Olisinpa tiennyt

Olisinpa tiennyt, että jos joku loukkaa minua, on parempi kääntää hänelle poski kuin lyödä takaisin. Tämä on ollut itselleni yksi vaikeimmista asioista oppia, sillä olen tottunut aina antamaan samalla mitalla takaisin. Totuus on kuitenkin se, että viha kasvaa vihaamalla ja rakkaus on se, jolla kaikki voitetaan!

Olisinpa tiennyt, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa elää tätä elämää ja tehdä valintoja. Ei itse asiassa ole oikeita tai vääriä valintoja vaan on ainoastaan valintoja, joita teemme ja joiden kanssa meidän tulee elää.

Olisinpa tiennyt, että voin rakastaa elämässäni useampaan otteeseen. Elämä ei pääty eroon ja aina tulee uusia rakkauksia. Joskus on aika luovuttaa, irrottaa ja antaa mahdollisuus jollekin uudelle. Irtipäästäminen on yksi vaikeimmista asioista, mitä tiedän mutta se on aina väylä johonkin uuteen ja ihmeelliseen.

Olisinpa tiennyt, että tulen löytämään rinnalleni upeita ihmisiä – aitoja ystäviä, jotka välittävät ja joista minäkin oikeasti välitän. Ne kaikki pintapuoliset ihmissuhteet, nuo eivät olleet niitä oikeita eivätkä minua varten.

Olisinpa tiennyt, että sanomalla ne vaikeimmatkin asiat rehellisesti ääneen vältän ahdistuksen ja puristavan tunteen sisälläni. Avoimuus on niin mielettömän tärkeää ja se, että vaikeatkin asiat selvitetään.

Olisinpa tiennyt, että virheet kasvattavat. Ne hetket kun tajuat mokanneesi ja pahasti opettavat ehkä eniten. Jossittelu on turhaa ja jokainen virhe kannattaa pyrkiä kääntämään opiksi. Ei ole ihmistä joka ei virheitä tekisi.

Olisinpa tiennyt, että hyppy tuntemattomaan ja epävarmaan saattaakin kantaa. Liian usein pelkäämme asioita ja niiden seurauksia, olemme suorastaan pelkureita. Siispä hyppää ja katso mitä tapahtuu! Joskus epävarma tuo mukanaan jotain uutta, mitä et olisi kohdannut ilman tuota rohkeaa hyppyä.

Olisinpa tiennyt, että ihmiset voivat muuttua. Samalla tavalla kuin elämä on jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa, muuttuvat ihmisetkin sen mukana.

Olisinpa tiennyt, ettei mikään elämässä ole itsestäänselvää ja ikuisesti varmaa. Joskus tapahtuu asioita joihin minä en kykene vaikuttamaan ja sekin on osa tätä kaikkea.

Olisinpa tiennyt, että kelpaan juuri tällaisena. Minun ei tarvitse tehdä itsestäni parempaa versiota eikä muuttua ketään ihmistä varten.

Olisinpa tiennyt, ettei minun tarvitse olla aina reipas ja pärjäävä. On yhtä hyväksyttävää romahtaa ja sanoa ääneen, ettei enää jaksa. Toisinaan on reippautta myöntää olevansa heikko ja uupunut. Minun ei tarvitse aina selviytyä, ei vaan tarvitse.

Olisinpa tiennyt, että kaikille asioille on aikansa ja paikkansa. Universumi hoitaa kaiken ajallaan ja meidän tulee vaan luottaa siihen, että elämä kantaa.

Olisinpa tiennyt, että voin joku päivä ymmärtää itseäni paremmin. Ettei enää tarvitsekaan olla keskellä sitä kysymysmerkkien ahdistavaa merta, vaan löydän vastaukset siihen, millainen olen ja miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn.

Olisinpa tiennyt, että kehoni voi paremmin kun elän rennommin. Treenaaminen ja ruokaileminen ovat asioita, joiden ei tarvitse olla aina kontrollissa vaan ne voivat olla rennosti epäkontrollissa.

Olisinpa tiennyt, ettei herkkyyttä tarvitse kääntää uhmaksi eikä surua vihaksi. Suojakuoret ovat turhia ja usein satuttavat meitä enemmän kuin jos olisimme vaan aidosti sitä mitä olemme ilman panssareita.

