Kiitollisuuspäiväkirja 7 päivän ajalta

Maanantai 28.9.

Viikonloppuna vietettiin yhden parhaista ystävistäni syntymäpäiviä. Meillä oli niin kivat juhlat, että vieläkin hymyilyttää. Olenkin tänään aivan erityisen kiitollinen näistä ihmisistä ja vahvasta tukijoukosta elämässäni.🙏🏻❤️

Hidas aamu, siitä olen tänään kiitollinen. Tai oikeastaan mahdollisuudesta herätä hitaasti uuteen viikkoon. En varmaan koskaan kyllästy tähän etätyöskentelyn mahdollisuuteen, jolloin voi halutessaan tehdä töitä, vaikka sängystä käsin. Aloitin tänään päiväni myös jäätelöllä, sillä teki mieli. Arjen luksusta.

Heräsin tänään aivan ihanan ihmisen vierestä, jonka vierestä voisin herätä koko loppuelämäni.

Tiistai 29.9.

Olen terve, enkä ole sairastunut kausiflunssaan, saatikka koronaan. Olin viimeksi sairaana vuodenvaihteen jälkeen, joten voin olla äärettömän kiitollinen hyvästä vastustuskyvystäni. Teräksisen vastustuskyvyn olen rakentanut laadukkaan ruokavalion ja ravintolisien avulla.

Uskomatonta kyllä, mutta olen viimeksi matkustanut lentokoneella lähes vuosi sitten. Tälle syksylle on tulossa pari kotimaan lentoa – toinen Ivaloon tällä viikolla ja toinen Leville marraskuussa. Olen kiitollinen mahdollisuudesta matkustaa (etätyö) ja siitä, että nykyään nautin Suomen sisällä matkustamisesta. Lappi on yksi suosikki paikoistani ja aivan erityisesti talvella tykkään viettää siellä aikaa. Nyt lähden ensimmäistä kertaa katsomaan kaunista ruskaa!

Aamukahvi ilahdutti tänään. Vaikka se keitettiin kiireellä, maistui se aivan erityisen hyvältä.

Keskiviikko 30.9.

Syksyn kauneus sai oloni tänään kiitolliseksi. Vietin työpäivää ystäväni kanssa kahvilassa ja samalla kuvailtiin ensimmäisiä syksyisiä kuvia tähän vuoteen. Rakastan syksyn kauneutta ja väriloistoa. Vaikka harmaus ja pimeys tulevat jossain kohtaa vielä ottamaan koville, tällä hetkellä nautin siitä, miltä ulkona näyttää.

Juuri nyt moni asia tuntuu loksahtelevan paikoilleen. Usealle vuosi 2020 on ollut vaikeuksien vuosi (ja sitä myös minulle jossain määrin), mutta henkilökohtaisesti koen, ettei huonoa ilman hyvää.

Hyvä työmoodi ja inspiraatio ovat olleet tänään vahvasti läsnä. Olen saanut paljon aikaan ja ollut hyvin tehokas! Olen ihminen, joka inspiroituu, kun asiat etenevät ja saan paljon aikaan. Tänään on ollut juuri tuollainen tehokas päivä, jolloin kaikki on mennyt nappiin.

Torstai 1.10.

Vaikka treenaan tällä hetkellä määrällisesti vähemmän kuin vaikka keväällä, treenit kulkevat ja kropassa on hyvä olo. Tämä ei ollut alkuperäinen suunnitelmani syksylle, mutta koska elämässä on ollut nyt paljon kaikkea muuta, olen karsinut treenimääristä. Jälleen kerran olen huomannut sen, ettei määrällä ole loppupeleissä niin suurta väliä, jos treenit ovat tehokkaita ja ne tekee itse treeniin kunnolla keskittyen. Mieluummin pari kunnon treeniä viikossa kuin kuusi puolitehoilla tehtyä.

Kirjoittaminen tuntuu jälleen luistavan paremmin pienoisen motivaatiopulan jälkeen. Olen myös luopunut stressaamisesta blogin suhteen ja siitä, että minun tulisi väkisin kirjoittaa päivittäin jotain.

Kotini kasvit ovat hengissä ja voivat hyvin! Tykkään viherkasveista, vaikka en olekaan niiden hoidossa kovin kummoinen. Nyt kasvit kuitenkin näyttävät heränneen henkiin – jopa suosikkini aloe vera, joka oli jossain kohtaa sellaisessa kunnossa, että mietin, pitääkö sen päivät päättää.

Perjantai 2.10. 

