Linkkaa blogisi parhaat x 5

Heinäkuun alussa kaipailin teiltä blogivinkkejä ja nimenomaan teidän omia blogeja luettavaksi. Mielestäni on aivan ihanaa löytää uutta luettavaa, sillä tavallisesti tulee lähinnä katsastettua suurien portaalien etusivut läpi. Myönnetään, olen hieman laiska lukija vaikka pyrin kyllä seuraamaan, mitä blogimaailmassa tapahtuu jo ihan omankin bloggaamisen kannalta. Blogeja on kuitenkin tänä päivänä niin paljon, että tuosta viidakosta voi olla vaikea löytää mitään uutta luettavaa, ellei oikeasti näe hieman vaivaa.

Linkkasitte kymmeniä hyviä ja hyvin erilaisia blogeja, joista nyt sitten kuitenkin valitsin ne itseäni eniten kiinnostavat ja minuun parhaimman vaikutuksen tehneet. Toivon, että tämän postauksen kautta lukijoina löydätte uutta mielenkiintoista luettavaa ja bloggaajat puolestaan saavat uusia lukijoita!

Pääsette kuhunkin blogiin otsikkoa/blogin nimeä klikkaamalla ja tekstin alla näkyvä puolestaan on lainattu aina kyseisestä blogista.

ESSI HELPPI

Tässä blogissa huomioni kiinnittyi heti sivustolle klikattuani suuriin kuviin sekä nätisti hymyilevään bloggaajaan. En tiedä teistä, mutta itselleni tuli heti hyvä fiilis! Suurin osa blogin kuvista on kuvattu ulkona ja harkiten, mikä kolahtaa aina itseeni. Sisältökään ei jää ulkoasulle kakkoseksi, sillä blogista löytyy paljon juttua liittyen niin ravintoon, hyvinvointiin, tyyliin kuin kauneuteenkin. Oikeastaan juuri sellaisia aihealueita, joista itsekin pidän. Blogi myös päivittyy suhteellisen usein, mistä ehdottomasti plussaa. Mielestäni tuo päivitystahti on nimittäin se juttu, joka vaikuttaa todella paljon siihen jaksaako blogissa säännöllisesti vierailla. Pakko vielä tähän loppuun mainita, että Essillä on aivan ihana tukka! Itse kuulisin mielelläni hiustenhoitovinkkisi sekä salaisuutesi noihin upean luonnollisiin laineisiin. :)

(Kuva: Anna Nääppä)

ELINA ADA SOFIA

Tässä on blogi, johon tykästyin paitsi jälleen kauniin ja iloisen oloisen kirjoittajan, myös aiheiden vuoksi. Kiinnitin heti huomioni postauksiin mm. itsetunnon kehityksestä, syömishäiriöstä, kiitollisuudesta sekä materialismionnellisuudesta. Toki blogi pitää sisällään paljon muutakin, kuten treenejä, ruokaa ja kauneutta, mutta omaan silmääni pisti nimenomaan se, että bloggaaja on valmis antamaan itsestään syvällisemmin. Blogin etusivu on kovin erilainen kuin monissa muissa blogeissa mutta tavallaan tuollainen postausten kategorisointi kuvan avulla selkeyttää sen, että voit helposti valita ne aiheet, jotka sinua kiinnostaa. Tykkään paljon myös blogin värimaailmasta, sillä se on todella värikäs ja raikas – erottuu edukseen.

(Kuva: Neea Poutanen)

2avlt5

Tämä blogi on tyyliltään hieman erilainen kuin kaksi alkuun linkkaamaani, eikä muuten siis missään nimessä huonolla tavalla! Blogissa on aivan ihana persoonallinen tunnelma ja se, mikä itseäni viehättää on harmonisuus, joka sivustolta huokuu. Tunnelma on seesteinen ja rauhoittava eikä siellä ole mitään ylimääräistä joka ponnahtaisi häiritsevästi silmille. Pidän todella paljon myös blogin kuvista ja nimenomaan niiden fiiliksestä. Kuviin on panostettu ja niitä selkeästi mietitty. Mukana on myös hieman taiteellisempia otoksia, joita oli mukava katsella! Yhtenä mielenkiintoisena juttuna haluan mainita matkavinkit, joita blogi pitää sisällään. Tällä hetkellä, kun tuo matkakuume on pahimmillaan, oli mukava selailla vinkkejä mm. Lontoosta, Sisiliasta ja Thaimaasta. Kokonaisuudessaan blogi on oikein kaunis ja selkeä.

JENNA CLAUDIA

Muotipainotteinen lifestyleblogi jota valoisa bloggaaja kirjoittaa Barcelonasta käsin. Blogin yleisilme on kovin raikas ja kuvat kauniita! Tämä on näistä suosikeistani se kaikista muotiblogimaisin, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. Vaikka tykkäänkin lueskella pohtivaa ja hyvinvointiin liittyvää tekstiä, tykkään myös muodista ja tyylistä. Aina ei jaksa ajatella sen enempää, vaan toisinaan on ihana katsella kuvia ja fiilistellä erilaisia asuja. Usein noista asuista saattaa löytää myös omaan pukeutumiseen inspiraatiota! Tykkään myös siitä, että kyseinen blogi on kirjoitettu englanniksi, mikä on kovin virkistävää. Ja tietenkään sitä unohtamatta, että blogi on täynnä kauniita kuvia suosikki kaupungistani Barcelonasta! Ehdottomasti jatkossakin lukemisen arvoinen.

LILIES & LIFE

Tämän blogin aihepiirit painottuvat vahvasti hyvinvointiin ja sen vaalimiseen. Blogia kirjoittaa pirteä hyvinvointineuvoja, jonka vuoksi itse kiinnostuin aiheista – tuo aihepiiri, kun sattuu kiinnostamaan myös itseäni. Hyvinvointivinkkien ja reseptien lisäksi joukosta löytyy myös ajatuksia herättävää pohdintaa mm. vedenkulutuksesta ja siitä, onko ravintolassa kiusallista syödä yksin. Plussaa mielenkiintoisesta otsikoinnista, joka sai ainakin minut klikkaamaan useampiin postauksiin! Myös kuvat ovat mukavan isoja ja teksti sulavan helppolukuista. Postaustahtikin on hyvä ja yleinen fiilis blogissa kovin miellyttävä.

Toivottavasti löysitte blogeista itsellenne uutta luettavaa! Ajattelin muuten tällä viikolla itse kirjoittaa postauksen siitä, kuinka kehittää omaa blogia ja antaa vinkkejä vasta aloittaneille bloggaajille. Vaikka itsellänikin on jatkuvasti varaa kehittyä koen, että jotain vinkkejä on takataskuun tässä seitsemän vuoden aikana kerääntynyt ja ne voisi olla mukava jakaa kanssanne.

Oikein rentoa päivää jokaiselle!

Linkkaa blogisi – SUOSIKIT TOP 5

Reissusta julkaisin teille ”Linkkaa blogisi- postauksen” ja tänään ehdin vihdoin käymään noita blogeja läpi. Joukossa oli paljon ihanaa luettavaa, erityiskiitos niiden linkkaamisesta teille!

Valitsin kaikkien linkattujen blogien joukosta viisi omaa suosikkiani ja tässä postauksessa jaan ne teille. Lisäsin jokaisen blogin kohdalle myös jonkun kuvan bloggaajan sivulta (toivottavasti ette pahastu) jotta jokaisen lukijan on helpompi saada mielikuva siitä kuka ja mitä blogin takaa löytyykään. Toki poistan kuvanne jos joku teistä näin haluaa! Eli siinä tapauksessa laittakaahan minulle vaikka sähköpostia (tai kommentti kommenttiboksiin) jos koette, että esillä on kuva jonka ette tahtoisi täällä esillä olevan. :)

IMG_3661-4

Mutta sitten itse blogeihin.

1. elinan (www.elinao.org)

Tämä blogi kolahti minuun samantien. Sekoitus vähän kaikkea. Terveellisistä elämäntavoista kauneuteen ja syvällisiin ajatuksiin. Itseasiassa hyvinkin pitkälti sen tyylinen blogi jollaista tykkään lueskella. Rehellinen ja aito. Toki visuaalinenkin puoli on itselleni tärkeä ja siksipä myös laadukkaat kuvat, sekä tekstien järjestelmällisyys on tässä blogissa ehdotonta plussaa!

Myös teksti on hyvin sujuvaa ja helposti luettavaa. Lisäplussaa kirjoittajan ihanasta tyylistä ja Elina, tuo muutamissa kuvissasi näkyvä armeijan vihreä bomber on aivan mieletön! Koitin metsästää sitä mutta koot olivat aika vähissä. :) Hyvin kaunis kirjoittaja joka on mitä ilmeisemmin varustettu myös kauniilla ajatuksilla.

2. Jutta Mølk (www.worldinmmyeyes.blogspot.fi)

Visuaalisesti erittäin kaunis, puhdas blogi. Valkoinen tausta ja näitit kuvat, pidän kovasti. Blogista löytyy mm. kauneutta, sisustusvinkkejä, asuja ja reseptejä. Jokainen niistä visuaalisesti nätisti kuvattuina. Myös teksti on helppolukuista ja jäsenneltyä. Niin ja meitä yhdistää kirjoittajan kanssa paitsi sama etunimi myös selvästi rakkaus sneakereihin!

Vaikka kirjoittaja on minua huomattavasti nuorempi, on blogi aikuismainen ja siksi myös omasta mielestäni mukavaa luettavaa. Kiva kokonaisuus sanoisinko. :) Ehdottomasti blogi jolla tulisi olla enemmän lukijoita!

26799514001_c97a55c2a5_h

3. milkainnamaaria (www.milkainnamaaria.bellablogit.fi)

Lifestyleblogi josta löytyy juttua laidasta laitaan. Plussaa positiivisuudesta ja pohtivista ajatuksista. Tekstit eivät kuitenkaan ole liian raskasta luettavaa, vaan joukossa on myös kevyempiä aiheita. Erityiskiitos vege-vinkeistä eli toisinsanoen kivoista kasvisresepteistä. Etenkin vegaaninen kaalilaatikko lähtee testiin!

Kirjoittaja näyttää myös hyvin tutulta, joten jostain syystä tuli fiilis olemmeko joskus tavanneet? Minulla on hyvä kasvomuisti mutta en ole hyvä yhdistämään ihmisiä. :) Noh, ehkä olemme joskus tavanneet, tai sitten blogi on tullut jossain jo aikaisemmin vastaan? Kannattaa kuitenkin kurkata jos positiivisuus ja iloinen meininki ovat lähellä sydäntäsi.

1_Fotor

4. Do it for yourself (www.j-doitforyourself.blogspot.fi)

Uudehko vasta aloitettu blogi, joka pitää sisällään mm. terveellisiä reseptejä, sekä positiivisia viboja. Etenkin reseptit veivät huomioni ja tulikin bongattua pari mielenkiintoista herkku leipomusta. Esimerkkinä herkullinen omenapiirakka, sekä suklaamuffinit. Kaikki tietysti maidottomia, viljattomia ja sokerittomia. Minähän olen tunnetusti hulluna näihin hitusen parempiin aidon makuisiin resepteihin. ;) Plussaa suureshkosta kuvakoosta!

IMG_0951___

5. Mari H (www.marinhblog.com)

Lifestyleblogi jossa käsitellään paljon etenkin urheilun valokuvaamista. Itseasiassa jokainen meistä näkee blogeissa eri asiat mielenkiintoisina ja itse bongasin tästä blogista nimenomaan tuon valokuvaamisen. Tai se vei huomioni. Blogi pitää sisällään kyllä myös kauneutta ja ihan arkisia juttujakin.

Itsehän tosiaan rakastan suuria kuvia ja sellaisia tästä blogista nimenomaan löytyy. Myös valokuvaaminen on alkanut kiinnostamaan kokoajan enemmän ja enemmän, joten löysinpähän muutaman mielenkiintoisen vinkinkin kyseisestä blogista. :) Niin ja melkein unohdin, tuolta löytyy myös mieskomeutta eli kaikki urheilijoista kiinnostuneet hox hox! :D

27696337292_6a2d4d989d_o

Sellaisia blogeja minä bongasin. Oli siellä ehdottomasti muitakin hyviä mutta tässä viisi kokonaisuudeltaan eniten itseeni kolahtavaa. Toivottavasti myös osa teistä jaksaa näihin blogeihin kurkata vaikka tänä päivänä blogeja onkin tarjolla siellä sun täällä pilvin pimein. :)

Oikein ihanaa juhannuksen jatkoa jokaiselle, täällä meni eilinen todella rauhallisissa merkeissä joten josko tänään sitten Hernesaaren jussi kurkkaamaan ja vaikka Mattolaiturille! :)