Olisinpa tiennyt, ettei asioiden kieltäminen tee niitä tapahtumattomiksi. Menneisyys on kohdattava ja siinä hetkessä kun sitä ei enää pelkää, voi sanoa olevansa voittaja.

Olisinpa tiennyt, että kolmekymmentä on uusi kaksikymmentä. Ikä on ainoastaan numeroita eikä yhteiskunnan standardit liittyen ikään ole kuin jonkun ihmisen kyhäilemiä määritelmiä. Niiden ei kuulu sanella minulle mitä olen tai miten voin elää elämääni.

Olisinpa tiennyt, ettei ulkonäön varaan kannata rakentaa elämässä yhtään mitään. Ulkonäkö on katoavaista ja se mitä sisältä löytyy merkittävintä.

Olisinpa tiennyt, että minä itse määrittelen seksuaaliset rajani. Minun ei koskaan tarvitse tehdä mitään sellaista mikä tuntuu vastenmieliseltä tai ylittää rajani. Jos olen sen jälkeen huora tai pihtari – sittenpähän olen.

Olisinpa tiennyt, että kaikki rakkaus lähtee alun alkujaan itsensä rakastamisesta. Jos en hyväksy itseäni, on minun vaikeampi hyväksyä muitakaan ihmisiä. Kun itseään oppii rakastamaan, on helpompi rakastaa myös ympärillä olevia – niin tuttuja kuin tuntemattomia.

Olisinpa tiennyt, että olen arvokas ja minulla on merkitystä.

Tässä siis vastineeni Maaret Kallion #olisinpatiennyt haasteeseen.

Kuvat: Iines / edit: minä

Paljastuksia lapsuudestani

Jo pienenä olin kovin mukavuudenhaluinen. Inhosin juuri pesusta tulleita kovia ja karheita sukkahousuja (siihen aikaan meillä ei käytetty huuhteluainetta), jonka vuoksi niitä pehmenneltiinkin aina käsien välissä ennen kuin puin ne päälleni. Kotona kuljin aina poikkeuksetta kalsareissa tai sukkahousuissa, enkä olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni siellä samoja vaatteita kuin koulussa tai päiväkodissa.

Pelkäsin lapsena pimeää huonetta, joten ovi tuli aina jättää raolle että olen ikään kuin yhteydessä vanhempiini ja he kuulevat jos minulla tulee hätä, tai minä kuulen jos heillä on hätä. Halusin lapsena olla kovin tietoinen kaikesta ja tunnistan itseni tuosta siis edelleen. Vaikka en olekaan utelias luonne niin tietoisuus ihmissuhteissa ja sen suhteen mitä ympärilläni tapahtuu, on minulle kovin tärkeää.

Minulla oli lapsena kovin vilkas mielikuvitus! En siis leikkinyt tylsästi barbeilla vaan keksin itse erilaisia tapoja leikkiä. Yksi hauskimmista on mielestäni ”papereilla leikkiminen” eli Elloksen kuvastosta leikeltiin ihmisiä ja niille sitten vaatteita. Kodin sisustus puolestaan leikattiin Anttilan kuvastoista. Parhaimmillaan matolla oli koko paperinukkejen koti ja ihan tajuttoman monta lehdestä leikattua palaa… Olen pitänyt ystävilleni koulua, meidän pihassa on ollut kioski, olen maalannut ja myynyt kiviä, jossain kohtaa vedin balettitunteja ja yhdessä vaiheessa hurahdin Australiaan ja kannoin tietokirjoja reppukaupalla kirjastosta, joista sitten kirjasin suunnilleen kaiken ylös vihkoihin. Ja tässä tosiaan oli vain pieni murto-osa…

Minulla oli pienenä Lapualla asuessamme yksi ihailija, joka osoitti minua kohtaan ihastusta mm. kiusaamalla vuodesta toiseen. Tuota jatkui todella pitkään ja vaikka aina valitin siitä opettajalle, ei asialle voitu tehdä oikein mitään. Muistan kuinka hän soitti minulle vuosien päästä humalassa silloin, kun asuin Seinäjoella ja pyysi kiusaamistaan anteeksi. Olin aivan ällikällä lyöty, sillä kiusaaminen tapahtui 1-3 -luokilla ja hän soitti minulle kun olin 16-17 -vuotias.