Tänään olen ollut oudon väsynyt, mutta siitä huolimatta olen todella onnellinen. Olenkin kliseisesti väsynyt, mutta onnellinen. Aina näin ei ole ollut ja olen käynyt aikamoisia vastavirtoja läpi elämässäni. Juuri noiden vastoinkäymisten vuoksi koen, että osaan arvostaa hyvää enemmän kuin nuorempana osasin. Kyllä eletty elämä vaan kasvattaa ja opettaa arvostamaan elämää.

Extempore iltalenkki, josta tuli niin hyvä fiilis kroppaan ja väsymys väistyi. Vedin tällä kertaa lenkin hieman kovempaa vauhtia kuin normaalisti ja lopussa vielä spurtteja. Teki hyvää rikkoa perinteistä kaavaa ja juosta eri tavalla kuin normaalisti juoksen.

Vaikka en ole materialisti, tekevät kirpputorilta tehdyt löydöt minut usein iloiseksi. Tänään ilahduin löytäessäni super siistin koppalakin Uffista – sellaisen, jota olin pitkään etsinyt. Kirpputorilöytöjen salaisuus piileekin siinä, ettei etsi mitään tietyssä aikataulussa, vaan kiertelee kärsivällisesti. Olenkin näin perjantaina kiitollinen kirppislöydöstä, niin vähäpätöiseltä kuin se ehkä kuulostaakin.

Lauantai 3.10.

Brunssi Groteskissa, parit karaokebiisit Walliksessa ja loppuilta hyvällä porukalla hengaillen. Oli niin kiva päivä ja tapasin uusia, mukavia ihmisiä. Täydellinen lauantai loisto seurassa, josta en voi olla kuin kiitollinen.

Onnistuneet kuvaukset kollegan kanssa. Vaikka kuvaukset menevät nykyään jo rutiinilla, välillä kuvaukset onnistuvat erityisen hyvin ja niin oli muuten tänään. Tänään on ollut monellakin tapaa hyvä fiilis!

Hyvä hiuspäivä, siitä olen kiitollinen. Tänään tukka ei ole oikutellut, vaan se on asettunut täydellisesti ilman sen suurempia toimenpiteitä.

Sunnuntai 4.10. 

Paras sunnuntai parhaassa seurassa. Vaikka ulkona on ollut aivan karsea keli, ei se ole fiilistä haitannut. Sunnuntait ovat suosikkejani, sillä silloin ei ole aikatauluja ja elämä on kiireetöntä.

Olen nauranut tänään todella paljon! Juuri siitä olen haaveillut, että elämässäni olisi ihminen, jonka kanssa huumori kohtaa ja voin nauraa jopa niille tyhmimmillekin jutuille ja olla sataprosenttisesti oma itseni.

Herkkupäivä, jollaisen pidän nykyään kerran viikossa ja yleensä muuten juuri sunnuntaisin. Tänään olen herkutellut Weeruskan pizzalla, syönyt Mäkkärin ranskikset aamupalaksi ja haettiinpa myös irtokarkkeja.

Tiivistetysti, viime viikolla oli useita kiitollisuuden aiheita, kuten elämässäni on ylipäänsä viime aikoina ollut. Pyrin nykyään näkemään kaikessa hyvää huonon sijaan ja jos jossain kohtaa elämää olin skeptinen, kyllä viime vuodet ovat opettaneet isosti kiitollisuuteen.

Tiedän senkin, miten elämä menee sykleissä ja aina välillä eletään nousukautta, kunnes eteen tulee haasteita. Tuo on elämää, mutta tärkeintä kaikessa on se, miten asioihin suhtautuu. Aina ei välttämättä ole helppoa ajatella positiivisesti, mutta siihen kannattaa kuitenkin pyrkiä – ihan jo itsensä vuoksi. On iso ero, herääkö päivään valittaen vai kiitollisena siitä, että saa ylipäänsä herätä uuteen päivään.

Toivottavasti myös teillä on ollut viime aikoina paljon aihetta kiitollisuuteen!

Oikein rentouttavaa maanantai-iltaa.❤️

hyvinvointi mieli ystavat-ja-perhe oma-elama
Kommentit (8)
  1. Jutta,sinähän aivan hehkut😉 Olen ihan onnellinen sun puolesta🙂 Ja ne jotka vielä etsivät mitä tahansa niin uskokaa pois,elämä saattaa yllättää!

    1. Ihana, kiitos! Kai se niin menee, että onni näkyy ulospäin. 😍
      Ja samaa mieltä, kyllä elämä loksauttelee asiat kohdilleen, kun niiden oikea aika on. ❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *