on silloin aivan pakko itseään jossain kohtaa nesteyttää. Tähän kaivattaisiin vinkkejä!

Sukulointia – Äitini tulee ensi viikolla Helsinkiin viikoksi, joten alkuviikosta tulee varmasti vietettyä hänen kanssaan jonkun verran aikaa. Ehkä tuo olisi oiva ajankohta käydä Suomenlinnassa, nauttia terdelounaista sekä piipahataa Lintsillä? Äidin kaupunkiin tuleminen on joka vuotinen heinäkuun perinne ja silloin pyrimme näkemään mahdollisimman paljon.

Onko teillä paljon suunnitelmia alkaneelle kuulle? Ehkä samoja tapahtumia tai juttuja? :)

Kuvat: Taru / Editointi: minä