Olin jo lapsena kovin liikunnallinen. Veikkaan että tuo tyyli harrastaa liikuntaa on pitkälti lähtenyt siitä, että vanhemmat laittoivat minut urheilukisoihin pienestä pitäen ja kun lahjakkuuteni huomattiin, lähdettiin sitä sitten työstämään. Ylipäänsä meillä aina liikuttiin ja ulkoiltiin paljon eikä viikonloppuja tai arki-iltoja vaan maattu sohvalla elokuvien parissa.

Leikin vielä 13 -vuotiaanakin siskoni kanssa, eli olin aika lapsellinen lapsi. Tuohon varmasti vaikutti paljon se, ettei minulla ollut oikein oman ikäisiä kavereita ja vietin todella paljon aikaa siskoni kanssa joka on minua kuusi vuotta nuorempi. Toisaalta samaan aikaan olen aina ollut vastuuntuntoinen ja tehnyt ns. aikuisten juttuja jo nuoresta. Hyvänä esimerkkinä se, että kuudennelta luokalta lähtien olen aina ollut kesätöissä. Jos tänä päivänä kesätyöt aloitetaan 16-vuotiaana niin minä olin tuossa kohtaa jo ns. oikeissa töissä hoitoalalla…

Pikkusiskoni syntyminen oli kuusi vuotiaalle Jutalle oikea unelmien täyttymys! Muistan edelleen kuinka siskoni synnyttyä juoksin naapureille kertomaan, että olen saanut pikkusiskon. Siitä lähtien siskoni olikin minun nukke ja tanssitutin häntä kyllä aika paljon pillini mukaan. Milloin siskoni oli osa näytelmääni, jonka kuvasin videokameralle, milloin hän oli kotileikeissä se perheen vauva jolle puettiin jos jonkinlaisia vaatteita ja milloin taas pidin hänelle koulua. Oma sisko on kyllä yksi parhaista asioista ja toivon, että voimme olla läheisiä lopun elämää.

Olin lapsena täysin isän tyttö. Minulle oli tärkeää hänen hyväksyntänsä ja se, että teen asioita joista hän pitää tai jotka ovat hänelle mieleen. Näin jälkeen päin olen miettinyt, olenko siksi rohjennut elämässä näyttämään myös maskuliinisia puoliani koska olen ikään kuin ihannoinut isääni ja hänen maskuliinista tapaansa toimia? Onko se osittain vaikuttanut myös siihen etten parisuhteessakaan ole sellainen etten kykenisi kuin ”naisten juttuihin”, vaan minä voin yhtä lailla avata viemärit ja vaihtaa lamput? Myös pukeutumisessa tykkään leikitellä maskuliinisuudella enkä koskaan ole ollut pohjimmilta sellainen kaikkea tyttöhömppää rakastava.

Kirjoitin koko lapsuuteni ajan päiväkirjaa ja minulla oli lukuisia kirjekavereita. Jo silloin minulle on siis ollut luontaista ilmaista itseäni kirjoittamalla. Muistan kuinka jossain kohtaa noita kirjekavereita oli aivan tajuttoman monta – siis kymmeniä. Kiikutin kirjeitä postiin ja ostin kukilta tuoksuvia kirjepapereita. Päiväkirja on myöskin aina ollut hyvin tärkeä minulle ja sinne olen avautunut hyvin rehellisesti tunteistani.

Pimeän lisäksi pelkäsin lapsena todella paljon murtovarkaita. En osaa sanoa mistä tuo pelko on tullut koska olemme aina asuneet pienillä paikkakunnilla joissa ei todellakaan tapahtunut mitään tuollaista. Toisaalta kotimme ovat aina olleet isohkoja, jonka vuoksi niiden suuruus kenties sitten aiheutti pienessä lapsessa pelkoa? Säikähdin aina jos koiramme alkoi yöllä haukkumaan, että murtautuuko joku nyt kotiimme.

Keräsin pienenä milloin mitäkin. Näin äkkiseltään muistan keränneeni tarroja (etenkin ”nukkatarroja”), kiiltokuvia, unileluja, kinder yllätyksistä niitä vihreitä krokotiileja, karkkeja, eri maiden kolikoita, barbeja, Australia sälää ja mitähän vielä. Lapsena olin kova hamstraamaan kaikkea enkä malttanut luopua mistään. Nykyäänhän tilanne on siis täysin toinen ja suorastaan inhoan tavaran paljoutta…

Voitteko kenties samaistua johonkin lapsuuteni paljastukseen?